Miten lopettaa??!!

Olemme avopuolison kanssa seurustelleet vasta pari vuotta, mutta olosuhteiden pakosta niin sanottu kuherrus jäi todella lyhyeksi. Meillä on molemmilla pojat edellisistä liitoista ja silloin minun poikani asuikin vielä meidän kanssamme.
Tämän kahden vuoden aikana on kerennyttapahtumaan aivan liikaa aikaan nähden. mm.meidän kasvatus metodimme ovat aivan erillaisia, mieheni ystävä pahoinpiteli hänet (jonka vuoksi myös talouselämämme oli todella tiukilla muutaman kk:n, poikani muutti isälleen, olen joutunut tekemään 2x abortin,,, jne.

Pointtina on se että en tunne itseäni lainkaan haluttavaksi mieheni silmissä. Hän on hyvin väsynyt työpäivän jälkeen, joka toinen viikonloppu meillä on pojat jotemn ne vievät kaiken energiamme ja sitten ne toiset viikonloput olemme jossain ystäviemme kanssa juhlimassa "yleensä vielä" eripaikoissa. Silloin hän soittaa minulle ja machoilee kavereilleni kännispäiten miten ottaisi minut... Tämä tuntuu pahalta koska sitten kun olemme kahden hän on väsynyt yms. ihan kuin hän vain kuvittelisi kaverini asemaani kun hänelle kerran siitä mainostaa..
Vastaavasti silloin kun menen itse baariin ja joku huomaakin minut ja antaa huomiota.. kehuu, katselee tai jopa ihailee minua.. se tuntuu niin taivaalliselta etten muista miestäni enää ollemkaan.. (PAITSI aamulla jolloin voisin välillä kirjaimellisesti tappaa itseni häpeästä) Itsetuntoni on laskenut nollaan enkä todellakaan enää tiedä miten sen pystyisin nostamaan tai edes hallitsemaan itseni.. APUA!!!!
71169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

MITÄ JOS PAINUISITTE KAAPPIIN VAIKKA KASVAMAAN MUUTAMKSI VUODEKSI??KYL SE ELÄMÄ SITTTEN HELPOTTAA TAI EI.

Äänestä
  • Toipa neuvo ei tässä asiassa auta kyllä ketään.. Tuskimpa edes sua, jos totta puhutaan..
    Suosittelisin sua purkaa tota pahaa oloos johonkin juttuun joka tosiaan on samaa luokkaa kun sun kommentit.
    Kasvamisestahan sä taisin mainita.. hmm.. Onhan se vaativa prosessi.. näemmä..

    Äänestä

sitten ne toiset viikonloput olemme jossain ystäviemme kanssa juhlimassa "yleensä vielä" eripaikoissa


NO JOs ensimmäisenä jättäisitte sen juhlimisen vähemmälle. Olisitte selvinpäin yhdessä.

Äänestä
  • näinhän se olis varmaan paras..
    kun on niin erilaiset kaveritkin.
    noidankehä on alkanu pahemman kerran.
    se juominen ei sinänsä muuta asiaa, koska tunne on sama selvinpäinkin.
    (oma mies ei halua=kunhan edes joku)
    kuulostaakin niin helkkarin typerältä, mutta niin se vaan menee..
    Eikä mies sen kummemmin välitä vaikka oon öitä pois kotoo. uhoo vaan että seuraava kerta on sitten viimenen.. ja niitä seuraavia on tullu jo monesti..
    empä usko että tää keskustelu tästä avautuu..
    on vaan niin turhaa kun ei tie mitä tapahtuu seuraavaks..

    Äänestä

Suhteessa on roolien päivittäminen säännöllisesti ajankohtaista. Puolison kunnioittaminen ja arvostaminen on oleellisempaa kuin se, että on joku. Ei elämän onnellisuutta ja onnistumista mitata sillä, että elää parisuhteessa ja rinnalla on vaan se joku.

Erojen vaakiinuttamana aikana, ero tuskin on mikään maailmaloppu ja tätä yksilön vapautta ihannoivana aikana, pitää muistaa, että meillä on vain tämä yksi elämä, teillä ei selvästikkään ole hyvä yhdessä.

Puhukaa, keskustelkaa, päivittäkää ja ottakaa etäisyyttä.

Hetkellinen huomio on toki imartelevaa, mutta kuten olet jo huomannut, se ei johda mihinkään, vaan pahentaa vain asioita.

Äänestä
  • Ei voi muuta sanoa kuin kiitos..

    Äänestä

johti meillä eroon jo ennen kuin ehdimme muuttaa yhteen.

Sulle suosittelen eroa ja yksin asumista. Hoitaisit itsesi kuntoon ja tutustuisit itseesi. Terapiaa yms. Sitten voisit eheämpänä panostaa terveeseen parisuhteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitsu84 kirjoitti:

Olemme avopuolison kanssa seurustelleet vasta pari vuotta, mutta olosuhteiden pakosta niin sanottu kuherrus jäi todella lyhyeksi. Meillä on molemmilla pojat edellisistä liitoista ja silloin minun poikani asuikin vielä meidän kanssamme.
Tämän kahden vuoden aikana on kerennyttapahtumaan aivan liikaa aikaan nähden. mm.meidän kasvatus metodimme ovat aivan erillaisia, mieheni ystävä pahoinpiteli hänet (jonka vuoksi myös talouselämämme oli todella tiukilla muutaman kk:n, poikani muutti isälleen, olen joutunut tekemään 2x abortin,,, jne.

Pointtina on se että en tunne itseäni lainkaan haluttavaksi mieheni silmissä. Hän on hyvin väsynyt työpäivän jälkeen, joka toinen viikonloppu meillä on pojat jotemn ne vievät kaiken energiamme ja sitten ne toiset viikonloput olemme jossain ystäviemme kanssa juhlimassa "yleensä vielä" eripaikoissa. Silloin hän soittaa minulle ja machoilee kavereilleni kännispäiten miten ottaisi minut... Tämä tuntuu pahalta koska sitten kun olemme kahden hän on väsynyt yms. ihan kuin hän vain kuvittelisi kaverini asemaani kun hänelle kerran siitä mainostaa..
Vastaavasti silloin kun menen itse baariin ja joku huomaakin minut ja antaa huomiota.. kehuu, katselee tai jopa ihailee minua.. se tuntuu niin taivaalliselta etten muista miestäni enää ollemkaan.. (PAITSI aamulla jolloin voisin välillä kirjaimellisesti tappaa itseni häpeästä) Itsetuntoni on laskenut nollaan enkä todellakaan enää tiedä miten sen pystyisin nostamaan tai edes hallitsemaan itseni.. APUA!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu