Noniin.. eli haluaisin vaan tietää mitä mieltä olette tällaisesta käytöksestä.
N.vuos sitten tutustuin koulussamme yhteen uuteen tyttöön joka oli aluksi tosi huomaavainen ja mukava. Tää tyttö tuli istuu mun viereen yhdellä kurssilla, ja jo seuraavana päivänä vaihdettiin puhelinnumerot. Kun me sit tutustuttiin vähän paremmin, niin tää tyttö halus tavata mua suunnilleen joka päivä koulun jälkeen, ja soitteli mulle vähintään kerran päivässä. Ja jos muutama päivä menikin niin ettei tavattu tai oltu ollenkaan yhteydessä laitto tää aina viestin ja sano olevansa huolissaan tms. Siis hän vaikutti oikein unelma ystävältä. Mun ei ikinä tarvinnu miettiä minkälaiset vaatteet laitan päälle tai miltä mää näytän, kosta tää tyttö kehtas kulkea mun kanssa kaupungilla vaikka mulla ois ollu minkälaiset rätit päällä.
Mutta.. jo noin muutama kuukaus sen jälkeen kun mä tutustuin häneen, alko tän tytön käytös jotenkin muuttua. Hän ei useinkaan edes moikannut mulle takasin kun menin hänen viereensä istumaan, eikä nostanut ees katsettaan kirjastaan. Jos mä kysyin jotain, hän ei aina edes vastannu mulle tai sano jotain ympäripyöreetä mistä ei ottanu mitään selvää. Monesti en "uskaltanu" soittaa hänelle, koska en ikinä voinu tietää millä päällä hän sattu olemaan. Toisaalta hän saattoi myös hieman loukkaantua, jos en ollu ottanu häneen mitään yhteyttä. Mä yritin kuitenkin ymmärtää häntä, koska tiesin että sillä oli vaikka mitä ongelmia kotona ja että ei senkään elämäkä ollut ollut aina niin helppoa. Mä voisin sanoa toimineeni hänen psykiatrina 24h vuorokaudessa ja autoin välillä häntä jopa taloudellisestikin lahjottamalla hänelle mun vanhoja vaatteita, ostamalla ruokaa jne..
No sitten tuli päivä jollon koulu loppu, ja mä näin tän ihmisen viimisen kerran. Me oltiin kaupungilla ja tehtiin jotain suunnitelmia kesää varten, ja mä kuvittelin että mä saisin viettää koko kesän hänen kanssaan. Toisin kuitenkin kävi, yhtäkkiä tää ihminen vaan katos, eikä vastannu mun puheluihin tai tekstiviesteihin. Hän vaan lähti mun tietämättään toiselle paikkakunnalle, ilman et ilmotti mulle mitään.
Hän lähetti kyllä mulle kesän aikana muutamia viestejä, mutta ei ikinä vastannu takasin mun viesteihin, eikä ikinä suostunu kertomaan mihin hän oli lähtenyt. Ja jos mä en vastannu hänen viesteihinsä, lähetti hän perään toisen, kunnes mun oli "pakko" vastata kuitenkin hänelle.
Nyt vasta kesän lopulla sain tietää mihin hän oli lähtenyt, ja ettei hän todennäkösesti aio palata tänne enää takasin. Voitte uskoa miten mua suututtaa, ku tein aina kaiken maailman uhrauksia hänen vuokseen, annoin rahaa tupakkaan, ym, ja nyt hän on vaan päättänyt lähteä kertomatta mulle tai kellekään muullekaan yhtään mitään.
Herää vaan kysymys, että oltiinko me ikinä edes ystäviä, vaan olinko mä vaan joku hyväuskonen hölmö jota hän käytti hyväkseen?? Tyypillistä oli myös se, että hän halusi aina hallita kaikkea, ja kaikki tapahtu aina hänen ehdoillaan. Sen sijaan mun vuoksi hän ei ikinä ollut valmis uhrautumaan, eikä ikinä edes maksanu velkojaan takas.
Toisaalta mä olen niin pirun vihanen enkä voi ymmärtää hänen käyttäytymistään, mutta toisaalta taas mulla on häntä kuitenkin jopa ikävä..
Siis, mitä mieltä te muut olette tällasesta ihmisestä ja onko kellään samantapasia kokemuksia??
N.vuos sitten tutustuin koulussamme yhteen uuteen tyttöön joka oli aluksi tosi huomaavainen ja mukava. Tää tyttö tuli istuu mun viereen yhdellä kurssilla, ja jo seuraavana päivänä vaihdettiin puhelinnumerot. Kun me sit tutustuttiin vähän paremmin, niin tää tyttö halus tavata mua suunnilleen joka päivä koulun jälkeen, ja soitteli mulle vähintään kerran päivässä. Ja jos muutama päivä menikin niin ettei tavattu tai oltu ollenkaan yhteydessä laitto tää aina viestin ja sano olevansa huolissaan tms. Siis hän vaikutti oikein unelma ystävältä. Mun ei ikinä tarvinnu miettiä minkälaiset vaatteet laitan päälle tai miltä mää näytän, kosta tää tyttö kehtas kulkea mun kanssa kaupungilla vaikka mulla ois ollu minkälaiset rätit päällä.
Mutta.. jo noin muutama kuukaus sen jälkeen kun mä tutustuin häneen, alko tän tytön käytös jotenkin muuttua. Hän ei useinkaan edes moikannut mulle takasin kun menin hänen viereensä istumaan, eikä nostanut ees katsettaan kirjastaan. Jos mä kysyin jotain, hän ei aina edes vastannu mulle tai sano jotain ympäripyöreetä mistä ei ottanu mitään selvää. Monesti en "uskaltanu" soittaa hänelle, koska en ikinä voinu tietää millä päällä hän sattu olemaan. Toisaalta hän saattoi myös hieman loukkaantua, jos en ollu ottanu häneen mitään yhteyttä. Mä yritin kuitenkin ymmärtää häntä, koska tiesin että sillä oli vaikka mitä ongelmia kotona ja että ei senkään elämäkä ollut ollut aina niin helppoa. Mä voisin sanoa toimineeni hänen psykiatrina 24h vuorokaudessa ja autoin välillä häntä jopa taloudellisestikin lahjottamalla hänelle mun vanhoja vaatteita, ostamalla ruokaa jne..
No sitten tuli päivä jollon koulu loppu, ja mä näin tän ihmisen viimisen kerran. Me oltiin kaupungilla ja tehtiin jotain suunnitelmia kesää varten, ja mä kuvittelin että mä saisin viettää koko kesän hänen kanssaan. Toisin kuitenkin kävi, yhtäkkiä tää ihminen vaan katos, eikä vastannu mun puheluihin tai tekstiviesteihin. Hän vaan lähti mun tietämättään toiselle paikkakunnalle, ilman et ilmotti mulle mitään.
Hän lähetti kyllä mulle kesän aikana muutamia viestejä, mutta ei ikinä vastannu takasin mun viesteihin, eikä ikinä suostunu kertomaan mihin hän oli lähtenyt. Ja jos mä en vastannu hänen viesteihinsä, lähetti hän perään toisen, kunnes mun oli "pakko" vastata kuitenkin hänelle.
Nyt vasta kesän lopulla sain tietää mihin hän oli lähtenyt, ja ettei hän todennäkösesti aio palata tänne enää takasin. Voitte uskoa miten mua suututtaa, ku tein aina kaiken maailman uhrauksia hänen vuokseen, annoin rahaa tupakkaan, ym, ja nyt hän on vaan päättänyt lähteä kertomatta mulle tai kellekään muullekaan yhtään mitään.
Herää vaan kysymys, että oltiinko me ikinä edes ystäviä, vaan olinko mä vaan joku hyväuskonen hölmö jota hän käytti hyväkseen?? Tyypillistä oli myös se, että hän halusi aina hallita kaikkea, ja kaikki tapahtu aina hänen ehdoillaan. Sen sijaan mun vuoksi hän ei ikinä ollut valmis uhrautumaan, eikä ikinä edes maksanu velkojaan takas.
Toisaalta mä olen niin pirun vihanen enkä voi ymmärtää hänen käyttäytymistään, mutta toisaalta taas mulla on häntä kuitenkin jopa ikävä..
Siis, mitä mieltä te muut olette tällasesta ihmisestä ja onko kellään samantapasia kokemuksia??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmisellä pitäis olla aina useampia ystäviä-yhtä ihmistä ei kannata liikaa ns.kuormittaa,ei sinun eikä hänen.Jokaisella ihmisellä on oma identiteetti,tai ainakin pitäisi olla-ei voi elää toisen elämää,eikä edes alistua sellaiseen.Tuo "ystäväsi" huomasi,että tilannetta oli helppo käyttää hyväksi ja siinä samalla sinua.Ehkäpä hänen oma elämänsä on todella surkeaa.Nyt sinäkin olet varmaan oppinut jotain?Ehkäpä kyseinen tyttö ahdistui siitä,että olitte liikaa tekemisissä,mutta ei kehdannut siitä sinulle avoimesti puhua tai sitten hän vain yksinkertaisesti oli niin kyyninen-jo se,että sanot olleesi hänen psykiatrinsa 24h,kertoo jo paljon. Tavallaan sait hänet vedettyä ikäänkuin suosta,johon hän oli vajoamassa.
Älä kuitenkaan masennu tuosta!Uskon,että löydät vielä sellaisen ystävän,joka todella osaa arvostaa sinua omana itsenäsi!
Tsemppiä!
Ystävyys on kyllä verrattavissa seurusteluun (tietenkin seurustelusuhde on myös ystävyyssuhde) siinä mielessä, että se voi viedä mukanaan täysin. Mäkin olen sen tyyppinen, että haluan antaa kaikkeni ystävyyssuhteisiini, mutta luottamukseni ei kyllä tule niin nopeasti.
Luulen, että olet heittäytynyt liian nopeasti ja luottavaisesti suhteeseen. Ystävyys on aina kaksipuolista. Mitä tämä ystäväsi oikeastaan tarjosi sinulle? Kerroit kuinka tuit sekä henkisesti että aineellisesti häntä.
Tuliko hän riippuvaiseksi sinusta vai tulitko sinä riippuvaiseksi hänen auttamisesta? Sekoittuiko roolit? Oliko se todella ystävyyttä, vaiko vain toisen, vaikeassa elämäntilanteessa olevan ihmisen auttamista?
Ystävyys on monimutkaista ja siihen liittyy paljon tunteita, mutta pääasiassa se on kuitenkin rikastuttavaa ja palkitsevaa. Ystävyyteen pitää kuulua pääasiallisesti positiivisia tuntemuksia. Ei tuollainen ole oikein, että ystävyys vetää kaikki mehut.