Me ollaan tunnettu n. 3,5 vuotta. Yhdessä asuttu 3 vuotta ja kihloissa ollaan oltu saman verran.
Aluksi ihastuin ja rakastuin mieheeni. Mutta ikinä ei ole tuntunut siltä, että "Se on siinä". Mies on turvallinen, luotettava, mukava, rento, hyvännäköinen, jne. Oikein unelmien vävypoika. Mutta joku ei vaan iske minun osaltani. Taitaa olla liian "kiiltokuvapoika" mulle. Hänessä ei ole "sitä jotain".
Olen lähestulkoon koko suhteemme ajan aina aika ajoin haaveillut erilaisesta miehestä. Jos eläisin onnellisessa, molempia tyydyttävässä suhteessa, en varmasti ajattelisi näin.
Nyt kevään tullen tunteet erosta ja miehen vastenmielisyydestä on vahvistuneet kovasti...
Yritin erota viime sunnuntaina. Mutta, kun näin mieheni hajoavan palasiksi, peruin päätökseni. Tiistai-illalla oli sama juttu. Haluan erota, mutta miestä sääliessä perunkin päätöksen.
Tiedän, että ero on edessä jokatapauksessa, en halua olla tässä suhteessa.
Miten pystyn tekemään lopullisen ratkaisun? Ja pysymään siinä?
Kohtalotovereita?
Aluksi ihastuin ja rakastuin mieheeni. Mutta ikinä ei ole tuntunut siltä, että "Se on siinä". Mies on turvallinen, luotettava, mukava, rento, hyvännäköinen, jne. Oikein unelmien vävypoika. Mutta joku ei vaan iske minun osaltani. Taitaa olla liian "kiiltokuvapoika" mulle. Hänessä ei ole "sitä jotain".
Olen lähestulkoon koko suhteemme ajan aina aika ajoin haaveillut erilaisesta miehestä. Jos eläisin onnellisessa, molempia tyydyttävässä suhteessa, en varmasti ajattelisi näin.
Nyt kevään tullen tunteet erosta ja miehen vastenmielisyydestä on vahvistuneet kovasti...
Yritin erota viime sunnuntaina. Mutta, kun näin mieheni hajoavan palasiksi, peruin päätökseni. Tiistai-illalla oli sama juttu. Haluan erota, mutta miestä sääliessä perunkin päätöksen.
Tiedän, että ero on edessä jokatapauksessa, en halua olla tässä suhteessa.
Miten pystyn tekemään lopullisen ratkaisun? Ja pysymään siinä?
Kohtalotovereita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä pelkäsin kertoa miehelleni että haluan eron. Oikeastaan halusin vain kovasti omaa rauhaa ja aikaa ajatella elämääni. Aluksi sanoin että jos kokeilisimme asumuseroa. Siten saisin aikaa ajatella ilman häiriötekijöitä. Mies tietysti murtui. Mutta kun mies ei ymmärtänyt ehdotustani, oli minun pakko tehdä ero sitten kertaheitolla. Erosta on jo jonkin aikaa enkä ole saanut sitä omaa rauhaa kun mies häiritsee koko ajan. On niin sinnikäs ettei luovuta. Ongelmana on nyt se, että hän vuoroin loukkaa minua ja vuoroin sanoo rakastavansa.
Mutta yleiseksi ohjeeksi sanon, että tee mitä sydän sanoo. Ajattele ennenkaikkea itseäsi. Jos et ole onnellinen, ei muutkaan ympärilläsi olevat ihmiset voi olla. Vaikka minulla on nyt vieläkin vaikeaa, tiedän tehneeni oikean ratkaisun.
tuo kirjoituksesi on kuin sanasta sanaan mun oma tarinani!
olen myös tyytyväinen päätökseeni ja varsinkin siihen että sain sen aikaiseksi. välillä tuntuu vaikealta mutta uskon että elämä hymyilee vielä :)
Ei muuta kuin mies kiertoon, sille löytyy varmasti ottajia, älä sääli ollenkaan, ei se yksin jää.
Hän voi jopa löytää itselleen naisen, joka arvostaa sitä, että hän on turvallinen, luotettava, rento, hyvännäkönen, käytännössä täydellinen.
Ei muuta kuin lusikat jakoon.
Seurustelin ex poikaystäväni kanssa 6 vuotta, asuimme yhdessä 4 vuotta. Olin tuntenut jo noin 2 vuoden ajan ettei hän ollut minulle "se oikea"... Oikeastaan ihan sama juttu kun sulla nyt, hän oli aivan ihana poikaystävä, kiltti, herkkä, luotettava jne... Mutta jotain puuttui. Suhteessamme ei koskaan oikeastaan ollut mitään kiihkeää. Seksi oli ok, mutta ei loistavaa jne... Luulen että hän oli vähän liian "pehmo"..
No, ehdin siinä jo pariin otteeseen pettämäänkin (ei seksiä kuitenkaan...) kunnes tajusin yhtenä iltana ettei tällainen touhu enää voi jatkua. Olin yrittänyt jättää hänet kerran aikaisemmin, mutta peruin päätökseni. Toisella kerralla sitten erosimme.. Tulimme kotiin illalla ja sanoin vain että haluan jutella vakavasti. Hän istui alas ja tajusi heti mistä oli kyse. Selitin hänelle todella tarkasti MIKSI minä en enää voinut jäädä suhteeseen. Me itkimme molemmat, se oli aivan kauheaa (mutta aika parantaa haavat). Asuimme yhdessä vielä kuukauden eron jälkee, sillä hän ei pystynyt olemaan yksin, joten lupasin jäädä hetkeksi. Hän jäi sairaslomalle pariksi viikoksi jne. Joten kyllä se vaikeaa oli. Mutta ajan myötä asiat muuttuivat, nykyään erostamme on kulunut noin vuosi. Olemme erittäin hyvissä väleissä ja soittelemme/näemme suunnilleen kerran viikossa. Minulla on uusi ihana poikaystävä (joka on kaikkea mitä olen ikinä toivonut!!!;), he ovat tavanneet ja pitävät myös toisistaan. Joten kaikki on hyvin.
Jättäminen oli kamalaa ja inhottavaa. Eron jälkeinen aika oli yhtä helvettiä (noin 5kk), mutta se kannatti. Kamalinta koko jutussa oli se että minä jouduin satuttamaan häntä niin suunnattomasti. Rakastin häntä, ja rakastan edelleen ystävänä ja se oli raskainta mitä olen tähän mennessä elämäni aikana joutunut kokemaan. Mutta elämä jatkuu!! :) Joten kerro poikaystävällesi miltä sinusta tuntuu ja MIKSI sinä tunnet niin, ole rehellinen ja kuuntele häntä. Vastaa hänen kysymyksiin ja anna hänen olla surullinen, vihainen ja murtunut. Se kaikki muuttuu paremmaksi ajan myötä. Tulet varmasti löytämään elämäsi miehen ja hän uuden loistavan ja ihanan naisen! ;) Good Luck! :)
Jännä, että olette pystyneet pysymään noin hyvinä ystävinä. Ja että erosit vaikka rakastit. Mutta sitä rakkautakin on erilaista. Mulla ollut just vastaavia fiiliksiä... Itse olen "prosessissa" edelleen ja toki toivoisin että ystävyys säilyisi suhteen jälkeen. Eropäätös oli raskas ja kuukaudet sen jälkeen välillä ollu sitäki raskaampia. Välillä tuntuu että ei ehkä olisi pitänyt erota, mutta silti tuntuu että elämä vielä voittaa ja kaikki muuttuu paremmaksi.
Et voi lyödä tollasta pöytään ja perua.
Kohta ei tarvitse tehdä ratkaisua, mies älyää lähteä itse.
Ole reilu ja aikuinen nainen.