Eilen viimeksi radiouutisissa kerrottiin, että Helsingissä on edelleen 17.000 työtöntä. Kuulemma työvoimapula on sen verran suuri, että jokaiselle halukkaalle löytyisi nyt työpaikka pk-seudulta.
Missä ovat nämä tekijät? Maataan kortistossa, koetetaan keksiä verukkeita miksei menisi osoitettuun työpaikkaan jne. Osa lusmuilee vuodesta toiseen höpökursseilla ettei tarvitse mennä duuniin.
Onko se kivempaa maata aamulla 12 saakka? Onko hauskempaa laahustaa aamusella Alepaan hakemaan pari mäyräkoiraa ja mennä sossuun valitteleman epäoikeudenmukaista maailmaa? Tai onko motivaatio suurempi pyöriskellä masennuksessa tekemättömyyden vuoksi, hankkia lääkärintodistuksia ja makoilla Kelan sairaspäivärahalla? Ei ihme että ihminen syrjäytyy kun ei ajoissa mene töihin.
Kyllä nyt olisi viranomaisilla itsetutkiskelun paikka! Linjaa on kovennettava aitojen lusmujen osalta: potkut persuuksille vaan ja korvaukset poikki jos ei osoitettu työ kelpaa tai haastattelussa keksitään jotain vilunkia. Ja sossun pitäisi myös ehdottomasti kieltäytyä antamasta senttiäkään tukea tällaisille joilta olisi työttömyysetuus evätty. Eiköhän alkaisi työnteko maittaa kun nälkä kurnisi mahanpohjassa.
Aivan oma juttunsa ovat sairaat ja oikeasti työkyvyttömät henkilöt, heidän paikkansa olisi eläkkeellä. Toinen ryhmä sitten sellaisilla alueilla asuvat, jotka eivät kertakaikkiaan saa asuinalueellaan töitä ja eivät pysty muuttamaan töiden perässä, heille pitäisi kohdistaa ne työttömyystuet ja kannustimetkin vaikkapa suurempana muuttoavustuksena työllistävämmille seuduille.
Mutta, lusmut tulisi vihdoin saattaa ns. seinää vasten ja pistää koville!

Vastaukset 6
Vanhimmat
takia että,... ?
En keksikään syytä.
Tai ehkä sentakia, että työttömyys oli korkea ja samaan aikaan työttömyystilastot pieniä. Ovelaa skitsotautia valtiolta, mutta miksi ?
Olen ollut 10 vuotta työttömänä. Työkkäristä olen kysynyt monta kertaa että olisko töitä..Aina on sanottu ettei ole. Olen terve 57 vuotias mies.Asun Helsingissä..Työvoimapula on suurta valhetta.
>potkut persuuksille vaan ja korvaukset poikki jos ei osoitettu työ kelpaa tai haastattelussa keksitään jotain vilunkia. Ja sossun pitäisi myös ehdottomasti kieltäytyä antamasta senttiäkään tukea tällaisille joilta olisi työttömyysetuus evätty.
Perustuslaki, TSS-sopimus, YK:n Ihmisoikeuksien julistus ja EU:n perusoikeuskirja taitavat vielä olla Suomessa voimassa.
Jos Stadissa on 17 000 työtöntä ja yhtä monta kohtuullista työpaikkaa, miksi heitä silti ohjataan palkattomiin töihin?
älä usko uutisia -- ne on propagandaa !!
- meno on kuin neuvostoliitossa ennen.
- on virallien totuus
- ja sitten se oikea totuus.
- peli on kovaa !
...etkä tätä:
"Mutta, lusmut tulisi vihdoin saattaa ns. seinää vasten ja pistää koville!"
Me työttömät kyllä osaamme hakea töitä ja työllistyä palkallisiin töihin.
TYP saa jäädä omaan arvoonsa.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Presidentti-hotellin ravintolasta kadonnut mies löytyi hukkuneena/1135226156377?ref=rss
Jäljet pelottavat.