Miten te menettelette, jos huomaatte että joku kaverinne (töissä/koulussa/vapaa-ajalla oleva kaveri) alkaa ottaa teihin etäisyyttä?
Itselläni on tapaus, että kaveri jota luulin hyväksi kaveriksi ei enää juttele yhtä paljon kuin ennen. Hän ei enää kysele ja ole kiinnostunut kuulumisistani, eikä itse kerro omia kuulumisiaan. Ajan mittaan hän on alkanut jopa vältellä tapaamisia. Jos hänelle yrittää jutella, niin vastaukset ovat harvasanaisia ja lyhyitä. Jos pyydän häntä kahville, niin vastaus on lakoninen: en tule.
Ymmärrän hyvin, että ihmisille pitää antaa tilaa. Sekin on mahdollista, että hän ei enää pidä minusta ja minun on vain hyväksyttävä se.
Yksi vaihtoehto on sekin, että hän haluaa etäisyyttä kaikkiin ihmisiin. Hän ei ole kovin seurallinen luonne, sillä hän viettää lähes kaikki illat, viikonloput ja juhlapäivät itsekseen kotona.
Mutta silti, tuntuu vähän katkeralta...luulin, että olemme hyviä kavereita ja ehdin jo toivoa, että tästä syntyisi ystävyyssuhde...
Mutta ystävyys on aina kahden kauppa. Yksipuolista ystävyyttä ei ole.
Muutenkin tuntuu, että näin vanhemmiten on todella vaikea löytää hyviä ystäviä. Pintapuolisia tuttuja kyllä riittää, mutta hyviä ystävyyssuhteita on niin vaikea saada muodostettua.
Itselläni on tapaus, että kaveri jota luulin hyväksi kaveriksi ei enää juttele yhtä paljon kuin ennen. Hän ei enää kysele ja ole kiinnostunut kuulumisistani, eikä itse kerro omia kuulumisiaan. Ajan mittaan hän on alkanut jopa vältellä tapaamisia. Jos hänelle yrittää jutella, niin vastaukset ovat harvasanaisia ja lyhyitä. Jos pyydän häntä kahville, niin vastaus on lakoninen: en tule.
Ymmärrän hyvin, että ihmisille pitää antaa tilaa. Sekin on mahdollista, että hän ei enää pidä minusta ja minun on vain hyväksyttävä se.
Yksi vaihtoehto on sekin, että hän haluaa etäisyyttä kaikkiin ihmisiin. Hän ei ole kovin seurallinen luonne, sillä hän viettää lähes kaikki illat, viikonloput ja juhlapäivät itsekseen kotona.
Mutta silti, tuntuu vähän katkeralta...luulin, että olemme hyviä kavereita ja ehdin jo toivoa, että tästä syntyisi ystävyyssuhde...
Mutta ystävyys on aina kahden kauppa. Yksipuolista ystävyyttä ei ole.
Muutenkin tuntuu, että näin vanhemmiten on todella vaikea löytää hyviä ystäviä. Pintapuolisia tuttuja kyllä riittää, mutta hyviä ystävyyssuhteita on niin vaikea saada muodostettua.
Vastaukset 10
Vanhimmat
no kuules mieti oletko itse ystävä tälle henkilölle! oletko kysynyt syytä tähän ystävän käytöksee ja muutenkin?? tiedätkö miten hän voi?
oletko sanonut että sua mietityttää/harmistuttaa tämä tilanne, ja kysynyt häneltä huomaako samaa muutosta?
jo se, että sun otsikkona on "Vaikea kaveri" voi jo loukata ystävääsi. Mä en ainakaan haluaisi olla ystävä ihmiselle, joka väittää mua vaikeaksi jossain keskustelupalstalla. Ja moni muu, jota on kohdeltu ystävyys suhteissa kaltoin, voi ottaa aina negatiiviset viestit itseensä.
Mä ymmärrän, että ihmiset loukkaantuu ja provosoituu pienistä. Mutta totta on, että jokainen tarvitsee sosiaalisen ryhmän ja kontekstin, missä on hyvä olla. Olisi hyvä, että ymmärrettäisiin, että jokainen on vapaa liittymään ryhmään ja eroamaan siitä, ilman, että kenellekään tarvitsisi syntyä pahoja fiiliksiä.
Mun mielestä ystäväsi voi olla hyvinkin seurallinen luonne, mutta kuten sanoit, ystävyys ei aina synny itsestään ja helposti. Ehkä sama asia voi olla ystäväsikin kohdalla.
"Mutta totta on, että jokainen tarvitsee sosiaalisen ryhmän ja kontekstin, missä on hyvä olla. Olisi hyvä, että ymmärrettäisiin, että jokainen on vapaa liittymään ryhmään ja eroamaan siitä, ilman, että kenellekään tarvitsisi syntyä pahoja fiiliksiä."
Tämä on niin totta. Toisen mielestä hyvä ei aina ole sitä toiselle, pitäisi kunnioittaa jokaisen omaa kokemusta siitä mistä pitää ja missä viihtyy = missä on hyvä olla. Ja totta kai toveruus, ystävyys, kaveruus punnitaan tarkkaan, eikä toiselta odoteta enempää kuin mihin itsekään ollaan valmiita - ja taas ei syytetä siitä, jos toinen ei kykenekään siihen mitä itse odottaa.
Olisiko hän masentunut?
Oletko varma että annat itse hänelle tasapuolisesti mahdollisuuden jutella omista asioistaan? Ettei keskustelu ole vain sitä, että sinä kerrot omistasi ja hän kuuntelee? Tai olisiko niin että olette peräti kiinnostuneita eri asioista, eikä yhteisiä puheenaiheita enää löydy?
Minulla on sellainen tilanne, että ystävä josta muuten pidän, puhuu tauotta itsestään ja hänelle tapahtuneista asioista, tai hänen mielestään kiinnostavista aiheista, ja jos olen yrittänyt johonkin väliin keskustelua kertoa omista kuulumisistani, hän lähes loukkaantuu kun hänet keskeytetään. Tätä on jatkunut jo muutaman vuoden, enkä enää jaksa tavata häntä koska joudun tuntikausia kuuntelemaan vain hänelle viikon mittaan tapahtuneita asioita enkä saa suunvuoroa. Olen yrittänyt puhua tästä "ongelmasta" suoraan muitta hän ei tajua. En tiedä mitä tehdä, koska hän ei ymmärrä tilannetta.
se on. Tunnen monia, jotka ovat ihan mukavia ja sosiaalisia, mutta he puhuvat vain itsestään. Ei sitä kauaa jaksa kuunnella, mulla ainakin alkaa ajan kanssa mielenkiito lopahtaa, kun toinen vain paasaa omista asioistaan. Ihmettelen sitä, kuinka toinen voi olettaa, että kaveria kiinnostaa kuulla kaikki toisen asiat, hohhoh... Ei sellainen ystävyys ole tasapuolista tai vuorovaikutteista. Itse olen ottanut etäisyyttä, kertokoot joillekin toisille, joita jaksaa kiinnostaa..
ei ole aina helppoa. Kulttuurieroja on. Toisille käytäntö: "minä puhun, mitä mieleen tulee, tai mielessä liikkuu, keskeytä sitten, kun tulee jotain mieleen, niin jatkat. tai senkuns puhut, jos joku asia puhututtaa" -metodi toimii. Toisissa kulttuureissa taas (kuten briteissä) opitaan kyselemään ja koitetaan olla kiinnostuneita.
Välillä sellaisissa tapauksissa, joissa ihmiset eivät vaan keksi puhuttavaa, tai jotenkin ei ymmärretä tai tunneta sitä puhekulttuuria riittävästi, mistä toinen tulee, niin ystävyys saattaa tyrehtyä jossain vaiheessa. Harmillista, mielestäni. Uskon siihen, että kannattaa olla sinnikäs. Koittaa kuunnella ja kertoa itsestään, selvitä erilaisissakin tilanteissa. Ystävyys syntyy ajan kera.
Niin eikö sekin ole jollakin tavalla hirveän itsekästä jos itsellä on sellainen "puhu kun tulee jotain mieleen"-metodi ja toinen odottaa, että siltä pitäisi osata kysyä kaikki hienosti ja puheenvuorot pitäisi osata jakaa vapaassa keskustelussa hienosti. Tulee sellainen olo, että loppujen lopuksi tanssitaan koko ajan toisen pillin mukaan jos toinen ei osaa/halua vapaasti kertoa vaan kaikki puheenvuorot täytyy suunnitella ko. tyypin mukaan.
"puhu, kun jotain tulee mieleen-metodi" on mielestäni hyvä, en tarkoittanut mitään puheenvuorojen "jakamista". Tarkoitin sellaisia tapauksia, jotka puhuvat vain itsestään ja jos toinen kertoo omista kuulumisistaan tai jostain muusta asiasta, kaksihaaraiset hiuksissa alkavat kiinnostamaan, ei noteerata mitä toisella on sanottavaa. Jatketaan vain siitä, mihin itse jäi ja peräti puhutaan päälle, jota itse en siedä lainkaan ja siihen tartun aina. Tuntuu turhauttavalta olla sellaisten ihmisten seurassa kun useaan otteeseen täytyy sanoa " Anna, kun minä sanon tämän asian loppuun."Meitä on moneksi eikä tämän tyyppiset ihmiset kaikkia ärsytä. Ite en kyllä pidemmän päälle tule toimeen, mutta se on luonnekysymys.
Itse jätin yhden entisen kaverin välttelemällä häntä aikani. En jaksanut enää kuunnella, miten hän vouvotti kaikella ja luuli olevansa maailman napa, vaikka hän oli sössöttävä amis, joka eleli yhteiskunnan tuilla ja ei edes halunnut mennä töihin. En kehdannut sanoa hänelle suoraan, miten ärsyttävää hänen käytöksensä välillä on ja miten typeriä ja lapsellisia hänen juttunsa ovat. Hän muuttui sellaiseksi, kun alkoi seurustella ja muutti yhteen. En vain voinut sanoa mielipidettäni, koska ajattelin, että se loukkaisi. Pikku hiljaa pääsimme eroon toisistamme, kun en enää soitellut enkä mennyt käymään. Kaikkiin kuulumisiin vastailin vaan, että ihan hyvää kuuluu, enkä kertonut mistään mitään yksityikohtia.
Hän kuvitteli, että olen työttömänä kotona yksin, mutta en kertonut hänelle, miten olin saanut työpaikan, perustanut perheen ja saavuttanut yhteiskunnallisesti kaikenlaista mukavaa. En halunnut kertoa hänelle mitään, sillä hän arvosteli aina kaikkia valintojani ja tekemisiäni niin paljon, etten halunnut mitään enää hänen arvosteltavakseen ja kaiken lisäksi hän juorusi toisten asioita vielä eteenpäin. Minullekin hän alkoi aina kertoa toisten ihmisten asioita ja en pitänyt siitä. Yhden kerran uskalsin sanoa suorat sanat ja puolustaa erästä henkilöä, josta hän juoruili. Mutta pitemmän päälle en jaksanut kuunnella hänen juoruiluaan, joten katkaisin välit. Olo helpottui ja olen saanut elää rauhassa omaa elämääni oman perheen kanssa. Nautin nyt elämästäni, sillä entinen kaverini oli älytön energiasyöppö, joka soitteli jatkuvasti ja suuttui, jos en ehtinyt hänen juorujaan kuunnella puhelimessa.
a). loukkaantunut sinulle jostain
b). kasvanut ulos ystävyydestänne
c). jos olet juuri alkanut seurustelemaan, hän haluaisi seurustella saman henkilön kanssa.
On siis mustasukkainen.
Saattaa myös olla, että hänen perhepiirissä on tapahtunut jotain dramaattista, mistä hän ei halua puhua.
Miten pitkään olitte yatäviä?