Olen raskaana ukkomiehelle. Olen itsekin aviossa. Lapsi on ukkomiehen, tiedän sen varmuudella. En aio kuitenkaan koskaan kertoa tälle miehelle sitä, vaan sanon, että olen raskaana miehelleni. Ensinnäkin siksi, että ukkomies vaatisi minua tekemään abortin ja toisekseen, koska mieheni on halunnut vielä yhden lapsen. Eikö tämä ratkaisu olekin järkevä ja käytännönläheinen: ukkomiehen elämä vaan sotkeentuisi, hän ei ikinä jätä vaimoaan, ja minun mieheni saa kasvattaa kaipaamansa lapsen. Lapsen isä on mielestäni se, joka hänet kasvattaa, ei siittäjä. Aion jättää ukkomiehen lähiaikoina ennen kuin kasvava mahani paljastaa minut. Voiko hirveämpää ihmistä olla olemassa kuin minä - mutta en voisi koskaan tehdä aborttia.
Mitä mieltä
olette tästä?
161805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
siinä tapauksessa, että miehesi tietää ettei lapsi ole hänen ja silti haluaa kasvattaa hänet "omanaan"
Tuttava piirissä tapaus, jossa tilanne sama, sitten lapsella todettiin sairaus, joka olikin geneettinen ja siitähän ihmettely, mistä se on voinut saada sen, äidin oli pakko tunnustaa. Lapsesta oli aina tuntunut ettei häntä ole hyväksytty, ja melkoiset psyykkiset ongelmat.
Olen kanssasi samoilla linjoilla, mutten pidä sinua hirveänä. Miten paljon onkaan vastaavia tapauksia, eikä kukaan murehdi. Teet aivan oikein.
Ja perinnölliset sairaudet joihin edellä joku viittasi on tosi vähän ja kuitennkin harvinaisia. Yleisimmätkin ilmenevät tiheydellä jotain 1/1000 vauvasta sairastuu (tarkistin asian perinnöllisyyslääketieteen kirjasta). Joten aika pieni riski saada perinnöllistä sairautta sairastava vauva, paljon suurempi riski on saada keskenmeno ennen kuin kukaan tietää asiasta.
Onnellista odotusta.
mitä en yhtään epäilisi, suosittelisin sinulle olemaan onnellinen uudesta elämästä. Teet oikean päätöksen.
Itse olin melkein samassa tilanteessa. Luulin olevani raskaana toiselle. Jos olisin ollut, olisi tilanne ollut todella vaikea, sillä olin rakastunut tähän toiseen enkä olisi pystynyt aborttiin enkä myöskään elämään tämän lapsen kanssa silloisen nykyisen mieheni kanssa.
Toisaalta ratkaisusi on oikea mutta oletko miettinyt miten miehesi reagoi jos asia selviää? Entä lapsi jos saa joskus tietää ettei isä olekaan biologinen isä? Itse en pystyisi elämään valheessa. Ja näkeehän lapsen ulkonäöstä kenen lapsi on. Minun lapset on kyllä niin isänsä näköisiä ettei erehtyä voi.
epäillä kun lapsi näyttää ihan posteljoonin pojalta...ja jos joskus saakin totuuden tietää niin vihaa sinua lopun elämäänsä!
Vain sikamainen ämmä pystyy tekemään toiselle noin...mutta eipä sinusta voi muuta odottaa kun on pitänyt lähteä ylipäätään sille perseen jakamisen tielle...
Pässi.
kauhea suunnitelma.miehesi voi laittaa sut labraan ja mites sitten..
Toden näköisesti totuus paljastuu ennenpitkää,joko miehellesi tai lapsellesi kun hän kasvaa. Oletko valmis siihen?
Toivottavasti se on vaan huono provo. Onko todella mahdollista että suomessa löytyy tällaisia itsekeskeisiä haaskalintuja? Odota kunnes lapsi on noin viiden ikäinen, jos miehesi on ihan normaali ekä mikään linnunpönttö niin kyllä hän alkaa epäilemään. Neuvoni on että rupea nyt jo kaiken varalta keksiä hyvän valheen, sitä kohta tarvitaan. Jos aiot anna elämänkumppanisi elää valheessa koko loppuelämän, niin voiko ihminen vajoa syvemmälle kuin sinä?
Viimeinen oljenkorsi on että tämä olisi provo, jos ei niin kerro miehellesi.
kuulostaa käyvältä ratkaisulta mutta näin miehen näkökulmasta järkytys voi olla suuri jos/kun tuo paljastuu. Syitä paljastumiselle nyky-yhteiskunnassa voi olla monia -esim. jokin sairaus jossa selvitellään kumman puolelta se voisi olla peräisin. Eli jos tuon teet ilman että miehesi saa siitä tietää niin varaudu siihen että joskus voi kaikki paljastua ja maailmasi saattaa sitten romahtaa pahemmin kuin miehesi. Toinen jossa tuo voi tulla esiin on puhtaasit fyysiset ominaisuudet. Ne kun meillä ihmisillä on erilaiset mutta vahvasti periytyviä. Olipa päätöksesi mikä tahansa niin voin sanoa että ei ole helppoa. Voimia sinulle mitä sitten teetkin.
Ei voi olla hirveempää ihmistä! Astu miehesi pöksyihin ja mieti, miltä tuntuisi, että lapsi jota pitää omanaan paljastuukin joku päivä toisen miehen lapseksi? Jos aiot lapsen pitää, totuus täytyy kertoa ja mielestäni myös ukkomiehelle. Pystyisitkö todella elämään asian kanssa loppuikäsi? Uskon, että miehesi pystyy uskottomuuden antamaan anteeksi mutta ei lapsen isän pimittämistä. Ole nainen, näytä että sinulta löytyy munaa ja kerro totuus mitä pikimmiten. Ja seuraavan kerran kun ukkomiehiin sotkeudut, muista kumi! Toivottavasti tämä tosiaan oli provo.
Hyvän ystäväni ex-miehellä on lapsi naimisissa olevan naisen kanssa jonka mies luulee/olettaa olevansa lapsen biologinen isä.
Itse ihmettelen että ystäväni ei ole kertonut asiasta naisen miehelle vaikka ovat jollain tavalla tuttuja tai edes muille ihmisille. Ystäväni on yhden ainoan kerran vahingossa paljastanut että eron syy on tämä nainen mutta lapesta hän ei puhunut mitään mutta näkeehän sen.
Ihmettelen myös eikö "isä" ole jo tajunnut että lapsi ei ole yhtään hänen näköisensä vaan täysin biologisen isänsä ja sisarpuoltensa näköinen. Luulen että "isä" ei tiedä tästä salasuhteesta mitään.
Monet ihmiset tietävät tästä salasuhtesta kuten minäkin ja lapsen nähdessäni tuntuu tosi pahalta ystäväni ja oletetun isän puolesta. Mitä sitten kun kaikki paljastuu??
Itse en pystyisi olemaan hiljaa ystäväni osassa enkä pystyisi elämään tuollaisessa valheessa lapsen äitinä.
järkevä ja käytännönläheinen. Joopa joo. Voi helvetti minkä nartun sun mies on itselleen löytänyt :( Yäk. Hyi paska mikä lehmä.
varmuudella että lapsi on tälle ukkomiehelle? jos sinulla ja omalla miehelläsi ei ole ollut seksiä niin sama tietohan on siis hänelläkin eli että lapsi ei voi olla hänen?
täytyy vastata että: KYLLÄ olet kamala ihminen. ensinnäänkin petät miestäsi ja oikeasti et ilmeisesti edes hänen kanssaan haluaisi elää. mutta jatkat hänen hyväksikäyttämistään koska se passaa sinulle ja sinun tarpeisiisi.
annat miehesi elää siinä uskossa että lapsi on hänen. laitat hänet vastaamaan loppuelämäksesi sinun teoistasi. vaadit häntä hoitamaan ja huolehtimaan sinun toisen kanssa tekemääsi lasta!
entäs jos tulevaisuudessa eroaisitte? laittaisit hänet sitten maksamaan elatusta lapsesta joka ei edes ole hänen?
ei sinua kukaan pakota aborttia tekemään. kerrot vaan miehellesi totuuden. ota vastuu tekemisistäsi. ei voi muuta kun ihmetellä että onko kaltaisiasi todellakin olemassa?
Hän tulee kärsimään, jos tilanne paljastuu myöhemmin. Voipi olla, että siinä vaiheessa ei kumpikaan mies halua olla sille lapselle isä, ja sellainen hyljeksintä voi olla lapselle traumaattinen. Älä pistä sellaiseen tilanteeseen vielä syntymätöntä, vaan kerro totuus ja kanna aikuisena sitten vastuu teostasi ja miehillekin aikaa sulatella asia ennen lapsen syntymää.