Mistä Mies???

Kertokaa hyvät kanssa sisaret mistä ihmeestä voi löytää vielä rakkaan 45 vuoden iässä??
Olen eronnut pitkästä liitosta ja on mennyt erosta sen verran aikaa että olisin jo valmis uuteen suhteeseen...ei ole mukava olla yksin, mutta mistä tässä iässä vielä voi löytää kaverin kun en käy kapakoissa ja olen ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen. En ole missin mitoissa ja noin.Mutta olen mukava ja avoin ihminen. Onko kellään ikäiselläni naisella kokemuksia asiasta?? "Ihmisen ikävä toisen luo"
3642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sillä valioyksilöt vietiin jo kaksvitosina. Yli neljävitosille on jäljellä vain eronneita ja katkeroituneita elatusvelvollisia, juoppoja, narkkareita, luusereita, työttömiä ja kivensisäisiä. Ja tietenkin sitten niitä nuoria yhdenasian vonkaajia. Parasta opetella olemaan vain yksin, niin ei tule suru puseroon

Äänestä
  • Olen samassa tilanteessa kuin aloittaja. Ei ole jäljellä enää fiksuja, keskustelutaitoisia, huumorintajuisia ja elämänmyönteisiä vapaita miehiä. Onneksi minulla on sentään ystäviä niin ettei tarvitse yksin neljän seinän sisälle hautautua.

    Äänestä

  • nainen yli 40 kirjoitti:

    Olen samassa tilanteessa kuin aloittaja. Ei ole jäljellä enää fiksuja, keskustelutaitoisia, huumorintajuisia ja elämänmyönteisiä vapaita miehiä. Onneksi minulla on sentään ystäviä niin ettei tarvitse yksin neljän seinän sisälle hautautua.

    Tee kuten minun nykyinen nainen, sovi treffit jonkun nettipalstan kautta. Harrasta seksiä heti ekoilla treffeillä ja yritä aloittaa suhde näin. Kadu sitten myöhemmin. Jos tapaat jonkun oikeesti mukavan niin muista sitten vielä kertoa hänelle että olet antanut monelle miehelle ekoilla treffeillä. Selitä sitten miksi teit näin että he vaikuttivat mukavilta, vaikka olivatkin kuitenkin paskiaisia. Mitä sitä turhaan tutustumaan keneenkään seksi on näköjään tärkeintä.
    Meidän suhde alkoi kyllä sillä että ensin tutustuttiin toisiimme ja sitten vasta tuli seksi mukaan kuvioihin. Hän kolmansilla treffeillä luonani ja kuitenkin nukuimme eri huoneissa. Oli aika järkkyä kuulla häneltä myöhemmin kuinka hän yleensä on miesten kanssa menetellyt. Hän todella loukkasi minua kertomalla yksityiskohtia edellisitä jutuista, aivan kuin hän olisi halunnut levellä niillä. Itse kerroin hänelle että hän on minun toinen, en todellakaan halunnut mitään selvitystä kuinka monen kanssa hän on ollut ja kuinka pitkiä jutut on olleet. Halusin vaan hänen tietävän kuinka kokematon olen en sitä että kilpaillaan kumpi on harrastanut seksiä useamman kanssa. En tosiaan kaivannut tietoa jostain yhden illan panoista, ei kaikkea tartte kertoa tai kirjoittaa lapuille. Siis kenen kanssa on ollut, lappuja löytyi pöydiltä ym.
    Olen ollut tosi "maassa" tuon kehumisen jälkeen.
    Kaikesta huolimatta rakastan häntä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen -45v kirjoitti:

Kertokaa hyvät kanssa sisaret mistä ihmeestä voi löytää vielä rakkaan 45 vuoden iässä??
Olen eronnut pitkästä liitosta ja on mennyt erosta sen verran aikaa että olisin jo valmis uuteen suhteeseen...ei ole mukava olla yksin, mutta mistä tässä iässä vielä voi löytää kaverin kun en käy kapakoissa ja olen ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen. En ole missin mitoissa ja noin.Mutta olen mukava ja avoin ihminen. Onko kellään ikäiselläni naisella kokemuksia asiasta?? "Ihmisen ikävä toisen luo"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu