Mun tarinani

Oltiin seurusteltu kohta neljä vuotta ja aika ajoin tuntui että oikea ihminen ei vielä ole tullut elämääni. Mietin myös eroa, mutta en sitä koskaan uskonut pystyväni tekemään. Mieheni on aivan ihana ja rakastava, mutta viimeisen vuoden aikana on tunteet jotenkin kuolleet ja molemmilla ollut omat jutut ja menot. Välitettiin kyllä toisistamme mutta suhde tuntui enemmänkin kaverilliselta.
Erosta on nyt reilu kuukausi. Olin viihteellä ja jo sinne lähtiessäni ajattelin että pidän ns. takaporttia auki, enkä välittänyt vaikka petinkin. Muuten en kyllä koskaan ole pettänyt, mutta nyt vaan tuntui siltä että millän ei ole väliä, että katsotaan mitä tapahtuu. No tämä puolituttu jonka kanssa touhusin on ollut siitä lähtien tiiviisti kuvioissa mukana ja alkuviikot oli tosi huumaavia. Ensin sanoin ex-miehelleni että haluan olla hetken yksinäni ja ehkä muuttaa omaan asuntoon, mutta pian kerroin tästä uudesta. Hän otti asian tosi raskaasti ja toivoo että edelleen palaisin. Meillä oli kaikki kyllä ihan hyvin eikä mitään isompia riitoja koskaan ollut. Omistamme yhdessä kaksi ihanaa koiraa ja kesämökin, mutta lapsia ei onneks vielä ollut. Toivoin että saisin asiani hoidettua äkkiä ja muuttaisin omaan asuntoon ja toivoin myös että exäni löytäisi jonkun kivan tytön itselleen.Vanhempani ja ystäväni olivat kaikki tosi järkyttyneitä ja ex on edelleen isälläni töissä. Ärsyttää kun isäni kehuu aina minulle häntä.Uuden miehen olen esitelly parhaalle kaverilleni ja äidilleni.
Nyt mä en kertakaikkiaan ota enää tunteistani selvää. Uusi mieheni on nyt muutaman päivän ollut työmatkalla ja mä olen miettinyt pääni puhki asioita, punninnut ja miettinyt. En olis ikimaailmassa uskonut että tää on henkisesti näin vaikeaa. Mielessä on nyt taukoamatta ex-mieheni ja lähinnä kaikki meidän yhteiset jutut ja sen aikaisen elämän helppous. Oon myös jatkuvasti miettinyt hänen tunteitaan ja toivon alitajunnassani että saisin häneltä viestin tai meiliä.Mistä tää johtuu?
Uuden miehen kanssa ollaan puhuttu kaikki maan ja taivaan välillä olevat asiat ja suunniteltu todella vakavissamme tulevaisuutta. Nyt alan epäileen itseäni, että välitänkö hänestä oikeesti vai olenko edelleen tosi pahasti kiinni vanhassa miehessäni. Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja tuntuu että uus mies ei vaan ymmärrä. Hän puhuu että rakastaa minua ja olen hänen elämänsä nainen ja minä vaan myötäilen tajuamatta mitä siitä voi seurata.Mä en käsitä ja tuntuu että pää hajoaa! Mitä mun pitäis tehdä. Olen meinaan miettinyt että lopetanko seikkailuni tähän, särjen uuden mieheni sydämen ja palaan takaisin vanhaan ja turvalliseen elämään ja koitan saada hänen kanssaan asiat toimimaan?? Auttakaa hajoavaa! Nytkin olen vaan itkenyt koko illan...
82122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

joo, itsekin erosin tässä kuukausi sitten 5 1/2 vuoden seurustelun jälkeen ja vähän samat ongelmat.. välillä sinkkuus ihanaa, välillä olisi ihana palata tuttuun turvalliseen suhteeseen... mutta, mietippä kaikkia niitä syitä miksi oikein halusit erota? niitä ei muista enää siinä sekavassa mielentilassa kun kaipaa tuttua turvallista suhdetta... itse tein sellaisen lapun, johon kirjoitin syitä miksi palata yhteen ja syitä miksi ei... ja niitä syitä miksi palata yhteen oli huomattavasti vähemmän kuin niitä miksi ei palata... aina kun tulee ns. katuma-olo, niin luen sen lapun ja kyllä se vähän helpottaa... itselläni on varsinkin illat vaikeita.. ja toinen hyvä on mennä pitkälle kävelylle mp3-soitin mukana...se itselläni helpottaa myös.. tottakai tulet, niinkuin minäkin aina muistamaan pitkän suhteen ex-puolisoon, johon kuului niin hyviä kuin huonojakin aikoja.. :) itse toiveajattelen niin, että kyllä tämä tästä vielä helpottaa..:) kesäkin on tulossa ja ihania kelejä tulossa...:)

Äänestä

Voiko tätä helpompaa ollakaan: jos olet normaali-älyinen ihminen, kuten minä epäilen, ei pitäs olla vaikeeta laskea yhteen 1 1.

Jos kerran elämässä ei ollut muka MITÄÄN vikaa, ja siitä huolimatta erosit, niin oliskohan aika lopettaa nuo muistojen kaunistelut, ja jatkaa reilusti omaa elämää uuden miehen rinnalla?

Äänestä

mitä tuli mieleen, niin on se, että miten oletkin heti sotkeentunut, noin pian, ja noin vakavaan uuteen suhteeseen??
no semmoista sattuu, mutta nyt tuntuisi siltä, että sun pitäisi saada olla yksin ihan pidemmän aikaa, että saisit ajatuksiisi selkoa.

Sun ei auta, kuin sanoa tälle uudelle, että nyt on pakko hidastaa tahtia. Tapailisitte vaikka vähän harvemmin, eikä niin vakavissa merkeissä.

Mutta jos tuo ei hänelle sovi, niin sitten sun täytyy lempata hänet! kaikki on tapahtunut selvästikin liian pian, etkä tunnu olevan varma tunteistasi uutta miestä kohtaan.
Kiteytettynä siis, hidasta tahtia nyt, hyvä ystävä:)

Äänestä

sinä aloit liian nopeasti uuteen suhteeseen vanhan jälkeen. olitte kuitenkin neljä vuotta yhdessä ei niin pitkää suhdetta voi "unohtaa" uuden myötä ihan äkkiä. kannattaisi olla hetki yksi miettiä ja selvittää päätään jos ei itsellekkään ole selvää mitä haluaa! koska samalla saatat tehdä sen että särjet uuden miehesi sydämen jos et haluakaan häntä ja hän olikin jokin jonka kanssa pääsit edellisestä suhteesta yli.
tämä oli vain oma mielipiteeni ja kokemukseni tällaisesta asiasta. toivottavasti saat tilanteeseesi jotain selkoa :)

Äänestä

Olet syöksynyt aivan liian nopeasti uuteen suhteeseen ja toivot, että ex-poikakaverisi olisi löytänyt jo uuden kaverin. Minkähän ikäinen mahdat olla?? Todennäköisesti aivan liian nuori tekstistäsi päätellen.
Uskalla olla ensin yksin ja saada itsesi selville vesille menneen suhteen kanssa, mutta sitä ei ratkaista syöksymällä sänkyyn uuden tyypin kanssa, jonka kanssa kaikki on uutuuden huumaa jne.
Kun vauhti on liian kova, niin voi tulla syöksylasku...ei ihmisen elämä ole noin helppoa..

Äänestä
  • Nyt kannattaa varmaan pistää jarrut pohjaan ja mietintämyssy päähän, sillä pari vuotta eteenpäin olet taas samassa jamassa kuin exäsi kanssa. Mikään ei tunnu miltään ja seurauksena taas ukon vaihto. Suosittelen itsetutkiskelua ja rauhoittumista. Elämään voi hankkia muutakin sisältöä kuin uuden miehen. Ehkä jonkun ulkopuolisen kanssa jutteleminen selkeyttäisi ajatuksiasi?

    Äänestä

  • hannatäti kirjoitti:

    Nyt kannattaa varmaan pistää jarrut pohjaan ja mietintämyssy päähän, sillä pari vuotta eteenpäin olet taas samassa jamassa kuin exäsi kanssa. Mikään ei tunnu miltään ja seurauksena taas ukon vaihto. Suosittelen itsetutkiskelua ja rauhoittumista. Elämään voi hankkia muutakin sisältöä kuin uuden miehen. Ehkä jonkun ulkopuolisen kanssa jutteleminen selkeyttäisi ajatuksiasi?

    Niin siis olen 26v... Nyt en vaan osaa ajatella järkevästi. Puhunut olen uudelle miehelle siitä että tahdon nyt vähän häneen välimatkaa ja omaa rauhaa.

    Muutin porukoille kun vuokra asunnot ovat niin kiven alla ja ei ole nyt järkevää tehdä suuria päätöksiä sen suhteen, ja lähteä ostelemaan kaikki huonekalut uusiks ym. Voi olla että jossain vaiheessa tiemme vielä kohtaavat exäni kanssa, nyt vaan tuntuu siltä.

    Äänestä

Oletpas sinä uskomattoman kärsimätön. Miten kuvittelet, että voisit solmia uuden suhteen, kun et ole vielä edellistäkään käsitellyt. Olet ollut 4 vuotta ex-miehesi kanssa. On aivan selvää, että kehosi ja mielesi ovat hänessä kiinni. Mikä kiire sinulla on uuteen suhteeseen? Pitkän suhteen jälkeen olisi hyvä olla hetken yksin, käsitellä ja purkaa tunteita. Täytyy antaa sydämen parantua ennenkuin on valmis uuteen suhteeseen. Lainaa kirjastosta kirja: John Gray: Mars ja venus, uusi rakkaus. Siitä kirjasta voit lukea mitä sinussa nyt tapahtuu.

Sinun sijassasi minä ottaisin nyt etäisyyttä tähän uuteen mieheen. Te voisitte olla vaikka vain ystäviä (tietysti ilman seksiä!) ja tavata silloin kun SINUSTA TUNTUU HYVÄLTÄ tehdä niin. Kuuntele rohkeasti itseäsi. Ota tilaa ja käsittele tunteita. Jos tämä uusi mies sinua rakastaa, niin hän antaa sinulle tarvittavan ajan. Jos hänellä on kovin kiire, niin eihän hän ole läheisriippuvainen, joka paikkaa sinulla edellisen suhteensa.

Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mä pakahdun kirjoitti:

Oltiin seurusteltu kohta neljä vuotta ja aika ajoin tuntui että oikea ihminen ei vielä ole tullut elämääni. Mietin myös eroa, mutta en sitä koskaan uskonut pystyväni tekemään. Mieheni on aivan ihana ja rakastava, mutta viimeisen vuoden aikana on tunteet jotenkin kuolleet ja molemmilla ollut omat jutut ja menot. Välitettiin kyllä toisistamme mutta suhde tuntui enemmänkin kaverilliselta.
Erosta on nyt reilu kuukausi. Olin viihteellä ja jo sinne lähtiessäni ajattelin että pidän ns. takaporttia auki, enkä välittänyt vaikka petinkin. Muuten en kyllä koskaan ole pettänyt, mutta nyt vaan tuntui siltä että millän ei ole väliä, että katsotaan mitä tapahtuu. No tämä puolituttu jonka kanssa touhusin on ollut siitä lähtien tiiviisti kuvioissa mukana ja alkuviikot oli tosi huumaavia. Ensin sanoin ex-miehelleni että haluan olla hetken yksinäni ja ehkä muuttaa omaan asuntoon, mutta pian kerroin tästä uudesta. Hän otti asian tosi raskaasti ja toivoo että edelleen palaisin. Meillä oli kaikki kyllä ihan hyvin eikä mitään isompia riitoja koskaan ollut. Omistamme yhdessä kaksi ihanaa koiraa ja kesämökin, mutta lapsia ei onneks vielä ollut. Toivoin että saisin asiani hoidettua äkkiä ja muuttaisin omaan asuntoon ja toivoin myös että exäni löytäisi jonkun kivan tytön itselleen.Vanhempani ja ystäväni olivat kaikki tosi järkyttyneitä ja ex on edelleen isälläni töissä. Ärsyttää kun isäni kehuu aina minulle häntä.Uuden miehen olen esitelly parhaalle kaverilleni ja äidilleni.
Nyt mä en kertakaikkiaan ota enää tunteistani selvää. Uusi mieheni on nyt muutaman päivän ollut työmatkalla ja mä olen miettinyt pääni puhki asioita, punninnut ja miettinyt. En olis ikimaailmassa uskonut että tää on henkisesti näin vaikeaa. Mielessä on nyt taukoamatta ex-mieheni ja lähinnä kaikki meidän yhteiset jutut ja sen aikaisen elämän helppous. Oon myös jatkuvasti miettinyt hänen tunteitaan ja toivon alitajunnassani että saisin häneltä viestin tai meiliä.Mistä tää johtuu?
Uuden miehen kanssa ollaan puhuttu kaikki maan ja taivaan välillä olevat asiat ja suunniteltu todella vakavissamme tulevaisuutta. Nyt alan epäileen itseäni, että välitänkö hänestä oikeesti vai olenko edelleen tosi pahasti kiinni vanhassa miehessäni. Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja tuntuu että uus mies ei vaan ymmärrä. Hän puhuu että rakastaa minua ja olen hänen elämänsä nainen ja minä vaan myötäilen tajuamatta mitä siitä voi seurata.Mä en käsitä ja tuntuu että pää hajoaa! Mitä mun pitäis tehdä. Olen meinaan miettinyt että lopetanko seikkailuni tähän, särjen uuden mieheni sydämen ja palaan takaisin vanhaan ja turvalliseen elämään ja koitan saada hänen kanssaan asiat toimimaan?? Auttakaa hajoavaa! Nytkin olen vaan itkenyt koko illan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu