sellaisesta haluisin mielipiteitä että jos olet ollut jonkun kanssa vajaan kuukauden aika tiiviisti ja kaikki menee suhkot hyvin ja sitten eräänä päivänä kuten tavallista pyydetään seuraksi baariin ja samalla kyytiä kotiin mutta sitten mennäänkin uuteen baariin ja toinen henkilö mukaan ja baarissa tunnetkin olevasi ihan vaan yksiksesi vaikka he ovatkin siellä mutta sinulle ei kukaan seuraa pidä ei oikeastaan huomatakaan ja kun menet pöytään niin tulee sellainen lause.joo,nyt on niin että sinun kyytipalveluasi ei enää tarvita kun men vielä mennään baanalle ja voitkin lähteä,niin olenko väärässä jos tuli sellainen tunne että märkä rätti iskettiin kasvoille puhumattakaan sitten omista ajatuksusta jälkeen sen.voi tätä kirjoitusta haukkuakin että katkeraa vituttaa mutta ei se ihan noin ole.miksi olisin.kirjoitusvirheitä on varmaan kun en nyt niitä ajatellut.
onko oikein
pöllö.-
2384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Missä on omanarvontunteesi? Sinä olet vastuussa itsestäsi, ja siitä kuinka sinua kohdellaan. Minua ei kohdeltaisi noin, ainakaan enää jatkossa. Sanoisin hänelle, että seurapalvelujasi ei enää tarvita, voit poistua elämästäni. Näin olen tehnytkin. Jos ei hyväksy huonoa käytöstä, ei myöskään saa sitä.
No jos minä näkisin että joku käyttäytyy noin "muijaansa" kohtaan niin ehdottomasti ja ehdoitta kehoittaisin lopettamaan suhteen heti, vaikka se sattuu mutta usko pois jos nyt jo noin niin takaan että sattuu ja lujempaa vielä jatkossa.