On helppo puhua p....a esimiehistä, ja huonoista esimiestaidoista, sehän on melkeinpä kansalaisvelvollisuus. Eipähän tartte etsiä vikaa ittestä tai omasta toiminnasta. Kaikki paha mun työssä on veemäisen pomon syytä = ja omatunto on puhdas.
Nykyään on alettu puhua myös alaistaidoista. ASIAA sanon minä!
Nykyään on alettu puhua myös alaistaidoista. ASIAA sanon minä!
Vastaukset 14
Vanhimmat
mitäpä sanot siitä, että uupunut työntekijä jätetään työkavereitten vastuulle, kun pomo lähtee lomille...
eli työuupumus niin jokaisen velvollisuus on ohjata tällainen henkilö lääkärin pakeille. Myös sinun.
Kys.henk. oli jo aiemmin ollut pitkällä saikulla samaisen asian vuoksi...
Osoitin vain ettei pomo ole ainoa, jolla on vastuu lähimmäisestään. Kaikilla asian huomaavilla on vastuu.
Jos pomolla ei ole oikeutta pitää lomaa, ollaan heikoilla jäillä.
Pomon, kuten muidenkin työntekijöiden jaksaminen ja lomat ovat aivan yhtä tärkeitä.
Pomo ei voi jättää lomaansa pitämättä yhden ihmisen takia, olipa tämä kuinka väsynyt tahansa.
Jos työntekijä on niin väsynyt, että katkeroituu pomon lomasta, olisi syytä mennä ammattiauttajalle.
Työyhteisö ei ole terapialaitos. Henkistä väsymystä hoidetaan muualla.
Hugo B
Alaistaidot mitä oikeasti ovat muuta kuin esimieheksi soveltumattoman puolustus. Tosiasia jos esimiestä hakutaan ja hänestä puhutaan jotain negatiivista ( merkittävässä määrin ) niin ei hän silloin ole esimiehenä onnistunut ja siihen soveltuva. merkitystä kuitenkin on siinä onko haukuttu esimies fataan pohjaantuen yritykselle kokonaisvaltaisesti hyödyllinen tilanteessa missä hän ei ole johtamiskykyinen. Hyvä paljon itse myyvä myyntijohtaja voi perjaatteessa olla yritykselle hyvinkin hyödyllinen vaikka alaiset häntä inhoaa ja hänen kanssa ei tule toimeen. Tämän lisäksi esimies jolla on jotain uniikkia erikoisosaamista voi perjaatteessa olla yritykselle hyvinkin hyödyllinen vaikka olisikin muiden ja alaisten mielestä täysi Kusp--- ja täysin johtamiskyvytön. Eli tutkittu fakta henkilön kokonaisvaltaisesta hyödyllisyydestä organisaatioon suhteutettuna henkilön kokonaispalkka kuluihin ja työsuhde-etuihin ratkaisee.
Hyvin kerrottu. Esimieheksi soveltumaton voi olla mukava jees-mieskin. Pitkänä miinuksena johtamistaidottomuudesta voi seurata työntekijöiden lähteminen toisiin firmoihin. Uusien työntekijöiden saaminen on tänä päivänä työn takana.
Alaistaidot ovat mm asiallista käyttäytymistä työkavereita ja esimiehiä kohtaan, oma-aloitteisuutta (ettei odota mitähän se pomo keksii seuraavaksi - odottelenpa sitä), ammatillisuutta (ettei tee sutta ja sekundaa vaikka osaa paremminkin tehdä työnsä)...
Olen naisvaltaisen alan pomona törmännyt vuosien varrella jatkuvasti toisten nokkimiseen ja nälvimiseen sekä vanhempien rouvien osalta silkkaan välinpitämättömyyteen työn laadusta. Ihmiset osaavat olla todellisia piruja toisiaan kohtaan ja senhän joutuu sitten esimies selvittämään. Kun työilmapiiri porukassa menee tällaisten nälvijöiden johdosta huonoksi eikä puhe auta niin sitten ei kun varoitus tiskiin. Se yleensä vaimentaa pahimmat häiriköt.
Fakta ratkaisee tässäkin: kuutamolle tahalliset työilmapiirin myrkyttäjät.
Jokaisen työntekijän olisi hyvä miettiä välillä sitä onko hän hyvä alainen, eikä vaan aina sitä että onko minun esimieheni hyvä. Kun muistettaisiin mikä se oma rooli siellä työpaikalla on ja hoidettaisiin se, olisi moni asia paremmin. Työyhteisön hyvinvoinnin kannalta ajateltuna, alaistaidot ovat yhtä tärkeässä roolissa kuin esimiestaidotkin.
Boogipapa kirjoitti: "Alaistaidot mitä oikeasti ovat muuta kuin esimieheksi soveltumattoman puolustus".
Tähän heitän vastaukseksi: "Esimiestaidot, mitä oikeasti ovat muuta kuin alaiseksi soveltumattoman puolustus"
Esimiehillä pitää olla tietynlaiset taidot hallussa, mutta niin pitää olla myös alaisella. Palautetta saa ja pitääkin antaa molemminpuoleisesti, kunhan se tehdään rakentavassa mielessä. Sitä yleistä seläntakana puhumista ja haukkumista en ymmärrä, kummankaan osapuolen osalta.
Inhottaa tuo sana: alainen. Ei oikein sovi nykypäivän työkulttuuriin. Eihän kukaan ihminen halua olla mikään "alainen", hyi. Tosi halventava sana. Missä firmassa tuota vielä käytetään? Ei varmaan ole ne "alaiset" tyytyväisiä. Voi olla myös melkoinen vaihtuvuus. Mitäs jos alettaisiin puhua vain meidän firmalaisista tai henkilöstöstä?
Tiedän kyllä erittäin vanhoillisen ja sisäänpäinlämpiävän työyhteisön jossa moista halventavaa jakoa tehdään. Isokokoinen natsimainen nais"esimies" varsinkin tykkää mainostaa pomon asemaansa. Tiedän monta "alaista", jotka ovat hänen ansiostaan vaihtaneet työpaikkaa tai muuten joutuneet lähtemään.
Ilmeisesti esimiehiksi pyrkii paljon juuri noita vallan ja -alistamisenhaluisia heikkoitsetuntoisia persoonia.
Mukavan esimiehen kanssa työskennellessä jokainen yrittää parhaansa ja tekee sen ilman pakkoa ja pomottamista. Myös työilmapiiri säilyy hyvänä kun on oikeanlainen esimies, joita vielä löytyy onneksi.
Alaistaidoista puhuminen oli (siis huom oli) kuuma peruna vielä vuosi sitten. Sen jälkeen on alettu puhua mm. työyhteisötaidoista, joita voi edellyttää niin esimiehiltä kuin alaisiltakin. Työpaikoilla on suuri määrä esimiehiä, jotka eivät sovi siihen tehtävään lainkaan. Onneksi ainakin itselläni on ollut mahdollisuus työskennellä muutaman hyvän ja jopa erinomaisen pomon kanssa. Heitä olen kehunut vuolaasti kaikissa mahdollisissa käänteissä.
Kukin ottakoon vastuun tekemistään, myös esimiehet mm. huonoista ja vääristä päätöksistä. Moni vain pyrkii sysäämään omat väärät päätöksensä ja heikkoutensa alaisten niskaan.
Aivan oma rotunsa on se pomojen porukka, joiden mielestä alaisilla ei ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia.
..meidän pomolla on suosikkeja, joita "lellii" ja jotka saa kehuja yms.muuta mukavaa huomiota pomolta..ei kuulu mielstäni esimiehellä niitä olla,mutta hän vain inttää,että hänellä saa olla suosikkeja... Aika outoa esimiehen puhetta!
Meillä taas on sellainen sosiaalidemokraatti esimiehenä, että on aivan sama mitä teet ja miten teet, kohtelu on aina sama, ei mitään ylenemismahdollisuuksia. Samaa karjalaumaa ollaan kaikki. Se ei kannusta yrittämään yhtään enempää kuin on pakko. Tietenkään mitään lellikkejä ei tarvitse olla, mutta asiallisesti voisi kyllä huomioida jos joku tekee enemmän töitä ja saa parempaa tulosta.