TYÖPAIKKAKIUSATUT

Hei entiset työpaikkakiusatut ja kiusaamisen kohteena olevat, olisiko aiheellista perustaa jokin yhdistys tai protestiryhmä.
Varsinkin hoitoalalla kiusattuja on paljon. Miten, jos he jokainen kirjoittaisivat tarinansa ja ne laitettaisiin yhteen ja edelleen eteenpäin vaikkapa eduskuntaan tai jotakin muuta.

On hyvin vaikea todistaa olevansa kiusattu, koska sitä on yleensä aina vain yksi työyhteisössä kerrallaan. Jos saman työpaikan/työyhteisön "historiasta" löydettäisiin useampi kiusattu ja ulos savustettu, saattaisi joku uskoa, että siellä todellakin tällaista toimintaa harjoitetaan.

Mitä konkreettista on kiusattujen hyväksi tehty? ei tietääkseni mitään! Ainoa asia, joka kiusatulle tehdään on terveydenhuollossa kirjoitettu mielenterveysdiagnoosi tai annetaan potkut, jotka sitten yleensä pilaavat kiusatun lopun elämän ja mahdollisuudet tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti työpaikalla, mikäli enää töitä saavat.

Kiusatut siis vaiennetaan tällä tavoin. Onko niin, että yhteiskunnassa näin esille tulevat epäkohdat muutetaan tällä tavoin näyttämään yksilötasolla olevalta ongelmalta, joka hoituu pillereillä tai potkuilla.
Toki osalle kiusatuista tuleekin jatkuvasta stressistä, jota kiusaaminen aiheuttaa, erilaisia oireita. Mutta sehän onkin normaalia, siis reagoida ärsykkeeseen. Normaalia taas ei ole olla reagoimatta.

Joka tapauksessa, miten kiusatut saataisiin yhdistymään, jotta voitaisiin kenties vaikuttaa asioihin. Kiusaamiseen liittyvän häpeän vuoksi, harva uskaltaa julkisesti kiusaamisesta puhua.
Löytyisikö joku henkilö, joka alkaisi vetää tällaista toimintaa, mielellään sellainen, jolla on hyvät verkostot oikeisiin tahoihin.
1523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhdistys juttu olis tosi kannattavaa näin saataisiin yhditettyä voimat ja löydettäisiin toinen toisemme. Olen varma että varamaan samolita työpaikaltakin ilmaantuisi väkeä koska kiusaajat pitävät varmaankin kiusatut erillään toisitaan etteivät he tukisi toisiaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


olisiko aihetta kirjoitti:

Hei entiset työpaikkakiusatut ja kiusaamisen kohteena olevat, olisiko aiheellista perustaa jokin yhdistys tai protestiryhmä.
Varsinkin hoitoalalla kiusattuja on paljon. Miten, jos he jokainen kirjoittaisivat tarinansa ja ne laitettaisiin yhteen ja edelleen eteenpäin vaikkapa eduskuntaan tai jotakin muuta.

On hyvin vaikea todistaa olevansa kiusattu, koska sitä on yleensä aina vain yksi työyhteisössä kerrallaan. Jos saman työpaikan/työyhteisön "historiasta" löydettäisiin useampi kiusattu ja ulos savustettu, saattaisi joku uskoa, että siellä todellakin tällaista toimintaa harjoitetaan.

Mitä konkreettista on kiusattujen hyväksi tehty? ei tietääkseni mitään! Ainoa asia, joka kiusatulle tehdään on terveydenhuollossa kirjoitettu mielenterveysdiagnoosi tai annetaan potkut, jotka sitten yleensä pilaavat kiusatun lopun elämän ja mahdollisuudet tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti työpaikalla, mikäli enää töitä saavat.

Kiusatut siis vaiennetaan tällä tavoin. Onko niin, että yhteiskunnassa näin esille tulevat epäkohdat muutetaan tällä tavoin näyttämään yksilötasolla olevalta ongelmalta, joka hoituu pillereillä tai potkuilla.
Toki osalle kiusatuista tuleekin jatkuvasta stressistä, jota kiusaaminen aiheuttaa, erilaisia oireita. Mutta sehän onkin normaalia, siis reagoida ärsykkeeseen. Normaalia taas ei ole olla reagoimatta.

Joka tapauksessa, miten kiusatut saataisiin yhdistymään, jotta voitaisiin kenties vaikuttaa asioihin. Kiusaamiseen liittyvän häpeän vuoksi, harva uskaltaa julkisesti kiusaamisesta puhua.
Löytyisikö joku henkilö, joka alkaisi vetää tällaista toimintaa, mielellään sellainen, jolla on hyvät verkostot oikeisiin tahoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu