ovat todella huonosti pukeutuneita. Se onkin ollut yksi suuri tekijä siihen että olen lopettanut seurustelun aika alkutekijöihin.
Kyse ei ole nyt turhamaisuudesta vaan enemmänkin siitä mitä vaatetus kertoo ihmisen perusominaisuuksista.
Huolliteltu ja perus siisti pukeutuminen kertoo kyllä siitä että on panostanut itseensä ja arvostaa myös toista osapuolta sillä.
Jos mies tulee ensitreffeille puhtaissa mutta erittäin kuluneissa vaatteissa tai verkkareissa niin kyllä se on mielenkiinnon tappovarustus vaikka kuin kiva olisikin. Tai sitten näkee miehen vain niissä yhdissä ja samoissa vaatteissa.
Toinen seikka joka on mielenkiinnon tappaja, on tuoksu. Sitä on joko liika ällön hajuista tai sitten ei ollenkaan.
Toinen seikka joka saattaa vaatetuksessa häiritä on myös värien yhdistely jotka eivät todellakaan sovi keskenään.
Mieluummin useammmat farkut tai muut vastaavanlaiset perushousut sekä useammat siistit t-paidat/paidat kuin yhdet kauhtuneet, risaiset, lököttävät housut ja parhaat päivänsä nähneet pari paitaa.........

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä väliä sillä on mitä miehellä on päällä.
Tärkeintä on miltä mies näyttää mun päällä.
Yritä irtaantua niistä vaatteista mahdollisimman pian niin pääsette itse asiaan...
Pukeutuminen taitaa olla niitä ainoita asioita, joihin nainen pystyy miehessään vaikuttamaan. Osa miehistä on sellaisia, etteivät yksinkertaisesti ole tulleet ajatelleeksi tuota pukeutumisasiaa ennen kuin joku kertoo kuinka tärkeä asia se on sosiaalisessa kanssakäymisessä. Henkisessä mielessä "sitä oikeaa" on niin vaikea löytää, että en kyllä sinuna dumppaisi miestä pukeutumisen perusteella ellei toinen sentään ilmaannu treffeille salihousut jalassa...
Sitten tuoksuista. Kaikki naiset eivät pidä siitä, että mies tuoksuu millekään. Esim. minusta on kaikista parasta, jos mies ei tuoksu ollenkaan haju- tai partavedelle, mutta sekin on sellainen asia, johon voi vaikuttaa myöhemmin sanomalla miehelle siitä. Sinua on kenenkään miehen tosi vaikea miellyttää, jos hylkäämisen syyksi riittää sekä se, että hajusteita on liikaa tai liian vähän:o Onnittelut sille, joka sattuu osumaan siihen keskivaiheeseen...
Tulee sellaine olo, että olet tosi nuori, kun tuollaiset ulkoiset asiat ovat sinulle kaikki kaikessa. Pitkällä kokemuksellani voin kertoa, että sitten kun lopulta löydät sen hyvinpukeutuneen ja oikealta tuoksuvan miehen, niin hän saattaakin olla aivan äärettömän nuuka tai niin tuhlailevainen että kyselee koko ajan uusia vippipaikkoja tuolla pikavippiosastolla, kaivella nenäänsä (väitän että jotain 95 % miehistä kaivelee nenäänsä julkisesti), kaikki muutkin käytös- ja kohteliaisuustavat saattavat puuttua jne. Eipä siinä sitten ole paljoa iloa siisteistä vaatteista:D
Vaan kyllä se toisen vaatetus vaan vaikuttaa ainakin tähän naiseen. Likainen toppis päällä ei nappaa, ja vähän sekin ihmetyttää jos tapailee jotain ja joka kerta kaverilla samat rytkyt päällä että...no ehkä pidän itse vaan liikaa vaatteista heh...
Suomalaiset miehet ovat hiirenharmaita pukeutujia. Toiset eivät uskalla pukea jotain tiettyä väriä, ettei luulla homoksi. Ihan kuin se siitä paidan väristä olisi kiinni!
Tai sitten kertakaikkiaan ei ole makua pukeutumisessa. Suomalainen on muutenkin niin perusväritön ihminen, että normi harmaa/beige-vaatteinen ja hiirenruskealla tukalla varustettu mies ei kauheesti säväytä, vaikka olisi kuinka ihana ihminen. Kyllä ensitapaamiseen voisi pikkuisen satsata ulkoisestikin; se osoittaisi jonkinnäköistä kunnioitusta sitä toistakin osapuolta kohtaan.
on vikana kun en osaa ollenkaan kiinnittää huomiota tuollaisiin ulkoisiin seikkoihin vaan sisin on tärkein..Kaikki ystävyydet mulla kyllä taitaakin olla sitten vastaavasti koko elämän kestäviä,ei haittaa edes kauhtuneet verkkarit.