Olen naimisissa oleva nainen ja ihastunut työkaveriini, joka on minua paljon nuorempi. Olen myös huomannut hänen olevan kiinnostunut minusta. Töissä olemme aina toistemme seurassa, puhumme jatkuvasti, vaikka mistä asioista maan ja taivaan välillä. Myös huumorintajumme kohtaavat. Olen myös kertonut liittoni olevan aika kuollut, mutta miestäni en ole pettänyt. Olemme myös puhelleet yhteisestä seksistä, vakavaan sävyyn...
Mies pyytää joka työpäivän jälkeen minut kahville, joskus käymme kaljalla. Olemme myös yhteydessä iltaisin, viestien, soitellen, mesessä... Olen myös avautunut hänelle parilla kännipuhelulla (molemmat oltiin aika kännissä). Myöntänyt totaalisen ihastukseni häneen. Mies ei itse sanonut mitään, sanoi vain, ettei kännissä hoida ihmissuhdeasioita, mutta on ollut entistä aktiivisempi ottamaan yhteyttä ja olemaan kanssani puheluideni jälkeen...??? Ei tosiaan ainakaan perääntynyt tunnustuksieni jälkeen. Muistaa kyllä puheluista jotain, kysyin..
Eli mitä tästä voi päätellä? Itse olen päätellyt, että häntä vaivaa se, että olen naimisissa ja vanhempi, kuin hän. Ja että hän ei tiedä, mitä meidän suhteelta haluaa. Ja ehkä pelkää, että minä haluan heti syöksyä vakavaan suhteeseen... Helpointahan olisi mennä suoraan kysymään, mutta kun en tiedä oikeen itsekkään mitä haluan ja kuolen jos saan pakit. Miten voisin työskennellä enää samassa työpaikassa torjunnan jälkeen ja suhtautua häneen kuin kaveriin???
Mitäs mieltä olette, onko hän kiinnostunut?
Ja tiedoksi, MINÄ olen aktiivisemmin "vongannut" seksiä, eli sen takia hän ei minussa roiku. Olisi jo saanut, jos sitä vailla.
Ja sitten, ei mitään paskaa vastauksiin. Nyt ei oikein jaksas. Olen pettäjänainen, mutta kun ette tiedä liitostani mitään, niin turha moralisoida.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä tuo vähän vaikuttaisi että jotain kiinnostusta mieheltä löytyisi. Ja muuhunkin kuin seksiin, koska luulisi sitä löytyvät helpomminkin vapailta tytöiltä. Voi olla että miestä pelottaa tuo sun tilanne eikä oikein osaa suhtautua siihen. Ja voihan olla että on tykästynyt, mutta ei oikein itsekään tiedä mitä susta haluaisi. Ihan kuin sä sanoit ettet itsekään oikein tiedä.
Mulla on kokemusta siitä että sain pakit ollessani parisuhteessa, mutta kun tämä samainen mies kuuli että olen eronnut, alkoi heti tapahtua. Että kyl ne miehet on vähän varuillaan (ja tietysti hyvä että ovatkin) jos nainen on varattu. Mä luulen että tämä on se suurin kompastuskivi teidän tilanteessa.
Erota siitä ukosta, jonka kanssa ei halua olla? Vaikka ei sänkyyn ole vielä mennyt, niin kyllä tuo täyttä pettämistä on, henkisellä tasolla... Jos liitto on huono, niin eron jälkeen helpottaa, vaikka se ei helppoa olekaan.
Tuosta suhteesta, tuskin siitä mitään vakavaa tulee, ellet ole paljon paremman näköinen, kuin se poikarakastajasi...
Juu, en ole paremman näköinen! Mutta, ilokseni voin kertoa, että saimme puhuttua tänään asiat selviksi tämän "paremman näkösen" kanssa. Eli kynnyskysymys oli juuri minun siviilisäätyni. Valaisin hieman suhteeni tilaa, ja nyt asiat alkoivat edetä. Hitaasti. Mietitään, mitä halutaan ja katsotaan mitä tulee... :)
Eroa en ole vielä ottamassa, syytä en tiedä miksi. En uskalla ottaa, enkä tahdo loukata... JOO, TIEDÄN! Loukkaan jo nyt miestäni, mutta sitä mitä ei tiedä, ei satuta. Lohdutan sillä itseäni.