työttömän tarina

Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta työttömänä olleen miehen. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.

No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

Ensin ajattelin, että autan kaveria mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin.
15873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

...mutta kun alkaa kysellä palkasta, sanoo "työnantaja", että "me soitamme sitten sinulle".


Kuulostaako tutulta?


Häirikköviestistä on tehty asianmukainen ilmoitus.

Äänestä
  • Minulle on työnantaja sanonut suoraan, että baltiasta, saan alle tes palkkojen työvoimaa.
    Kyseessä on rakennusala.

    Äänestä

  • proffajoo kirjoitti:

    Minulle on työnantaja sanonut suoraan, että baltiasta, saan alle tes palkkojen työvoimaa.
    Kyseessä on rakennusala.

    Kärtsää se raksaliitolle tai työsuojelupiiriin.

    Äänestä

sama viesti kuin NIIN MONTA kertaa aiemmin. Yrittäkää nyt edes muuttaa sitä viestia vähän.
Jos on pakko spämmätä, niin tehkää se edes tyylillä.
SÄÄLITTÄVÄÄ.

Äänestä

Tuolla S-marketin varastolla saavat palkkoja 12-17€.
Eli tuo sun kaverisi on aivan oikeilla lukemilla.

Vika ei ole hänessä vaan sinun päässä.

Äänestä
  • Jepkyllä joku työryhti pitäisi löytyy tai työttömyystuki pois..

    Äänestä

no onhan se nyt jo varmaan kolme vuotta kohta ollut työttömänä, te tapasitte viimeksi aika kauan sitten. eikö teillä ole mitään muuta puhuttavaa kuin tämä yksi asia?

Äänestä
  • Ja jokaikinen tuon spämmärin tapaama kaveri vaatii euromääräisesti tasan saman palkan, luonnollisesti kerrottuaan sanatarkasti samat perustelut.


    Jesh.


    Kyllä me uskotaan, että se on tosi jännää nyt.

    Äänestä

Hitsi mikä työpakoilija..

Äänestä

Tääkin juttu on ainakin pari vuotta pyörinyt täällä.

Oisko uudempaa laittaa??

Äänestä

Sitten työnsin löylykauhan perseeseeni.

Äänestä

Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta työttömänä olleen miehen. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista... me molemmat olimme oikein iloisia hänen satumaisesta onnestaan.,..

Kun hän pääsi Palkkatyöpaikkaan.

..joka ei enää kauan ole työtön. Hän oli oikein onnellinen, kun oli saanut tiedon, että palkataan oikeaan palkkatyöpaikkaan oikealla palkalla.

Äänestä

vanhaa spämmiä tämäkin

Äänestä
  • palkkatyöpaikka on pop

    jos uudempaa kaipaat

    Äänestä

Niin, jos on käynyt kouluja niin paljon, on ylioppilas ja joku lisätutkinto, on varaa vaatia. Myös jos on käymyt S.A. INTIN, ei voi voi ainakaan nainen aukoa päätään, tai sitten joku katteellinen työssäkäyvä sivari.

Minulla on noit akaikkia meriittejä ja älykkyyttä runsaasti. En vain kuulu siihen duunariryhmään joak on tottunut fyysiseen työhön, jatkuvaan elämän opetteluun alatyylin vitseillä maustettuun työympäristöön.

Noissa "selviytymis" duunari paikoissa vllitsee myös kateus, jos jollakin menee vähän paremmin. Toisessa ääripäässä, akateemisissa piireissä joissa henkilöiden vuositulot on yli 60 Ke, ei kateutta juurikaan esiinny.

Itse olen olemuksellani, älykkäillä keskustelu taidoillani, elämän kokemuksellani ja osaamisellani osoittanut olevani pätevämpi kuin moni tuttavani diplomi-insinööri, väitöskirjan tehnyt tohtori tai hirmuisen opiskeluurakan suorittanut oikeustieteen kandi.

Myös minua älykkäämpiä kommenteja on esittänyt monikin merkonomi tai amispohjalla elämän kokemusta kartuttanut henkilö.

Tuttavapiirissäni on myös nainen joka on "vain" merkonomi, jotavassa asemassa Telia-Soneralla ja vuostulot yli 70 Ke.

Niin, itse tunnen olemuksellani ja älykkyydelläni sopeutuvani näihin fiksuihin piireihin ja osan arvostaa itseäni niin korkealle että vaadin kyllä työstäni 3000 euron kuukausipalkan.

Nyt olen ollut lähes vuoden työttömänä ja meen muutamaksi kuukaudeksi tekemään pienllä veroprossalla hanttihommia, hommai joissa on 3000 euroa nettokuukausipalkka.

Elämä on....joidenkin ahdasmielisten ihmisten piireissä aika suppeaa.

itseäni hävettäisi työttömyyttä enemmän jos ei osaisi puhua sujuvaa tosita kotimaista kieltämme tai kolmantena kielenä englantia.

Hyvä jos kateellinen duunarion hyvä työssään, mutta kateus on paha asia jos alkaa pakottamaan akateemisia koulutettuja ihmisiä hanttihommiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saunan lauteilla kirjoitti:

Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta työttömänä olleen miehen. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.

No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

Ensin ajattelin, että autan kaveria mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu