Nuorikolani on alkanut esiintyyn bulimian oireita enkä osaa auttaa. Pyydän, että asiasta tietävät voisivat neuvoa mitä tehdä. Vaimo tietää ongelman, sanoo ettei mahda sille mitään. Itselle ruoka on tärkeä kun urheilen paljon. Minun on vaikee uskoo, että jonkun on vaan syötävä väkisin kun itse pystyn syömään tai olemaan syömättä koska haluan. Asenteeni on väärä, tiedän sen mutta mun on silti vaikee tukea vaimoa..
vaimo ja bulimia
jaakko
5675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä todellakaan arvostele hänen syömistään, sillä se saa hänet vain reagoimaan voimakkaammin bulimialla. Tärkeämpää on näyttää, että todella välität hänesta ja kunnioitat ja arvostat häntä sellaisenaan ihmisenä ja naisena (ulkoisesti ja sisäisesti). Että hän saa olla oma itsensä seurassasi eikä tarvitse suorittaa mitään.
On totta, että hänellä suhde ruokaan on täysin sekaisin, mutta siihen ei järkipuheet auta. Apu lähtee ihan muista asioista, sellasesta elämän perusturvallisuudesta ja siitä, että hän saa vapaasti ilmaista itseään, myös pahoja tunteita. Hänen ongelmansa ei ole varsinaisesti ruoka, joten siitä huomautteleminen ei auta, vaan saa ennemminkin bulimian pahenemaan.
Kannattaa ennemmin keskittää hänen ajatuksensa muualle, keskustella ja olla kiinnostunut hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Siten hän ehkä oppii paremmin arvostamaan itseään ja kokee tulevansa kuulluksi eikä tarvitse niin turvautua ruokaan.
Bulimiaan on toki monia syitä ja kyse ei ole nyt siitä, että sinä olisit ihmisenä niin kamala, että vaimosi purkaa pahaa oloaan ruokaan. Nämä vaan on sellasia mystisiä juttuja, joihin auttaa se, että voi kokea olevansa rakastettu, hyväksytty, huomioitu, kiinnostava (muista oikeasti kunnella häntä) ym.. Ajallaan tällainen ihminen ehkä (toivottavasti!) oppii kanavoimaan tunteensa tai tunteettomuutensa muuhun kuin syömiseen. Jos tilanne käy kovin pahaksi, kannattaa toki kääntyä ammattiauttajien puoleen. Kärsivällisyyttä!
Sillä menee hampaat jos jatkaa moista,ihan tosi ja siinä sitä sit ollaan hampaat syöpyneinä? Yritä puhuu järkee.....
Bulimiasta(lähes)parantuneena toi sai veren kiehumaan!!! Ei siinä järkipuheet auta, eikä se, että tietää hampaiden syöpyvän! Tuskin kukaan bulimikko haluaa olla bulimikko. Muistan itsekin kun pahimpina aikoina ahmimisen jälkeen itkin vessan lattialla, kun piti oksentaa. Olisin ollut valmis luopumaan aika paljosta, jos olisin saanut seuraavana aamuna herätä terveenä...
Useimmiten syömishäiriö on seurausta jostakin, oire, eikä itse syy. Itselläni se oli oire ahdistavista kotioloista, joita ei helpottanut se, että äiti vahti koko ajan syömisiä ja huomautteli niistä. Kun muutin pois kotoa ja samoihin aikoihin löysin rakastavan miehen, bulimia helpotti. Nykyään sitä esiintyy hyvin harvoin, vaikkakaan suhtautuminen ruokaan ei vieläkään ole täysin normaali. Ei välttämättä koskaan tulekaan olemaan...
Itselläni siis auttoi syyn löytäminen ja siihen vaikuttaminen, ammattiapua en onneksi joutunut hakemaan, mikä lienee aika harvinaista. Apua kannattaa kuitenkin hakea ajoissa, ennen kuin on myöhäistä. Muutenkin paranemisprosentti on sitä suurempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa hoitoon hakeutuu...
Lue lisää syömishäiriöisten tuki hommelista netistä. Googleta vaikka. Ite en osotetta löydä. Omaa vaimoani autto jo se kun keskusteli ja luki sielä asiasta muitten ihmisten kanssa.
itselläni on bulimiaa ja käytän näitä sivuja usein : www.syomishairioistentuki.fi
sieltä saa tukea :)
muista olla rakas hänelle ja olla hänen seurana sillä minulla pelkkä miesystäväni seura tekee minusta osittain parantuneen :)