Hevikansa ja hopparit ottaa päivä toisensa jälkeen yhteen. MIKSI? Jos ei omalta lapsellisuudeltaan ole valmis suvaitsemaan kaikenlaisen musiikin olemassaoloa ja kuuntelijoita, kun molempia tulee kuitenkin olemaan, onko valmis ylipäätään arvostelemaan? Kaikesta ei voi pitää, mutta jokainen tietää itse, mitä kuuntelee. Eikö sen pitäisi riittää? Jos on omanlaiselle musiikille omistautunut, tulisi osata kunnioittaa myös toisen valintoja. Meitä on moneen junaan. Toiset lähtee sillä junalla TUSKAAN ja toiset taas PIPEFESTEILLE. Ei sitä auta kun hyväksyä. Vai luuletteko todella, että agressiivinen kannanotto kumpaan suuntaan tahansa käännyttää kuuntelijat musiikkilajista toiseen? Tuskinpa. Hyvät ihmiset, antakaa toisten kuunnella sitä, mitä haluavat, ja ennenkaikkea tietäkää itse mitä kuuntelette.
RYTMISOTA
hälytys
1102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Enpä ole koskaan nähnyt näitä yhteenottoja. Jos joku ulkopuolinen kirjoittaa keskustelupalstalla rap-osastolle että rap on paskaa ja Iron Maiden rulaa ja sama tyyppi kirjottaa heavy palstalle että liimaletit amispellet haistelee tärpättiä ja hakkaavat päätään naurettavan örinän tahdissa ei kyse ole mistään SODASTA tai yhteenotoista vaan tarkoituksellisesta provosoinnista ja vittuilusta tosikoille puolin ja toisin. Herätkää nyt tosielämään. Elämä on tuolla ulkona.