Siis onko osituksessa pakko jakaa koko yhteinen omaisuus, vai voiko esim. kesämökin jättää yhteisomistukseen.
onko pakko jakaa
koko omaisuus
3841
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihmisillä saa olla yhteisomistus kiinteistöön kenen tahansa kanssa. Ex-puolisot eivät ole mikään poikkeus.
Itse asiassa mitään omaisuutta ei ole pakko jakaa, ellei halua. Viisasta voisi kuitenkin olla, että samoin kuin jaettava omaisuus, paperille pistetään myös yhteisomistukseen jäävä omaisuus. Ja erityisesti, kun kyse on kesämökistä, sen pelisäännöt. Kuka saa käyttää milloin, kuka vastaa kuluista jne. Asiat voivat olla nyt vaikka miten auvoisasti, mutta ne voivat mutkistua esimerkiksi tilanteessa, jossa jompikumpi entisistä puolisoista ilmaantuu mökille uuden kumppanin kanssa. Kuka silloin saa päättää kaapinpaikan ja millä valtuuksin. Se kannattaa sopia etukäteen, koska jälkikäteen asiat voivat olla menossa niin pahaan solmuun, ettei yhteisymmärrystä enää löydy. Sekin kannattaa miettiä jo etukäteen, miten toimitaan, jos toinen jostain syystä haluaa luopua omistusosuudestaan.
Toinen voi tehdä vaikka testamentin jollekkin ja pian sinulla saattaakin olla ihan uusi mökkiosakas. Eli mahdollinen toisen kuolemakin pitää huomioida ja miten silloin mökin osalta toimitaan.
Oikeusaputoimistosta saa neuvoja ja käytännön apua kyseisen asiakirjan laatimiseen :)