mä ihmettelen sellasta, että jotkut haikailee entistensä perään. kun kyllä mäkin niitä hyviä juttuja muistan, mutta mulla on myös ollut aivan pätevät syyt jättää ne tyypit ja kyllä mä muistan nekin. jos joskus aika kultaileekin muistoja, niin kun alan tarkemmin ajattelemaan, muistan kyllä miten asiat todellisuudessa oli.
suurimmaksi osaksi hetken päästä saattaa tulla sellasia fiiliksiä, että en voi ymmärtää miksi olen tuota ja tuotakin sietänyt, tai että ois pitänyt potkasta jo aikasemmin pellolle tai tajuta heti alkuunsa. ja siis, no, kyllä mä uskon, että kaikella on tarkotuksensa ja että kaikki suhteet opettaa jotain, mutta että mä haikailisin jonkun exän perään, ni...? joo en.
eli onko ihmisillä jotenkin huono muisti, huono nykyhetki, vai eikö ne vaan uskalla myöntää, että aika aikaansa kutakin ja se aika on nyt mennyt. vai erotaanko vaan jotenkin hetken mielijohteesta, ettei se oo ihan loppuun saakka mietitty asia?
mulla on aina ollut, oon miettinyt sen asian niin tarkkaan, että tulen lopputulokseen, että oon mieluummin yksin vaikka koko loppuelämäni, kun jaan sen tuon ihmisen kanssa. tietenkään eihän käytännössä nyt kukaan joudu oleen yksin koko loppuelämäänsä, ainahan sitä tulee uusia rakkauksia, mutta sekin vielä! että jokainen vähänkin kokeneempi jo tietää, että särkynyt sydän kyllä toipuu ja aina niistä vastoinkäymisitä selviää sitten kuitenkin ja että ei se yksinolo yksin ole pahinta; pahinta on olla yksin ja yksinäinen jonkun toisen kanssa.
vai onkohan se exän perään haikailu vaan sitä "ruoho on vihreempää aina jossain mitä ei oo" juttua?
niin, no, mua ei oo jätetty koskaan, että en osaa sitten siitä puolesta sanoa, onko se jotenkin hankalaa, mutta muutaman kerran mä oisin toivonu, että se toinen ois tehny ratkasun ja jättänyt mut. kun tuntu kummallakin olevan niin kurjaa. mutta ei. ja sitten mun perään on kyllä entiset "itkeny", mitä en ymmärrä oikein sitäkään. että jos ei olla sopivia, niin ei olla, kun tuntuu, että ne onkin itkeny sen perään, mitä ne luuli että mä olen ja toivo että mä olen, kun ei ne kuitenkaan hyväksyny mua sellasena kun mä oikeesti olen. että mitä hittoa?! itkeä nyt olemattomien asioitten perään.
jaa. ehkä mä oon liian järkevä. mutta jos ei sovita yhteen, niin ei sovita ja se siitä. jos aika on väärä niin sitten se on ja se siitä. jos rakkaus loppuu niin hitonko sille sitten mahtaa. jos on pakko lähteä niin sittenhän se on mentävä.
suurimmaksi osaksi hetken päästä saattaa tulla sellasia fiiliksiä, että en voi ymmärtää miksi olen tuota ja tuotakin sietänyt, tai että ois pitänyt potkasta jo aikasemmin pellolle tai tajuta heti alkuunsa. ja siis, no, kyllä mä uskon, että kaikella on tarkotuksensa ja että kaikki suhteet opettaa jotain, mutta että mä haikailisin jonkun exän perään, ni...? joo en.
eli onko ihmisillä jotenkin huono muisti, huono nykyhetki, vai eikö ne vaan uskalla myöntää, että aika aikaansa kutakin ja se aika on nyt mennyt. vai erotaanko vaan jotenkin hetken mielijohteesta, ettei se oo ihan loppuun saakka mietitty asia?
mulla on aina ollut, oon miettinyt sen asian niin tarkkaan, että tulen lopputulokseen, että oon mieluummin yksin vaikka koko loppuelämäni, kun jaan sen tuon ihmisen kanssa. tietenkään eihän käytännössä nyt kukaan joudu oleen yksin koko loppuelämäänsä, ainahan sitä tulee uusia rakkauksia, mutta sekin vielä! että jokainen vähänkin kokeneempi jo tietää, että särkynyt sydän kyllä toipuu ja aina niistä vastoinkäymisitä selviää sitten kuitenkin ja että ei se yksinolo yksin ole pahinta; pahinta on olla yksin ja yksinäinen jonkun toisen kanssa.
vai onkohan se exän perään haikailu vaan sitä "ruoho on vihreempää aina jossain mitä ei oo" juttua?
niin, no, mua ei oo jätetty koskaan, että en osaa sitten siitä puolesta sanoa, onko se jotenkin hankalaa, mutta muutaman kerran mä oisin toivonu, että se toinen ois tehny ratkasun ja jättänyt mut. kun tuntu kummallakin olevan niin kurjaa. mutta ei. ja sitten mun perään on kyllä entiset "itkeny", mitä en ymmärrä oikein sitäkään. että jos ei olla sopivia, niin ei olla, kun tuntuu, että ne onkin itkeny sen perään, mitä ne luuli että mä olen ja toivo että mä olen, kun ei ne kuitenkaan hyväksyny mua sellasena kun mä oikeesti olen. että mitä hittoa?! itkeä nyt olemattomien asioitten perään.
jaa. ehkä mä oon liian järkevä. mutta jos ei sovita yhteen, niin ei sovita ja se siitä. jos aika on väärä niin sitten se on ja se siitä. jos rakkaus loppuu niin hitonko sille sitten mahtaa. jos on pakko lähteä niin sittenhän se on mentävä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niinkuin ise ilmeisesti olet. Jätetyt varmaan haikailee sata kertaa helpommin kuin jättäjät.
Ja suhde on voinut olla hyvä ja erokin on voinut olla hyvä mutta suhde on esim. liian suuren välimatkan vuoksi päättynyt. Silloin on ihan normaalia, että vanha suola vielä janottaa.
kyllä se vaan niin menee sen minkä taakseen jättää eestä löytää... et liika varmuus kolahtaa omaan nilkkaan.
Kahden vuoden hyvän suhteen jälkeen suhde kaatui etäisyyteen - opiskelu eri paikkakunnalla. Ex oli mustasukkainen ja kontroloiva. Ehkä aiheesta. Tähän suhde kaatui. Uudet suhteet ovat kuitenkin osoittaneet, että jotain syvempää oli aikaisemmin, joka piti yhdessä. Uusien kokemusten jälkeen on kuitenkin vaikea palata vanhaan. Ex ei unohda.
Laastarisuhteita on ja on ollut puolin ja toisin. Voisiko ajatella, että vastakohdat täydentää, se mitä ei ymmärtänyt toisessa, kiinnostaa. Vetoa toiseen ei voi järjellä selittää. Kuinka usein ex:t palaavat yhteen.
Voisiko ajatella, että ajan kanssa on oppinut vertaamaan kumppania muihin. Jos huomaa, että muidenkin kanssa on vaikeata ja parisuhde on aina vaikea, miksi ei voisi yrittää uudelleen. Jos suhde kesti pitkään, niin jotakin kai oli hyvää.
Aika kultaa kyllä muistot, mutta voiko näitä asioita järjellä selittää. Kiinnostavaa on, mistä vetovoima toiseen johtuu - kemiaako? Etsiikö ihminen vastapariaan. Se mikä toisessa eniten ärsytti, samalla kiinnosti eniten. Tässa tarkoitan luonteenpiirteitä, en elämäntapoja.