Suunnittelen parhaillaan kampausta ylioppilasjuhliin, ja olen yrittänyt netistä etsiä mukavia malleja joita voisi sitten kampaajalle näyttää, muttei oikein meinaa löytyä. Kertokaa sivuja joissa olisi runsaasti kuvia eri näköisistä kampauksista! Itselläni ruskeat hiukset jotka ulottuvat hieman kainaloiden alapuolelle.
YO-kampaus
kyseleväinen
34773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla oli viime kevään tälläinen kampaus http://hairstyles.hairboutique.com/gallery/CRW_8370.jpg. Lakin kun painat päähän niin siinä näet sitten vaihtoehdot, koska lakki tulee aika alas takaa.
Yo-kampauksen suunnittelussa on muistettava kokoajan se lakki, joka tulee melko alas myös edestä. Perinteinen juhlanuttura on usein niin suuri, ettei hattu mahdukaan päähän painamatta kampausta lyttyyn. Päältä litteä ja sileä niskaan asettuva nuttura taas vaatii melko pitkät hiukset, jotta ne jokapuolelta ylettyvät kunnolla niskaan kiinnitettäväksi (perusnutturanhan saa lyhyempiinkin hiuksiin hyvän tupeerauksen avulla) Ja onko lakki päässä sitten hyvä, jos hiukset ei näy ollenkaan? Monet päätyvätkin auki oleviin hiuksiin, jossa painopiste on latvoissa, kiharoina, laineina tms.
itsellä onkin juuri suunnitelmissa jättää hiukset auki ja muotoilla sillä tavalla jotenkin, mutta kaipaisin jonkinlaista mallia kuitenkin mistä saisi ideoita siihen minkälainen kampaus näyttäisi hyvältä. Haaveena olisi ollut jonkinlainen päälaelta kohotettu lainekampaus, mutta juuri tuon lakin takia mietityttää etä mahtaakohan tuollainen kohotus sitten olla fiksu idea.