RIMOISTA JA ARVOISTA

rima-arvo

Viitaten osin edell aloituksiin, kysyn lähinnä miehiltä, että minne parinmuodostuksesta on kadonnut rakkauden ensihuuma, impulsiivisuus, luonteen ja sisäisen kauneuden arvostaminen, ihastuminen ja aito välittäminen? Eivätkö miehet osaa enää ihastua? Sillä tavalla oikeasti ihastua, että mahanpohjasta ottaa, kun ihastuksen kanssa puhuu? Ennen vanhaan se vain tapahtui. Ainakin minulle. Riippumatta toisen ulkonäöstä, pituudesta tai lompakosta.

Koska olen nainen, puhun nyt omasta näkökulmastani ja kokemuksiini vedoten. Eli, monet miehet valittavat että (nuoret) naiset ovat itsekkäitä nirppanokkia jotka etsivät prinssiä eivätkä huoli "tavismiestä". Itse naisena tunnen kuitenkin monta tavisnaista jotka ovat yksin koska ovat siinä määrin "harmaita hiirulaisia" että miehet eivät katsokaan heihin päin.

Mutta tavallinen hiirulainenkin saa heti miesten katseet kääntymään kun hän 1) blondaa tukkansa ja kasvattaa ne pitkiksi 2) omaa isot tissit/tuhdit geeliliivit ja tuo ne räikeästi esille 3) pukeutuu seksikkäisiin vaatteisiin ja 4) tälläytyy viimeisen päälle.

Ottakaapa tavalliselta baareissa pyörivältä miestennielijältä pois meikit, geeliliivit, seksikkäät vaatteet ja värjätkää hiukset ruskeaksi... niin..yllätysyllätys, kukaan ei huomaa häntä enää. Miehiin vetoavaa flirttiä ilmettä ja käytöstä ei silti voi ottaa pois, ja sen taidon avulla silti saa miehiä paremmin kuin tavallinen hiirulainen joka ei osaa flirttailla(julkisesti).

Miehet täällä valittavat ja valittavat että nuoret tytöt ovat ylimielisiä eivätkä huoli kuin prinssin, niin en ymmärrä miksi miehet sitten haikailevat vain näiden "prinsessoiden" perään, kun kerran halveksuvat heitä? Ikäluokasta 30 eteenpäin miehet etsivät pääasiassa itseään huomattavasti nuorempia naisia. Alle kolmekymppiset tuntuvat vielä "huolivan" ikäisensä naisen, mutta valittavat kuitenkin että nämä nuoret naiset ovat poispilattuja prinsessoita.

Kysynkin siis että miksi 30 naiset jäävät yksin elleivät huoli itseään huomattavasti vanhempaa miestä? Miksi me yli kolmekymppiset naiset emme kelpaa enää ikäisillemme tai nuoremmille miehille? Me emme ole tuota "prinsessasukupolvea" vaan arvostamme miehessä muita asioita kuin ulkonäköä ja lompakon paksuutta. Ikä ja kokemus on tuonut elämänviisautta, ja olemme muutenkin eri taajuudella kuin 20 naiset, koska olemme kasvaneet hieman erilaisessa ilmapiirissä. Miksi miehet kerta toisensa jälkeen hakkaavat päätään seinään nuorten tyttöjen perässä, ja kitisevät että he ovat pinnallisia, mutta siitä huolimatta miehet eivät huoli ikäistään tai itseään vanhempaa fiksua naista? Monet vanhemmat naiset pitävät itsestään ja kunnostaan huolta, ovat omavaraisia työssäkäyviä, harrastavat, eikä heillä ole mitään teinipississyndoomaa. Käytännössä kuitenkin naisen luonteella ja muilla avuilla, edes ulkoinäöllä ei ole mitään merkitystä, koska miehet valitsevat mieluummin "prinsessasyndroomaisen" itseään nuoremman naisen kuin fiksun ja nätin itseään hieman vanhemman naisen. VAIKKA tuo vanhempi nainen olisi nätimpi kuin nuori. Naiselle siis vain ikä on valttia parisuhdemarkkinoilla? Miehet vain eivät näytä tajuavan että se ilman meikkiä ja geeliliivejä "taviksen" näköinen 20 tyttö rupsahtaa takuulla iän myötä, mutta kenkkumainen luonne säilyy. Miksi ihmeessä sitten hyväluonteinen ja hyvännäköinen vanhempi nainen ei kelpaa, kun on epätodennäköistä että hänen luonteensa siitä enää vi..umaiseksi muuttuisi iän myötä.

Käytännössä naisille sanotaan että "ota vanha mies" jos hän ei saa ikäistään, niin miksi miehill e ei yhtä lailla voi sanoa että "ota vanha nainen" jos ei saa ikäistään..? 30 naisten taso on nykyisin aika kova. Jos järjellä ajattelee, fiksu, nätti ja hyvinsäilynyt vanhempi nainen hakkaa mennen tullen itseään 10v nuoremman jenkkakahvallisen siideripissiksen, joka etsii prinssiä. (Tällä tavoin monet miehet täällä nuoria naisia kuvaavat huom! tämä ei siis ole minun absoluuttinen mielipiteeni nuorista naisista!)

Kuten eräs julkisuudessa esiintynyt "vanhempi" mies jo teorisoi mm. naisten vallasta, hän sanoi myös, että 90% miehistä haluaa 10 % naisista. Hänen esimerkkinsä kaikkien miesten unelmanaisesta oli eräs blondi kaunotar joka lausuu typeryyksiä julkisesti. Niinpäniin. Baareissa pyörivät myöhäisteinipissikset ja ylimieliset kaunottaret ovat ne 10 % jotka kelpaavat miehille, ja koska he eivät huoli tavismiestä, niin tavismiehet ne vaan haukkuvat täällä naisia sen sijaan että ottaisivat jonkun muun naisen kuin tällaisen itseään alati esiin tuovan prinsessan..

10

1436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en sitten ketään

      Minä en huoli ketään. Markkinat ovat niin pahasti vääristyneet ja ylikuumentuneet että murran tämän suomikantturoiden monopolin lisäämällä liikkuvuutta suuntaan minne aurinko laskee.
      Suominaisten chanset menivät siis tässä. Pitäkööt perkeleet tunkkinsa.

    • suomalainen mies

      Naisia on moneksi. Ne jotka eivät yli kolmekymppisinä ole perustaneet perhettä ja asettuneet aloilleen eivät luultavasti sitä teekään. Kuten itse totesit, rima on niin korkealla että mikään ei riitä.

      Oikeasti on paljon hauskempi juosta teinipissisten perässä. Eihän siitä tietenkään mitään pysyvää tule, mutta kaikilla on hauskaa.
      OK, teinipissiksen raja on omasta mielestäni paljon yli parikymppiä ja nuoremmat ovat lapsia joita pitää suojella.

      Terveisin ei-niin-tavis mies joka pystyy keskustelemaan Schumpeterin ajatuksista tai tuppautumaan puoliväkisin nobeltason tutkimusryhmään.

    • ainakin

      minulla "vaivaa" nuo kyseiset oireet kun määrätyn riman "ylittävää"ihmistä koittaa jututtaa.Sanat menee sekasin yms,muuta todella noloa..

      Kyllä voin sanoa että ihastun ja se on kyllä mukava tunne.Sitten se muuttuukin painolastiksi kun ei tule vastakaikua..vaikea ainakin nopeasti päästä jatkaan sitä etsimistä kun on tunneihminen.Kun välittää niin ei se heti aina nollaudu(riippuu tietysti asianhaaroista).Varsinkin kun on saanut kerran hyvin turpaan suhdeasioissa.

      Kuka nyt sitten pitää näistä ulkoisista ominaisuuksista tärkeimpinä.Ja mikä ketäkin miellyttää,mutta tottakai itsensä saa huomatuksi (ainakin paljaalla pinnalla)mutta sanoisko että raja kyllä siinäkin menee.En voi sanoa etten ymmärtäisi kauniiden naisen viehätysvoimaa,mutta kyllä se vähemmilläkin "muodoilla" varustettu nainen voi olla tosiaankin vetovoimainen.Korvien välistä tulevilla asioilla on kyllä suuri merkitys siihen ulkoiseen "olemukseen".Eleet,liikkeet,puheet ja myöskin nyt vaikka vaatetus.Kyllä ne kaikki lähtee sieltä aivoista liikkeelle.Minkälaista kuvaa haluaa antaa itsestään.
      Kyllä sillä naisella ne aivot todellakin saa olla ja PITÄÄ olla.
      Enpä tiedä onko se kolmenkympin rajapyykki nyt joku elämää suurempi asia.Mutta kyllä ainakin itsellä sen ylitys on alkanut tuomaan päänuppiin kaikenlaisia ajatuksia.
      Enkä usko että kaikki miehet haluavat vain jotain 10 vuotta nuorempaa naista.Onhan se kyllä sanonta että ikä on vain numeroita..mutta meneepä johonkin teinibaariin istumaan..

      En tiedä tuliko tämä asia siitä kummemmaksi.Mutta näitä arvomaailma juttuja taitaa olla niin monta kuin on ihmistäkin.Löytää vain sen paremman puoliskon.Kokonaista pakettia etsimässä.m31

    • Mara0

      Kuten sanoit, harmaakin hiirulaisnainen saa miesten päät kääntymään jos tekee asialle jotain. Ei tarvitse itseään blondata, ei tarvita silikonitissejä eikä yliseksistisiä asuja, mutta jos jotain ulkoasussaan muuttaa viehättävämpään suuntaan niin, kyllä, miesten päät kääntyy.

      Sanoit myös, että meikitönkin nainen saa miesten huomion flirtillä.
      Kyllä! Flirttiin riittää vähän pidempi katse miehen suuntaan, ja jos siihen liitetään vielä hymy, niin avot!

      Meille miehille annetaan aina ohjeita, että pitää tehdä sitä ja tätä, olla itsevarma, hauska ja elämäniloinen. Pitää vain muuttaa oma ajattelu ja käyttäytyminen, niin sitten alkaa flaksi käymään. Mutta nämä ohjeet sopii juuri näille hiirulaisnaisille. Jos pukeutuu erittäin epänaisellisesti, nyhjöttää jossain nurkassa ja katselee lattioita, niin varmaan joutuu yksin olemaankin.

      Kysyit miksei nuoremmat miehet etsi kypsempiä ja laadukkaampia naisia. No, siihen on varmaankin monta syytä, mutta aika harva kypsä nainen oikeasti haluaa nuoren miehen. sen huomaa, jos katsoo vaikka seuranhaku ilmoituksia.

      ”Prinsessasyndrooma” ei myöskään ole vain tämän päivän kaksikymppisten ”tauti”, vaan kyllä sitä on aikaisemminkin tapahtunut, tosin ei varmaankaan kovin montaa sukupolvea vielä.

      • Mara0:lle

        "harmaakin hiirulaisnainen saa miesten päät kääntymään jos tekee asialle jotain."

        Eli, ei ollutkaan niin että kaikki naiset saavat seuraa noin vain?

        "jos jotain ulkoasussaan muuttaa viehättävämpään suuntaan niin, kyllä, miesten päät kääntyy."

        Viehättävyys on kovin subjektiivista.

        "Flirttiin riittää vähän pidempi katse miehen suuntaan, ja jos siihen liitetään vielä hymy, niin avot!"

        Ei ole niin helppoa kaikille hymyillä noin vain vapautuneesti vieraille. Toki sitäkin voi opetella.

        "Jos pukeutuu erittäin epänaisellisesti, nyhjöttää jossain nurkassa ja katselee lattioita, niin varmaan joutuu yksin olemaankin."

        No niin, eli osalle naisista käy samalla tavalla kuin sinun mielestäsi joillekin miehille. Kumma juttu, että tämä on miesten kohdalla mielestäsi epäreilua, mutta ei naisten.

        Minä olisin sopinut (ja sovin joskus vieläkin) tuohon kuvaukseen, mutta seurustelen silti. Miksi? Koska olen sosiaalinen, hauska ja älykäs = hyvää seuraa.

        Pukeudun siten kuin omaan makuuni ja tyyliini sopii ja olen ujo ja tuijotan lattiaa jos siltä tuntuu. Nurkassa istun joskus huvikseni koska ihmisiä on kiva katsella. Minä hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, ja jos ei jollekin kelpaa, niin voi voi ja itku nyyh.

        "kyllä sitä on aikaisemminkin tapahtunut, tosin ei varmaankaan kovin montaa sukupolvea vielä."

        Ennen oli kaikki paremmin jne. Kannattaa uskoa kliseisiin...


    • Royston76

      Kirjoitan nyt miehisestä näkökulmasta vastineen. Olen vastentahtoisesti jäänyt sinkuksi, ja on ollut pakko alkaa miettiä että minkälaista tyttöä sitä alkaisi metsästämään.

      Vastaus on todella yksinkertainen. Tahdon (tai tahtoisin) noin kolmikymppisen (eli oman ikäiseni) tytön, "hyvinsäilyneen". :-) Puhutaanpa suoraan. Minua eivät voisi enää yhtää vähempää kiinnostaa parikymppiset teiniprinsessat. Parikymppiset tytöt eivät ole mielestäni edes erityisen kauniita, johtuen siitä että näyttävät edelleen lapsilta. Ja lapset taas eivät kiinnosta seksuaalisesti. Kolmikymppinen (tai vähän alle) hyvinsäilyneenä on kauneutensa huipulla, ainakin minun mielestäni.

      Kuitenkin ulkonäköä tärkeämmät ominaisuudet löytyvät ajatuksien puolelta. Mihin tahansa kun katson niin tajuan yhden asian: minulla ei kolmikymppisenä ole oikein mitään yhteistä parikymppisten pimujen kanssa. Elämä on opiskelijabileitä, siideriä, Salattuja elämiä, Bulgarian lomia, Vero Modan vaatteita... toki tämä nyt on kärjistys, mutta kyllä te tiedätte mistä puhun. Minä olen aikuinen mies ja minulla on aikuisen miehen kiinnostuksenkohteet, haluaisin naisen jonka kanssa minulla on jotain yhteistä ja jotain mistä puhua.

      Kolmikymppisissä ihmisissä on eroja, niin miehissä kuin naisissa. Itse näen että on väärin kirjoittaa, "Jos ei kolmikymppisenä ole naimisissa ja lapsia niin ei niitä koskaan tule hankkimaankaan." En halua uskoa siihen. Kaikilla ei mene elämät ihan sitä tavallisinta rataa, missä kaikki on aina selvää ja helppoa. Meitä kolmikymppisiä on monenlaisissa elämänvaiheissa, osa sinkkuja, osa naimisissa, osa jo eronneita. On meitä sinkkuja, jotka edelleen haaveilevat perheestä, lapsista ja romantiikasta.

    • ujo-opiskelija

      Kyllä minulle käy kaiken kokoiset ja näköiset lyylit, mutta hiirulaismies ei kyllä myöskään kiinnosta hameväkeä. Olen kyllä hyvässä fyysisessa kunnossa, kivan näköinen ja nuori (22 vuotta), mutta jos ei saa aloitettua keskustelua, niin ei nämä ulkoiset asiat paljoa auta =) Ainut tapa miten saisin naisen elämääni olisi aloittaa itseni puuduttaminen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, minkä ajattelin aloittaa jossakin välissä kunhan saan potkittua itseäni persuksille.

      • Neuvo +30v naisille.

        Pyri säätämään nöyryys asteesi sille tasolle, jossa se todennäköisimmin on 35-40v naisella, joka on sinkku.

        35 - 40v nainen on huomannut jo, että miehet katsoo nuorempien perään. Osaavat olla hyvin kiitollisia miesten huomiosta. Ovat nöyrempiä yleensä.

        Tai sit voit odottaa, että se oikea nöyryys taso löytyy ajan kanssa. Jolloin muutkin kilpasiskot on sen löytäneet.

        Kilpailuetu syntyy vain, jos löydät oikean nöyryystason muita aiemmin.


    • arvostusta

      Kolmikymppisilta naisilta unohtuu usein, että miehelle on valtava turn-on, kun nainen katsoo häntä ihaillen ja kunnoittaen. Näin tuntuu käyvän useammin silloin kun nainen on miestä nuorempi. Te kokeneemmat naiset olette usein niin pirun kaikkitietäviä ja itsellisiä, että tuntuu ettei tavallisella miehellä ole mitään millä loistaa silmissänne...

    • mies_30*

      Jaa, noinko on?

      No, minä en todellakaan ole pissisten perään tai ihastu muutenkaan mihinkään viiviavellaneihin. Minuun ei vetoa sen enempää vaaleat hiukset (itseasiassa pidän ruskeaveriköistä enemmän), seksikkäät vaatteet, isot tissit kuin viimeisen päälle tälläytyminenkään.

      Sitä en silti kiellä etteikö sellainen yybertuunattu muija kääntäisi katseeni. Kyllähän sitä aina kaikkia friikkejäkin jää katsomaan. Minusta tuollainen viimeisen päälle seksikkyydellä pelaava ihminen on yhtäkaikki friikki.

      En kuitenkaan väitä, etteikö ulkonäkö minuun silti tekisi vaikutusta. Sitä ei vain voi etukäteen tietää että mikä on se kulloisenkin ihmisen ulkonäössä oleva piirre, joka minuun vetoaa. Ja sekin vaihtelee. Olen lähiaikoina katsellut haikaillen huomattavan pitkien naisten perään, sellaisten 175-185 senttisten. Mutta en minä aina pituutta ole arvostanut.

      Vaatteillakin on merkitystä, mutta mieluummin niin, että vaatteet on sovitettu kantajansa mukaan, eikä toisinpäin. Ei siis niin että vaatekerran avulla yritetään leikkiä toisenlaista persoonaa. Voin kyllä sanoa että jos ihminen on muutenkin rock/heavy/punk-henkinen, niin niiden genrejen pukeutuminen on minusta todella seksikästä. Mutta se ei ole sitä silloin, kun se ei kuulu ihmisen muuhun persoonaan.

      Minulla on muutenkin ongelmia, kun en kunnolla voi ihastua oikein keneenkään ensisilmäyksellä. Minä kun ihastun persoonaan, en siihen mitä näen. Pidän luonnetta, älykkyyttä ja mielipiteitä arvossa. Tykkään persoonallisista ihmisitä, mikä ei tarkoita kuitenkaan mitään överiä. Ihastun harvoin, ehkä kunnolla kerran 3-5 vuodessa. Tai harvemmin. Olen valikoiva ja nirso asioissa, ja ihmisten suhteen etenkin.

      Minulla ei myöskään ole mitään etukäteen mietittyjä rooliodotuksia naiselle, enkä halua että hänelläkään on miehelle. En halua toteuttaa kenenkään näkemystä siitä millaista on olla "oikeanlainen mies", enkä halua myöskään että nainen toteuttaa mitään ohjelmoitua/toivottua roolia. Parisuhde luokoon omalla painollaan kummallekin "roolin", mikäli sellaisia yleensäkään tarvitaan.

      Taidan olla kokolailla erilainen mies, kuin mitä kirjoituksesi miehistä olettaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe