uusi suhde. Onko kukaan kokenut sitä, että ei ala uutta suhdetta, koska ei ole asiat mielessä järjestyksessä vaikka toinen osapuoli vaikuttaisi tosi hyvältä ja mahdolliselta uudelta parilta? Minusta tuntuu, että pakkani on niin sekaisin ja vain mokailen ja silti tunnen voimakkaasti toista kohtaan. Hankala tilanne tämäkin. Tuntuu silti, että on pakko olla yksin pitkän avioliiton ja pettämisen jälkeen.
Eron
jälkeinen
71231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ennenko uutta haaveilet.
minkä pettämisen? itsekö petit liitossasi vai puolisosi?
puoliso petti minua.
Et tietenkään ole valmis uuteen suhteeseen. Anna ajan parantaa ensin vanhat haavat ja kerro tälle uudelle missä mennään. Voit aivan hyvin kertoa että hän on sinulle todella tärkeä, mutta tarvitset aikaa ja ymmärrystä saavuttaaksesi tasapainon ensin itsesi kanssa. Jos hän on tarpeeksi aikuinen ja sinulle oikea - hän ymmärtää kyllä.
järkesi sanoo.
Kerro uudelle naisystävällesi selkeästi totuus, myös ne tunteesi häntä kohtaan, erityisesti ne!
Kerro myös se, että tarvitset aikaa eheyttääksesi itsesi.
Hän ymmärtää kyllä. Jos onni suo, saatte toisenne tulevaisuudessa. Kohtele häntä kunnioittavasti ja rehellisesti!
Älä kulje onnesi ohi, siis kerro tunteesi.
Mielestäni hyviä mahdollisia kumppaneita tulee eteen tosi harvoin, erosta toipumisesta huolimatta kannattaa silmät pitää avoimena, sekä ..sydänkin raollaan.
Joskus sen oikean löytäminen on tie eheytymiseen.
mikä tuntuu oikealta. Ota huomioon, että sitten kun pollasi alkaisi olla järjestyksessä ja kaikinpuolin kohdallaan, ei tiellesi osu ehkä ainoatakaan ihmistä, joka tuntuisi kiinnostavalta.