Mieltäni on vaivannnut jo pidemmän aikaa sellainen asia, että olen ainoa sinkku lähipiirissäni. Olen 24 vuotias. Veljelläni on ollut tyttöystäviä jo monta vuotta ja tälläkin hetkellä yksi pidempi aikainen. Alan jo menettää uskoni että alkaisin koskaan seurustella. Veljeni tyttöystävällä on useita sisaruksia ja heilläkin kumppanit. Joskus ollaan yhdessä kesämökillä jota tapahtuu pari kertaa kesässä, tunnen tällöin epämukavaa oloa, kun muilla on kumppanit, vaikka en haluaisi koen oloni epänormaaliksi ja huonoksi koska en seurustele. Olen aina ollut kova jännittämään sosiaalisiatilanteita ja kaikkea muutakin. Minulla on paniikkihäiriö johon olen välillä syönyt lääkettäkin. Seurusteleminen tuntuu niin utopistiselta ajatukselta, koska en voi vielä luottaa siihen että joku hyväksyisi minut vikoineni ja jännittämiseni kaikkineen. On vaikea pitää yllä edes jonkintasoista itsekunnioitusta kun tuo seurustelu on tässä iässä niin tärkeää ja äiti huomauttelee, että olisi sinun jo aika etsiä poikaystävä ja alkaa perustaa perhettä. :(
En oikein koe varmasti haluavani joskus lapsia. Raskausajat ja kaikki siihen liittyvä hermostuttaa. Olen jotenkin niin herkästi tunteva ja huolestuva, etten tiedä olisiko minusta vanhemmaksi. Toivon mukaan iän myötä tulee jonkinlaista seesteisyyttä tähän rauhattomuuteen.
Ainoa sinkku
3
812
Vastaukset
- voi tyttö parka!
Sä olet vielä nuori. On tosi typerää että vanhemmat ym. yrittävät saada sua tekemään jotain mitä ehkä et edes itse haluaisi. Ei nykypäivänä ole mikään pakko hankkia lapsia jos ei halua! Seurustelemaan alat sitten kun löydät sopivan miehen! Olisi tärkeää että löytäisit itsellesi sopivan tavan elää, oman polkusi. Sitten olisit varmasti onnellinen. Ei se parisuhdekaan aina ole herkkua. Päinvastoin, parisuhteessakin monesti tuntee olevansa ihan yksin.
- ei hätiä mitiä.-
Ei sinun kannata tuosta ottaa paineita, oletko vielä sinkku vai et.
Jokaisella on oma ainutkertainen elämä ja asiat kyllä tapahtuvat kun on niiden aika.
Kaikki aikanaan.
- oppeliini
Kuulehan Ainoinen, aivan turhaan rasitat ajatusmaailmaasi sinkkuudestasi. Mielestäni olet niitä harvoja , todella älykkäitä ihmisiä jotka eivät hae poika/tyttöystävää sen takia koska kaikilla muillakin on sellainen.
Ole aivan rauhassa omillasi ja tee asioita joista itse pidät. Kyllä se ystäväkin sietä jostain aikanaan löytyy, usko vain.
Sinä olet paljon paremmassa tilanteessa valitessasi sydänystävää kun tiedä takkaan millaisen haluat, ketä et taas laskisi lähellesikään.
Lueppa vain tännekkin lähetettyjä viestejä: mitä tapahtuu kun aletaan huoraamaan heti ensimmäisen vastaantulevan kanssa ja leikitään kotia. Leikki joka on rakennettu hiekkakasan päälle, siinä sitten uskotellaan olevan jotain kestävää - mitä se ei koskaan ole.
Mitä siitä saa palkaksi? Sydänsurua, aviottomia lapsia, alkoholismia jne. jne.. Kaikki tuo typeryys vani sen takia että "niin kaaaaaaikki muutkin tekevät!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137247
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985233Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333412Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961501Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?421270