Tunnen erään pariskunnan, jonka miesosapuolta käy sääliksi. En tietenkään voi tietää kaikkea heidän elämästään, joten on toki mahdollista että mies elää onnensa kukkuloilla.
Nainen vaatii mieheltä aikaiset aamuherätykset - noustava on välillä viikonloppunakin jo viideltä, vaikka edellisiltana olisi juhlittu. Hän myös edellyttää että mies lenkkeilee säännöllisesti (mm. aamuviideltä) hänen kanssaan. Koti on pidettävä putipuhtaana, siis neuroottisen puhtaana. Nainen on omien sanojensa mukaan joutunut "opettamaan" miehelle sitä sun tätä, miten siivota paremmin, miten lenkkeillä paremmin, miten oltava koirien kanssa paremmin yms. siis normaaleja asioita joita kaikki ihmiset osaavat tehdä.
nainen on tuon parisuhteen "mies" ja hänen miehensä on nolla - sen kuvan hänen puheistaan saa (ei puhu miehestä pahaa, mutta kun kertoo arjestaan) ja sen kuvan saa kun heidät näkee yhdessä.
miten mies kestää tällaista? tunnen hieman miestä, eikä hän ole mikään poikkeuksellisen "heikkotahtoinen" vaan aika normaali. luulen että nainen on saanut hänet "kahleisiinsa". mies myötäilee aina naista - voin kuvitella mitä kävisi jos niin ei tekisi... eikä hän ikinä anna naiselle periksi. asiat tehdään niinkuin nainen sanoo ja milloin nainen sanoo.
onko tämä tasa-arvoa? yleensä ollaan huolissaan naisten tasa-arvosta, mutta minua kyllä säälittää tämän pariskunnan miehen asema. hän ei todellakaan näytä tasa-arvoisessa asemassa olevalta.
kaveripiirissä meitä harmittaa ja surettaa tämä tilanne; on vaikea uskoa että toinen on oikeasti onnellinen ja kun tämä mies ihan varmasti saisi normaalin parisuhteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Erikoista, että asia kiinnostaa sinua tai tuttavapiiriäsi.
Mistä sinä voit tietää minkälaista toisten kotona on oikeasti?
Eivät kaikki miehet / Naiset halua tasa-arvoista parisuhdetta, jotkut pitävät alistetuksi tulemisesta.
On olemassa miehiä, joilla oli dominoiva äiti ja jotka etsivät samanlaista naisystävää.
voihan se olla, että sellaisten miesten oma-aloitteisuus on kitketty jo vauvana.
Jospa se mies on onnellinen. Sallittakoon se heille.
Ei kukaan ole onnelinen tuolaisessa suhteessa jos tietää paremasta.
Jos on ollut dominoiva äiti niin helposti ajautuu samanlaisen kanssa suhteeseen.
Tuolla logikalla ne naiset joilla on ollut väkivaltainen isä ovat onnelisia väkivaltaisen kumppanin kanssa?
Ap. sanoisin että vihjatkaa miehelle että tutkii vähän esim. narsismista kertovasta kirjallisuudesta ,nainen on tuossa suhteessa selvästi narsisti
hieman. joskus miehen kaverit ovat heittäneet mukamas vitsillä jotakin että "tietää kumpi teillä on suhteen mies" tai että "kuultiin että tyttöystäväsi pakotti nousemaan jo kuudelta aamulla" ... tarkoituksena on ollut siis avata vähän miehen silmiä. mutta vaikeaa se on, sillä tuo nainen on todella voimakastahtoinen - minun käsityksessäni tuo nainen "pitää tätä miestä tiukasti otteessaan".
on ollut niin, että suhteen jompikumpi osapuoli on dominoivampi - kuka enemmän ja kuka taas vähemmän.
Itseasiassa juuri tapasin naisen, joka oli eronnut 17v kestäneestä suhteestaan, lastensa isästä. Aivan uskomattomia juttuja: Mies kertoi miten paljon naisen piti meikata, pukeutua, käyttäytyä. Mitä piti sanoa ym. Aivan sairasta. Hyvä kun pääsi miehestä eroon; oli helpottunut. Vaikka muisti silti mainita, että mies oli hänen elämänsä suuri rakkaus: Vaikka olikin uskoton kaikki nuo 17v....
narsismia