Ystävällä todettiin vastikään skitsofrenia.. Hänellä on ollut jo pidemmän aikaa paha olla, on itsetuhoisia ajatuksia, vainoharhaisuutta ja muuta. Olen yrittänyt olla hyvä ystävä. Kuunnella, olla läsnä silloin kun hän pystyy olemaan muiden seurassa. Hänen juttunsa esimerkiksi muista ihmisistä ovat välillä aika uskomattomia ja osa onkin osoittautunut valheiksi. Saattaa ehkä liittyä sairauteen, mutta toisaalta olen huomannut aikaisemminkin että tämän ihmisen juttuja joutuu joskus hieman suodattamaan.. Vaikka tämä on välillä aina harmittanut, olen jotenkin aina sen kestänyt, koska hän on ollut minulle niin tärkeä.
Olen niin väsynyt. Yritän niin kovasti olla hyvä ystävä, mutta olen vain niin väsynyt. Olen väsynyt valheisiin, siihen etten tiedä mitä uskoa. Tunnen itseni jatkuvasti avuttomaksi, kun en tiedä mitä sanoa, kun hän sanoo yrittäneensä taas tappaa itsensä, tai pelkäävänsä, että tappaa itsensä. Olen väsynyt omiin laimeisiin kommentteihini, kun yritän olla muka positiivinen olematta liian ilmeisen tekopirteä. En voi edes kuvitella hänen nykyistä elämäänsä, kaikki meni uusiksi, kun hän sairastui. Mutta en tiedä mitä tehdä, en tiedä mitä sanoa. Ja minua hävettää oma väsymykseni, kun toisella on vaikeaa. Olemme tunteneet lapsesta asti, hän on ollut kauan minulle läheisin ihminen, ja hänen ahdistuksensa ahdistaa minuakin. Mutta minkä minä sille teen? Mikä oikeus minun on valittaa pahaa oloani.. Muille puhuminen tuntuu väärältä, kun kyse on jonkun henkilökohtaisista asioista, mutta välillä tuntuu että halkean, muserrun.. Kun joku kysyy, miten ystäväni voi, vastaan ympäripyöreästi ja vaihdan aihetta ennen kuin alan itkeä. Itkeä pahaa oloa, turhautumista ja omaa surkeaa väsymystäni.
Ja siksi kirjoitan tänne. Koska on vain pakko tehdä jotain, koska olen taas väsynyt, enkä vain tiedä mitä tehdä.
Olen niin väsynyt. Yritän niin kovasti olla hyvä ystävä, mutta olen vain niin väsynyt. Olen väsynyt valheisiin, siihen etten tiedä mitä uskoa. Tunnen itseni jatkuvasti avuttomaksi, kun en tiedä mitä sanoa, kun hän sanoo yrittäneensä taas tappaa itsensä, tai pelkäävänsä, että tappaa itsensä. Olen väsynyt omiin laimeisiin kommentteihini, kun yritän olla muka positiivinen olematta liian ilmeisen tekopirteä. En voi edes kuvitella hänen nykyistä elämäänsä, kaikki meni uusiksi, kun hän sairastui. Mutta en tiedä mitä tehdä, en tiedä mitä sanoa. Ja minua hävettää oma väsymykseni, kun toisella on vaikeaa. Olemme tunteneet lapsesta asti, hän on ollut kauan minulle läheisin ihminen, ja hänen ahdistuksensa ahdistaa minuakin. Mutta minkä minä sille teen? Mikä oikeus minun on valittaa pahaa oloani.. Muille puhuminen tuntuu väärältä, kun kyse on jonkun henkilökohtaisista asioista, mutta välillä tuntuu että halkean, muserrun.. Kun joku kysyy, miten ystäväni voi, vastaan ympäripyöreästi ja vaihdan aihetta ennen kuin alan itkeä. Itkeä pahaa oloa, turhautumista ja omaa surkeaa väsymystäni.
Ja siksi kirjoitan tänne. Koska on vain pakko tehdä jotain, koska olen taas väsynyt, enkä vain tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ystäväsi on todella onnekas kun hänellä on sinun kaltainen ystävä. En usko että hän tarvitsee sen kummempia sanoja sinulta kun hän purkaa huonoa oloaan. Hänelle luultavasti riittä jo sekin että edes olet hänen tukenaan ja vain kuuntelet.
Se on täysin ymmärrettävää että olet itsekkin väsynyt. Toisen tukeminen ja auttaminen ottaa voimille.
Ja jos sinusta tuntuu ettet enää jaksa ja haluaisit puhua jonkun kanssa, niin tee se. Älä jää yksin huoliesi kanssa. Koska ne vain kasaantuvat sisääsi ja voit itse masentua todella pahasti. Puhu jonkun kanssa ihan rohkeasti. Ei kukaan vaadi sinua selviämään yksin kaikesta.
Voit sanoutua irti. Vähäksi aikaa tai pidemmäksi. Jokaisen on kuitenkin selviydyttävä elämässään yksin ja itsensä kanssa. Aina ei voi olla kuuntelijaa, ymmärtäjää ja tukijaa matkassa mukana.
Kyllä sä saat ja sun pitääkin purkaa omaa oloasi ja tunteitasi jonnekin. Pura ihmeessä vaikka tänne, jos tuntuu, ettei muualle. Täältä voi kuitenkin löytyä joku, joka kuuntelee ja vastaa, niin ei tule ihan samanlainen olo, kuin päiväkirjaan kirjoittamisesta.
ystävästäsi saattaa tuntua. Ehkä se voi auttaa sua. Ehkä sitä kautta voit paremmin sisäistää, mikä ystävyydessänne on hyödyllistä, mikä taas ei. Usein pelkkä läsnäolo ja kuunteleminen auttaa. Toista ei tarvitse tsempata tai koittaa pitää pystyssä. Jokainen seisoo omilla jaloillaan, mutta auttaa voi todella paljon, jos saa sanoa, miltä tuntuu, mitä ajattelee, miten näkee asiat. Sitten jaksaa paremmin seistä omilla jaloillaankin.
Eli ystäväsi saattaa tuntea asiat todella eri tavoin, mitä sinä tunnet. Hänestä saattaa tuntua siltä, että ympärillä ihmiset juoruilevat, puhuvat pahaa, väheksyvät häntä tai useampia ihmisiä, tuomitsevat. Hänestä ihmiset saattavat kinastella, mainokset tai muu olla vihje, loukkaus tai haukkuma häntä kohtaan (joo, mielestäni katumainostelu on hyvän maun vastaista. Mutta miten sitä kieltää tai muuttaa, ei ihan helppo tehtävä). Eli olotila voi olla painajaismainen. (tosin voin olla ihan hakoteillä, ehkä ystäväsi tuntemukset ovat täysin toisenlaisia, kannattaa kysyä)
Silloin voi auttaa auringonpaiste, se, ettei ole kiire minnekään. Ei tarvitse suorittaa, eikä päteä. Ei tarvitse pärjätä yksin. Saa vain olla. Positiivinen, iloinen ja hyväksyvä ilmapiiri. Tyyni, hiljainen. En tiedä, mikä toimii teidän kohdallanne. Tunnustelkaa, kokeilkaa?
Sun ei tarvii olla tekopirteä. Oot vaan. Jos masentaa, etkä jaksa sanoa mitään positiivista, älä sano. Ylipositiivisuudella inttäminen ei auta, jos toisenkin olo on maassa. Parempi haeskella tunnelmaa, yhteistä säveltä, tilaa ja oloa, missä on hyvä olla.