Tämä mummo kävi tänään henk.koht.jättämässä avioeron II vaiheen käräjäoikeuteen.
Ja tuntuu - vapauttavalta - kuin kivi ols putonut syrämestä...
what a feeling...what a feelin...
Ja tuntuu - vapauttavalta - kuin kivi ols putonut syrämestä...
what a feeling...what a feelin...
Vastaukset 27
Vanhimmat
No onnea onnea ja rohkeutta muillekin jotka sitä vatvovat mielessään...
ne kulissit, ne samperin kulissit, kun lähtee " mummoikäisenä" eroamaan täytyy olla todella vahva persoona.
Niinpä - kun uskaltaisi mutta " mitä ne ihmisetkin sanoo"...
Väittäisin, ettei onnellista eroa ole olemassa. Se on myytti, ei todellisuutta. Yleensä eronnut saa maksaa epäonnistumisestaan kovan hinnan. Tutkimusten mukaan eroaminen kestää aikuisilla noin 10 vuotta ja lapsilla kolme vuosikymmentä.
Erohakemusta jättäessä saattaa tuollaiselta tuntuakin, mitä kerrot. Vaikein asia erossa on tunteiden käsitteleminen, sitä prosessia ei voi hoputtaa eikä jouduttaa. Negatiiviset tunteet toista osapuolta kohtaan helpottavat vasta, kun niihin liittyvä suru on surtu pois. Ero on lopulta kuitenkin pettymys ja unelman menetys. Ihminen kypsyy eron aiheuttaman pettynmyksen yli vain suremalla sen toisen pois elämästään - ja se vie aikaa.
Jos joku ei tunne mitään, hän ei ole vahva vaan kova, ellei peräti jotenkin tunne-elämältän häiriytynyt. Minä olen mummoikäinen ja erosin yli kolme vuotta sitten. Ne, tunteet, joita olen joutunut kohtaamaan kuitenkin yllättivät minut. Olen varautunut siihen, että viisi vuotta menee ainakin ennen kuin olen täysin kuivilla, voi viedä pitempäänkin. Helpotusta ja lohtua tuo se ajatus, että en kadu hakemaani eroa. Siinä tilanteessa ja niillä tulevaisuudennäkymillä ero oli minun tapauksessani ainoa vaihtoehto. Se ei kuitenkaan poista surua, jota edelleen tunnen. Olisin niin kovin toivonut, että asiat olisivat parisuhteessani menneet toisin.
"Yleensä eronnut saa maksaa epäonnistumisestaan kovan hinnan"
Epäonnistumisestaan?
Jaa, no en minä ainakaan koe mitenkään epäonnistuneeni.
Päinvastoin.
Jos olisin jäänyt huonoon liittoon - silloin olisin epäonnistunut - lopullisesti!
aloittaja sanonut olevansa onnellinen, vaan VAPAUTUNUT, mikä varmasti pitää paikkansa. On omaa kokemusta. Sitäpaitsi saa eroon kuulua hyviäkin tunteita, ei kai sitä muuten eroa lähtisi hakemaankaan.
En minä olisi koskaan halunnut erota mutta kun ukko muutti toisen naisen luokse asumaan, niin pakkohan se ero oli hakea. Ukko itse oli niin saamaton ettei eroa saanut haettua. Missään vaiheessa en ole kokenut että olisin onnellinen tai vapautunut. Kaikkea muuta; olen vankina omassa elämässäni. Ukko viettää villiä ja vapaata elämää, uutta nuoruutta. Minä keski-ikäinen naisihminen olen pienten lasten äiti joka ei edes uskalla haaveilla uudesta rakkaudesta. Olisi kannattanut miettiä asioita tarkemmin reilut 10 vuotta sitten.
Aivan.
Mutta katkeruus ei auta.
Ei sitten yhtään.
Kyllä sinäkin vielä ehdit itsellesi elää.
Ota huomioon, että minä joka tänään jätin II vaiheen eroanomuksesta olen jo mummoihminen..
Mutta siitä huolimati tai juuri sen takia aion elää toisenlaista elämää kuin ennen.
Minun kohta X ukkoni ei tullut sisälle käräjäoikeuteen, jumitti vaan autossa ja sanoi mee sääää. No, määää sitten menin ja pirun tyytyväinen olen että meninkin.
Kai se sinun ukkosi vuorollaan pitää lapsiakin?
Olkoon vaikka viisi uutta sutturaa, mutta lapset ovat myös hänen - sinulla on oikeus omaankin aikaan/ elämään - tai tilanne voi olla paha jos ukkosi on hankala - juo tms.
Lähetä vaan lapset sinne ukkosi luo, saa se uusi sutturakin huomata, minkä kultakimpaleen on vokottanut itselleen - perheellisen miehen - en olisi naikkosen asemassa kovinkaan ylpeä itsestäni.
Minä toivon, ihan sydämestäni, että minun kohta x sortuisi johonkin naiseen - saisi kehvele vähän maistaa omaa lääkettään kun luulee olevansa seuraava Jumalan jälkeen.
Eli suuret on luulot Uuno Turhapuro II:sella...
Minun ex ilmoitti lähtiessään että nyt hän rupeaa elämään omaa elämää ja lapset eivät siihen kuulu. Joten hoida pentusi!!!! Yhteishuoltajuutta hän ei halunnut ja ilmoitti, ettei halua olla missään tekemisissä minun ja "pentujen" kansa. "Pentuni" hoidan, ei minulla muuta mahdollisuutta ole. Tukiperhettä ollaan lapsille etsitty mutta kun kyseessä on useampi lapsi niin ei perhettä niin vain löydykään. Omat vanhempani ovat jo vanhainkodissa eikä mulla ole sisaruksia joten tukiverkko sitäkin kautta on olematon.
Mummoiässä olen minäkin ikäni puolesta. Syksyllä haen eron lopullisesti ja sen jälkeen elämä on mitä on. Kun lapset ovat lähtemässä kotoa niin olen lähemmäs 70v mutta vielähän sitä elämää on senkin jälkeen. Jos vain sattuu hengissä olemaan!
Jopas on sinulla käynyt huono tuuri - että isä ei halua lapsiaan hoitaa?
Millainen se liitto sitten on mahtanut olla - tarkoitan vain sitä, että jos lapset noin vähän merkitsevät isälleen nyt?
Anteeksi, että tämän kirjoitan mutta
kaikesta paistaa läpi katkeruus - ymmärrän, että olet pettynyt mutta toisaalta EN jos mies on tuollainen puhveli niin mitä avioelämää hänen kanssaan on voinut edes olla??
Kai te yhdessä niitä " pentuja" olette hankkineet.
Ero sinänsä ei mitään muuta, minäpä tiedän,
mutta tilanteesi on ikävä - se on selvää,
mitä jos näyttäisit sille ukolle, että piruuttaskin pärjäät " pentujesi " kanssa - usko tai älä mutta ennemmin tai myöhemmin ukkosi katuu tekojaan - viimeistään silloin kun todella tajuaa, etteivät lapset sitten myöhemminkään halua olla missään tekemisissä " isän" kanssa.
Ole onnellinen lapsistasi, vaikka arki voi olla hankala ja vaikeakin.
Sinulla ON jotain mistä olla onnellinen - mitä ukollasi on?
Joku naikkonen joka vähät välitti että otti perheellisen miehen ja mitä sen miehenkin päässä liikku kun voi jättää perheensä??
EI kuule hyvä nainen, anna piutpaut tuollaisella moukalle, elä lastesi kanssa tasapainoista, onnellista elämää johon EI kuulu pettävä ukko.
Ja kuule:
kun se mies kerran sinut ja lapset jätti - luuleeko uusi naikkonen ettei sellainen ukko petä uudestaan?
NO ihan varmasti pettää, varo vaan ettei silloin ukko tule oveasi raapimaan kun uusi naikkonen huomaa minkä kultakimpaleen ottikaan...
Meillä takana pitkä liitto kahdestaan ennen lapsia ja se oli hyvää aikaa. Lapsia emme saaneet heti kun halusimme ja niinpä teimme elämän "valmiiksi" ennenl lapsia. Oli velaton talo ja muutenkin elämä valmiina siinä vaiheessa kun lapsettomuushoitoihin lähdimme. Ehkä mies lähti hoitoihin vain minun takia, en tiedä. Mutta aloite hoidoista lähti hänestä ja luulin, että hänkin haluaa viimeinkin lapsen ja perhe-elämän. Mutta olin tosi väärässä.
Sen olen kyllä päättänyt että pentuineni pärjään tässä maailmassa. Ukon on turha tulla kerjäämään takaisin pääsyä meidän elämään. Elämä on koetellut minua kovin käsin koko elämäni ajan ja sen olen päättänyt ettei yksi mies minua tuhoa. Katkera olen, sitä en kiellä mutta tähän katkeruuteen en jää. Käyn eron läpi omassa mielessäni ja uskon, että jonain päivän olen onnellinen ihminen. Ja tulevaisuudessa olen jonain päivänä mummo: sitä päivää odotan innoissani. Elämäni ei ole ollut turhaa vaikka joskus siltä tuntuukin.
" Elämäni ei ole ollut turhaa, vaikka joskus siltä tuntuukin " kirjoitit näin ja kuule:
minäkin olen noin ajatellut, ehkä toisista syistä mutta kuitenkin.
Kadun niin helv...etten lähtenyt kun olin nuorempi, nyt olen kohta 60 ja vitsit aika vähissä ja minäkin olen päättänyt, että vaikka yhden moukan takia olen ns lusinut melkein yhden ihmisiän - enää en hänestä välitä.
Tehköön mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa.
Tämä minun " kappaleeni " on ollut niin vellihousu, niin raukkis että on käyttänyt minua aina tekosyynä kun esimerkiksi ei ole halunnut mennä johonkin - " muija kieltää" joopajoo varmasti ikämiestä VOIKIN kieltää?
Jaa, jos olen kieltänytKIN mitä sitten?
Olisiko auvoinen avioelämä - lue ( olematon seksielämä) loppunut - ai joo, eihän sellainen voi loppua mitä ei ole ollutkaan..
Kyllä useimmat miehet valittettavasti ovat yksiä sanonko - no EN sano, uskon että tiedät...
Minulla on oma ystävä, myös eronnut ikäiseni mies, emme aio koskaan muuttaa yhteen, olemme vain yhdessä kun siltä tuntuu - hänellä on oma koti ja minulla uusi kotini johon pääsen pian asumaan.
Ja sinne uuteen, omaan kotiini ei tule kukaan kutsumatta sen olen päättänyt.
En tarvitse ketään herneitä nenuunsa vetäneitä sinne nuuskimaan - elän miten tahdon.
Voimia sinulle, selviät.
Mummoni kysyi joskus, tiedänkö miten Suomen naiset ovat vaikeista ajoista selvinneet?
He ovat selvinneet, sanoi mummo - koska oli pakko.
Miesten on niin helppoa luistaa velvollisuuksistaan - niin on ollut ja niin on..
ymmärrä ihmisiä jotka jotka panevat oman elämänsä lastensa edun edelle.on niitä naisiakin sellasia,omakohtasia kokemuksia on.
Eiköhän sentään ole useammin niin, että miehet lähtevät kun luulevat saavansa paremman ja monet unohtavat jälkikasvunsa tyystin?
Minun tapauksessani ei voi puhua, että ajattelen itseäni enkä lapsiani - nuorimmainenkin on jo yli 30 vuotias..
Tässä iässä on kertaalleen kasvattanut lapsensa.
" oman elämänsä lastensa edun edelle"???
Niinkö - entä se tapaus kun mies on ilmoittanut vaimolleen että tämä saa pitää huolta itse
" pennuistaan"?
Mitähän ja ketähän siinä ajatellaan?
Lasten parasta, vai?
Luultavasti - sillä tuollainen joka hylkää perheensä toisen naisen vuoksi ei ole mistään kotoisin - ja joskus äijä voi saada sitä itteään oikein tuulettimen voimalla naamaansa..
Ihan turha on lähteä heittelmään "useimmin mies/nainen sitä-tätä" kun yksilötasolla ei tilastoilla ole mitään merkitystä.
Yhtään ei kenenkään tuskaa vähennä se, että hän sattuu olemaan suurissa tilastoissa poikkeustapaus.
Mitähän Luonto on tarkoittanut kun sekin on mahdollista, että miehillä voi olla vaikka 10 lehtolasta - tietämättään ?
Eli nainen ei voi koskaan hylätä lastaan tietämättään.
Siksi kai se käy miehiltä niin nopsaan - jätetään " vanha" perhe perustetaan UUSI perhe ja uudet kakarat kehiin / / /
aikansa kun on leikitty UUTTA kotia niin sama kuvio toistuu - tiedän ukon, jolla on peräti 3 uusperhettä - paljon surua, kyyneleitä, jätettyjä vaimoja ja ennen kaikkea LAPSIA.
Onneksi moinen on vain miehen vika, nainenhan on perinteisesti syytön raskaaksi tulemiseen.
Mutta en kyllä ymmärrä miksi haluat lujittaa tuollaista sukupuolistereotypiaa miehistä? Tottahan se on, että ei kaikki miehet ole mallikelpoisia isäpersoonia, joskin myös naisista löytyy epäpätevää ainesta äidinrooliin. Mikä EI tarkoita sitä, että kaikki miehet/naiset olisivat tuollaisia.
Pyydänpäs nyt anteeksi huonoa ulosantiani - tietysti sinä olet oikeassa - tässä sattui nyt ihan lähipiirissä sellainen ikävä tapaus joka ehkä vaikutti kirjoituksen tasoon.
Tietysti on myös oikein huonoja äitejä; tiedän sellaisikin - mutta usein ( SI SAA YLEISTÄÄ ...) että naisilla on laajempi ( parempi ) sosiaalinen verkosti jonka avulla pystyy keplottelemaan.
En ymmärrä ollenkaan, miksi ero koetaan joskus EPÄONNISTUMISEKSI... missä siinä epäonnistutaan? Siinäkö, että ei saanutkaan parisuhdettaan toimimaan? Mikäs itseisarvo sekin nyt muka on?
Tietenkään ei pidä erota suin päin heti, kun toisen tapa käyttää hammastahnaa alkaa jurppimaan. Mutta ei ole mikään onnistuminen-epäonnistuminen mittari se, että päätyykö eroon vai ei.
Joskus käy niin, että toteaa aikanaan tehneen virheen parinvalinnassaan. Joskus niin, että aika muuttaa/kasvattaa ihmistä ja huomaat olevasi itse / aviopuolisosi on eri ihminen kuin naimisiin mennessä. Tai sitten on vaan alunperin menty naimisiin väärin perustein.
Avioeron voi myös katsoa onnistumisena.
Tämä on minun elämäni pahin tragedia joka on vienyt koko elämältä pohjan pois.
Minut on jätetty, lapseni viety pois sosiaalitoimen avustuksella narsistisen vaimon matkaan ja nyt he tarvitsevat psykiatrista apua edes jotenkin selviytyäkseen.
Talous on heittänyt täysin häränpyllyä eron ja myös masennuksen aiheuttaman saamattomuuden takia.
Sillä ei tosin ole tässä vaiheessa suurtakaan merkitystä.
Terveys horjuu muutenkin vaikka lasten takia pitäisi pysyä kunnossa, ja ainoa valopilkku onkin se, että he ovat hyvin mieluusti minulla.
Silti koen, että olen erittäin pahoin epäonnistunut elämäni tärkeimmässä ja oikeastaan ainoassa tehtävässä, mikä minulla täällä maan päällä on.
En tajua mitä olisin voinut tehdä toisin, eikä sitä tienneet avioliittoneuvojatkaan.
Ehkä olisi pitänyt saattaa tuo narsisti hoitoon, mutta se olisi varmaan ollut täysin mahdotonta, koska narsistin mielestä hän on täydellinen ja koko muu maailma väärässä.
En niinkään sure eroa hänestä vaan juuri epäonnistumista jonka tuska kasvaa äärettömiin lasten kärsimysten takia!
Vain lapseton pari saa olla niin itsekäs, että pitää eroa onnistumisena!
Asia on niin ikävästi, ettei narsisimiin ole mitään hoitoa.
ikävä puoli, että sisarpuolet saattavat tietämättään sukulaisuudestaan rakastua keskenään ja tehdä keskenään lapsia. Tälläista tapahtuu varsinkin pienillä paikkakunnilla.
Minä tunnen, että avioero yli kolmenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen oli epäonnistuminen meille molemmille. Emme pystyneet toteuttamaan haavettamme elinikäisestä avioliitosta. Minun nuoruudessani ainakin ajateltiin, että naimisiin mennään loppuelämäksi ja parisuhde on se elämän tärkein suhde, jossa kummassakin pitäisi tapahtua kasvua ja kehitystä ja kun kerran Jumalan ja tämän seurakunnan läsnäollessa luvattiin osoittaa rakkautta hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti. Kun se ei sitten onnistunutkaan niin minulle se oli epäonnistuminen.
,,,jospa olisi kannattanut rukoilla pirua jumalan sijasta???
Yli 30v jälkeinen ero oli onnellinen tapahtuma.Pääsin eroon patologista valehtelua harrastavasta miehestäni,joka eli vuosia valheiden varjolla toisten naisten kanssa.Viimeinkin olen vapaa.Eli onko ero onnellinen vai onneton tapahtuma,niin se on riippuvainen jokaisen lähtökohdista.Ei sitä voi yleistää kumpaankaan suuntaan.Itse olen onnellisempi yksin kuin pettävän miehen kanssa.
....Heräsin onnellisena uuteen aamuun...kaikki ikävät asiat kuin poispyyhityt.
Saan aloittaa uuden elämän.
Se, mikä jää, jäädä joutaakin.
Pakkaan tavaroita, heitän surutta pois paljon kulahtanutta ja virttynyttä vaatetta ja rompetta.
Asuntoni ei voi vapautua liian nopeasti....
odottavan aika ON pitkä.
Tänään sain tiedon, että uusi kotini vapautuu aikaisemmin kuin olen luullut, eli pääsen pian omaan kotiini.