Itsemurhako edelleen tabu?

ihmetyttää vaan

Jos jonkun omainen tai ystävä päättää päivänsä oman käden kautta, asiasta ei kovin paljon huudella vieraille. Herää kysymys miksi. Onko itsemurha jollain tavalla häpeällisempi kuolinsyy kuin muut?
Perinteisesti itsemurhaa on kyllä pidetty hyvin häpeällisenä, mutta tässä yhteydessä olisi muistettava, että harva tekee itsemurhan täysin ilman syytä. Taustalla on yleensä jo pitempiaikainen henkinen sairaus. Henkinen sairaus taas ei ole sen hävettävämpi sairaus kuin muutkaan sairaudet. Ihminen pystyy loppujen lopuksi hyvin vähän vaikuttamaan siihen mihin sairastuu. Sairastuminen henkisesti ja mahdollinen päätyminen itsemurhaan ei ole koskaan ihmisen omaa syytä.
Julkisuuden henkilöiden elämästä kerrotaan nykyisin melkein kaikki mahdollinen, mutta jos joku " julkkis " tekee itsemurhan, asiasta uutisoidaan erittäin välttelevästi ja salailevasti. Tämä on käynyt esimerkiksi viime aikoina tapahtuneissa Mandi Lammen, Mia Permannon ja Jyrki Hämäläisen kuolemien uutisoinnissa. Kaksi ensinmainittua oli nuorison suosikkeja, ja tiedän omasta lähipiiristäni, että Mandin ja Mian äkillisen kuoleman syyn salaaminen vain lisäsi pelkoa nuorissa. Eräskin lähipiiriini kuuluva nuori tyttö alkoi Mandin ja Mian äkillisten kuolemien jälkeen pelätä, että itsekin kuolisi äkillisesti joko sydänkohtaukseen tai että aivoista katkeaa verisuoni. Nuorten julkkisten kuolemansyiden salaaminen siis saattaa aiheuttaa nuorissa pelkoa. Jos sen sijaan olisi rehellisesti uutisoitu, että Mandi ja Mia poistuivat oman käden kautta niin ei kenenkään herkän nuoren tarvitsisi ryhtyä pelkäämään äkillistä kuolemaa.

10

1593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hold your Horses

      Miksi Mandi Lampi ja Mia Permanto olisivat tappaneet itsensä? Mandi Lammen kohdalla puhuttiin jopa huumeista, eli silläkin tavalla tehdään karhunpalvelus heille kun kerrota syytä. Vastasit itse Mandin ja Mian kuolin syihin.

    • mikä kenenkin

      kuolinsyy on ollut??!! Vaikka kyseessä olisikin julkisuuden henkilö.
      "niin ei kenenkään herkän nuoren tarvitsisi ryhtyä pelkäämään äkillistä kuolemaa." Tosiasia nyt kuitenkin on, että nuorikin voi menehtyä äkillisesti, esim. aivoverenvuotoon ym. Ei meistä kukaan, oli sitten nuori tahi vanhempi, tiedä päiviensä määrää=)

      • Hold Your Horses

        jos on kuollut aivoveren vuotoon niin voihan sen mainita. Nyt Mandi Lammen kohdalla puhutaan kaikenlaista.(mm. huumeista) Ja kukin saattoi rivien välistä kuolin ilmoituksesta lukea Mia Permannon kuolin syyn. Ja huom! kaikki, molemmat sekä Mandi ja Mia olisivat halunneet elää! Ihminen on utelias ja uteliaisuus on inhimmillinen piirre. Totta kai kuolin syy oli tavallinen tai julkkis on henkilökohtainen asia omaisille, mutta spekulaatiot eivät palvele vainajaa eivätkä hänen omaisiaan.

      • pitää joidenkin muiden
        Hold Your Horses kirjoitti:

        jos on kuollut aivoveren vuotoon niin voihan sen mainita. Nyt Mandi Lammen kohdalla puhutaan kaikenlaista.(mm. huumeista) Ja kukin saattoi rivien välistä kuolin ilmoituksesta lukea Mia Permannon kuolin syyn. Ja huom! kaikki, molemmat sekä Mandi ja Mia olisivat halunneet elää! Ihminen on utelias ja uteliaisuus on inhimmillinen piirre. Totta kai kuolin syy oli tavallinen tai julkkis on henkilökohtainen asia omaisille, mutta spekulaatiot eivät palvele vainajaa eivätkä hänen omaisiaan.

        kuolinsyytä spekuloida. Se kuolinsyy ei todellakaan kuulu julkisuuteen, oli sitten kuinka julkisuuden henkilö tahansa! Joku raja siihenkin pitää vetää ja kunnioittaa niin edesmennyttä kuin hänen läheisiäänkin.

      • Hold Your Horses
        pitää joidenkin muiden kirjoitti:

        kuulu ei,mutta ihmisten tyhmät puheet ja spekulaatiot, entäs jos kantautuvat omaisten korviin? Kuulin omin korvin kuinka kaksi miestä puhui Mandi Lammen kuolemasta ja aprikoivat kuolin syyksi huumeita. Eikai kukaan halua että tälläistä puhutaan, kuolin syyn julkistaminen tukkii ihmisten suut ja laittaa asialle lopullisen pisteen.
        Kyllä nyt Mandin Ja Mian kuolinsyiden pitäis olla jokaiselle selvät

      • Hold Your Horses
        pitää joidenkin muiden kirjoitti:

        kuolinsyytä spekuloida. Se kuolinsyy ei todellakaan kuulu julkisuuteen, oli sitten kuinka julkisuuden henkilö tahansa! Joku raja siihenkin pitää vetää ja kunnioittaa niin edesmennyttä kuin hänen läheisiäänkin.

        minä en spekuloi, tarkoitankin nyt lähinnä sitä että mitä puhutaan vaikka työpaikkojen kahvitauolla.
        Ihmisen kuolin syy ei kuulu minulle.
        Ja on aivan järjetöntä väittää Mandin ja Mian kuolinsyiksi itsemurhaa.
        En osta/lue iltapäivälehtiä, seiskaa tsm.

    • Hold Your Horses

      tarvitse olla tabu, itsemurhasta pitääkin puhua, mutta tabu ei ole samaa kuin yksityis asia.
      Tabut voidaan rikkoa ja niistä voidaan mutta yksityisyyden raja tulee jossain vastaan.
      Ja Mandista ja Miasta olisi puhuttu joka tapauksessa vaikka kuolinsyy olisikin julkistettu.
      Kuolin syyn julkittamatta jättämättäminen voi saada jonkun Mandin tai Mian ammoin tunteneen puhumaan ns. paskaa esim. Seiskalle/Hymylle ja käärimään siitä isot rahat. Ja edelleen Mia ja Mandi eivät tappaneet itseään.

      • Keskustelun aloittaja

        Mandi Lammen ja Mia Permannon kuolemat eivät siis olleet itsemurhia? Itse olen kuullut jotain aivan päinvastaista. Onko se sitten niin, että jos nuori ihminen kuolee niin kuolinsyynä pidetään itsemurhaa kunnes toisin ilmoitetaan? Joka tapauksessa itsemurhassa ei pitäisi olla mitään salailemista ja häpeämistä.
        On toki ymmärrettävää, etteivät tiedotusvälineet välttämättä halua retostella julkkisten kuolinsyillä. Tässäkin herää kysymys miksi kuolinsyitä pitäisi jotenkin erityisesti salata. Salaaminen aiheuttaa yleensä vain enemmän juoruja ja huhuja kuin asioiden rehellinen paljastaminen. Mehän kaikki kuolemme kerran eikä mikään kuolinsyy ole toista parempi tai huonompi. Ei ole mitään syytä salata asiaa, jossa ei ole mitään hävettävää. Kuolema on tehty nykyaikana liian salaperäiseksi asiaksi. Avoimuus kuolemaan liittyvissä asioissa poistaa kuolemaan liittyvän turhan mystiikan ja auttaa meitä kaikkia siirtymään rauhallisin mielin rajan toiselle puolelle sitten kun aika koittaa.

      • Hold Your Horses
        Keskustelun aloittaja kirjoitti:

        olet kuullu etteivät Mandi tai Mira tehneet itsaria.
        Joku kaverisi kuuli "jotain" ja toitottaa nyt totena tätä, että tekivät itsarin. Mia Permannolla ei ainakaan ollut mitään syytä tehdä itsaria. Mandi Lammella taas saattoi olla liikaa paineita tsm.
        Kumpikaan ei takaisin kertomaan joo hei mä muuten tein itsarin, mutta aloittaja oikeassa; itsemurha on edelleen tabu, eikä niin saisi olla ja nykyaikana yhteiskunta on "ominut" kuoleman osaksi omaa koneistoaan.

    • annetaan

      näiden edes menneiden nuorten olla rauhassa.He ovat kuolleet ja kunnioitus heille, kyllä itse murhista puhutaan paljon ja he jotka tekevät sen ovat asiansa niin itse päättäneet. Vaikeaahan siitä on kenenkään omaisen puhua,tosi vaikeaa kun eihän sitä omaisetkaan tiedä miksi niin kävi, vain hän tietää sen joka itsemurhan tekee ja hän vie vastauksen mukanaan ja jättää jälkeen vain kysymyksiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3998
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      834
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe