Ikivanha

Tää on varmaan ikivanha aihe, mutta kun sydäntä niin särkee toisen välinpitämättömyys.

Olen ollut lyhyen aikaa avioliitossa (olen kyllä jo kypsässä iässä). Avioliittoon asti kaikki oli onnellista; mies helli, rakasti ja puhuimme asioista. Hän oli kohtelias ja huomaavainen ja oli niin rakastunut ja ihmetteli, miten juuri HÄN on minut saanut. Minä vastasin hänen hellyyteensä koko rakkaudellani ja hiukan liiankin kanssa, passasin hänelle kaiken eteen. Rakastin hänen rakkauttaan.

Mutta mitä nyt? Mitään ei puhuta, enää mies ei koskettele ei helli ei ole kohtelias. Seksistä on mennyt maku, koska se on hätäinen yhdyntä joskus peiton alla pimeessä. Sitäpaitsi hänen karkeat sanansa niissä harvoissa riidoissa, jotka olemme riidelleet ovat ehkä tappaneet minussa jotakin. Emme voi puhua mistään asioista (muusta kuin hänen työstään) ellei hän ala huutaa mua perverssiksi tai muuta hyvin, hyvin ilkeetä.

Miksi tällaista? En ole mielestäni aiheuttanut mitään sellaista, jonka vuoksi olen ansainnut tällaisen kohtelun. Tätä on kestänyt naimisiinmenosta lähtien.

Luulen, etten jaksa enää tällaista elämää. Elämää kun ei enää niin kovin paljon ole jäljellä.

Haluaisin sanoa kaikille miehille kuin naisillekin, että kunnioittakaa toisianne, ottakaa toisenne huomioon ja sanokaa joskus hyväkin sana toiselle. Halikaa ja kosketelkaa te joilla elämä on edessänne.