Kun ystävä ei

kuuntele ollenkaan

Olen muutaman vuoden yli 20v. Viimeksi teini-iässä n. 14-15-vuotiaana minulla oli hyvä ystävä, jonka kanssa sain jutella mistä halusin, kerroimme toisillemme lähes kaiken, tuimme toisiamme, kuuntelimme, juttelimme, olimme läheisiä.
Hän muutti ulkomaille 18-vuotiaana ja sen jälkeen yhteydenpito hänen puoleltaan valitettavasti jäi, tapasi varmasti niin paljon kiinnostavia ihmisiä ja Suomen ystävät tuntuivat unohtuvan, vaikka itsekin pidin säännöllisesti yhteyttä.

Nyt vanhemmalla iällä n. 1,5 vuotta sitten löysin uuden ystävän. Tulimme hyvin toimeen, tuntui että voimme puhua toisillemme lähes kaikesta, tuimme toisiamme jne.
Mutta jo aika pian huomasin, että tämä samanikäinen naispuolinen ystäväni ei oikeasti halunnutkaan tukea, kuunnella minua ollenkaan. Tärkeintä hänelle tuntuu olevan se, että hän itse voi puhua kaikki omat juttunsa, eikä hänellä ole aikaa ja mielenkiintoa kuunnella minua.
Minä kyllä kärsivällisesti kuuntelen häntä aina, vaikka koenkin usein, että hän käyttää mua hyväkseen, olen loukkaantunut jne.

Noin vuoden kestin tätä. Kun kerroin, että sain tietää sairastavani todella vakavaa sairautta ja etten tiedä, miten tässä vielä käy, miten murheissani olin asiasta ja jopa paniikissa, shokissa, ystäväni totesi toisessa päässä puhelinta minun pidätellessäni itkua, että
"Jahas, joo. Mä muuten ostin tänään uuden takin." Ja alkoi pitkä selitys siitä, mikä takissa sitten oli vikana, miten huonoa asiakaspalvelua hän oli saanut jne.jne.

Kun sitten aloin itkeä puhelimessa ja sanoin, että "kuuntelitko mua ollenkaan?" ystäväni suuttui minulle, etten minä jaksa olla kiinnostunut hänen asioistaan!

Tästä on aikaa nyt pian 2kk. En ole itse ottanut häneen yhteyttä. Lähinnä lähettelemme sähköpostia, viestejä, puhumme puhelimessa n. 100km:n välimatkan vuoksi. Nyt hänestä ei ollut kuulunut mitään, paitsi eilen tuli sähköposti, jossa hän ei sanallakaan kysynyt minun kuulumisistani, voinnistani, pyytänyt mitään anteeksi tms. Pauhasi vain siitä, miten epäreilua on, että hänen koiransa ei voittanut jotain agilitykilpailua ja miten törppö hänen miehensä oli kauppareissulla!

Vastasin tähän sähköpostiin kuten aina, olin kiinnostunut, kyselin lisäkysymyksiä, kommentoin hänen juttujaan..

Mikä mussa on vikana, kun ketään ei kiinnosta mun jutut? :/

3

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suoraan sanottuna

      Onko ystäväsi ehkä pinnallinen? Kuulostaa kovasti pintaliitoiselta, kun ainut kommentti vakavaan sairauteesi on "jaahas" ja sitten juttu vaihtuu hänen uuteen takkiinsa. Nuo kaksi asiaa vaan eivät sovi samaan lauseeseen.

      Kyllä minä ainakin olisin huolissani ystävästäni, jos hän kertoisi sairastavansa. Ystäväsi ei taasen osoittanut mitään empatiaa.

      Tietysti voi olla pieni mahdollisuus, että ystäväsi ei tiedä miten sairauteesi tulee suhtautua. Ehkä häntäkin pelottaa. Mutta toisaalta taasen tuon muun kertomasi perusteella ystäväsi taitaa olla niitä omaan napaan tuijottajia. En tee sellaisella ystävällä mitään. Teidän suhde kuluttaa enemmän kuin antaa.

    • usko että

      sinussa on vikaa vaan ystävässäsi.
      Pitäisin tuollaisen korkeintaan hyvän
      päivän tuttuna enkä ystävänä. Toivottavasti
      sinulla on muita, parempia ihmissuhteita jotta
      jaksat sairautesi kanssa.

      Yllättävän moni on itsekeskeinen mutta luulisi
      että viimeistään olisi kuunnellut sinua kun puhuit sairaudestasi. Mikäli jaksat ala etsimään itsellesi parempia ystäviä.

    • joku

      Järkyttävää tommonen käytös ystävältäsi! En yhtään ihmettele,mikset jaksa enää kuunnella hänen juttujaan,kun hän ei kuuntele sinun juttuja. Jätä se ystävä,tai pidä hänet korkeintaan hyvän päivän tuttuna. Itse en pitäisi tuollaista ihmistä ystävänä.

      Ehkä ystäväsi ei ymmärrä,miten suhtautua sairauteesi. Se on ihan okei,mutta kuunnella hänen pitäisi ja olla tukena. Siihen ei tarvita edes sanoja,vaan läsnäolo riittää.

      Kun mietin omia ystäviäni,niin kyllä minua kiinnostaa heidänkin asiat,en ole siis omaan napaan tuijottava. Jos olisit minun ystävä,minä kuuntelisin ja olisin tukenasi.

      Jos jaksat,yritä etsiä uusia ystäviä,luotettavia,hyviä sellaisia,kuten minä olen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5951
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      95
      3017
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2790
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2065
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe