Moni miettii millaista siellä vankilassa voisi olla, kaikki mitä näemme televisiosta.
Jos ihmiset miettii miksi ,hän sinkku, on niin kranttu, tässä on vastaus.
Sinkun kuuluu olla hyvin vaativa.
Täytyy tarkoin valita koska vapautensa menettää. Kaikkihan me joskus teemme virheen
ja kannamme siitä vastuun. Viisas kuitenkin valitsee minkä vankilan eli parisuhteen rakentaa.
Jos et ole tehnyt painavia tekoja jotka tuomitsee sinut tähän rangaistukseen,
älä kuuntele turhaa painostusta. Jos mahdollista, kieroile itsesi ulos ja välttele,
jos flirttailut menevät liian pitkälle, kuitenkin ilman oikeudessa kantavia todisteita.
Vankilassa elävän aivot puuroutuvat. Liika positiivisuus, pussailut ja kikattelu, pienet riidat,
kiukuttelut ja yhteenkuuluvuus, yhteiset asiat pehmentää ihmisen ajattelumallin vajaamielisen tasolle.
Rakastuneet tuntevat itsensä taas nuoriksi. Siihen on ihan syykin. Vankilassa ei ole muuta tekemistä.
Yksi täplä seinässä tuottaa iloa vuosiksi. Totuus valkenee heille vasta pikkuhiljaa, kun
mielikuvitus lakkaa.
Seinät ovat harmaat.
Välttele rakastumista, aivosi puuroutuu saman tien. On kokemusta tästä ongelmasta.
Lakimiehen neuvot ei silloin auta. Tyhmä kun menee ja tunnustaa kaikki tekonsa.
Älä kerro mistään, älä edes lapsesta. Se ei ole minun ilman todisteita

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Jos mahdollista, kieroile itsesi ulos ja välttele,
jos flirttailut menevät liian pitkälle, kuitenkin ilman oikeudessa kantavia todisteita. "
Sellaista siis suunnittelet. Valehtelun taidatkin osata jo entuudestaan.
naiset ei kestä totuutta eivätkä halua kuulla totuutta
"Liika positiivisuus, pussailut ja kikattelu"
:DD