Eronnut kaveri

Tartteisin neuvoja miten mun pitäisi suhtautua eronneeseen kaveriini. Olen huolissani kaverista ja haluaisin kovasti olla jotenkin avuksi, mutta en tiedä mitä sanoa tai tehdä. Itsellä ei ole mitään kivuliaita eroja takana, niin en osaa kuvitella miten pahalta tuntuu.
Homman nimi on tämä. Pitkäaikainen tuttavapariskunta erosi pettämistapauksen vuoksi joitan kuukausia sitten. Vuosien liiton myötä kariutuivat haaveet yhteisistä lapsista ja omakotitalosta. Äijä on edelleen tosi masentunut ja nyt on alkanut juttelemaan väkivaltaisia ja itsetuhoisia juttuja. Kaveri selvästi haluaa puhua asiasta, mutta minä en osaa keskustella näistä jutuista. Ainoa mitä osaan sanoa on, että elämä jatkuu eikä voi siitä yhdestä naisesta olla kiinni. Kaveri sanoo, että mä en voi ikinä ymmärtää ja se pitää kyllä paikkansa. Olen yrittänyt houkutella häntä harrastusten ja muiden juttujen pariin, että saisi muuta ajateltavaa, mutta ei mikään ei tunnu maistuvan. Kertokaa hyvät ihmiset miten näitä juttuja hoidetaan. En halua että jotain sattuu ja minä en voi tehdä mitään.
51513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen itse joutunut kaverisi kenkiin. Minulla on ystäviä mutta avokkini lähti yhden heistä matkaan. Ystävät eivät halua "sotkeentua" juttuun ja minulla ei ole ketään kenen kanssa purkaa pahaa oloa.

Sinun ei pidä keksiä mitään ratkaisuja kaverisi pahaan oloon. Sinun pitäisi kuunnella, kannustaa häntä avautumaan ja olla kiinnostunut hänen voinnistaan. Kaikki "ratkaisut" (lue: latteudet) kuten "aika auttaa", "ei maailma yhteen naiseen kaadu" kannattaa jättää pois. Varsinkin kun maailma tosiaan voi kaatua yhteen naiseen.

Lämmittävää kuulla että jollain on kaltaisesi ystävä joka välittaa.

Äänestä
  • aliarvotatte itsenne?
    Miksi oi miksi?
    Sellainen naikkonen on hutsu ja häntä ei kuulu surra kuin about - 5 sek.
    Häntä pystyyn ja muistakaa miehet:
    MIES ON LUOMAKUNNAN KRUUNU JA NAINEN ON HÄNEN JALKARÄTTINSÄ NYT JA AINA....

    Äänestä

ystäväsi on masentunut ja ahdistunut. Parasta mitä voit tehdä olla läsnä. Tärkeää on, että saa purkaa vihaansa ja pettymystään. Kamppailen saman asian kanssa. ex muija petti mennen tullen. Lapsia 3 ja omakotitalo ja velkaa pirusti. Lapset asuvat äidillään ja itse asun vahassa talossa muistojen kanssa yksin. Voin kertoa, että synkimpinä hetkinä käy mielessä noi edellä kuvatut asiat....usko tulevaisuuteen on kuitenkin jonkin lainen, mutta viha sitä LUMPPUA kohtaan on silmitön....Tulihan rahoitettua eukon jako reissut...

Äänestä

Olet todella hieno kaveri. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla tuollainen ystävä, joka välittää silloinkin, kun asiat menee todella huonosti. Voisit hienovaraisesti ehdottaa kaverillesi, että varaisitte ajan mielenterveystoimistoon tai yksityislääkärille. Menisit mukaan eka käynnille. MT-toimistoon meno on kuitenkin masentuneelle melko paljon rohkeutta vaativa teko.
Jatkuvat itsemurha jutut viestivät, että kaverillasi voi olla ainakin keskivaikea masennustila päällä. Siihen ei välttämättä enää kaverin tuki ja keskusteluapu pelkästään auta.Lääkäri arvio, olisiko mahdollisesti tarvetta aloittaa masennuslääkitys. Nykyään on hyviä mielialaa kohentavia masennuslääkkeitä, joilla on vähän sivuvaikutuksia. Hoitamattomana masennustila voi pahimmillaan johtaa itsemurhaan tai muihin epätoivoisiin tekoihin.
Jos kaverisi kieltäytyy lääkäriin menosta, voit soittaa mielenterveystoimistoon kertoa huolesi ja pyytää sieltä neuvoa miten toimia. Olet sitten ainakin kaikkesi tehnyt kaverisi auttamiseksi. Toisten taakkoja ei kuitenkaan kukaan kantaa. Voi vain kulkea vierellä ja kannustaa. Voimia sinulle ja kaverillesi! Elämä voittaa lopulta.

Äänestä

Itse ollut kaverisi asemassa. Hyvän työyhteisön tuen ja ammattiauttajien avulla olen päässyt toipumisen alulle. Maanantaina aloitan kolmen kuukauden sairasloman jälkeen kevyen tutustumisen työhöni. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


frendi kirjoitti:

Tartteisin neuvoja miten mun pitäisi suhtautua eronneeseen kaveriini. Olen huolissani kaverista ja haluaisin kovasti olla jotenkin avuksi, mutta en tiedä mitä sanoa tai tehdä. Itsellä ei ole mitään kivuliaita eroja takana, niin en osaa kuvitella miten pahalta tuntuu.
Homman nimi on tämä. Pitkäaikainen tuttavapariskunta erosi pettämistapauksen vuoksi joitan kuukausia sitten. Vuosien liiton myötä kariutuivat haaveet yhteisistä lapsista ja omakotitalosta. Äijä on edelleen tosi masentunut ja nyt on alkanut juttelemaan väkivaltaisia ja itsetuhoisia juttuja. Kaveri selvästi haluaa puhua asiasta, mutta minä en osaa keskustella näistä jutuista. Ainoa mitä osaan sanoa on, että elämä jatkuu eikä voi siitä yhdestä naisesta olla kiinni. Kaveri sanoo, että mä en voi ikinä ymmärtää ja se pitää kyllä paikkansa. Olen yrittänyt houkutella häntä harrastusten ja muiden juttujen pariin, että saisi muuta ajateltavaa, mutta ei mikään ei tunnu maistuvan. Kertokaa hyvät ihmiset miten näitä juttuja hoidetaan. En halua että jotain sattuu ja minä en voi tehdä mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu