mun koti ei oo..

Kun kaikki maistuu puulle.. Kun koen että kannan kaiken vastuun isosta perheestämme yksin... Tykkään kaikista kotitöistä, puhtaudesta ja vastuun kantamisesta. Rakastan myös lapsiani. Ongelmani on se - että haluaisin elää ja kantaa vastuuta yhdessä mieheni kanssa. Haluaisin nauttia elämästä hänen kanssaan. Meninhän minä aikuisen ihmisen kanssa naimisiin!
Haluaisn että puhallamme samaan hiileen. Mies kun puhaltaa omaan hiileensä, kavereiden kanssa. Hänelle ystäväpiiri on tärkeä.. Siihen minä en kuulu. Joskus hän on päiväkausia kateissa, eikä ilmoita meille missä on, milloin tulossa jne..
Tänään minulla oli vapaapäivä töistä. Mies nukkui puoleen päivään. Hän lähti herättyään kavereiden matkaan. Jätti kaiken vastuun taas minulle. Salakavalasti hän sanoo aina lähtevänsä "käymään" jossain. Hän oli koko päivän poissa. Kävi piipahtamassa jääkaapilla. Pysyttelee edelleen poissa.
Petyin taas kun hän lähti.. vaikka mun pitäisi jo tietää miten tämä toimii. Tuli niin kova väsy etten jaksanut siivota, syödä tai edes liikkua. Olen henkisesti väsynyt. Uupunut.
Kummassakin on vikaa. Pitkä suhde takana. Olemme pettyneet toisiimme monta kertaa matkan varrella. Olimme kiivaita ennen. Nykyään me ei edes tapella enää. Nukumme useimmiten eri huoneissa... Emme kommunikoi hyvin.
Koitimme erota, mut vanhoista tavoistaan on vaikeata päästä eroon. Palasimme takaisin yhteen.
RakastIN häntä ennen. Mutta en enää. Välitän hänestä, haluan että hänellä on kaikki hyvin. Mutta - Haluaisin taas erota! Kun olimme erossa, voin niin hyvin. Hermot lepäsivät. Lapsetkin nauttivat.
Nyt kaikki maistuu taas puulle. Seksi ei maistu, tuntuu pakkopullalta. Koti tuntuu raskaalta.
Mieheni ansaitsisi rakastavan iloisen vaimon. Minäkin haluaisin tulla rakastetuksi vielä joskus. Olen suht nuori, (30 ) enkä eläkeläinen :)
Ei ehkä auta muu kuin erota ja PYSYÄ erossa. Mun koti ei oo täällä....?
41078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En oikein ymmärrä teitä. Taidatte kumpikin voida pahoin, olla pahasti pysäkillä. Tehkää asioille jotain! Äläkä sinä sääli sitä miestäsi!

Äänestä

aina noita biisejä laitttaa. ärsyttävää. ompa dramaattista.

Äänestä
  • kai se on vaik otsikko biisi? Eihän se tarkoita et sanasta sanaan yhtyy biisiin ja pitää itkeä vollottaa sen tahdissa?! Ärsyttäviä kommentteja.
    Kommentoikaa mielummin kirjoittajan tekstiä!

    Äänestä

yksin lastesi kanssa. Sinun ei tarvitsisi olla ainaisessa epävarmuudessa. Miehesi voi vedota milloin mihinkin, että olisitte vielä yhdessä. Älä mene siihen lankaan. Varmasti sinulla olisi rauhallisempi elämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.. täällä kirjoitti:

Kun kaikki maistuu puulle.. Kun koen että kannan kaiken vastuun isosta perheestämme yksin... Tykkään kaikista kotitöistä, puhtaudesta ja vastuun kantamisesta. Rakastan myös lapsiani. Ongelmani on se - että haluaisin elää ja kantaa vastuuta yhdessä mieheni kanssa. Haluaisin nauttia elämästä hänen kanssaan. Meninhän minä aikuisen ihmisen kanssa naimisiin!
Haluaisn että puhallamme samaan hiileen. Mies kun puhaltaa omaan hiileensä, kavereiden kanssa. Hänelle ystäväpiiri on tärkeä.. Siihen minä en kuulu. Joskus hän on päiväkausia kateissa, eikä ilmoita meille missä on, milloin tulossa jne..
Tänään minulla oli vapaapäivä töistä. Mies nukkui puoleen päivään. Hän lähti herättyään kavereiden matkaan. Jätti kaiken vastuun taas minulle. Salakavalasti hän sanoo aina lähtevänsä "käymään" jossain. Hän oli koko päivän poissa. Kävi piipahtamassa jääkaapilla. Pysyttelee edelleen poissa.
Petyin taas kun hän lähti.. vaikka mun pitäisi jo tietää miten tämä toimii. Tuli niin kova väsy etten jaksanut siivota, syödä tai edes liikkua. Olen henkisesti väsynyt. Uupunut.
Kummassakin on vikaa. Pitkä suhde takana. Olemme pettyneet toisiimme monta kertaa matkan varrella. Olimme kiivaita ennen. Nykyään me ei edes tapella enää. Nukumme useimmiten eri huoneissa... Emme kommunikoi hyvin.
Koitimme erota, mut vanhoista tavoistaan on vaikeata päästä eroon. Palasimme takaisin yhteen.
RakastIN häntä ennen. Mutta en enää. Välitän hänestä, haluan että hänellä on kaikki hyvin. Mutta - Haluaisin taas erota! Kun olimme erossa, voin niin hyvin. Hermot lepäsivät. Lapsetkin nauttivat.
Nyt kaikki maistuu taas puulle. Seksi ei maistu, tuntuu pakkopullalta. Koti tuntuu raskaalta.
Mieheni ansaitsisi rakastavan iloisen vaimon. Minäkin haluaisin tulla rakastetuksi vielä joskus. Olen suht nuori, (30 ) enkä eläkeläinen :)
Ei ehkä auta muu kuin erota ja PYSYÄ erossa. Mun koti ei oo täällä....?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu