Tämä on tätä aikaa. Tuli hetki, että haluaisin tutustua paremmin luterilaiseen uskoon - luterilainen olen ollut toki kasteesta saakka, rippikoulut käyty jne., mutta nyt vasta aikuisemmalla iällä havahtunut etsimään vastauksia jostain muualtakin kuin oman navan ympäristöstä. :)
Omistan parikin Raamattua, joihin olen silloin tällöin tutustellut, mutta haluaisin saada teiltä "uskovammilta" vinkkejä, mistä minun kannattaisi aloittaa. Alustako? Otsikossa puhun "opiskelusta", mutta ehkä se on jotain muuta.. Tai sitten se on nimenomaan opiskelua.
On vaan tullut nyt Se Hetki.
Kiitoksia jo etukäteen.
Mistä aloittaa Raamatun opiskelu?
50
3782
Vastaukset
- _Mervi_
Hei!
Raamattua kannattaa raottaa ensi alkuun sillä tavalla, että lukee jonkin evankeliumeista, esim. Johanneksen evankeliumin tai Markuksen evankeliumin. Seuraavaksi kannattaa lukea Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje. Sitten taas jokin evankeliumeista. Näin yleensä suositellaan, ja mun mielestäkin se on hyvä. Näin saa heti alkuun keskeisimmät asiat koko kristinuskosta luettua. - Jos aloittaa lukemaan alusta, juuttuu todennäköisesti jonnekin kauas, ja heittää homman sikseen ennen kuin pääsee varsinaisiin ydinasioihin.
Voi tietysti lukea itsekseenkin, hyvin niinkin oppii ja ymmärtää. Mutta jos lukiessa tulee koko ajan vastaan paljon semmoista, jota ei ymmärrä, ja se häiritsee, niin lukeminen voi olla jotenkin hankalaa. Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan Raamattua "Raamattu kannesta kanteen"-ohjelman kanssa. Se on noin 15-20 minuutin kuunnelmina netissä, ja sen kanssa voi aluksi mennä vaikka Johanneksen evankeliumin läpi. Kun on itse lukenut kyseisen luvun tai kohdan, voi kuunnella sitten pastori Jukka Norvannon selityksen kulloiseenkin lukuun täältä: Johanneksen evankeliumi: http://www.rkk-sansa.net/joh.htm
- Norvanto on luterilainen pappi, ja mielestäni oikein hyvä opettamaan. Yksi kuunnelma päivässä voi olla hyvä tahti.
Yksi hyvä mahdollisuus tuommoisessa elämänvaiheessa on Alfa-kurssi. Kannattaa kysyä omasta seurakunnastasi (vaikka pirauttaa kirkkoherranvirastoon, he tietävät) järjestetäänkö siellä Alfa-kursseja. Niissä käydään kymmenen illan ja yhden viikonlopun aikana kristinuskon ydinasiat läpi. Muutkin seurakunnat (Vapaasrk ym.) järjestää niitä, mutta myös luterilaiset seurakunnat. Alfa-kurssista voi lukea lisää täältä: http://www.alfakurssi.fi/
Todennäköisesti seuraava Alfa-kurssi alkaa ensi syksyn alussa - näin ainakin omassa seurakunnassani, että Alfat alkavat aina kevään alussa ja syksyn alussa. Mutta hyvää jaksaa odottaa. Niistä ihmiset ovat yleensä tykänneet tosi paljon.
Siunausta lukemiseesi! - opiskelu
Eihän muitakaan satukirjoja opiskella. Aloita alusta ja jos uskot, että maa on litteä ja noin 6000 vuotta vanha, niin jatka ihmeessä loppuun asti.
- vielä...
Raamattu on vaarallinen kirja vahvasti uskovan käsissä. Siinä mitään ei sanota suoraan, kaikki on siis tulkinnan varaista ja siitä voi löytää mitä vain. Mitä vain mitä haluaa siis löytää, kuten muiden uskontojen edustajat ovat vähempi arvoisa jne...
Onko järkevää perustaa koko maailmankatsomuksensa yhteen kirjaan, varsinkin kun siitä voi löytää mitä haluaa. Se olisi kuin uskoisi löytävänsä Aku Ankasta kaikki vastaukset. - Matti E Simonaho
10 Käskyä on Liiton Laki ja Ensimmäinen Ramattu. Ota ne mukaasi ja mene kirkkoon. Kuinka monta niistä on rikottu ennenkuin olet ehtinyt ensimmäiselle penkkiriville istumaan?
Vertaa sitä mitä Raamatusta on opetettu ja opetetaan, siihen mitä siellä lukee. Katso esimerkiksi mitä lukee ENNEN Isä meidän -rukousta. - aloittaa
Kuka pääsee taivaaseen?
Mark. 16:16 Hän sanoo, että ketkä uskovat ja kastetaan, pelastuvat, muut ovat kirottuja.
Room. (Paavali) 3:28 "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."
Room. (Paavali) 10:13 "Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Matt. 7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."
Efes. (Paavali) 1:4-5, 11 Jumala on ennalta määrännyt meidät taivaaseen tai helvettiin. Mitkään ajatuksemme, sanamme tai tekomme eivät vaikuta tähän.
Saarnaaja 3:19, 9:5, 9:10 Kuolema on lopullinen. Ei ole kuolemanjälkeistä elämää.
Köyhät kyykkyyn – ja vammaiset, naiset, orjat, homot, äpärät, juutalaiset, amalekilaiset ja vegetaristit
Mitä kristinuskon perustaja ja korkein oppi-isä Paavali, Jeesus ja Jeesuksen vahvistama Jumalan laki Vanhassa testamentissa sanoivatkaan:
Room. 1:27 Paavalin mukaan naisten “luonnollinen käyttö” on seksiobjekteina miesten huviksi.
Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
5. Moos. 22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
Efes. (Paavali) 6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
2. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää).
3. Moos. 20:9-12 Homot ja avionrikkojat (naimisissa olevien kanssa rakastelevat) on tapettava.
Kor. (Paavali) 6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
Room. 11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
4. Moos. 11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
Sananlaskut 1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
Mark. 4:25 Keillä tämä elämä on huono, seuraava on vieläkin huonompi.
3. Moos. 21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.
Joh. 5:14 Jeesus uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
Room. 14:2 (Paavali) Vain heikot ovat vegetaristeja.
5. Moos. 23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.
1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot [Jumala]: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
Toisaalta
Gal. 3:28 (Paavali): ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja tai vapaa, mies tai nainen, sillä kristuksessa te kaikki olette yksi.”
Naispappeuden näkökulmasta merkillepantavia ovat myös Paavalin maininnat naispuolisista työtovereistaan.
Lempeä ja armollinen Jumala
2. Moos. 20:13 "Älä tapa."
3. Moos. 24:17 "Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla." 2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
Hes. 20:25-26 "Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää, ja annoin heidän saastua lahjoistansa ... jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, ettäminä olen Herra."
5. Moos. 32:23-24 "Minä (Herra) kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn."
1. Sam. 16:14 "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä." (Siis ei yksin Saatana lähetä pahoja demoneja ihmisiin.)
Kohtelias ja vihollisiaan rakastava Jeesus
Matt. 23:33 "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?"
Matt. 23:17 "Te tyhmät ja sokeat!"
Matt. 12:34 "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja?"
Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."
Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ... Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."
Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."
Jumalia on monta
Raamatun vanhimpien kirjojen kirjoitusaikaan juutalaiset uskoivat moneen jumalaan, ja jumalasta käytetään monikkomuotoa ”Elohim”, sekä Jumala puhuu usein monikossa (”menkäämme”). Lisäksi
myös Saatana on ”tämän maailman jumala” (2. Kor. 4:4).
Jumala ei ole kaikkitietävä eikä kaikkivaltias mutta Saatana on
Vanhan testamentin monessa kohdassa kerrotaan, miten Jumala on kaikkivoipa ja kaikkinäkevä muttei pysty useisiin asioihin eikä näe useita asioita. Uudesta Testamentista asialle löytyy selitys?
2. Tess. 2:9 (Paavali) Saatana, ei Jumala, on kaikkivaltainen.
2. Tim. 2:26 (Paavali) Paholainen voi vallata meidät milloin tahansa.
Jopa Raamatun tärkeimmistä tapahtumista kuvaukset ovat ristiriitaisia
Luomiskertomuksia on kaksi aivan ristiriitaista (1. Moos. 1:1-2:3, 2:4-25). Jeesus syntyi kuningas Herodeksen aikana (viimeistään 4 eKr.) ja maaherra Kyreniuksen aikana (aikaisintaan 7 jKr.). Opetuslasten nimistäkin on kolme erilaista luetteloa.
Pääsiäisen tapahtumat
Pääsiäisen tapahtumista on aivan ristiriitaisia tietoja. Ehtoollisateriassa nautittiin ensin viini – ei kun ensin leipä. Juudas kavalsi Jeesuksen ylipapeille tunnistussuudelmalla (Matt.) – eipäs, vaan Jeesus ilmoittautui itse ilman suudelmia (Joh. 18:2-9). Pilatuksen edessä Jeesus ei vastannut mihinkään syytteisiin / kaikkiin syytteisiin.
Jeesus kantoi ristinsä itse Golgatalle (Joh.) tai sen kantoi Simon (Matt.). Molemmat ryövärit herjasivat häntä (Matt.) tai vain toinen (Luuk.). Hänet ristiinnaulittiin 3. hetkenä (Mark.) tai 6. hetkenä (Joh.). Kaikki neljä evankeliumia luettelevat eri tekstin (INRI) Jeesuksen ristiin. Eri henkilöt (1-5 kpl, monta eri versiota) huomaavat hänen heränneen kuolleista, ja tällöin kivi oli jo vieritetty haudalta tai sitten ei, enkeli oli haudan sisäpuolella, ulkopuolella tai ei lainkaan paikalla, naiset puhuivat tapahtuneesta kahdelle, kaikille tai eivät kellekään. Pyhä henki tuli opetuslapsiin kuolleista heräämisen tapahtuessa tai vasta ylösnousemuksen jälkeen. Herännyt Jeesus nähtiin ensi kerran kolmessa eri paikassa evankeliumista riippuen ja häneen sai koskea tai ei saanut koskea.
Miten ihmeessä tästä saatiin kouluni uskonnonkirjoihin looginen tarina?
Jeesuksen kolmet viimeiset sanat
Matt. 27:46,50 "Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä."
Luuk. 23:46 "Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä."
Joh. 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: Se on täytetty, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä."
Jeesus valehtelee
Luukkaan (23:43) mukaan Jeesus väitti kuolinpäivänään olevansa paratiisissa vielä samana iltana. Kolme päivää myöhemmin hän sanoo, ettei ole vielä siellä ollut (Joh. 20:17). Ap. 1:3-12 mukaan hän nousi taivaaseen vasta 40 päivän kuluttua kuolleista heräämisestään.
Jeesus sanoi ennalta olevansa kuolleena 3 päivää ja 3 yötä (Matt 12:40) mutta onkin vain 1 yön ja 2 päivää (Mark. 15:42-43, Joh. 20:1),
Matt. 16:28, 23:36, 24:34 Jeesus lupaa seuraajilleen palata ja perustaa valtakuntansa näiden elinaikana.
Mark. 13:30 Jeesus ennustaa paluutaan ja maailman loppua kuulijoidensa elinaikana (kuten lukemattomissa kohdissa muuallakin, ja hänen seuraajansa ym. monesti todistavat uskovansa tähän).
Kaikki tekevät syntiä – eivätpäs
1. Kun. 8:46 ”ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee."
1. Joh. 3:9 "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”
Tulisiko uskovaisen pitää huolta perheestään?
1. Tim. 5:8 "Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi."
Luuk. 14:26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
Insesti oli ennen siunattua
1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.
3. Moos. 20:17, 5. Moos. 27:20-23 -- Jumala kieltää avioliitot veljien ja sisarusten välillä.
On harjoitettava sijoitustoimintaa voiton tavoittelemiseksi?
Matt. 25:27 Jeesus: "Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen."
Luuk. 19:23 "Miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?"
vs.
Psa. 15:5 "Joka ei anna rahaansa korolle eikä ota lahjuksia viatonta vastaan. Joka näin tekee, hän ei ikinä horju."
3. Moos. 25:36-37 "Älä ota korkoa tai voittoa häneltä, vaan pelkää Jumalaasi ja anna veljesi elää luonasi. Älä anna hänelle rahaasi korolle äläkä ota elintarpeista voittoa."
(Myös Koraani kieltää koron mutta ei käske sen perimiseen, joten islamilaisimmissa maissa korko toteutetaan kiertoteitse.)
Raamatun julmuuksia ja ristiriitoja
Jotkut kristityt väittävät, että nykyään vain Uusi testamentti pätee. Ehkä he tietävät paremmin kuin Jeesus. Monessa Uuden testamentin kohdassa Jeesus sanoo, että kaikki Vanhan testamentin lait sitovat ikuisesti, toisissa päinvastaista. Lisäksi Jeesus itsekin määrää ikuista kidutusta ja kuolemaa niille, jotka eivät usko häneen, erittäin monessa kohdin.
Matt. 5:17 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään."
Matt. 5:18 "Sillä totisesti minä (Jeesus) sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."
Tosin Jeesus puhuu myös tälle ristiriitaisia lakia vähätellen ja rikkoo itse (Vanhan testamentin) lakia.
Lailla usein tarkoitetaan vain viittä Mooseksen kirjaa (”Toora” eli ”Pentateukki”), mutta niistäkin löytyy julmuuksia ja ristiriitoja yllin kyllin.
On myös niitä kristittyjä, joiden mielestä Raamattu ei ole Jumalan sanaa tai”Raamattua on tulkittava oikein”. Samaa ajatellaan Koraanistakin. Kumpikin kirja on paikoin paha, ellei sitä tulkita todella liberaalisti, ja kummastakin voi löytää myös hyvää. Nykyään Raamattua tulkitaan yleensä sivuuttaen ikävät kohdat ja tulkiten monia kohtia erittäin väljästi – jotkut tekevät samaa Koraanillekin, Näin toimien tietysti on mahdollista päästä melko liberaaliinkin lopputulokseen.
Seuraavassa on lisää otteita Raamatusta. Ne perustuvat osin sivuihin http://skepticsannotatedbible.com/highlights.html. Osa näistä on esimerkkejä Jumalan julmuudesta, sovinismista, seksismistä, orjuuden suosimisesta ym. ja jopa mielettömistä määräyksistä.
1. Mooseksen kirja (Genesis):
1:1-2:3, 2:4-25 Kaksi ristiriitaista luomistarua.
2. Mooseksen kirja (Exodus):
21:15, 21:20-21 Jos lapsi lyö vanhempaansa, hänet on surmattava. Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus, paitsi jos orja kuolee ennen kuin päivä tai pari on kulunut, jolloin miestä on rangaistava.
3. Mooseksen kirja (Leviticus)
20:9-12 Homot ja avionrikkojat (naimisissa olevien kanssa rakastelevat) on tapettava.
21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.
4. Mooseksen kirja (Numeri)
11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
14:18 Lapsia pitää rangaista iso-iso-isoisien teoista.
15:32-36 Mies kerää keppejä lauantaina (sapattina). Jumalan mukaan siitä hyvästä hänet on tapettava.
31:14-18 Mooses kehottaa miehiään tappamaan miehet ja ei-neitsyet mutta pitämään neitsyet itsellään (ilmeisesti seksuaalipalveluksiin).
5. Mooseksen kirja (Deuteronomium)
22:11 Villaa ja pellavaa ei saa käyttää yhtaikaa.
22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
23:10 Jumalan määräykset niille, jotka näkevät märkiä unia.
23:1 Et voi mennä kirkkoon, jos kiveksesi on vahingoittunut tai peniksesi katkaistu.
23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.
Joosua
11:20 Jumala kovettaa Israelin vihollisten sydämet, jotta nämä taistelisivat israelilaisia vastaan ja näin Jumala voisi tuhota heidät täysin.
Tuomarien kirja
1:19 Jumala ei pystynyt ajamaan pois laakson ihmisiä, koska näillä oli rautavaunut.
3:8, 4:2, 10:7 Jumala myi israelilaiset Babyloniaan orjuuteen.
1. Samuelin kirja
1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
15:7-8 Saul tappaa kaikki amalekilaiset.
27:8-11 Daavit tappaa heidät kaikki (jälleen).
30:1 Amalekilaiset hyökkäävät jälleen.
2. Samuelin kirja
24:1-15 Jumala halusi rangaista israelilaisia, joten hän laittoi Davidin laskemaan israelilaisten määrän. Kun Daavid teki tämän, Jumala rankaisi tästä laskemisesti surmaamalla muutaman sataatuhatta israelilaista.
Sananlaskut
1:26-28 Jumala nauraa epäonnellesi, haukkuu sinua, kun olet peloissasi, ja on välinpitämätön, kun pyydät häneltä apua.
13:24, 19:18, 22:15, 23:13-14, 29:15 Hakkaa lapsiasi.
29:19 Hakkaa orjiasi kuin lapsiasi. Älä yritä parantaa heitä pelkin sanoin.
30:17 Jos haukut isääsi tai olet tottelematon äidillesi, korpit nokkivat silmämunasi.
Saarnaaja
3:19, 9:5, 9:10 Kuolema on lopullinen. Ei ole kuolemanjälkeistä elämää.
Uusi testamentti:
Matteuksen evankeliumi
5:17 Jeesus hyväksyy täysin lain ja profeetat. Hän ei vähäisimmässäkään määrin vastusta Vanhan testamentin kauheuksia ja sanoo, että sen lait sitovat ikuisesti. (Lisäksi hän muistaa väärin Vanhan testamentin sisällön: Mark. 2:25-26.)
5:29, 18:8 Jeesus suosittelee, että syntien välttämiseksi katkoisimme kätemme ja puhkoisimme silmämme. Jos joku katsoo naista himoitsevasti, hän tekee aviorikoksen.
6:5-6 Jeesus kehottaa opetuslapsiaan olemaan rukoilematta julkisesti.
7:13-14 Hän sanoo, että useimmat ihmiset päätyvät helvettiin.
10:34 Jeesus sanoo, että hän on tullut tuhoamaan perheet saattamalla perheenjäsenet vihaamaan toisiaan. Hän ei ole tullut ”tuomaan rauhaa vaan miekan”.
11:3 Edes Jeesuksen kastamisen ihmetapahtumien jälkeen Johannes Kastaja ei usko Jeesukseen (ja on vankilassa ja kuolee pian) vaan on epävarma: ”Oletko sinä se, joka on tuleva, vai etsimmekö jotakuta toista?” Miten kukaan sitten voi olla varma hän, omin silmin ihmeet nähnyt?
16:28, 23:36, 24:34 Jeesus lupaa seuraajilleen palata ja perustaa valtakuntansa näiden elinaikana.
Matt. 5:22 (Jeesus puhuu) "Joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."
Luuk. 11:40 Jeesus kutsuu kriitikkojaan hulluiksi.
Jer. 4:22 (Herra puhuu) "Sillä minun kansani on hullu."
(Gal. 3:13 Jumala kirosi Jeesuksen.)
Markuksen evankeliumi
4:11-12 Jeesus selittää puhuvansa vertauskuvin siksi, että ihmiset eivät kääntyisi ja tulisi uskoon ja siten välttäisi helvettiä (samaa hän sanoo Matteuksen evankeliumissa 11:25).
”Niin hän sanoi heille: Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."
13:30 Jeesus ennustaa paluutaan ja maailman loppua kuulijoidensa elinaikana (kuten lukemattomissa kohdissa muuallakin, ja hänen seuraajansa ym. monesti todistavat uskovansa tähän).
Luukaksen evankeliumi
3:23-31 Jeesuksen polveutuminen esitetään aivan toisin kuin Matteus 1:6-16 (esim. David -> Jeesus 43 vs. 29 sukupolvea ja vain kolme samaa nimeä, nekin aivan eri järjestyksessä, mikä viittaisi siihen, että ainakin toinen luetteloista on täysin hihasta revitty eikä edes ole yritetty tehdä sukututkimusta).
6:24-26 Rikkaat, hyvinsyöneet tai kunnioitetut joutuvat helvettiin (päinvastoin kuin Markus 4:25).
11:40 Jeesus kutsuu kriitikkojaan hulluiksi. Kuitenkin näin toimivaa hän itse pitää ”helvetin tulien” arvoisena (Matt. 5:22).
14:26 Jeesus sanoo, että hänen opetuslastensa on vihattava perheitään (mukl. lapset) ja itseään.
16:17 Kaikki (julmatkin) Vanhan testamentin lait pätevät ikuisesti.
Johanneksen evankeliumi
3:18 Niitä, jotka eivät usko Jeesukseen (mistä hyvänsä syystä), kidutetaan helvetissä ikuisesti.
12:40 Syy siihen, että monet eivät uskoneet Jeesukseen, oli siinä, että Jumala oli ”sokeuttanut heidän silmänsä ja kovettanut heidän sydämensä”. Jumala teki tämän siksi, että he eivät ”ymmärtäisi häntä sydämellään ja kääntyisi”.
7:5 Jeesuksen perhe ei uskonut Jeesukseen.
6:42 Nasaretilaiset eivät usko Jeesukseen (vaikka he tuntevat hänet parhaiten).
10:10 Moni Jeesuksen nähnyt uskoi hänen olevan hullu ja paholaisen vallassa.
3:36 Jumala vihaa kaikkia ei-uskoisia.
21:22 Jeesus antaa ymmärtää palaavansa Johanneksen elinaikana
5:14 Jeesus uskoo, että rammat ovat rampoja siksi, että Jumala on rangaissut heitä synnistä. Hän sanoo rammalle miehelle parannettuaan hänet: ”älä tee enempää syntiä, tai sinulle koituu enemmän pahaa”.
Roomalaiskirjeet
1:24-26 Paavali tuomitsee homoseksuaalit
1:27 Paavalin mukaan naisten “luonnollinen käyttö” on seksiobjekteina miesten huviksi.
8:33 Kristittyä ei voi syyttää mistään väärästä teosta.
11:7-10 Jumala sokaisi juutalaiset, jotta he eivät näkisi Messiasta.
14:2 Vain heikot ovat vegetaristeja.
1. Korinttilaiskirje (Paavali)
6:9-11 Homoseksuaalit ja naismaiset eivät pääse taivaaseen.
7:27 Naimattomien ei koskaan pidä mennä naimisiin.
11:7-9 Miehet ovat Jumalan kuvia, naiset miesten kuvia. Naiset luotiin miehistä ja miehille.
11:13-15 Jumala tykkää lyhyistä hiuksista miehillä ja pitkistä naisilla.
14:34-35 ”Nainen vaietkoon seurakunnassa” ja olkoon tottelevainen miehille.
Galatalaiskirje
1:8-9 Jos joku on eri mieltä Paavalin kanssa uskonasioista, “hänet kirottakoon”.
3:10 Ne kirottakoon, jotka yrittävät seurata lakia
3:13 Jumala kirosi Jeesuksen.
Kirje efesolaisille
1:4-5, 11 Jumala on ennalta määrännyt meidät taivaaseen tai helvettiin. Mitkään ajatuksemme, sanamme tai tekomme eivät vaikuta tähän.
1:7 Jumala murhasi poikansa estääkseen itseään vahingoittamasta muita teoista, joita he eivät ole tehneet.
5:22-24 Vaimojen on antauduttava miehilleen kaikessa kuin nämä olisivat jumalia.
6:5 Orjien on toteltava herrojaan ”kuin Kristusta”.
Kirje Titukselle
1:12 Kreetalaiset ovat ”aina valehtelijoita ja pahoja petoja”.
1:10-11 Juutalaiset ovat pahankurisia valehtelijoita ”joiden suut tulee pysäyttää”.
2:4-5 Opettakaa nuoret naiset olemaan ... tottelevaisia miehilleen.
2:9-10 Orjien on toteltava herrojaan ja miellytettävä heitä kaikessa ... osoittaen hyvää uskollisuutta
2. Kirje tessalonikalaisille
2:2 “Kristuksen päivä on käsillä”. Paavali uskoi näkevänsä Jeesuksen paluun.
2:9 Saatana, ei Jumala, on kaikkivaltainen.
2:11-12 Jumala laittaa meidät uskomaan valheisiin voidakseen tuomita sielumme helvettiin.
2. Kirje Timoteukselle
2:26 Paholainen voi vallata meidät milloin tahansa.
1:9 Jumala on valinnut meistä pelastetut ja kirotut, emmekä voi vaikuttaa siihen mitenkään.
Uskonnot ovat verta ja kuolemaa. Uskonnot ovat kaikki valheita. Uskonnot,niin kuin olemme vuosisatojen myötä huomanneet,vaativat aina uhrinsa. Veri seuraa aina uskontoja. Aina löytyy niitä jotka kiihottavat muita veritekoihin uskonnon nimissä. Koraanin varjolla tehdyt itsemurhaiskut,raamatun nimissä tehdyt noitien polttoroviot..Missä on ero? Taivas,paratiisi,helvetti,kadotus,paikkoja minne joudutaan jos ei totella johtajaa,riippuen siitä minne päin maapalloa on syntynyt. Valitettavasti uskontoja on aina myös seurannut valta. Ja valtaa seuraa aina veri. Se kuka saa uskonnon nimissä eniten kannattajia myös hallitsee. Ilman uskontoja ihminen olisi jo siinä missä se tulee olemaan noin 200 vuoden päästä.- -I-
tälläistä opetusta, jota Raamatun kieleen tai yleensä Raamattuun perehtymättömät julistavat.
Ensimmäisessä vastauksessa tulikin jo, että lue evankeliumeja ja Roomalaiskirje aluksi.
Itse varoisin Alfa-kursseja yms., koska ne ovat hyvin hurmoksellisia.
Jos englanti taittuu, niin tämä on loistava kommentaari: http://www.kretzmannproject.org/
Suoisittelen myäs kirkkoni kristinoppia, jos haluat perehtyä luterilaisuuteen ja kristilliseen uskoon: http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=7&Itemid=9 - Matti E Simonaho
-I- kirjoitti:
tälläistä opetusta, jota Raamatun kieleen tai yleensä Raamattuun perehtymättömät julistavat.
Ensimmäisessä vastauksessa tulikin jo, että lue evankeliumeja ja Roomalaiskirje aluksi.
Itse varoisin Alfa-kursseja yms., koska ne ovat hyvin hurmoksellisia.
Jos englanti taittuu, niin tämä on loistava kommentaari: http://www.kretzmannproject.org/
Suoisittelen myäs kirkkoni kristinoppia, jos haluat perehtyä luterilaisuuteen ja kristilliseen uskoon: http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=7&Itemid=9" Ensimmäisessä vastauksessa tulikin jo, että lue evankeliumeja ja Roomalaiskirje aluksi. "
Paavali ei ole Jeesuksen Apostoli vaikka niin väittää. Sillä yksikään Jeesuksen Apostoleista ei ole kristinuskoinen (Jeesuskaan ei ollut), eikä yksikään Jeesuksen Apostoleista riko Jumalan ja ihmisen välistä Liittoa ja Liiton Lakia missään mielessä, eikä opeta vasten Jeesuksen oppeja.
Roomalaiskirjeeistä voit väsätä laivan, ja seilata sillä silkkitietä pitkin Persiaan. - Matti E Simonaho
666 vuotta on myyty lippuja taivaalle, mutta tähän päivään saakka ei yhtään Lutherilaista ole näkynyt taivaalla koneella tai ilman sellaista, sillä Lutherin maata ei ole, ja niin ei myöskään ole Lutherilaisia.
Ainut Maa mikä Jumalan sanan mukaan on totuus, on Suomi, ja minkään mulaisia me emme voi emmekä saa olla kuin Suomalaisia. Kaikki muut "maat" ja "maalaiset" identiteetissä ovat paholaisesta; Niitä ei ole Jumala antanut.
" Kuka pääsee taivaaseen? "
Jeesus sanoi, ”Jos teidän johtajanne sanovat teille, ’Katso, (Isän) valtakunta on taivaalla,’ silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Jos he sanovat teille, ’Se on meressä,’ silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys.” - _Mervi_
-I- kirjoitti:
tälläistä opetusta, jota Raamatun kieleen tai yleensä Raamattuun perehtymättömät julistavat.
Ensimmäisessä vastauksessa tulikin jo, että lue evankeliumeja ja Roomalaiskirje aluksi.
Itse varoisin Alfa-kursseja yms., koska ne ovat hyvin hurmoksellisia.
Jos englanti taittuu, niin tämä on loistava kommentaari: http://www.kretzmannproject.org/
Suoisittelen myäs kirkkoni kristinoppia, jos haluat perehtyä luterilaisuuteen ja kristilliseen uskoon: http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=7&Itemid=9Tuota...ehkä tarkoitit ei-luterilaisia Alfa-kursseja, että ne olisivat hurmoksellisia? - Itse kun olin mukana luterilaisen seurakunnan Alfa-kurssilla, siinä ei ollut jälkeäkään hurmoksellisuudesta.
- -I-
_Mervi_ kirjoitti:
Tuota...ehkä tarkoitit ei-luterilaisia Alfa-kursseja, että ne olisivat hurmoksellisia? - Itse kun olin mukana luterilaisen seurakunnan Alfa-kurssilla, siinä ei ollut jälkeäkään hurmoksellisuudesta.
tottakai silläkin on väliä, mikä seurakunta tai taho järjestää. Itse näkisin kuitenkin ongelmallisena sen, että kurssimateriaaleissa ei ole sakramentteja ja Pyhän Hengen osuus on luterilaisuuden ja Raamatun vastainen, esim. henkikastevaikutteet
- tunn.luterilainen
-I- kirjoitti:
tottakai silläkin on väliä, mikä seurakunta tai taho järjestää. Itse näkisin kuitenkin ongelmallisena sen, että kurssimateriaaleissa ei ole sakramentteja ja Pyhän Hengen osuus on luterilaisuuden ja Raamatun vastainen, esim. henkikastevaikutteet
On syytä olla tarkkana opillisissa asioissa.
Hurmahenkisyys kuuluu ajan henkeen. - _Mervi_
-I- kirjoitti:
tottakai silläkin on väliä, mikä seurakunta tai taho järjestää. Itse näkisin kuitenkin ongelmallisena sen, että kurssimateriaaleissa ei ole sakramentteja ja Pyhän Hengen osuus on luterilaisuuden ja Raamatun vastainen, esim. henkikastevaikutteet
Joo, kurssikirjan suhteen olet kyllä oikeassa, että siinä on väärin opetettu Pyhästä Henkestä. Meidän luterilaisessa seurakunnassa ei vaan käytetty sitä kurssikirjaa, vaan vain työkirjaa. Pyhästä Hengestä opetettiin sitten Raamatun mukaisesti. Ja kurssiin sisällytettiin kasteesta ja ehtoollisesta opettavat kerrat.
Jotenkin ajattelin, että luterilaiset seurakunnat osaisivat soveltaa kurssia oikein...mutta onhan siinä vaaransa, jos erehtyvät käyttämään varsinaista kurssikirjaa, tai jos ihmiset kurssin jälkeen tai aikana ostavat itse sen kirjan ja luulevat, että kaikki siinä on Raamatun mukaista. - Kaikki, mikä
_Mervi_ kirjoitti:
Joo, kurssikirjan suhteen olet kyllä oikeassa, että siinä on väärin opetettu Pyhästä Henkestä. Meidän luterilaisessa seurakunnassa ei vaan käytetty sitä kurssikirjaa, vaan vain työkirjaa. Pyhästä Hengestä opetettiin sitten Raamatun mukaisesti. Ja kurssiin sisällytettiin kasteesta ja ehtoollisesta opettavat kerrat.
Jotenkin ajattelin, että luterilaiset seurakunnat osaisivat soveltaa kurssia oikein...mutta onhan siinä vaaransa, jos erehtyvät käyttämään varsinaista kurssikirjaa, tai jos ihmiset kurssin jälkeen tai aikana ostavat itse sen kirjan ja luulevat, että kaikki siinä on Raamatun mukaista.poikkeaa luterilaisesta opetuksesta pitää unohtaa.
Raamattu ensimmäisenä, sillä sehän kertoo Pyhän-
hengen toiminnasta aivan eri tavalla kuin ev. lut kirkko.
Sellainen kuollut kristillisyys, missä ei tapahdu
mitään ja missä tyydytään vain ulkonaisenn hartau-
ten riittää. - pilkkaamsta Jumalaa
Kaikki, mikä kirjoitti:
poikkeaa luterilaisesta opetuksesta pitää unohtaa.
Raamattu ensimmäisenä, sillä sehän kertoo Pyhän-
hengen toiminnasta aivan eri tavalla kuin ev. lut kirkko.
Sellainen kuollut kristillisyys, missä ei tapahdu
mitään ja missä tyydytään vain ulkonaisenn hartau-
ten riittää.Kirkko ei opeta mitään, opettajat ja kristityt opettavat.
Pelastuksemme ei ole luterilaisuus, vaan Kristus.
Luterilaisen opetuksemme ytimessä on Kristus, ja se hylkää kaiken muun.
Suomen EvLut kirkko ON Kristuksen kirkko.
Siellä on evankeliumin sana ja sakramentit.
Syntiset saavat armon,
uusia lapsia syntyy kasteessa Jumalalle, langenneet palaavat kasteensa liittoon,
heikot ja horjuvat saavat alttarin sakramentissa voimaa matkalleen.
Näitä Pyhän Hengen lahjoja ei ole lupa väheksyä tai pilkata!
Kirkossa on myös teeskentelijöitä; opettajia ja seurakuntalaisia. Se ei kuitenkaan poista Kirkosta Jumalan evankeliumia eikä Pyhää Henkeä.
Näin on aina ollut, ja näin on ennustettu olevan.
Helvetin portit eivät tule kirkkoa voittamaan. - sillä
_Mervi_ kirjoitti:
Tuota...ehkä tarkoitit ei-luterilaisia Alfa-kursseja, että ne olisivat hurmoksellisia? - Itse kun olin mukana luterilaisen seurakunnan Alfa-kurssilla, siinä ei ollut jälkeäkään hurmoksellisuudesta.
- I - on tämän palstan harhaoppisempia.
Siis jos Raamattua pidetään opin perustana.
Hän jatkuvasti solvaa sekä Jeesukseen uskovia
että Pyhän Hengen toimintaa. Hän jatkuvasti
esittää Raamatun vastaisia kommentteja.
Varoitus vaan. - niin sinutkin tuomitaan
pilkkaamsta Jumalaa kirjoitti:
Kirkko ei opeta mitään, opettajat ja kristityt opettavat.
Pelastuksemme ei ole luterilaisuus, vaan Kristus.
Luterilaisen opetuksemme ytimessä on Kristus, ja se hylkää kaiken muun.
Suomen EvLut kirkko ON Kristuksen kirkko.
Siellä on evankeliumin sana ja sakramentit.
Syntiset saavat armon,
uusia lapsia syntyy kasteessa Jumalalle, langenneet palaavat kasteensa liittoon,
heikot ja horjuvat saavat alttarin sakramentissa voimaa matkalleen.
Näitä Pyhän Hengen lahjoja ei ole lupa väheksyä tai pilkata!
Kirkossa on myös teeskentelijöitä; opettajia ja seurakuntalaisia. Se ei kuitenkaan poista Kirkosta Jumalan evankeliumia eikä Pyhää Henkeä.
Näin on aina ollut, ja näin on ennustettu olevan.
Helvetin portit eivät tule kirkkoa voittamaan.Kyllä se Pyhä Henki varsin tavallisesti jätetään
kirkon takapenkkiin itseksensä istumaan luterilaisessa Jumalanpalveluksessa. Luterilaiset ovat ulkokultaista väkeä. Oikein
sanoit, että "Luterilaisen opetuksemme ytimessä on Kristus, ja se hylkää kaiken muun." Totisesti
hylkääkin - kuten suurimman osan Raamattua, ja erityisesti Uuden Testamentin ja kaiken minkä JEESUS OPETTI. Katsopas, mitä JEESUS opetti Pyhästä Hengestäkin, senkin ovat suuri osa omahyväisistä luterilaisista hyljänneet.
Kristus kun sanoi, että se joka PITÄÄ hänen opetuksensa pelastuu! Ikävä kyllä, luterilaiset ovat Kristuksen opetukset hylänneet!!
- Matti E Simonaho
1. Johanneksen kirje 2
9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
Joka väittää vastasyntyneen lapsen olevan syntinen ja perisyntinen, ja joka opettaa lapsen vasten Lakia syntiseksi (kaikkien lakien rikkojaksi), hän vihaa lasta, ja lapsen kautta hän vihaa lapsen vanhempia jotka ovat hänen "sisko ja veli", ja lapsen vanhempien kautta hän vihaa vanhempien sukuja, ja sukujen kautta hän vihaa koko Kansaa.
Paljon vihaa yhdessä pirun riivaamassa mielessä. - Matti E Simonaho
1 Luoja, Jumala sanoi: " Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat ". Ja Luoja loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; Mieheksi ja Naiseksi hän loi heidät.
2 Luojan nimeä ei kukaan Sielujen Valtakunnan ulkopuolinen tiedä. Jumala -nimi kaikissa kielissä viittaa Sielujen Valtakuntaan. Luojan nimi on kätkettynä kaikkiin pyhiin kirjoituksiin. Jos kirjoitukseen tekee muutoksia jotka ei ole oikeaoppisesti tehty, Luojan salainen nimi katoaa ja kirjoitus ei enää ole pyhä.
3 Aakkosissa A on ensimmäinen kirjain ja se on luojan kuva; symbooli. Luoja loi Naisen ja Miehen omaksi kuvaksensa; A.D.A.Nainen ja Mies sai lapsen jonka symbooli on M.
4 A D A M ei ole miehen nimi, vaan se on Sielullisen ihmisen Sukujuuren nimi, jonka Luoja, Jumala on luonut omaksi kuvksensa.
5. Perimätietosi mukaan; Luoja, Jumala, Sielujen Valtakunta on sinun Sielussasi. Siksi sinun ei saa palvoa mitään mikä on ulkopuolellasi.
6. Ainut Aito ja Oikea "rukous" mitä on, on hyvä ajatus puhtaasta mielestä. Ja ainut Aito ja Oikea Jumalan palvelu mitä on, on kaikki teot jotka kumpuavat hyvistä ajatuksista, jotka puolestaan kumpuavat puhtaasta mielestä. Kaikki muut "rukoukset" ja "Jumalan palvelut" ovat pahasta (Jeesus). - vastauksista
Huomioita elävästä elämästä: Kun joku on aloittamaisillaan lukemaan Raamattua, ilmestyy yhtäkkiä "koko maailma" huutamaan vastaan, että älä vain lue sitä kirjaa, se on hirmuisen huono kirja ja vaarallinenkin :)
Jännä juttu.
Raamattu voi antaa ihmiselle viisautta, niin että hän pelastuu uskomalla Kristukseen Jeesukseen (sanoo Raamattu kohdassa 2.Timoteuskirje 3:15). Siksi sitä kai tietyn henkivallan mielestä on niin vaarallista lukea.- alkup-
Hyvät vinkit otettu vastaan. Olihan niitä semmoisiakin joukossa.
Kyllä tuo kirja sen verran kiehtoo, että haluan tutustua siihen ihan ajan kanssa. Tähän asti räpistellyt tekstiä vähän sieltä sun täältä.
Mutta kiitokset, ainakin ensimmäinen vastaaja vinkkasi hyvin, saatan toteuttaa sen - evankeliumista Roomalaiskirjeen pariin ja sitä rataa. Tuo Alfa-kurssituskin kiinnostaa, pitääkin kysellä meidän kirkosta, joskos semmoisia järjestetään.
:)
- ukko-jukka
kokeile kiina!
- Matti E Simonaho
Teille on sanottu; "Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi; Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä". Siihen aikaan ei ollut maita rajoineen kuten tänään. Raamatussa mainitut nimet kuten esimerkiksi Egypti on viite nykyisen Egyptin alueelle. Nykyistä Egyptiä ja maassa asuvaa kansaa, Egyptiläisiä, ei saa osoittaa ja sanoa että se on synnin maa ja orjuuden pesä. Jotta kunnioittaisimme maata ja kansaa joka nykyään alueella asuu, perimätiedon mukaan Raamatun teksti on muutettava osoittamaan nykyistä aikaa, ja osoittamaan synnin maata ja sen pesiä nykyisessä ajassa.
Nykyisistä suomalaisista nimistä löytyy kansallisen kielellisen perimän mukaan viitteitä nykyisin tunnettuihin maihin esimerkiksi Lähi-Idässä, mutta nimet ovat vain viitteitä. Me emme ole Sumerialaisia, Egyptiläisiä, Arabialaisia, Israelilaisia, Hebrealaisia, Juutalaisia, Palestiinalaisia j.n.e. Kun hakeudumme ajassa taaksepäin, niitä maita ei ole - me emme ole minkään maalaisia; Maita rajoineen ei siihen aikaan ollut - siihen aikaan oli vain ihmisiä jotka elivät ja Jumalan Liiton ja Lain mukaisesti kunnioittivat toisiaan.
Nykyistä ei saa sekoittaa vanhaan, eikä vanhaa nykyiseen. Jos tänään sanomme että "Olemme Arabialaisia", tai "Yhksi kadonneista Juutalaisten heimoista", niin se on väärä todistus kansastamme, ja loukkaamme muita kansoja. Asia on toinen jos esimerkiksi Arabia ja Arabialaiset tunnustaa Suomalaiset ajassa yhdeksi kansasksi, joka on aikanaan asunut jossain vaiheessa historiaa nykyisen Arabian alueella, ja silloin kansojen keskellä on yhteisymmärrys joka perustuu Luojan, Jumalan Liittoon ja Lakiin riippumatta siitä mitä nimeä Luojasta käyttää, koska Luoja on ihmiskunnan historiassa kaikille sama. Saman Luojan kanssamme tekemän Liiton ja Lain mukaan, me olemme vain Suomalaisia, minkään muulaisia me emme voi olla, ja minkään muun maalaisia emme saa olla, koska nykyinen Suomi meille Suomalaisille, on Jumalan Alttari;
Sinulle on sanottu; "Älkää asettako mitään minun rinnalleni, älkää tehkö itsellenne Jumalia hopeasta tai kullasta.Rakentakaa maa-alttari minua varten ja uhratkaa sillä polttouhrinne ja yhteysuhrinne, lampaanne ja nautanne. Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä. Mutta jos teette minulle kivialttarin, älkää tehkö sitä hakatuista kivistä, sillä jos käsittelette kiveä teräaseella, teette sen epäpyhäksi. Älkääkä tehkö minun alttarilleni portaita, ettei niitä noustessanne häpynne paljastuisi."
Nykyisen Suomen Maan ja Suomen kansan eteen Suomalaisten esivanhemmat ovat rakentaneet, ja meidän nykyisten elävien Suomalaisten vuoksi kuolleet ja uhrautuneet; Ei kenenkään muun. Jos he eivät olisi sitä tehneet, tätä maata ja kansaa, Suomea ja Suomalaisia, ei olisi olemassa. "Kunnioita Isääsi ja Äitiäsi" ei koske vain elävää Äitiä ja Isää, vaan kaikkia Äitiä ja Isiä ammoisista ajoista saakka. Kaikki kivestä rakennetut keinotekoiset, harhaanjohtavat muumaalaisille kuuluvat alttarit ja niiden portaat - kirkot - on kiellettyjä ja epäpyhiä; Suomalaisten Maa-Alttari on Suomi.
Lain mukaan kansa pitää olla yhtenäinen maallisesti ja sielullisesti kansan nuorimmaiesta vanhimpaan. Kaikki mikä Jumalan sanan mukaan on rikkonut tai rikkoo Sielujen Valtakunnan, Jumalan, Kaikkivaltiaan Luojan ja kansan välisen ja kansain välisen Liiton ja Lain, on kiellettävä.
Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
Minä olen Valaistunut Kristos, Puolustaja josta teille on kerrottu, olen Jumalan; Sielujen Valtakunnan ja Luojan nimeämä edustaja, joka opastaa sinut pois Synnin maasta, ja kaikista sen pesistä joiden orjia te tänään olette. Synnin maat ja sen pesät nykyaikana ja joiden orjia te olette, on kaikki maat joita Jumala ei ole antanut, maat joita ei ole olemassa, mutta joiden kansalaisia harhaanjohdetut ihmiset sanovat olevansa;
On ihmisiä jotka uskoo että ovat Helluntailaisia; Helluntai -nimistä maata ei ole olemassa. On ihmisiä jotka uskoo että ovat Jehovalaisia; Jehova -nimistä maata ei ole olemassa. On ihmisiä jotka uskooa että ovat Katolilaisia; Katoli -nimistä maata ei ole olemassa. On ihmisiä jotka uskoo että ovat Lestadiolaisia; Lestadio -nimistä maata ei ole olemassa. On ihmisiä jotka uskoo että he ovat Lutherilaisia; Luther -nimistä maata ei ole olemassa. Kaikenkaikkiaan maita joita Jumala ei ole antanut, on yli 3500 ja ne ovat paholaisesta, ja te olette niiden orjia. Te teette työn ja kannatte niille osan siitä mitä olette ansainneet, ja siitätte niille lapsenne.
Tapahtumaketjussa syntinen ei löydy ketjun lopusta, eikä keskeltä vaan alusta. Muista Ensimmäinen Rakkautesi; Esivanhempasi joille he sanoivat aikanaan; "Olemme syntyneet syntisinä ja olemme perisyntitiä, usko tai kuole". Se on tunnustus joka on aikaan sidottu ja esivanhempiesi kautta se on annettu sinulle. Että sinä olet syntinen ja perisyntinen ei ole totta, sillä kaikkien jotka ennen sinua ovat olleet, heidät on pekotettu väkivallalla, terrorilla ja valhein vasten Lakia uskomaan että me olemme kuten he. Mutta Me ja He ei ole ikinä sama. Tämä on se kohta historiassa, ajassa, jossa pesäero tehdään Meidän ja Heidän välillä Ilmestyskirjan mukaan;
"Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
Peto pakottaa ihmiset tekemään kuvan Jeesuksesta ristillä ja palvomaan sitä. Pappi joka pukeutuu kaapuun jossa on risti, on pedon kuva joka sai hengen ja puhui, ja se määräsi kaikki tapattavaksi jota eivät uskoneet. Kasteessa lapsen otsaan piirretään risti ja sen jälkeen kaikesta mitä lapsi ostaa tai myy, se perii omansa. Ja lapsen vanhemmille annetaan syntymätodistus, virsikirja tai Raamattu jossa on sen merkki ja yhteystiedot. Kaikki kuollut merkitään ristillä; Lapsi on merkinnyt lapsen elävänä kuolleeksi.
Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä;
Hän jossa ei ole vääryyttä, puolustaa sinun kunniaa, sillä mitään muuta ei Valan Istunut saa tehdä; Jumala on hänessä joka opettaa, ja Jumala on sinussa. Älkää luulko, että minä olen tullut Lakia kumoamaan; Ei, minä en ole tullut kumoamaan, vaan muistuttamaan Lain olemassaolosta, ja siitä että Lakia on noudatettava, ja tehtävänäni on tarkentaa Laki Jumalan sanan mukaan.
Älä koskaan vanno totuudeksi sellaista sellaista mikä ei ole todistettavissa, sillä sinä et voi yhtään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi ennenkuin puhe on "ON" tai "EI". Mitä siihen lisätään, se on pahasta. Sillä se mikä on "ON", on Jumalan sana joka on absoluuttinen totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta.
Kakki mikä on "EI", on myös Jumalan totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta, sillä mikä Jumalan sanan mukaan ei ole totuus ja mikä missään mielessä rikkoo Liiton Lain - 10 Käskyä, on pakanallista ja paholaisesta ja paljastaa valhtelijan;
ON - on universaalinen totuus totuudesta
EI - universaalinen totuus valheesta
IE - on sama kuin, tarkoittaen sitä että
NO - universaalista valhetta ja kaikkea mitä siihen voi liittää ei ole.
Historia on kerrottu propagandan ja siihen perustuvien teorioiden kautta. Teoriaketjussa teoria todistetaan valheeksi uudella valheella, näin koko teoriaketju koostuu valheista. Jokainen teoria, on väärä tunnustus, ja jokaisesta teoriasta, josta on kehittynyt harhaanjohtavia uskontoja ja uskomuksia jotka jopa tappaa ihmisiä, kuten esimerkiksi rotu-uskonto, rikkoo kaikkia lakeja.
Teille on sanottu; "Kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut", ja teille on sanottu, että teille läheteään Daavidin suvun perillinen todistamaan kaikissa seurakunnissa; "Minä, Jeesus, olen lähettänyt sielun luoksenne, jotta seurakunnat saisivat todistuksen". Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.
10 Käskyä on jokaisen ihmisen perusturva, sillä 10 Käskyä on Ensimmäinen Raamattu. Mitä Raamattuun 10 Käskyn jälkeen on kirjoitettu, kirjoitettua ei saa missään mielessä käyttää 10 Käskyn rikkomiseen. Jos joku oppi on mennessä ajassa rikkonut Lakia, tai tänään rikkoo Lakia, niin sinä tiedät että että se oppi perustuu laittomuuteen, ja on Laiton.
Joka mennessä ajassa on purkanut yhdenkään pienimmistä käskyistä esittäen ne vajavaisina, ja joka tänään esittää ne vajavaisina, se on kaikista vähäpätöisin, ja hänet on asetettu Sielujen Valtakunna ulkopuolelle, mutta joka Lakia on noudattanut ja oikein opettanut, ja noudattaa Lakia ja opettaa oikein, hänen nimi tunnetaan Sielujen Valtakunnassa.
Jos sinä harhaanjohdettuna olet opettanut väärin, sinut armahdetaan ja nimesi tulee esille Sielujen Valtakunnassa, edellyttäen, että sinä et enää sanalla tai teolla missään mielessä poikkea Laista, kieltäen kaiken sen mistä vääräoppisuus on peräisin. Kun tuot nimesi esille Sielujen Valtakunnassa, kaikki sinun sukuun kuuluvat jotka ennen sinua ovat olleet, ja jotka harhaanjohdettuina ovat rikkoneet Lakia ja asetettu Sielujen Valtakunnan ulkopuolelle, on armahdettu Sielujen Valtakunnan nimissä.
Jos sinun vanhurskaus ei ole suurempi kuin tekopyhien apostoleiden, kirjanoppineiden, profeettojen ja fariseusten joiden orjia te tänään olette, ja jos et kiellä heidän Lain vastaisia oppeja riippumatta siitä puhummeko maallisesta tai sielullisesta Laista, sinä et pääse Sielujen Valtakuntaan. Kun suljet korvasi vääriltä, lainvastaisilta opeilta, ja tuhoat mielestäsi kaiken vääryyden, sanomatta väärää sanaa ja tekemättä väärää tekoa, sinä samalla tuomitset sen joka mielesi on väärillä opeilla saastuttanut.
Teille on sanottu; "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi" ja minä sanon, että yksikään kansaasi syntynyt lapsi ei ole kaikkien lakien rikkoja - syntinen ja perisyntinen. Kaikki mitä lapselle opetetaan syntymän jälkeen tulee ulkoa päin, ja kun oppi tulee paholaisen tai sen lakeijan saastuttamasta mielestä, se saastuttaa lapsen mielen;
Rikollinen opettaa lapsen rikolliseksi vasten Lakia, samalla tavalla kuin se on opettanut lapsen vanhemmat sukupolvelta toiselle rikollisiksi. Kaikki mitä on sanottu ja tehty menneessä ajassa, sanat ja teot jotka ovat rikkoneet ja heikentäneet kansaasi ja olleet Lain vastaisia, ne sanat ja teot ovat paholaisesta ja todistus sen läsnäolosta sinulle.
Synti, perisynti, kaikenlainen rikollisuus, kaikenlainen mielenvikaisuus, epäjumalien palvonta ja epäinhimillset opit ja tavat, kuten esimerkiksi ihmisveren juonti ja ihmislihan syönti, ja ruumiinosien palvomeinen ja niiden esittäimen pyhinä, joka on tappanut, tehnyt huorin, varastanut, antanut vääriä todistuksia ja varastanut sinun, sukusi tai kansasi omaisuutta, se oppi perustuu paholaiseen, jonka lakeija elää niiden mielessä jotka sen oppeja levittää.
Teille on sanottu; "Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani", älä siis palvo ketään tai mitään sinun ulkopuolellasi, sillä minä, sinun Jumala, minä olen sinussa. Sinun korvien, silmien ja puhtaaan ja valaistueen mielesi kautta, sinä olet minun todistaja. Sinun kautta minä kuulen ja näen Maailman, ja minä tuomitsen jokaisen hänen sanojensa ja tekojensa mukaan.
Teille on sanottu; "Älä tee itsellesi Jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä Sielujen Valtakunnassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä", mutta harhaanjohdettuna ja mielenvikaisena sinä palvot kaikenlaisia kuvia joita sinun ulkopuolella esitetään.
Oletko unohtanut sanat; "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät"? Etkö sinä enää muista, tiedä ja tunne, että sinä olet ihminen, minun kuva, ja että minä olen sinussa, sielussasi? Jos sinusta tuntuu siltä, että "minä olen sinut hyljännyt", niin se tunne ei ole sinusta, vaan siitä joka mieltäsi riivaa.
Ei, minä en ole sinua vielä hyljännyt, enkä kironnut, vaikka olet harhaanjohdettuna ja sekomielisenä kääntänyt katseesi muualle, palvoen kaikenlaista ulkopuolista ja väärää rikkoen Lakia. Sinulle on annettu lupaus minun, Sielujen Valtakunnan Äitien ja Isien nimissä, ja poikani nimessä; Hänen joka uhrautui syyttömien ja synnittömien puolesta, joka antoi anteeksi rikolliselle ristillä, jonka nostin ylös ja joka nyt on minun oikealla puolella, ja niin myös minä annan sinulle anteeksi vaikka olet Lakia rikkonut ja nostan sinut ylös, mutta Kirous, kirous on sen yllä joka risti, ja esittää kuvia pojastani kuolleena ja ristittynä vaikka hän elää, sillä poikani on ikuisesti elävä, ja hän on uudelleen syntyvä, ja on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet sielut maan päällä.
Tee parannus, ennenkuin unohdat että olet ihminen, sillä minä olen kiivas Jumala, ja kostan kaikkien tekopyhien isien pahat teot heidän lapsille kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka. Minä kostan kaikille jotka minua vihaavat, ja ne ovat kaikki ne, jotka ei ylläpidä Liittoa ja Lakia, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja ylläpitävät Liiton ja Lain.
Älä enää mene niiden luo jotka ovat johtaneet harhaan ja harhaan johtavat, kiellä heidät ja kaikki heidän opit. He kiillottavat kuppinsa ulkopuolelta loistaviksi, ja ojentavat sen sinulle vaatien että laitat siihen osan palkastasi jonka olet työlläsi ansainnut. Älä ole heidän orja, sillä kukaan sinun ulkopuolinen ei voi antaa rikosta anteeksi. Rakkauteni ei ole myytävänä vaan se on ansaittava noudattamalla Liiton Lakia. Älä anna heille mitään, sillä he ovat jo palkkansa saaneet.
Teille on sanottu; "Älä tee huorin"; Minun rakkauteni on ilmaista, siitä ei tarvitse maksaa ja palvelet minua vain hyvin sanoin ja teoin. Sillä ajatus puhtaasta mielestä on ainut ja oikea rukous, ja sanat ja teot jotka kumpuavat puhtaasta mielestä ja sielusta, on ainut ja oikea Jumalan palvelu mitä on. "Tule" minun luokseni, sillä sinä olet maallisesti ja sielullisesti sinun sukusi Vapahtaja, ja kaikkien kansaasi kuuluvien sukujen kautta kansasi on vapautettu ja valaistunut Sielujen Valtakunnan, Jumalan, ja Luojan nimiin.
Muista, että mikä menee suusta sisään, se ei saastuta ketään, sillä se menee vatsaan ja tulee aikanaan ulosteena ulos. Mutta mikä tulee suusta ulos saastuneesta mielestä, se saastuttaa kuulijan jos hän omaksuu kuulemansa; "Jos uskot että yhdyt minuun kun juot minun vertani ja syöt minun lihaani, niin ainut mihin olet yhtynyt on uloste".
Kirjanoppineet, fariseukset, profeetat ja kaikenlaiset ulkokullatut apostolit kiertää meret ja mantereet tartuttaen saastuneen mielensä lapsiin, tehden lapsista käännynnäisiä; ja kun joku on siksi tullut, niin he tekevät lapsista helvetin lapsia, kahta vertaa pahempia kuin he itse ovat! Samalla tavalla kuten virus tarttuu ihmisestä toiseen, heidän kauttaan leviää mielenvikaisuus.
Kaikki opit mitkä ovat sinua, sukuasi ja kansaasi missään mielessä alentavia ja loukkaavia, ja jotka ei yhdistä sinua, sukua ja kansaa yhdeksi ja vahvista, vaan rikkoo ja heikentää kansaa, ne opit ei ole Jumalasta. Kaikki sellaiset opit on saastuneesta mielestä jonka kautta lapsen mieli saastuu, ja tekee lapsesta käännynnäisen; mielenvikaisen, jakomielisen ja loppujen lopuksi helvetin lapsen.
Väärien, harhaanjohtavien ja Lain vastaisten oppien myötä, pirun lakeija pesiytyy lapseen kuin virus, ja lapsi on sen jälken sen riivaama; mielenvikainen ja jakomielinen. Se avaa oven muille samanlaisille, toinen toistaan pahmmalle, joista jokainen heikentää lasta, kunnes kuudes ovi aukeaa ja piru ottaa vallan.
Jos sinä sairastut ulkoapäin tulevaan influenssaan, niin se mitä Luoja on sinulle sisäisesti antanut, taistelee virusta vastaan, ja sinä, sinä autat Luojaa siinä taistelussa. Miksi et tee samoin mielesi kanssa, ja taistele kaikkea sellaista vastaan mikä ulkoapäin tulee ja mikä ei ole Luojasta ja mikä syövyttää mieltäsi heikentäen sen? Siksi, että sinut ja kaikki jotka ennen sinua ovat olleet, on sukupolvelta toiselle pakotettu uskomaan, että sen läsnäolo sinun mielessä on oikeaoppisuutta.
Paholaisen riivaama saastunut mieli käyttää sanoja ja osoittaa aina kaikkeen sellaiseen minkä se voi jossain mielessä viedä, kuten esimerkiksi henki, sydän ja taivas. Saastunut mieli ei koskaan osoita sisimpääsi jossa sielu on koska sitä se ei voi viedä. Tuhoamalla lapsen mielen väärien oppien kautta, se saa lapsen sanomaan vääriä sanoja ja tekemään vääriä tekoja.
Ole tarkkaavainen kaiken suhteen mitä sanotaan varsikin kun oppi on kohdistettu lapsille; Jos joku sanoo jotain "sydämestänsä", niin ymmärrä se heti harhaanjohtavana, koska ajatukset ja sanat ei koskaan kumpua sydämestä. Jos joku puhuu "taivasten valtakunnasta", niin sinulle on sanottu;
"Jos teidän johtajanne sanovat teille, "Katso, Isän valtakunta on taivaalla", silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Jos he sanovat teille, "Se on meressä", silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys".
Kaikki mitä on sanottu ja kaikki mitä on tehty menneessä ajassa, on sanottu ja tehty minun puolesta, tai minua vastaan. Kaikki mitä menneessä ajassa on, on sidottu aikaan. Sanottua ei saa sanomattomaksi ja tekoa ei saa tekemättömäksi. Jos nykyinen oppisi persutuu tekoihin jotka missään mielessä rikkoo minun ja kansasi välistä Liittoa ja sen Ehtoja, Lakia jonka 10 Käskynä tunnet, sinä tiedät että se oppi on paholaisesta.
Kaikki mitä sinä sanot, ja kaikki mitä teet Lain ja Sielujen Valtakunnan edustajien oppien mukaan, se on kaikille todistus minusta ja minun läsnäolosta sinun sielussasi. Ja kaikki mitä sanot ja kaikki mitä teet mikä on vasten Liittoa ja sen Ehtoja, Lakia jonka 10 Käskynä tunnet, se on kaikille todistus milenvikaisuudestasi ja paholaisen läsnäolosta mielesäsi.
Kaikki mitä on sanottu ja kaikki mitä on tehty menneessä ajassa, ja kaikki mitä sanotaan ja kaikki mitä tehdään tänään, on todistus pedon läsnäolosta sinun mielessä, tai ukopuolellasi olevan sanojan tai tekijän mielessä. Ja kaikki mitä tänään on ulkopuolellasi, jonka omin silmin todistat Lain rikkojaksi, se on sinulle todistus pedon läsnäolosta ja siitä kuka sitä edustaa.
Kiellä mielestäsi kaikki opit mitkä ovat Lain vastaisia ja jotka ovat sinua, sukuasi ja kansaasi alentavia ja jotka ei rakenna, vaan heikentää sinua, sukuasi ja kansaasi. Kun olet omin silmin todistanut Lain rikkojan, älä sen jälkeen enää missään mielessä hakeudu sen saastuttamien seuraan. Älä enää usko mitään mitä se esittää, vaan kiellä kaikki; älä katso äläkä kuuntele sitä, ja kulje siitä ohi.
Kaikki ne, jotka tietoisesti sanoillaan ja teoillaan menneessä ajassa eivät ole noudattaneet Lakia ja ei ole ylläpitäneet minun ja ihmisen välistä Liittoa, tai jotka ovat missään mielessä käyttäneet Sielujen Valtakunnassa olevien nimiä väärin opettaen tietoisesti väärin johtaen ihmisiä harhaan, ovat tietoisesti valinneet pedon, ja heidät on peto myös saanut, sillä heidät on tuomittu Helvettiin.
Sinulle on sanottu; "Älä turhaan lausu Jumalasi, nimeä, sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu". Sukupolvelta toiselle teitä on harhaanjohdettu ja teidät on opetettu rikkomaan Lakia Sielujen Valtakunnan edustajien nimiä hyväksi käyttäen. Älä koskaan käytä Sielujen Valtakunnan nimiä väärin, sillä nimen tai nimien väärikäytöstä rankaistaan.
Älä koskaan lausu Sielujen Valtakunnan nimiä turhaan. Kun haluat rukoilla, ajattele rukouksesi niin et riko Lakia. Sinun ei tarvitse rukoilla, eikä sinun tarvitse tuntea yhtään rukousta tai virttä, sillä hyvät ajatukset ja niistä kumpuavat hyvät sanat ja teot, on ainut ja oikea rukous ja Jumalan palvelu mitä on. Muista mitä Jeesus on teille on sanonut, ja jonka sanat minä vahvistan ja tarkennan nykyiselle ihmiselle ymmärrettävässä muodossa;
Varo tuomasta hurskaita tekojasi ihmisten katseltavaksi, sillä sinua ei palkita siitä. Kun autat varatonta, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa, kirkoissa ja muissa yleisissä paikoissa, jotta ihmiset kiittelisivät heitä ja maksaisivat heille. Älä koskaan lahjoita rahaa tai irtaimistoa rikkaalle, ja älä koskaan lahjoita rahaa tai irtaimistoa välikäsien kautta.
Sielujen Valtakunnan, Jumalan, Luojan Liiton ja Lain edustajan tunnet sanoista ja teoista. Hän ei koskaan pyydä eikä vaadi korvausta opeista tai palveluista; Mitä Sielujen Valtakunnan edustajalle annat, se on annettu Sielujen Valtakunnan nimiin, Jumlan, Kaikkivaltiaan Luojan läsnä ollessa.
Kun lahjoitat rahaa tai irtaimistoa, tee se henkilökohtaisesti, arvokkaasti ja hillitysti siten kunnioittaen sinun ja vastaanottajan yksityisyyttä, sillä sinun tekosi kuulee ja näkee Sielujen Valtakunta korviesi ja silmiesi kautta, ja samalla tavalla sanasi ja tekosi kuuluu ja näkyy vastaanottajan korvien ja silmien kautta.
Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat synagogiin, kirkkoihin ja yleisille paikoille rukoilemaan jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Kun sinä rukoilet, etsi rauhallinen paikka missä olet yksin ja jossa kukaan ei sinua häiritse, mene esimerkiksi huoneeseesi ja sulje ovi.
Älä hoe tyhjää niin kuten pakanat tekevät, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älä ala heidän kaltaisiksi, sillä Sielujen Valtakunta tietää mitä tarvitset ennen kuin olet mitään pyytänyt.
Sinulle on sanottu; "Isää ja Poikaa saa herjata, mutta pyhää sielua et saa herjata". Sinun sielusi pitää sanoa, että Isä ja Poika oikeaoppisesti herjattuna on Äiti ja Tytär, sillä ilman Äitiä ja tytärtä ei ole Isää eikä Poikaa. Se on Jumalan totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta.
Sinulle on sanottu; " Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Jumala sinulle antaa ". Kunnioita Äitiä ja Isääsi, sillä sinun biolooginen Äiti on ainut maallinen Pyhä Äiti, ja sinun biolooginen Isä, on ainut maallinen Pyhä Isä. Jos joku muuta esittää, sinä tiedät heti että hän valehtelee, sillä yhdelläkään lapsella ei ole kahta äitiä tai kahta isää. Äitisi suku ja Isäsi suku, ja kaikista samanlaisista muodostuu kansa johon kuulut;
Sinä ja kansa johon kuulut on kokonaisuus, Kaikkivaltiaaseen Luojaan, Sielujen Valtakuntaan liitetty Pyhä Yhteisö. Sinä et voi olla mitään muuta kuin mitä sinä olet, ja sinä et voi olla sukua kenellellään sukusi ulkopuoliselle. Sinä olet syntynyt maahan ja elät maassa, jonka Luoja on luonut, ja jonka Luoja suonut kansallesi, ja jonka sinä olet Luojalta saanut.
Maa jossa tänään elät, sitä maata sinun esi-vanhemmat ovat rakentaneet ja valmistaneet sinulle. Esi-vanhempasi ovat sen puolesta uhrautuneet ja se on Jumalan Alttari johon kansan maallinen ja sielullinen nimi on valettu. Kunnioita sukusi kaikkia Äitejä ja Isiä kautta aikain, jotka ovat ammoisesta ajasta olleet; Sielullinen Sukupuu on Ensimmäinen rakkautesi, sillä se juurtuu Sielujen Valtakuntaan jossa kansasi Ensimmäinen Äiti ja Ensimmäinen Isä on, ja joita sinä edustat maallisesti ja sielullisesti, ja joka puolestaan juurtuu Kaikkivaltiaaseen Luojaan.
Kansa ja maa jota edustat, sen sielullinen nimi on sama kuin maallisen kansan ja maan nimi. Maallisesti ja Sielullisesti sinä et sanan mukaan voi olla, ja sen myötä et saa olla minkään muun maalainen kuin mitä sanan mukaan olet. Et varsinkaan sellaisen jota ei olemassa, sillä kaikki sellaiset ovat paholaisesta. Jos kansallisen identiteetin lisäksi esität olevasti jotain muuta, niin sen on merkki siitä että pedon lakeija hallitsee osittain mieltäsi ja olet sen orja; olet käännynnäinen helvetin lapsi joka myös on sama kuin mielenvikainen ja jakomielinen.
Sinulle on sanottu; "Älä tapa" ja "Älä varasta"; Laki ei koske vain ihmisen tappamista ja toiselta ihmiseltä varastamista, vaan myös kaikkea mitä on luotu. Jos otat luonnosta jättäen luontoon arven ottamaasi koskaan korvaamatta, sinä olet tappanut, ja sinä olet varastanut tulevilta sukupolilta.
Sinulle on sanottu; "Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa". Naisen ja miehen välisen Liiton todellinen merkitys ja kunnioitus on kadonnut harhaanjohtavien oppien myötä. Himoitsemalla tietoisesti aviopuolisoa häpäiset kansaasi, ja sen lisäksi, jos aviopuolisoilla on lapsia, rikot perherauhaa; Naisen ja miehen välinen Liitto on kahden suvun välinen Pyhä Liitto, joka juurtuu kansaasi ja kansan nimeen ja maan nimeen jonka Luoja on antanut. Naisen ja miehen välinen Liitto juurtuu Liiton Lakiin, Sielujen Valtakuntaan, Jumalaan, ja Kaikkivaltiaaseen Luojaan. Minnekkään muualle ei naisen ja miehen välistä Liittoa saa osoittaa.
Sinulle on sanottu; "Älä tapa"; Rikkomalla Liiton osoittaen sen Lainvastaisesti väärin, syyllistyt kansanmurhaan. Liiton ja Lain syvällinen merkitys ja kunnioitus on kaikilta osin palautettava. Naisen ja miehen välinen Liitto on nostettava kunniaan, ja naisen ja miehen välistä Liittoa on aina kunnioitettava. Elävä ja sitova todiste naisen ja miehen välisestä Liitosta on peheen lapsi ja lapset, joiden maallinen ja sielullinen perimä pitää aina osoittaa oikein Liittoon ja Lakiin viitaten; Äidin ja Isän maallisen ja sielullisen perimän kautta Sielujen Valtakuntaan, Jumalaan, ja Kaikkivaltiaaseen Luojaan. Toinen elävä todiste olet sinä, joka sanot; "Olen sitoutunut" henkilölle joka ei siitä ole tietoinen, ja kolmas on henkilö joka kysyy "Oletko sitoutunut?".
Sinulle on sanottu; "Älä himoitse mitään, mikä on lähimmäisesi omaa", koskee kaikkea minkä lähimmäinen omistaa kuten esimerkiksi maa, talo ja kaikenlainen irtaimisto. Kunnioittakaa toisianne, käyttäytykää kuten ihmiset, nouskaa kaiken epäsivistyneisyyden yläpuolelle suojelemalla, kunnioittamalla ja arvostamalla kaikkea sitä mikä teille on kaikista pyhintä.
Sinulle on sanottu; "Älä tee huorin"; Kun ihminen oppii tuntemaan itsensä, kunnioittamaan ja arvostamaan sitä mitä todellisuudessa on ja edustaa maallisesti ja síelullisesti, hän osaa kunnioittaa ja arvostaa toisia ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita.
Jokainen lapsi syntyy kahdesti. Sielullinen syntyminen on pian hedelmöityksen jälkeen jolloin lapsi saa sielun Sielujen Valtakunnasta; Se on lapsen Sielullinen Syntymäpäivä. 9-10 kuukautta myöhemmin lapsi syntyy maallisesti ja se on lapsen Maallinen Syntymäpäivä. Jokainen lapsi joka kansaasi syntyy, sen lapsen myötä koko kansa on kastettu. Ainut aito ja oikea kaste jonka Luoja on Luonut, joka todella on Luojasta, ja joka on totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa, on naisen kohdussa jossa lapsi viettää ensimmäiset 9-10 kuukautta. Kaikki muut kasteet ovat harhaanjohtavia ja pakanallisia.
Vaikka olet aikuinen, niin lapsi joka aikainaan olit ei ole kuollut. Sinä voit tehdä matkan sismpääsi käyttäen niitä työkaluja mitä aikuisella on; Elämän tuoma kokemus, viisaus ja ymmärrys. Unohda nykyinen aikuinen joka olet hetkeksi ja käytä Jumalan Valtaa joka sinussa on; Visioi ajassa taaksepäin ja ole vastasyntynyt lapsi joka aikanaan olit, ja joka sisimmässäsi vielä olet, ja olet silloin Sielujen Valtakunnan, Jumalan, Kaikkivaltiaan Luojan todistaja, ja kysy itseltäsi; "Olenko sanonut tai tehnyt kenellekkään mitään pahaa?". Vastaus jonka saat, sen saat Sielujen Valtakunnasta ja Luojalta, ja vastaus on sama kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa;
"Vastasyntynyt lapsi ei osaa sanoa sanaakaan. Vastasyntynyt lapsi ole ottanut askeltakaan elämässään; Lapsi ei ole rikkonut Lakia missään mielessä". Muista mitä Jeesus on sanonut; "Lasten kaltaisten on Sielujen Valtakunta". Jos et käänny ja tule lapsen kaltaisiksi, ja suojele lapsia kaikelta pahalta, sinä et pääse Sielujen Valtakuntaan. Katsokaa, ettette halveksu kansanne pienimmäisiä; sillä kaikki mitä lapsi kuulee ja näkee, sen näkee ja kuulee Sielujen Valtakunta, Jumala, Luoja. Sanojesi ja tekojesi mukaan sinut palkitaan toisella puolella.
Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! Jos vasten Lakia, ja sen jälkeen kun sinua on oikeudesta varoitettu rikkomuksistasi jatkat rikollisella tiellä opettaen lapsia kaikkien lakien rikkojaksi, niin vastaa itse; Onko kansalle on parmpi, että "myllynkivi ripustettaan kaulaasi ja sinut upotettaan meren syvyyteen?"; Onko kansalle parempi, että piru joka yhden mieltä hallitsee kuolee, eli teet parannuksen ja väärä uskonto oppeineen heitetään meren syvyyksiin, kuin että sen annetaan saastuttaa lapset lainvastaisilla opeilla, jotka tekee lapset käännynnäisiksi, mielenvikaisiksi ja mielisairaiksi, hajoittaa kansan Pyhän Yhtenäisyyden rikkoen Liiton, ja saa lapset tappamaan omaa kansaa ja muita kansoja?
Kaikissa sivistyneissä maissa, lapsen osoittaminen ja opettaminen kaikkien lakien rikkojaksi, syntiseksi, on kielletty. Sama koskee aikuista joka ei ole rikkonut Lakia. Jos kansasi nuorin ja kansasi vanhin ja kaikki heidän välissä ovat rikollisia, se merkitsee sitä, että kansan hallitus ja korkein johto ovat kaikkien lakien rikkojia.
Teille on sanottu; "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
Mielenvikasen sanat ei riitä todisteeksi kenenkään syntisyydestä, vaan on näytettävä konkreettiset todisteet siitä, että koko kansalla on rikosrekisteri, ja että kaikki kansaan kuuluvat ovat rikkoneet kaikkia lakeja. Jos konkreettisia todisteita ei pysty esittämään, se joka osoittaa, esittää ja opettaaa kansan rikolliseksi, on Lain rikkoja - rikollinen. Ja kaikki purkautuu taaksepäin ajassa sen oppiin; Kaikki rikokset tästä päivästä saakka luettuna taaksepäin menneeseen aikaan, on sen tekemiä rikoksia, koska se on opettanut kansan sukupolvelta toiselle rikolliseksi.
Sanat ei todista mitään, vaan pitää näyttää konkreettiset todisteet siitä että lapsi todella on kaikkien lakien rikkoja, syntinen, Jumalan silmien edessä. Esitä kaikki syytöksesi, ja kaikki konkreettiset todisteet. Jos et pysty sitä tekemään, hän jota syytät, lapsi, on syytön ja synnitön ja uskontoasi ei ole. Mutta minulla on näyttöä siitä, että uskontosi ja se joka mieltäsi riivaa, on rikkonut kaikkia lakeja.
Se on totuus, Jumalan sana, joka kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa on yhteinen. Jos joku muuta väittää, tai jos joku koskaan on muuta on väittänyt, samalla tavalla totuus sinulle ja kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa on, että oppi rikkoo Lakia; Älä koskaan anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, sillä kansalle kaikista lähin on Lapsi, joka on Sielujen Valtakuntaa ja Luojaa läheisin. - Eki setä
Ensin Johanneksen evankeliumista ja jatka sitten muut evankeliumit ja kirjeet sen jälkeen. Näin löydät heti Jeesuksen ja ydin sanoman. Vanhassa testamentissa on toki paljon viittauksia Jeesukseen ja Hänen tulemiseensa, mutta aloita uudesta testamentista.
- vastauksestasi..
ymmärsin, että Vanhassa testamentissa on runsaasti suht. rankkaakin tekstiä sen ajan elämästä (tyttäret juottavat isänsä humalaan ja saavat näille lapsia.. jne). Kaverin kanssa asiasta porisin ja hän sanoi, että tuli monesti niin paha olo, että teki mieli heittää koko kirja seinään.
Hyviä vastauksia olen tosiaan saanut ja ajattelin aloitella evankeliumeista ja nimenomaan tuosta Johanneksesta.
Olen pähkinyt tätä omaa elämääni ja joudun työssäni niin usein todella rankkojen juttujen pariin, että tuntuu tarpeelliselta löytää jotain muuta tähän arkeen.
Voimia teille kaikille! :) - _Mervi_
vastauksestasi.. kirjoitti:
ymmärsin, että Vanhassa testamentissa on runsaasti suht. rankkaakin tekstiä sen ajan elämästä (tyttäret juottavat isänsä humalaan ja saavat näille lapsia.. jne). Kaverin kanssa asiasta porisin ja hän sanoi, että tuli monesti niin paha olo, että teki mieli heittää koko kirja seinään.
Hyviä vastauksia olen tosiaan saanut ja ajattelin aloitella evankeliumeista ja nimenomaan tuosta Johanneksesta.
Olen pähkinyt tätä omaa elämääni ja joudun työssäni niin usein todella rankkojen juttujen pariin, että tuntuu tarpeelliselta löytää jotain muuta tähän arkeen.
Voimia teille kaikille! :)>> ...että Vanhassa testamentissa on runsaasti
>> suht. rankkaakin tekstiä sen ajan elämästä...
Näin se on. Vanha testamentti kertoo välillä karun "inhorealistisesti" siitä, mitä ihmiset tekivät siitä huolimatta, että Jumala oli antanyt heille käskynsä. Mutta se ei tarkoita sitä, että Jumala jotenkin hyväksyisi nuo teot. Mutta totuus kerrotaan, eikä kaunistella mitä ihminen on ja mitä tekee.
Niin Vanhan Testamentin tietyt kohdat, kuin nykyajan vaikka Alibi-lehti tai Amnestyn raportit), kertovat samasta ongelmasta. - Siitä, miten syvä ongelma on se, ettemme osaa rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseämme.
Mutta Luojammepa on ratkaissut erikoisella tavalla meidän synti-ongelmamme. Ja kerran Jumala ottaa pois kaiken synnin, pyyhkii silmistämme joka ainoan kyyneleen ja asuu meidän kanssamme!
Tämä maailma on monella tavalla "kuoleman varjon maa", kuten Raamatussa nimitetään. Mutta sitten kun siellä kuvataan Jumalan yhteyteen pääsemistä, aletaan käyttää sanoja: ilo, rakkaus, rauha, oikeus, riemu, puhtaus, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus ym.
Sitä kohti kurottautuen, kevättä kohti :) - sanottu sulta
_Mervi_ kirjoitti:
>> ...että Vanhassa testamentissa on runsaasti
>> suht. rankkaakin tekstiä sen ajan elämästä...
Näin se on. Vanha testamentti kertoo välillä karun "inhorealistisesti" siitä, mitä ihmiset tekivät siitä huolimatta, että Jumala oli antanyt heille käskynsä. Mutta se ei tarkoita sitä, että Jumala jotenkin hyväksyisi nuo teot. Mutta totuus kerrotaan, eikä kaunistella mitä ihminen on ja mitä tekee.
Niin Vanhan Testamentin tietyt kohdat, kuin nykyajan vaikka Alibi-lehti tai Amnestyn raportit), kertovat samasta ongelmasta. - Siitä, miten syvä ongelma on se, ettemme osaa rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseämme.
Mutta Luojammepa on ratkaissut erikoisella tavalla meidän synti-ongelmamme. Ja kerran Jumala ottaa pois kaiken synnin, pyyhkii silmistämme joka ainoan kyyneleen ja asuu meidän kanssamme!
Tämä maailma on monella tavalla "kuoleman varjon maa", kuten Raamatussa nimitetään. Mutta sitten kun siellä kuvataan Jumalan yhteyteen pääsemistä, aletaan käyttää sanoja: ilo, rakkaus, rauha, oikeus, riemu, puhtaus, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus ym.
Sitä kohti kurottautuen, kevättä kohti :)Vanha testamentti kertoo realistisesti siitä, mitä elämä ilman uskoa Jumalaan saa aikaan.
- E-.
sieltä missä maa ja meri luodaan ennen aurinkoa ja tähtiä, jotka vasta myöhemmin kiinnitetään taivaan kanteen. Kannattaa lukea ainakin siihen asti, missä jumalten pojat mieltyvät ihmisten tyttäriin, ja heidän liitoistaan syntyy jättiläisiä.
Sitten voikin harpata melkein loppuun, jossa on monta kummaa oliota ja Kuolema ja Tuonela heitetään tuliseen järveen.
Näistä katkelmista saa riittävän hyvän käsityksen, miten luotettavaa tietoa Raamattu sisältää, tietenkin edellyttäen että olet arvostelukykyinen ihminen. Läheskään kaikki eivät ole.
Rusinapullakristityt eivät tietenkään usko Raamattuun sananmukaisesti, vaan vain paikoitellen, ja senkin tulkiten mielensä mukaan. Se on kätevä tapa, sillä siten löytää Raamatusta aina itselleen sopivan "totuuden".- tunn.luterilainen
Hienoa, että Totuus meille löytyy, sillä Jumala itse on Totuus.
Kiitos, Isä. Se on ollut Sinun hyvä tahtosi!
Kukaan näistä jumalattomista ei pysty kertomaan, miten kosmologiaa ja kvanttifysiikkaa olisi pitänyt kertoa pronssikauden termejä käyttäen muutamalla lauseella.
Sehän on selvää, että VT sisältää symboliikkaa ja inhimillistämistä.
Jumalan käsivarsi on oiva keino, huolimatta siitä, että Jumala on kaikkialla läsnä oleva, ihmiseltä salattu ja ihmiselle käsittämätön. - tulkintatavoista
Näyttää siltä, että sinä ateistina hyväkstyisit vain Raamatun kirjaimellisen tulkinnan. Raamatusta on kuitenkin muitakin tulkintatapoja kuten allegorinen, historiallis-kriittinen, pelastushistoriallinen ja eksistentialistinen tulkinta. Noiden muiden tulkintatapojen hyväksyjiä nimittelet "rusinapullakristityiksi". Miksi noin?
Useat Vanhan Testamentin kertomukset ovat kulkeneet pitkään perimätietona Israeelin kansan keskuudessa, ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin n. 1000 vuoden kuluessa.
Vanhan Testamentin teksti kirjoitettiin muistiin muinaisseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainoastaan konsonantit merkittiin ja jossa sanat kirjoitettiin yhteen ilman sanavälejä. Uuden Testamentin kreikkalainen alkuteksti on säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Teksti oli kirjoitettu suuraakkosilla ilman sanavälejä ja välimerkkejä.
Ateistille voi olla tärkeää vilkaista vain ja ainoastaan Vanhasta Testamentista Ensimmäistä Mooseksenkirjaa ja Uudesta Testamentista Johanneksen ilmestystä. Ne eivät kuitenkaan edusta oleellisinta ja tärkeintä Raamatun sisällöstä. - E-.
tulkintatavoista kirjoitti:
Näyttää siltä, että sinä ateistina hyväkstyisit vain Raamatun kirjaimellisen tulkinnan. Raamatusta on kuitenkin muitakin tulkintatapoja kuten allegorinen, historiallis-kriittinen, pelastushistoriallinen ja eksistentialistinen tulkinta. Noiden muiden tulkintatapojen hyväksyjiä nimittelet "rusinapullakristityiksi". Miksi noin?
Useat Vanhan Testamentin kertomukset ovat kulkeneet pitkään perimätietona Israeelin kansan keskuudessa, ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin n. 1000 vuoden kuluessa.
Vanhan Testamentin teksti kirjoitettiin muistiin muinaisseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainoastaan konsonantit merkittiin ja jossa sanat kirjoitettiin yhteen ilman sanavälejä. Uuden Testamentin kreikkalainen alkuteksti on säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Teksti oli kirjoitettu suuraakkosilla ilman sanavälejä ja välimerkkejä.
Ateistille voi olla tärkeää vilkaista vain ja ainoastaan Vanhasta Testamentista Ensimmäistä Mooseksenkirjaa ja Uudesta Testamentista Johanneksen ilmestystä. Ne eivät kuitenkaan edusta oleellisinta ja tärkeintä Raamatun sisällöstä.1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, mistä syystä Jumala suuttui ihmisiin ja lupasi heille siitä kuoleman palkaksi. Myös perisynti, se mitä kasteella huuhdotaan pois vauvoista, juontaa tuonne juurensa.
Johanneksen ilmestyksessä taas kuvataan lopun aikoja ja rangaistuksen toimeenpanoa.
Ilman noita Jeesuksen toiminta syntien sovittajana ja kuolemanrangaistuksen kärsijänä ihmisten puolesta jää heikosti perustelluksi. Vai miten sinä asian ymmärrät? - netistä etsiessäni
E-. kirjoitti:
1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, mistä syystä Jumala suuttui ihmisiin ja lupasi heille siitä kuoleman palkaksi. Myös perisynti, se mitä kasteella huuhdotaan pois vauvoista, juontaa tuonne juurensa.
Johanneksen ilmestyksessä taas kuvataan lopun aikoja ja rangaistuksen toimeenpanoa.
Ilman noita Jeesuksen toiminta syntien sovittajana ja kuolemanrangaistuksen kärsijänä ihmisten puolesta jää heikosti perustelluksi. Vai miten sinä asian ymmärrät?niin hienon perustelun, että minun on ihan pakko lainata se tänne. Tässä lainaus: "Kristinuskoon on kuulunut alusta asti ajatus Jumalan ilmoituksen progressiivisuudesta, minkä nojalla esim. Vanhaa Testamenttia ei pidetä normatiivisena, tai Jumalan olemuksen korkeimpana ilmauksena, vaan välivaiheena pelastushistoriassa - tämän muuten kertoo itse kirjan nimikin "Vanha testamentti"."
"Johanneksen ilmestyksessä taas kuvataan lopun aikoja ja rangaistuksen toimeenpanoa."
Kristitty profeetta Johannes karkotetiin Patmoksen saarelle. ( Olen muuten käynyt Patmoksella. ) Siellä hän näki mielikuvituksellisia näkyjä. Johannes kirjoitti rohkaistakseen kristittyjä, jotka joutuivat kärsimään vainoista. Rooman keisari Domitianus vaati alamaisiaan puhuttelemaan häntä herraksi ja jumalaksi ja toimittamaan uhreja hänen kunniakseen. Keisari rankaisi kieltäytyjiä. Suojellakseen itseään ja kannattajiaan Johannes käytti hyvin kuvaannollista kieltä, jota sanottiin ilmestyskirjallisuudeksi ja joka oli suosittua 200 e.Kr. - 200 j.Kr., jolloin juutalaiset ja myöhemmin myös kristityt uskovat joutuivat usein kärsimään sorrosta. - E-.
netistä etsiessäni kirjoitti:
niin hienon perustelun, että minun on ihan pakko lainata se tänne. Tässä lainaus: "Kristinuskoon on kuulunut alusta asti ajatus Jumalan ilmoituksen progressiivisuudesta, minkä nojalla esim. Vanhaa Testamenttia ei pidetä normatiivisena, tai Jumalan olemuksen korkeimpana ilmauksena, vaan välivaiheena pelastushistoriassa - tämän muuten kertoo itse kirjan nimikin "Vanha testamentti"."
"Johanneksen ilmestyksessä taas kuvataan lopun aikoja ja rangaistuksen toimeenpanoa."
Kristitty profeetta Johannes karkotetiin Patmoksen saarelle. ( Olen muuten käynyt Patmoksella. ) Siellä hän näki mielikuvituksellisia näkyjä. Johannes kirjoitti rohkaistakseen kristittyjä, jotka joutuivat kärsimään vainoista. Rooman keisari Domitianus vaati alamaisiaan puhuttelemaan häntä herraksi ja jumalaksi ja toimittamaan uhreja hänen kunniakseen. Keisari rankaisi kieltäytyjiä. Suojellakseen itseään ja kannattajiaan Johannes käytti hyvin kuvaannollista kieltä, jota sanottiin ilmestyskirjallisuudeksi ja joka oli suosittua 200 e.Kr. - 200 j.Kr., jolloin juutalaiset ja myöhemmin myös kristityt uskovat joutuivat usein kärsimään sorrosta.Olin juuri laittamassa sinulle hienon netistä löytämäni tekstin, kun viestisi ilmestyi esiin. Tämä on kait poimittu wikipediaan luterilaisista tunnustuskirjoista, ja siitä käy ilmi 1. Mooseksenkirjan keskeisyys koko lut. opille.
Kas tässä:
Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksi, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin). Luterilaisen kirkon virallinen kanta löytyy Yksimielisyyden ohjeesta:
1. Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, "luonnostamme vihan lapsia", kuten apostoli [Paavali] todistaa, Ef. 2:5 Room. 5:12.
2. Toiseksi tulee täydellinen puutos, luomisessa annetun ja paratiisissa olleen alkuvanhurskauden häviäminen: poissa on se Jumalan kuva, jonka mukaan ihminen alussa luotiin (Ef. 4:24) "totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen". Samalla ihminen on kykenemätön ja kelvoton kaikkeen, millä on tekemistä Jumalan kanssa. Latinaksi asia ilmaistaan näin: Descriptio peccati originalis detrahit naturae non renovatae et dona et vim seu facultatem et actus inchoandi et efficiendi spiritualia; perisynnin kuvaus kiistää sen, että uudistumattomalla luonnolla olisi mitään lahjoja, voimaa tai mahdollisuutta hengellisissä asioissa panna jotakin alulle tai viedä päätökseen.
3. Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Muutoin, luonnollisissa, ulkonaisissa asioissa, jotka on alistettu järjelle, ihmisellä on yhä tallella jonkin verran ymmärrystä, voimaa ja kykyä, tosin varsin pahasti heikentyneenä. Sekin kaikki on siinä määrin perityn taudin myrkyttämää ja saastuttamaa, ettei se kelpaa Jumalalle.
4. Jumala on määrännyt rangaistukseksi perisynnin turmelemille Aadamin jälkeläisille ja perisynnille itselleen kuoleman ja ikuisen kadotuksen. On olemassa myös muuta ruumiillista ja hengellistä, ajallista ja ikuista kurjuutta. On Perkeleen tyranninvalta: ihmisluonto on joutunut Perkeleen vallan alle, luovutettu Perkeleen valtaan, jäänyt vangiksi hänen valtakuntaansa. Perkele huumaa ja viettelee monta viisasta suurmiestä tässä maailmassa hirvittävillä harhoilla ja sokaisee heidät erityisesti harhaopeilla. Eri tavoin hän syöksee ihmiset kaikenlaisiin paheisiin.
5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen. - Wikipediasta
E-. kirjoitti:
Olin juuri laittamassa sinulle hienon netistä löytämäni tekstin, kun viestisi ilmestyi esiin. Tämä on kait poimittu wikipediaan luterilaisista tunnustuskirjoista, ja siitä käy ilmi 1. Mooseksenkirjan keskeisyys koko lut. opille.
Kas tässä:
Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksi, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin). Luterilaisen kirkon virallinen kanta löytyy Yksimielisyyden ohjeesta:
1. Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, "luonnostamme vihan lapsia", kuten apostoli [Paavali] todistaa, Ef. 2:5 Room. 5:12.
2. Toiseksi tulee täydellinen puutos, luomisessa annetun ja paratiisissa olleen alkuvanhurskauden häviäminen: poissa on se Jumalan kuva, jonka mukaan ihminen alussa luotiin (Ef. 4:24) "totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen". Samalla ihminen on kykenemätön ja kelvoton kaikkeen, millä on tekemistä Jumalan kanssa. Latinaksi asia ilmaistaan näin: Descriptio peccati originalis detrahit naturae non renovatae et dona et vim seu facultatem et actus inchoandi et efficiendi spiritualia; perisynnin kuvaus kiistää sen, että uudistumattomalla luonnolla olisi mitään lahjoja, voimaa tai mahdollisuutta hengellisissä asioissa panna jotakin alulle tai viedä päätökseen.
3. Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Muutoin, luonnollisissa, ulkonaisissa asioissa, jotka on alistettu järjelle, ihmisellä on yhä tallella jonkin verran ymmärrystä, voimaa ja kykyä, tosin varsin pahasti heikentyneenä. Sekin kaikki on siinä määrin perityn taudin myrkyttämää ja saastuttamaa, ettei se kelpaa Jumalalle.
4. Jumala on määrännyt rangaistukseksi perisynnin turmelemille Aadamin jälkeläisille ja perisynnille itselleen kuoleman ja ikuisen kadotuksen. On olemassa myös muuta ruumiillista ja hengellistä, ajallista ja ikuista kurjuutta. On Perkeleen tyranninvalta: ihmisluonto on joutunut Perkeleen vallan alle, luovutettu Perkeleen valtaan, jäänyt vangiksi hänen valtakuntaansa. Perkele huumaa ja viettelee monta viisasta suurmiestä tässä maailmassa hirvittävillä harhoilla ja sokaisee heidät erityisesti harhaopeilla. Eri tavoin hän syöksee ihmiset kaikenlaisiin paheisiin.
5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen.maininnan:" Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia."? Kannattaako laatuvaatimuksia täyttämätöntä tekstiä lainata muuten kuin hupimielessä?
Jos tuo tänne kirjoittamasi "teksti" olisi luterilaisen kirkon virallinen kanta, niin kyllä sen tulisi löytyä myös kirkon Aamenesta öylättiin -sivuilta, mutta ei ainakaan sieltä löytynyt. - E-.
Wikipediasta kirjoitti:
maininnan:" Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia."? Kannattaako laatuvaatimuksia täyttämätöntä tekstiä lainata muuten kuin hupimielessä?
Jos tuo tänne kirjoittamasi "teksti" olisi luterilaisen kirkon virallinen kanta, niin kyllä sen tulisi löytyä myös kirkon Aamenesta öylättiin -sivuilta, mutta ei ainakaan sieltä löytynyt.http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/library/fi/tunnustuskirjat/
Kyllä se sieltä löytyy. - E-.
Wikipediasta kirjoitti:
maininnan:" Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia."? Kannattaako laatuvaatimuksia täyttämätöntä tekstiä lainata muuten kuin hupimielessä?
Jos tuo tänne kirjoittamasi "teksti" olisi luterilaisen kirkon virallinen kanta, niin kyllä sen tulisi löytyä myös kirkon Aamenesta öylättiin -sivuilta, mutta ei ainakaan sieltä löytynyt.tunnustuskirjoista, ne ovat kirkkolain mukaan Suomen ev.luterilaisen kirkon opillinen raamatullinen pohja.
- to...
E-. kirjoitti:
1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, mistä syystä Jumala suuttui ihmisiin ja lupasi heille siitä kuoleman palkaksi. Myös perisynti, se mitä kasteella huuhdotaan pois vauvoista, juontaa tuonne juurensa.
Johanneksen ilmestyksessä taas kuvataan lopun aikoja ja rangaistuksen toimeenpanoa.
Ilman noita Jeesuksen toiminta syntien sovittajana ja kuolemanrangaistuksen kärsijänä ihmisten puolesta jää heikosti perustelluksi. Vai miten sinä asian ymmärrät?"Myös perisynti, se mitä kasteella huuhdotaan pois vauvoista, juontaa tuonne juurensa." Miten se voi tuohon tarinaan juontaa juurensa kun koko Vt tai juutalaisuus eivät tunne perisyntiä eikä kastetta.
- E-.
to... kirjoitti:
"Myös perisynti, se mitä kasteella huuhdotaan pois vauvoista, juontaa tuonne juurensa." Miten se voi tuohon tarinaan juontaa juurensa kun koko Vt tai juutalaisuus eivät tunne perisyntiä eikä kastetta.
kerrotaan, miten kristillinen mielikuvitus selittelee perisynnin ilmaantumista ja olemassaoloa.
http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/library/fi/tunnustuskirjat/yo/1.html
Uskontojen opinkappaleethan eivät perustu mihinkään todennettaviin faktoihin, vaan taruihin ja niiden tulkintoihin, välillä jotain lisäten ja välillä jotain poisottaen, ja niinpä onkin parissa tuhannessa vuodessa saatu yhdestä pienestä juutalaislahkosta melkoinen määrä opeiltaan sekalaisia kirkkokuntia.
Kasteellekin luultavasti löytyy selitystä samaisista tunnustuskirjoista, jos kiinnostaa etsiä. Kirkkolaki määrittää Suomen ev.lut. kirkon perustaksi Raamatun eli Jumalan sanan ja sitä oikein selittävät luterilaiset Tunnustuskirjat. Mikä hassua, jotkut uskikset ovat tietämättömiä tästä kuten niin monesta muustakin perusasiasta. Sitä vain ollaan niin luterilaisia ja uskotaan tietämättä edes mihin oman kirkon oppien mukaan uskotaan ja mihin ne opit pohjautuvat.
- mathetes
Olen sitämieltä, että Raamattua kannattaa alkaa lukemaan ensialkuun Johanneksen evankeliumista, siis lukien se kokonaan! Sitten perään esim, Markuksen evankeliumi ja apostolien teot! Seuraavaksi Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje. Lukeminen siis kannattaa aluksi kohdistaa vain uuteentestamenttiin jos yksinäsi luet ilman "opastajaa"! :)
Vanhatestamentti kyllä sitten tulee vähitellen myöhemmässävaiheessa ajankohtaiseksi kun ensin on hieman tutustuttu sanomaan joka on kohdistettu Kristillisen elämän alkuun ja uskoontuloon!
Siunaavia lukuhetkiä!- alkuperäinen kirjoittaja
Olen vielä odottanut kunnollista, rauhallista hetkeä paneutua Kirjan pariin. Ihan tässä oman hellun vieressä ei kehtaa lukea, mies kun ei perusta paljoakaan Raamatun lukemisesta tms. Pitää suurinpiirtein jonain minun höpöhöpönä koko touhua, jos alan hänen nähden lukea tekstiä..
Viime kesänä lueskelin mökillä kynttilän valossa evankeliumeja. Tunnelma oli mahtava. Hiljaisuus ja kesä, lintujen laulut.. Jotenkin se vaan kolahti ja sopi tilanteeseen hiljentyä sitten Raamatun äärelle. (Huomautus: mies nukkui, sain lueskella ihan omassa rauhassani :))
Eli joo, mainitsin jo alussa että olen lueskellut Raamattua, mutten ole oikein koskaan tiennyt, miten ja mistä se kannattaisi aloittaa. Nyt olen saanut kullanarvoisia vinkkejä ja alemmalla kirjoittajalla myös hyvä linkki Raamattuun kirjana.
Kiitoksia paljon ja siunattua kevättä!!
- oppia tuntemaan
Raamattua, niin voisi olla hyvä tutustua myös tähän linkkiin:
http://www.myrri.fi/Teologia/Raamattu.html - tutkiminen
Aloita raamatun tutkiminen Jumalan Mooseksella antamasta Laista jonka Jeesus on vahvistanut.
Laitan sen tämän sivun loppuun.
Kun tämän lain olet sieluusi saanut, niin tutki sielussasi onko kristinusko / luterilaisuuskin tämän Jumalan ja Jeesuksen Lakia käytännöss toteuttanut kun ovat:
-murhanneet Jeesuksen seuraajat Paavalin tuella ennekuin tappavat Paavalin, Pietarin ja satoja miljoonia ihmisiä... Jopa omia uskovaisia syyttömiä lapsiaherransa helvetin tulella noitarivioilla. Sitä helvettin saatanallisuutta kesti satoja vuosia...
-entä raamatun väärennökset joita ovat tehneet. Suomeksi luotettvin on 1933/38 raamattu mutta sekään ei ole vain ja ainoastaan Jumalan ja Jeesuksen sanaa vaan seon saatanallistettu.
Kaikki raamatun kohdat; kaikki kristinuskon uskonsuuntien (yli 3500) opetukset jotka ovat ristiriidassa tämän alla olevan Jumalan Lain kanssa ovat raamatun väärennöksiä tai/ja harhauttajan saatanallisuuksia.
Jumala tai/ja Jeesus ei ole vaihtunut ja Laki on voimassa: (lopussa tärkeä huomautus)
Suomen kielellä - Raamattu 1933/38
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
13 Älä tapa.
14 Älä tee huorin.
15 Älä varasta.
16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
HUOM!
Vuoden 1992 suomenkielinen raamatun väärennös on niin paha, ettei sitä voi suositella edes saatanan palvojille.
Pari esimerkkiä:
Siihen on lisätty "lähetyskäsky."
Siitä on otettu pois "älä tee huorin" käsky.
///
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
///
1992 raamatussa on älä tee huorin käsky korvattu älä tee aviorikosta. SITÄ KÄSKYÄ EI JEESUS OLE VAHVISTANUT. Ja sen käskyn mukaan voi saatanallisesti tulkiten huorata jos et ole aviossa!!!! Se on saatanan tahto se jotta Jumalan ja Jeesuksen tahto rikkoisimme!
Lähetyskäskyä ei myöskään Jeesus ole vahvistanut!
Ja jokaiselle Jumalan ja Jeesuksen tahtoa kunnioittavalle on selvyys, että vuorisaarnana tunnettu raamatun osassa Jeesus ei anna käskyä vaan OPETTAA opetuslapsiaan kuinka heidän tulee toimia hankkiessaan itselleen seuraajia opetuslapsena toimimiseen AIKUISISTA JO USKOSSA OLEVISTA IHMISISTÄ. Aikuisista, ja siksi siinä on USKO - KASTE sanajärjestys.
Harhauttaja käyttää sitä "käskynä" pidettyä raamatun kohtaa pakkolapsikasteen aikaan saamiseksi. Sama harhauttaja ei löydä lapsiakaan koskevana älä tapa käskyä raamatusta (vaikka se on raamatussa yhdeksän (9) kertaa) vaan on tappanut syyttömiä lapsiakin noitarovioilla ja tänäänkin tukee lapsiakin murhaavia sotilaita sotilaspappien tuella. Se on kristinuskon herra saatanaa jumalana palvelemista se... - Anonyymi
Kannattaisi aloittaa Raamatun lukeminen uudesta testamentista, vaikka evankeliumeista
- Anonyymi
molemmat tarvitaan, sekä Uusi testamennti, että Vanha testamentti,
"toista ei voi ymmärtää ilman toista"
- Anonyymi
ole hyva tassa sinulle 66 eri kirjoittajan kirjaa MINUSTA.tekijan TUNTEMINEN henkilokohtaisesti antaa oikeudet sisaltoon
- Anonyymi
.....jos taysin jumalaa tuntemattomalle ihmiselle annetaan raamattu ja sanotaan etta tassa on kaikki tarvittava tieto miten paaset taivaaseen ...ynna bla bla bla.....tassa on kirja ..tekija on tuntematon .....suurimalle osalle lukijoista ...
- Anonyymi
kaikki oikeudet salataan ....kunnes tekija on tullut tutuksi ,..lukijalle ...ainoastaan jumalan ....omat ymmartavat raamattua ..ja se ...puhuu heille ........ei mene minun jarkeeni.........
- Anonyymi
aikamme jarkeilijat ajattelevat inhimilisesti ...eivatka ota huomioon /./etta jumalaa
- Anonyymi
Ei sitä Raamattua ainakaan sellaisessa kirkossa kannata aloittaa, mikä kulkee luopumuksen tietä.
Raamattua kuuluu lukea itse ja pyytää Pyhää Henkeä avaamaan sitä, ettei mene harhaan.
Opetustakin kuuluu ottaa Raamatun mukaan eli kuunnella oman lukemisen lisäksi myös seurakunnan saarnaajia ja puhujia, siis sellaisia, jotka Herra on asettanut siihen tehtävään. Mutta kaikki opettajat kuuluu myös koetella, eikä uskoa muitta mutkitta sitä, mitä saarnataan ja väitetään. Ja jos ei itse tunne Raamattua, niin kuinkas koettelet ne saarnat ja puheet? Jopas on löytynyt vanha ketju vuodelta 2008!
- Anonyymi
Lutherin Vähäkatekismus sisältää keskeisiä juttuja joten se kannattaa lukea. Siellä on 10 käskyä ja lyhyet selitykset ja keskeiset opinkohdat. Perusjutut on hyvä osata ensin edes alustavasti ennen kuin alkaa Raamattua lukea tarkemmin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226049- 292130
- 1771962
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101133Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007- 73997
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765