pukeutuminen miesten

Elikkä kysyisin miesten mielipidettä siitä, että miten naisen tulisi pukeutua näin keväällä ja kesällä. Onko paras naisen päällä housut, pitkä hame vai lyhyt hame? Millainen nainen saa päänkääntymään, miten hän on pukeutunut? Kertokaa miehet, millainen nainen on seksikäs.
17875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itseensä tyytyväinen ihminen on kaunis. Pukeudut siis niin kuin Sinusta hyvältä tuntuu.

Äänestä
  • hän ei olekaan itseensä tyytyväinen, vaan kokee olevansa huomaamaton ihminen, josta ei välitetä. Varhaislapsuudessa katkennut isäsuhde on jättänyt hänelle ikuisen kaipuun saada huomiota miehiltä. Tätä läheisyyden tarvetta hän ei saa tyydytettyä, vaan ajautuu yhä useampien miesten satunnaiseksi tyttöystäväksi. Seksi ei kuitenkaan korvaa sitä menetettyä isäsuhdetta tai aitoa läheisyyttä, jota hänen sisäinen minänsä todella on etsimässä.

    Onneksi näitäkin naisia on, niin ei hinnat pääse nousemaan pilviin.

    Äänestä

Jos jalat ovat kuin belgialaisella työhevosella, kannattaa välttää minihametta, vaikka se noin yleisesti ottaen kiva olisikin. Housujakin on monenmallisia. Vararengas ja napafarkut eivät välttämättä ole ilo silmälle.

Mutta sen sanon, että erityisesti farkkuhaalarit ovat karmeat kropasta riippumatta.

Äänestä

Tietenkin nainen itse valitsee pukeutumisensa sen mukaan minkä kokee itselleen hyväksi kuhunkin tilanteeseen. Mut jos tarkoitus olisi kääntää vaikka minun pääni niin parhaiten kääntää mun pääni sellainen kireisiin farkkuihin pukeutunut nainen.

Äänestä

tärkeintä ole, että tunnet itse itsesi hyväksi kantaessasi juuri niitä vaatteita? Eihän miesten mielipiteillä ole niinkään väliä. Sitäpaitsi, niitä mahtuu yhtä paljon tähän maailmaan kuin miehiäkin. Kaikkia ei voi miellyttää.

Mä en esim tuntis oloani mukavaks pikkutopissa ja minihameessa joten en sellaisia käytä kuumanakaan kesäpäivänä muuta kuin omalla terassillani. Tuntisin itseni vain hölmöksi, joten yritän pitää pukeutumisen sellaisena että pystyn kulkemaan tuntematta häpeää itsestäni.

Äänestä

Kyllä pukeutuminen on viesti, millainen viesti, sitä jokaisen pitää
omallakohdallaan arvioida itse, peilistä saa apuja jos on tarvis,
omat valinnat korostava persoonaa ja itsetuntoa.

Äänestä

näinkin tärkeeä asiaa tutkimaan pitäis varmaan perustaa oikein oma tiedekunta, meikäläisen aivokapasiteetti ei ainakaan riitä näin suurten kysymysten äärellä.

Äänestä
  • Eikös syntymäpuku ole aika vetävä, jos ei asiasta ole omia mielipiteitä? Se ylensä vetoaa kaikkiin miehiin.

    Äänestä

ei ollutkaan miesten miellyttämisestä, vaan siitä, miten saisit kaipaamaasi huomiota itseesi. Ensin sinun tulisi selvittää, miksi huomio on sinulle niin kovin tärkeää (miksi tarvitset huomiota) ja sitten miettiä, että onko seksin korostaminen terve tapa saada huomiota.

Onko suhteessasi vanhempiisi ollut etäisyyttäja kylmyyttä? Onko isä jäänyt sinulle tuntemattomaksi, jonka takia nyt kerjäät huomiota miehiltä?

Äänestä
  • Muistuttaisin aloittajan otsikko/nimimerkkiparista:

    "pukeutuminen miesten   mieleen "

    sekä lisäksi:

    "Millainen nainen saa päänkääntymään, miten hän on pukeutunut? Kertokaa miehet, millainen nainen on seksikäs."

    Elikkä kyllä se huomionhakeminen ja miellyttäminen on tuossa tapauksessa varmaankin yksi ja sama asia!

    Eihän miehen huomiota voi saada jos ei samalla miellytä. Ei ainakaan minun huomiotani. Se mikä miellyttää minun silmää, saa mun huomioni!

    Äänestä

  • yksi ja sama asia? kirjoitti:

    Muistuttaisin aloittajan otsikko/nimimerkkiparista:

    "pukeutuminen miesten   mieleen "

    sekä lisäksi:

    "Millainen nainen saa päänkääntymään, miten hän on pukeutunut? Kertokaa miehet, millainen nainen on seksikäs."

    Elikkä kyllä se huomionhakeminen ja miellyttäminen on tuossa tapauksessa varmaankin yksi ja sama asia!

    Eihän miehen huomiota voi saada jos ei samalla miellytä. Ei ainakaan minun huomiotani. Se mikä miellyttää minun silmää, saa mun huomioni!

    Jos norminainen voisi käyttäytyä ylimielisen diivan tavoin ja silti saada saman huomion miehiltä, hän tekisi niin. Tärkeämpää on saada huomiota itselleen kuin pyrkiä miellyttämään toista. Ne ovat eri asioita. Ylimieliset diivat eivät kuitenkaan ole miesten mielestä erityisen miellyttävä, vaikka voivatkin herättää huomiota kauneudellaan tai seksikkyydellään.

    Äänestä

  • ndklqw kirjoitti:

    miten miehen miellyttäminen ja huomion herättäminen on poissulkevia toisensa?

    Siis jos joku on harmaahiirulainen jota kukaan ei huomaa, eikö se ole tossa jutun pointti että ap haluaa että miehet huomaisi hänet jotta sitten hän saisi jonkun miehen jota voisi miellyttää?

    Sitäpaitsi onhan se huomionherättäminen kiinni siitä miellyttääkö miehen silmää.

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    Kyseessä on vastakkain itsensä ajattelu ja toisen huomioiminen. Kun ajatellaan itseä, huomio on itsessä ja kun ajatellaan toista, huomio on toisessa ihmisessä.

    Itsensä huomioiminen ei ole toisen huomioimista vaan itsensä huomioimista. Toisen huomioiminen ei ole itsensä huomioimista, vaan toisen huomioimista.

    Esim. itsekäs ihminen ajattelee itseään, kun taas epäitsekäs ihminen huomioi toisia.

    Miten tuo psykologisointisi liittyy itse aiheeseen?

    Äänestä

  • aiheeseen miten? kirjoitti:

    Miten tuo psykologisointisi liittyy itse aiheeseen?

    ettei hän pyri miellyttämään miehiä (se on täysin toissijaista), vaan ensisijaisesti hän pyrkii saamaan itselleen huomiota (eli miellyttämään itseään).

    Äänestä

perunasäkki. Jos nainen näyttää hyvältä ja kauniilta. Se näyttää siltä,vaikka perunasäkki päällään. Yleisemmin farkut tai hame. Tilanteen mukaan. Käytännöllisyys huomioiden.

Moottoripyörän selässä seksikästä on ajoasu. Rannalla bikinit ja lannevaate. Muuten vaan arjessa kaikki minkä nainen yllään kauniisti kantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieleen kirjoitti:

Elikkä kysyisin miesten mielipidettä siitä, että miten naisen tulisi pukeutua näin keväällä ja kesällä. Onko paras naisen päällä housut, pitkä hame vai lyhyt hame? Millainen nainen saa päänkääntymään, miten hän on pukeutunut? Kertokaa miehet, millainen nainen on seksikäs.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu