Ystäväni inhoavat mieheni

äijäsi on vain tyhmä kuin saapas. Mitäs myötäilette röyhkimystä, luulisi sinunkin jo vuosien jälkeen uskaltavan sanoa miehellesi heti kun ylittää sopivuuden rajat omakehussaan. Napakka läppäisy takaraivolle ajaa kyllä saman asian ja on nopea tapa reagoida.

se ongelma oikein on? Eikö se nyt kymmenessä vuodessa ole tullut selväksi, millaisen miehen itsellesi valitsit ja sen mukana suhteet muihin? Avaa silmäsi ja käytä omaa päätäsi.

narsisti se sun mies?????????????

on huonoa käytöstä ja siihen tulisi puuttua juuri silloin, kun mies aukoo päätään typerästi. Ei nolaamalla, vaan kysymyksiä esittäen. Tiedän, melko vaikeaa, mutta ainoa keino.

Eilen tapasin baarissa yhden parin, josta mies oli tuntenut miespuolisen ystäväni vuosia sitten. Näin, kuinka ystävääni alkoi ottaa pannuun miehen v*'uileva käytös. Hänen naisystävänsä huomasi sen - sanoen minulle, että miestä ärsyttää kaikki miehet, jotka osaavat soittaa jotain instrumenttia (kuten ystäväni), koska tämä ei itse osaa. Eli kun tietää vi*'uilun johtuvan aina jostain alemmuuskompleksista, siihen osaa suhtautua. Mutta ellei ihmiseltä kuule mitään järkevää, ei viihdy hänen kanssaan. Minkä sille voi? Mekin lähdimme toiseen baariin... Itseasiassa en ollut oman mieheni kanssa baarissa, koska hän ei osaa olla ihmisten kanssa ollenkaan. Yhteisiä puheenaiheita ei löydy minunkaan kanssa (tiedän, pitäisi erota)..

Miten itse kestät? ei ole sinun asiasi yrittää muuttaa miehesi käytöstä! En jaksaisi olla hetkeäkään seurassa, jossa minua piikiteltäisiin.

Tiedän tunteesi. Mieheni käytös on aivan samankaltaista ja hän karkoittaa ystävieämme. Ainostaan ne ystävät ovat pysyneet, jotka osaavat läväyttää takaisin tai ovat itse niin vahvoja etteivät ota neniinsä mieheni käytöstä. Olemme tästä käyneet vääntöä koko suhteemme ajan ja onhan hän muuttunut, osaa jo käyttäytyä vähän ja säikähtää kun ärähdän hänelle. Nykyisin puutun heti hänen käytökseensä, kun se alkaa luisua v..n puolelle. Hän osaa olla hauska ja pitää yllä hurttia huumoria, mutta itse olen koko ajan varuillaan että mitäköhän kohta taas tapahtuu. Ilmeisesti takana on tosiaan narsisimia ja heikko itsetunto jota hän ei missään tapauksessa myönnä. Se mikä minusta on kummallista, hän inhoaa minua jos olen heikoilla tai itken ( en koskaan itke hänen nähtensä), se huolestuttaa minua aina vain enemmän. Saan ystäviltäni, sisariltani, lapsiltani tukea asioissa jotka pitäsi yhdessä murehtia ja hoitaa. Miten sinun miehesi suhtautuu suruihin, pelkoon tms asioihin/tunteisiin.