Viime perjantaina meni poikaystävän kanssa kortsu rikki. Otin jälkiehkäisy-pillerin noin 13 tuntia tapahtuneen jälkeen. Tästä on nyt siis reilu kolme vuorokautta, mutta mitään vuotoa ei ole ilmaantunut. Viimeisen vuorokauden aikana on ollut pientä nipistelyä alavatsassa, mutta siinä se. Pelkään, että olen raskaana sillä jälkiehkäisy ei ole kerran aikasemminkaan toiminut kohdallani vaikka silloinkin otin sen 24 tunnin sisällä vahingosta. Lisäksi minulla on ruokahaluttomuutta ja esim. kahvi ei maistu vaikka olen yleensä oikea kahvisieppo... Lisäksi kiertoni on juuri näihin aikoihin ovulaatiovaiheessa, vaikuttaakohan sekin raskauden todennäköisyyteen?? Onko muilla kokemuksia, kuinka nopeasti "tyhjennysvuoto" tulee pillerin oton jälkeen vai tuleeko sitä välttämättä ollenkaan?
jälkiehkäisystä..
4
427
Vastaukset
- eihän se
vuoto nyt heti sieltä ala. Alkaa kellä mitenkin.
"Lisäksi minulla on ruokahaluttomuutta ja esim. kahvi ei maistu vaikka olen yleensä oikea kahvisieppo." mahdollisen raskauden piikkiin ei vielä voi laittaa mitään.
"Lisäksi kiertoni on juuri näihin aikoihin ovulaatiovaiheessa, vaikuttaakohan sekin raskauden todennäköisyyteen??" niin, ovistahan sitä "kytätään" kun raskaaksi halutaan, eli kyllä vaikuttaa.
Odottelet nyt niihin seuraaviin menkkoihin, jos sulla ovisaika oli niin eikös reilu viikko niin pitäisi menkkojen alkaa? Ellei ala, tee testi, kuitenkin niin että mahd. hedelmöityksestä on kulunut väh. 2 viikkoa- pois...
"
NORLEVO 1,5MG 1 FOL TABL
LEIRAS
16,21 € 16,21€/kpl
Lääkemuodot
Tabletti, jossa on 1,5 milligrammaa vaikuttavaa ainetta.
Vaikuttavat aineet:
Levonorgestreeli, joka on keltarauhashormonin eli progesteronin synteettinen johdos.
Käyttötarkoitus:
Kiireellinen raskauden jälkiehkäisy 72 tunnin sisällä yhdynnästä, kun ehkäisyä ei ole käytetty tai kun sen epäillään pettäneen. Tällaisia tilanteita liittyy mm. kondomin rikkoutumiseen, ehkäisytabletin oton unohtumiseen, kierukan irtoamiseen, pessaarin siirtymiseen paikaltaan, raiskaukseen, tai kun yhdynnän keskeytys epäonnistuu. Valmisteen käyttö on poikkeuksellinen menetelmä, eikä se missään tapauksessa saa korvata säännöllistä raskauden ehkäisyä.Norlevoa ei tulisi käyttää toistuvasti saman kuukautiskierron aikana, sillä hormonimäärä voi tällöin kohota liian suureksi, ja kuukautiskierto saattaa häiriintyä. Jos raskauden jälkiehkäisyyn on toistuvaa tarvetta, tulee ottaa käyttöön pitkäaikaisesti vaikuttava ehkäisymenetelmä.
Vaikutustapa:
Levonorgestreeli ilmeisesti estää munasolun irtoamista ja voi myös vaikeuttaa hedelmöityneen munasolun kiinnittymistä kohdun limakalvoon. Valmiste ei estä sukupuolitaudin tarttumista.
Annostus:
Hoito edellyttää yhden tabletin ottamista mahdollisimman pian, mieluimmin 12 tunnin ja viimeistään 72 tunnin eli kolmen vuorokauden kuluttua yhdynnästä. Hoito tehoaa sitä paremmin, mitä nopeammin se aloitetaan suojaamattoman yhdynnän jälkeen.
Lääkkeen ottaminen:
Tabletti niellään nesteen kera. Jos tulee oksennus kolmen tunnin kuluessa annoksen ottamisesta, pitää ottaa toinen tabletti. Seuraaviin kuukautisiin saakka on syytä käyttää paikallisesti vaikuttavaa ehkäisymenetelmää, kuten kondomia, pessaaria tai siittiöitä tappavia valmisteita.
Haittavaikutukset:
Tavallisinta on pahoinvointi, ja melko yleisiä ovat myös alavatsakipu, päänsärky, väsymys ja huimaus. Myös oksentelua, rintojen arkuutta sekä vuotohäiriöitä voi esiintyä. Kuukautiset voivat tulla muutamaa päivää aikaisemmin tai myöhemmin kuin normaalisti.
Raskaus ja imetys:
Lääkettä ei ole tarkoitettu käytettäväksi jo alkaneen raskauden aikana. Imetysaikana lääkitystä tarvittaessa tulisi imettää ennen lääkeannoksen ottamista, ja lääkeannoksen ottamista seuraavan imetyksen tulisi alkaa aikaisintaan 6 tunnin kuluttua.
Säilytys:
Tabletit säilytetään huoneenlämmössä, 15- 25 asteessa, ulkopakkauksessaan. Kelpoisuusaika pakkauksessa.
Lisäaineet"
- - hmm....
pois... kirjoitti:

-Kiitos vastauksesta! Ohjeen perusteella muistinkin, että ei siitä vuodosta mitään erityistä sanottu. Mutta aiemman kokemuksen vuoksi en kauheasti luota tuohon jälkiehkäisyyn.. Ja sitten kun netistä lukee, niin usein ihmiset kertovat saaneensa tyhjennysvuotoa pari vuorokautta pillerin oton jälkeen. Ja jossain jopa sanottiin, että jos sitä ei tule, niin saattaa hyvinkin olla raskaana. Mutta eipä auta kuin odotella...
- aina ei
tule ns. tyhjennysvuotoa, se tulee silloin, jos menkat olisivat joka tapauksessa alkaneet pian. Odottele rauhassa, niin et stressaamalla siirrä itse niitä menkkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954