Olen kokeillut pari kertaa VHH dieetin aloittamista. Kuinka voi selvitä alkuoireista?
Olo on ollut aivan kauhea kaikinpuolin. Pää aivan sekaisin ja muutenkin tosi tukala olo.
Olen sitten repsahtanut suoraan leipiin yms.
Voiko tähän ruokavalioon siirtyä pikkuhiljaa, jotta pahalta ololta välttyisi?
Kasvisten lisäksi jää ainoastaan lihat, munat ja maitotuotteet jäljelle. Kuinka niitä jaksaa syödä pitkään kyllästymättä, kertokaa. Tuntuu tosi hankalalta. Jotain muutosta kuitenkin ruokavalioon kaipaisin. Nykyisin menee aivan liikaa hiilihydraatteja.
Miten selvitä ruokalaskuista? Esim liha on todella kallista, jos vertaa leipiin, perunoihin ja puuroihin. Ilmeisesti ruokakulut kaksinkertaistuvat vähintäänkin.
Alku on hankalaa
24
939
Vastaukset
- et voi välttää
mitään alkuoireita. Aina kun irtautuu sokereista joutuu vaikeuksiin. Et voi välttyä pahalta ololta mitenkään.
- -20kg
Itselläni ei ollut mitään ongelmia, sillä vähensin huonit hiilarit vähitellen minimiin ja huonot rasvat myös. Aloita jättämällä sokeria ja vehnäjauhoja sisältävät tuotteet ensimmäiseksi ja sitten vähennät asteittain muita nopeita hiilareita. Täysrukiista leipää voi huoleti syödä päivittän pari kolme viipaletta, sillä hyödytöntä alle 100g rajaa ei kannata tavoitella. Reilu vähentäminen nykyisestä tasosta riittää hyviin saavutuksiin ja atkins ynnä muut humpuukioppaat voit heittää roskiin;)
- helppo homma
jos Atkinsin joutuu heittämään romukoppaan sillä koko vhh perustuu juuri Atkinskin ruokavalioon ja siihen ei sovellu mikään ruisleipäviipaleiden huoleton syöminen. Huonot rasvat kuten margariinit kannattaa toki jättää syömättä.
- mitä ovat huonot rasvat
ja miten ylipäänsä laihtuu jos hiilihydraatit ovat yli 100 grammaa päivässä?
- Eväillä..
mitä ovat huonot rasvat kirjoitti:
ja miten ylipäänsä laihtuu jos hiilihydraatit ovat yli 100 grammaa päivässä?
Laihtuminen perustuu energiavajeeseen joka saavutetaan vähentämäällä nopeita hiilihydraatteja ja liiallista rasvaa, jolloin kokonais energian määrä vähenee. Nälkä pidetään loitolla runsailla kasviksilla herkullisilla proteiineilla ja maukkailla valikoiduilla kevyt tuotteilla. Läskit sulaa ja lihakset jää, pysytään myös erossa elimistölle haitallisesta ketoosista. PS. Hyviä rasvoja saa kylmäpuristetuista öljyistä, pähkinöistä ja kaloista. Eläinrasvoja vain niukasti.
- vielä...
Eväillä.. kirjoitti:

"Eläinrasvoja vain niukasti."
Miksi? - Syy..
vielä... kirjoitti:
"Eläinrasvoja vain niukasti."
Miksi?Pysyy tuo kolesteroli tasapaino parempana ja saattaa elää pitempään terveenä!
- ole todettu
Syy.. kirjoitti:
Pysyy tuo kolesteroli tasapaino parempana ja saattaa elää pitempään terveenä!
missään vaikutusta kolesteroliin.
- löydät
ole todettu kirjoitti:
missään vaikutusta kolesteroliin.
täältä: http://karppaus.info/
Täällä suomi24-sivuilla et saa oikeaa tietoa ruokavaliosta, koska täällä mellastaa hullu palstahäirikkö. Kun vhh-ruokavalion yhteydessä puhutaan heti ruisleivästä ja kevyttuotteista, niin
siitä huomaa, ettei vastaaja tiedä hölkäsen pölähtämää asiasta. - ideaa siihen
löydät kirjoitti:
täältä: http://karppaus.info/
Täällä suomi24-sivuilla et saa oikeaa tietoa ruokavaliosta, koska täällä mellastaa hullu palstahäirikkö. Kun vhh-ruokavalion yhteydessä puhutaan heti ruisleivästä ja kevyttuotteista, niin
siitä huomaa, ettei vastaaja tiedä hölkäsen pölähtämää asiasta.miten tuosta vhh-vastaisesta palstahöiriköstä päästäisiin eroon. Sehän mellastaa täällä alvariinsa ja antaa plstan aiheen vastaisia neuvojaan.
- -20kg
löydät kirjoitti:
täältä: http://karppaus.info/
Täällä suomi24-sivuilla et saa oikeaa tietoa ruokavaliosta, koska täällä mellastaa hullu palstahäirikkö. Kun vhh-ruokavalion yhteydessä puhutaan heti ruisleivästä ja kevyttuotteista, niin
siitä huomaa, ettei vastaaja tiedä hölkäsen pölähtämää asiasta.Jaa kyllä sitä jotain tiedetään ja neuvot on hyviksi havaittu käytännössä. Painoa on pudonnut 20kg ja vyötärönympärys enää 85cm, mitenkäs sulla?
- täynnä tuubaa
löydät kirjoitti:
täältä: http://karppaus.info/
Täällä suomi24-sivuilla et saa oikeaa tietoa ruokavaliosta, koska täällä mellastaa hullu palstahäirikkö. Kun vhh-ruokavalion yhteydessä puhutaan heti ruisleivästä ja kevyttuotteista, niin
siitä huomaa, ettei vastaaja tiedä hölkäsen pölähtämää asiasta.Tuolla keskusteluissahan riehuvat itse gurut tai heidän sivupersoonansa kun kaikki ihan vasta-alkajatkin siellä osaa antaa hienoja teorioita ja selityksiä, että miksi vhh on niin hyvä. Mutta jos se mitä epäilen on totta, eli jos siellä on tekaistuja profiileja parikin sataa, joiden takana on itse Heikkilä et kumppanit, ja antavat neuvoja, miten terveellistä vhh on, niin jos se osoittautuukin epäterveelliseksi, niin voitte valehtelijat uskoa, että vhhsta katoaa sen lumo ja koko korttitalo kaatuu hetkessä. Sillä valheella on lyhyet jäljet. On meinaan kokemusta niidenkin keskustelujen lukemisesta ja aina jos joku epäilee, ettei tämä toimi, niin ketjun loppupäässä tulee "apulaisguruilta" tuomio: se oli selvästi trolli. Aina silloin on kyseessä siis "trolli", jos vhh ei toimi. Miettikääs vähän, kannattaako mennä tällaiseen lahkoon mukaan.
- pääse eroon
ideaa siihen kirjoitti:
miten tuosta vhh-vastaisesta palstahöiriköstä päästäisiin eroon. Sehän mellastaa täällä alvariinsa ja antaa plstan aiheen vastaisia neuvojaan.
taas se uskonlahkolainen on tässäkin ketjussa mukana kirjoittamassa täyttä tuubaa.
- kuka on tämän
täynnä tuubaa kirjoitti:
Tuolla keskusteluissahan riehuvat itse gurut tai heidän sivupersoonansa kun kaikki ihan vasta-alkajatkin siellä osaa antaa hienoja teorioita ja selityksiä, että miksi vhh on niin hyvä. Mutta jos se mitä epäilen on totta, eli jos siellä on tekaistuja profiileja parikin sataa, joiden takana on itse Heikkilä et kumppanit, ja antavat neuvoja, miten terveellistä vhh on, niin jos se osoittautuukin epäterveelliseksi, niin voitte valehtelijat uskoa, että vhhsta katoaa sen lumo ja koko korttitalo kaatuu hetkessä. Sillä valheella on lyhyet jäljet. On meinaan kokemusta niidenkin keskustelujen lukemisesta ja aina jos joku epäilee, ettei tämä toimi, niin ketjun loppupäässä tulee "apulaisguruilta" tuomio: se oli selvästi trolli. Aina silloin on kyseessä siis "trolli", jos vhh ei toimi. Miettikääs vähän, kannattaako mennä tällaiseen lahkoon mukaan.
viestin takana niin en paljon erehdy. Trollista ei ole kysymys vaan ihan sairaasta persoonasta joka on häirinnyt tätä palstaa jo vuosikausia ja aina vaan jaksaa istua päätteen ääressä ja kirjoittaa täyttä tuubaa.
- tämä häirikkö
kuka on tämän kirjoitti:
viestin takana niin en paljon erehdy. Trollista ei ole kysymys vaan ihan sairaasta persoonasta joka on häirinnyt tätä palstaa jo vuosikausia ja aina vaan jaksaa istua päätteen ääressä ja kirjoittaa täyttä tuubaa.
ei siitä mihinkään pääse. Trolli se ei ole mutta muuten sairas tyyppi.
- kannattako mennä
täynnä tuubaa kirjoitti:
Tuolla keskusteluissahan riehuvat itse gurut tai heidän sivupersoonansa kun kaikki ihan vasta-alkajatkin siellä osaa antaa hienoja teorioita ja selityksiä, että miksi vhh on niin hyvä. Mutta jos se mitä epäilen on totta, eli jos siellä on tekaistuja profiileja parikin sataa, joiden takana on itse Heikkilä et kumppanit, ja antavat neuvoja, miten terveellistä vhh on, niin jos se osoittautuukin epäterveelliseksi, niin voitte valehtelijat uskoa, että vhhsta katoaa sen lumo ja koko korttitalo kaatuu hetkessä. Sillä valheella on lyhyet jäljet. On meinaan kokemusta niidenkin keskustelujen lukemisesta ja aina jos joku epäilee, ettei tämä toimi, niin ketjun loppupäässä tulee "apulaisguruilta" tuomio: se oli selvästi trolli. Aina silloin on kyseessä siis "trolli", jos vhh ei toimi. Miettikääs vähän, kannattaako mennä tällaiseen lahkoon mukaan.
tähän lahkoon mukaan. On niitä luettu ja ei niistä Puskan teksteistä mitään selvää saa. Aina vain lisää hiilihydraatteja ja ne kun lihottaa niin ei sille voi mitään.
- Suutalainen
kannattako mennä kirjoitti:
tähän lahkoon mukaan. On niitä luettu ja ei niistä Puskan teksteistä mitään selvää saa. Aina vain lisää hiilihydraatteja ja ne kun lihottaa niin ei sille voi mitään.
Jos kaikki noudattaisivat Puskan oppeja, tässä maassa ei olisi yhtään ylipainoista.
Hyvillä hiilihydraateilla, pehmeillä rasvoilla ja riittävällä liikunnalla ei yksinkertaisesti voi lihoa.
Kovat rasvat pois, samoin huonot hiilihydraatit. Ja lisää liikuntaa.
VHH, kuten muutkin "ihmedieetit laihdutuslaastareineen", eivät ole ratkaisu yhtään mihinkään. - Viheriö
mitä ovat huonot rasvat kirjoitti:
ja miten ylipäänsä laihtuu jos hiilihydraatit ovat yli 100 grammaa päivässä?
Onpa outo kysymys!
Ihminen laihtuu, jos syö säännöllisesti vähemmän kaloreita kuin mitä kuluttaa. Tämä totuus on niin käsittämättömän yksinkertainen, ettei voi olla vaikeaa tajuta.
Sinänsä aivan sama mitä syö. Kunhan syö vähemmän kuin mitä kuluttaa. Laihtuu takuuvarmasti.
Sinänsä on paljon, paljon parempi syödä 100 g hiilihydraatteja kuin 100 g rasvaa. Koska rasva sisältää hiton paljon enemmän energiaa kuin hiilihydraatit. - Lääkäriin..
tämä häirikkö kirjoitti:
ei siitä mihinkään pääse. Trolli se ei ole mutta muuten sairas tyyppi.
Heippa sinä outo ja ihmeellinen tyyppi, joka näet trolleja tai jopa sairaita ihmisiä ihan vaan keskustelun välityksellä. Mennään yhdessä lääkäriin ja katsotaan kumpi meistä on sairaampi? Sinä lihavampana tietenkin saat tutkituttaa itsesi ensiksi, koska terveytesi ei kestä jonotusta ja minä ihannepainosena joudun jälkeesi. Nooh ketoosisi haisee ja kaikki koskettamasi paikat ovat rasvasta liukkaita, mutta en valita. Rollaattorisi käsin maalatut vauhtiviivat ovat tyylikkäät, silti arvostan enemmän omien kävelysauvojeni tehdas väritystä. Sinunkin kannattaisi varmaan unohtaa se hiilihydraattien minimimäärä ja rasvan ahtaminen nälkään! Ihan ystävänä ja lähimmäisenä neuvon välttämään epäterveellisiä eläinrasvoja ja nautiskelemaan hyviä hiilareita 100-200G/vrk .. VHH ei automaattisesti tarkoita turmiollista Atkinsia vaan sitä voi noudattaa ihan terveehköllä maalaisjärjellä, tosin kaikki karppi linkittäjät ette uskostanne luovu vaikka millä todistasisi, joten tyhmät kärsiköön!
- perustella...
Syy.. kirjoitti:
Pysyy tuo kolesteroli tasapaino parempana ja saattaa elää pitempään terveenä!
Minkä tutkimuksen mukaan eläinrasvat aiheuttavat epätasapainoa kolesteroliarvoissa? (Mitä tuo epätasapaino ihan suomeksi tarkoittaa?) Minkä tutkimuksen mukaan elinikä pitenee jos ei syö eläinrasvoja?
Arvaan, ettet pysty vastaamaan. Sehän ei ole mikään ihme, koska nuo väitteet ovat aivan perusteettomia. - aika...
Viheriö kirjoitti:
Onpa outo kysymys!
Ihminen laihtuu, jos syö säännöllisesti vähemmän kaloreita kuin mitä kuluttaa. Tämä totuus on niin käsittämättömän yksinkertainen, ettei voi olla vaikeaa tajuta.
Sinänsä aivan sama mitä syö. Kunhan syö vähemmän kuin mitä kuluttaa. Laihtuu takuuvarmasti.
Sinänsä on paljon, paljon parempi syödä 100 g hiilihydraatteja kuin 100 g rasvaa. Koska rasva sisältää hiton paljon enemmän energiaa kuin hiilihydraatit."Sinänsä on paljon, paljon parempi syödä 100 g hiilihydraatteja kuin 100 g rasvaa."
Kertoisitko meille mitä tapahtuu elimistön insuliinituotannolle kun kun henkilö syö hiilihydraatteja?
Kertoisitko meille mitä tapahtuu elimistön insuliinituotannolle kun kun henkilö syö rasvaa?
Kertoisitko meille mitä tapahtuu elimistössä kun kun insuliinintuotanto lisääntyy?
Kun olet vastannut noihin kysymyksiin, huomaat itsekin, ettei suinkaan ole sama syökö 100 g hiilihydraatteja vai 100 g rasvaa. Ihmeellistä vai kuinka...??? - oot nero
Viheriö kirjoitti:
Onpa outo kysymys!
Ihminen laihtuu, jos syö säännöllisesti vähemmän kaloreita kuin mitä kuluttaa. Tämä totuus on niin käsittämättömän yksinkertainen, ettei voi olla vaikeaa tajuta.
Sinänsä aivan sama mitä syö. Kunhan syö vähemmän kuin mitä kuluttaa. Laihtuu takuuvarmasti.
Sinänsä on paljon, paljon parempi syödä 100 g hiilihydraatteja kuin 100 g rasvaa. Koska rasva sisältää hiton paljon enemmän energiaa kuin hiilihydraatit.Miksen mää ja miljoonat muut oo tota keksiny, tänks.
- Vaikka..
perustella... kirjoitti:
Minkä tutkimuksen mukaan eläinrasvat aiheuttavat epätasapainoa kolesteroliarvoissa? (Mitä tuo epätasapaino ihan suomeksi tarkoittaa?) Minkä tutkimuksen mukaan elinikä pitenee jos ei syö eläinrasvoja?
Arvaan, ettet pysty vastaamaan. Sehän ei ole mikään ihme, koska nuo väitteet ovat aivan perusteettomia.Tuolta jarijon sivustoilta saat jo jonkinmoisen kuvan totuudesta! Lue alusta asti kohdat joissa käsitellään rasvojen haitallisuus tutkimuksia ja käy sen jälkeen läpi myös kaikki linkit AJATUKSELLA, niin huomaat että kaikki tutkimukset korostaa huonon kolesterolin nousua atkinsin kaltaisilla dieteillä, tämän palstan muissa linkeissä ne tosin on sivutettu...
- kohdalla...
Suutalainen kirjoitti:
Jos kaikki noudattaisivat Puskan oppeja, tässä maassa ei olisi yhtään ylipainoista.
Hyvillä hiilihydraateilla, pehmeillä rasvoilla ja riittävällä liikunnalla ei yksinkertaisesti voi lihoa.
Kovat rasvat pois, samoin huonot hiilihydraatit. Ja lisää liikuntaa.
VHH, kuten muutkin "ihmedieetit laihdutuslaastareineen", eivät ole ratkaisu yhtään mihinkään."Jos kaikki noudattaisivat Puskan oppeja, tässä maassa ei olisi yhtään ylipainoista."
Eipä tuo Puska ainakaan itse tunnu "oppejaan" noudattavan. Oli ainakin viimeksi tv:ssä (Arto Nyberg) aikamoinen maha piilotettuna löysän villapaidan alle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242233Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1372131Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161847Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601524Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341417Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5651216Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501018Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse353959Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949