Tapasin miehen

Treffasin tämän palstan kautta kivan miehen. Oli eräs tylsä perjantai-ilta enkä jaksanut lähteä radalle bilettämään, surffasin sivustoilla ja eräs 45 v mies lähestyi minua. Aika nopeasti etenimme siihen vaiheeseen että juttelimme jo samanillan aikana puhelimessa. Olin seuraavana päivänä lähdössä ystävättäreni kanssa baariin ja sovimme että hän tulee meidän mukaan. Niin hän tulikin, ja meillä oli hurjan mukavaa. Ystävättärenikin piti miehestä hurjasti ja vakuutteli minulle että tämä kortti nyt kannattaa katsoa huolella. Tapailimme muutaman viikon säännöllisesti miehen kanssa, hän vietti luonani öitä, kävimme syömässä, elokuvissa jne. Kaikkea sitä normaalia elämää mitä juuri tavanneet voivat tehdä. Mies sanoi olevansa ihastunut minuun, kehui kauniiksi jne. Tiesin että hän on tosissaan. Tuli eräs sunnuntai päivä, mies oli vanhempiensa luona kylässä Pohjanmaalla viikonlopun ja sovimme että hän tulee suoraan reissusta luokseni. Koko kotimatkan hän soitteli minulle, noin 7 kertaa, ja kertoi odottavansa että näkee minut. Arvioimme että hän on perillä luonani noin kahdeksan pintaan. Odottelin innolla. Ja mitä sitten tapahtui. Miehestä ei kuulunut mitään, hän ei soittanut enään, ei saapunut paikalle, ei kertakaikkiaan mitään. Soitin hänelle, ei vastausta. Laitoin tekstiviestin, ei vastausta. Ensin ajattelin että on sattunut onnettomuus, mutta kun illalla avasin treffipalstan, siellähän mies oli online tilassa. Edelleenkään en ole saanut häneltä selitystä "mystiseen" katoamiseen. Se minun kokemuksestani.
92767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eihän miehen nimi oikeasti alkanut A:lla?

Äänestä
  • Ei alkanut A:lla, näitä ilmeisesti riittää täällä useampiakin.

    Äänestä

  • Tapaamani miehen nimi alkoi A:lla. Nyt on taas uudella profiililla sivuilla.

    Äänestä

  • - - - - - kirjoitti:

    Tapaamani miehen nimi alkoi A:lla. Nyt on taas uudella profiililla sivuilla.

    mun mielestä olis hyvä jos paljastaisitte äijän profiilin millä hakee, niin vois vältellä.

    Äänestä

  • profiilit kirjoitti:

    mun mielestä olis hyvä jos paljastaisitte äijän profiilin millä hakee, niin vois vältellä.

    vähän useammankin profiilin samalla. Miehen nimi alkaa a:lla, b:llä, c:llä, d:llä jne. näitä katoavia miehiähän hemmetti täällä S24:lla riittää...

    Äänestä

Toivottavasti en loukannut tietämättäni...
Harmi... mies oli kerrankin sellainen jota olis voinut lähestyä..

Äänestä

Hei, se vaan leikkii vaikeesti tavoteltavaa. Luulis olevan tuttua puuhaa ainakin naisille :D

Äänestä
  • Tai vaan yksinkertaisaesti hän on niitä kukasta kukkaan lentelijöitä, joita riittää!

    Äänestä

mulle kävi samoin.ei tapailtu kuin muutaman kerran,odottelin hänen tuloa,soittoa jotain viestiä.ei mitään,vielä edellisenä iltana sain viestin jossa kertoi olevansa niin onnellinen kun tapasi just mut näillä sivuilla ja sitten katosi tosiaan kuin pieru saharaan...nää jättää aina ison loven sydämeen ja musertaa luottoa.kaikkea hyvää sulle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joka katosi kuin pieru saha... kirjoitti:

Treffasin tämän palstan kautta kivan miehen. Oli eräs tylsä perjantai-ilta enkä jaksanut lähteä radalle bilettämään, surffasin sivustoilla ja eräs 45 v mies lähestyi minua. Aika nopeasti etenimme siihen vaiheeseen että juttelimme jo samanillan aikana puhelimessa. Olin seuraavana päivänä lähdössä ystävättäreni kanssa baariin ja sovimme että hän tulee meidän mukaan. Niin hän tulikin, ja meillä oli hurjan mukavaa. Ystävättärenikin piti miehestä hurjasti ja vakuutteli minulle että tämä kortti nyt kannattaa katsoa huolella. Tapailimme muutaman viikon säännöllisesti miehen kanssa, hän vietti luonani öitä, kävimme syömässä, elokuvissa jne. Kaikkea sitä normaalia elämää mitä juuri tavanneet voivat tehdä. Mies sanoi olevansa ihastunut minuun, kehui kauniiksi jne. Tiesin että hän on tosissaan. Tuli eräs sunnuntai päivä, mies oli vanhempiensa luona kylässä Pohjanmaalla viikonlopun ja sovimme että hän tulee suoraan reissusta luokseni. Koko kotimatkan hän soitteli minulle, noin 7 kertaa, ja kertoi odottavansa että näkee minut. Arvioimme että hän on perillä luonani noin kahdeksan pintaan. Odottelin innolla. Ja mitä sitten tapahtui. Miehestä ei kuulunut mitään, hän ei soittanut enään, ei saapunut paikalle, ei kertakaikkiaan mitään. Soitin hänelle, ei vastausta. Laitoin tekstiviestin, ei vastausta. Ensin ajattelin että on sattunut onnettomuus, mutta kun illalla avasin treffipalstan, siellähän mies oli online tilassa. Edelleenkään en ole saanut häneltä selitystä "mystiseen" katoamiseen. Se minun kokemuksestani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu