naiset kertokaa olenko turhaan huolissani

naiset kertokaa olenko turhaan huolissani! Luin viime syksynä vahingossa vaimoni sähköpostin, jossa hän vastasi jonkun entisestä elämästään olevan tutun mailiin ja sopi tapaamista kahvin merkeissä vapaapäivänään. Maili oli ihan "viaton", mutta yksi ainoa lause sai hälytyskellot soimaan;"meinasin soittaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos soittaa huonoon aikaan".
Asia voivasi kovasti, mutten voinut keskustella asiasta koska olin lukenut hänen postiaan. Nyt pari viikkoa sitten käytin illalla hänen puhelintaan (ei piilottele sitä kuten en minäkään omaani)ja huomasin että samalta mieheltä oli tullut viesti, jossa hän sanoi; "olisi mukavaa kuulla ääntäsi..." ja vaimoni oli vastannut; "pääsen neljältä töistä joten voit soittaa jos haluat". kuljemme samalla autolla työmatkat, mutta nyt vaimolla oli poikkeuksellisesti palaveri illalla joten hän oli yksin liikkeellä. En toki epäile, ettei hän olisi ollut siinä palaverissa. Eikä hän ollut poistanut kyseistä viestiä! mutta kaikki tuntuu salailulta...
Nyt tarvitsisin naisen kuuluisaa vaistoa neuvomaan miten tulisi suhtautua tähän. Rakastan vaimoani enkä haluaisi loukata häntä jos kyseessä on kuitenkin jotain viatonta. olenhan saanut nämä asiat tietooni tavalla, jota molemminpuoliseen luottamukseen perustuvassa suhteessa ei tehdä. Häpeän, mutta samalla piinaava ahdistava tunne jäytää sisälläni ja pelkään ettei se voi olla vaikuttamatta suhteeseemme.
353724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

selviää. Vaimollasi on jotain menossa. Ei sinun tarvitse mainita sähköposteista tai tekstiviestistä mitään. Vaimosi ei ole huomannut poistaa viestiä puhelimesta.
Terveisin nainen

Äänestä

Sanon suoraan, että et ole turhaan huolissasi.
Viestittely ja tapailu on ilmeisesti jatkunut nyt jo yli puolivuotta.

Aika intiimiltäkin kuulostaa.

Jos nainen ihastuu, sitä ei välttämättä huomaa seksielämässä. Saattaa ilmetä niinkinpäin, että seksihalut lisääntyy, kun tuo toinen mies on koko ajan mielessä.

Äänestä
  • kiitoksia vastauksista, tuo puhuminen vain tuntuu vaikealta koska mitään muuta "merkkiä" ei ole ilmassa ja tiedän näistä asioista vain vahingossa, pahimmassa tapauksessa joutuisin itse tunnustamaan tehneeni väärin kun olen "vakoillut" häntä ja koko tilanne heittäisi häränpyllyä. Jopa toivon, että saisin heidät kiinni itse teosta niin murskaavalta kun se tuntuukin..olen alkanun miettiä vaimoni vakoilemista esim vapaapäivinä ja paljastamalla asian epäsuorasti esim; "joku kaverini kertoi jne..." Tälläinen saa minut tuntemamaan itseni naurettavaksi ja idiootiksi. Kuitenkin öisin mietin tälläistä

    Äänestä

sinun kannattaa nyt miettiä itseäsi ,ryhtyä harrastamaan jotai missä tapaat muita ihmisiä ,esm. golffia, uimaan, kirjastoon, kuntosalille , on paljon mitä voit harrastaa ,opiskelu myös olisi hyödyllistä ,penkkiurheilu siellä on paljon muitakin,
tietenkin kannattaisi kysyä suoraan vaimolta onko hänellä miesystävä ,silläperusteella että hänen käyttäytyminen on muuttunut, tärkeintä on että nyt ajattelet itseäsi ja voithan löytää myös uuden ystävän itsellesikin ,elämä on muutoksia täynnä ,kaikkea hyvää muuttuvaan uuteen elämääsi .

Äänestä

Et olisi niin kauheasti huolissasi. Ymmärrän toki tilanteesi,mutta voihan vaimosi pitää entisen ystävänsä ystävänään. Mielestäni nuo viesti vaikuttaa aika viattomilta ja hän luultavasti poistaisi viestit jos hänellä olisi vakavampi salasuhde.

Äänestä
  • "hyvinä" päivinä toivon, että vaimoni ei halua tehdä minua turhaan mustasukkaiseksi ja tällä tavalla suojelee minua turhilta moisilta ajatuksilta. Ehkä itsekkin toimisin samoin. Tämä kaksijakoinen ajatteluni estää minua toimimasta, jonain päivänä haluiaisin räjäyttää kaiken julki toisena luotan häneen täysin. Tuntuu, että olen tilanteessa jossa satutan vain itseäni. On hyvä saada purkaa tätä ahdistusta jollekkin... Ystäviä on, mutta kaikki ovat iloisia onnellisesta suhteestamme.

    Äänestä

vinkki!! Osta prepaydliittymä ärrältä ja laita siitä vaimolles viesti, mukamas siltä mieheltä ja katot mitä se vastaa. tee se niin, että olette molemmat vielä kotona...Sitten tiedät! Kieroohan se on, mutta kieroa on pettäminenkin..

Äänestä
  • Jos vastaa, niin tällälailla voisi kai tuoda selvyyden tuohon asiaan. Mitä laittaisin viestiin? tähän asti ollut "korrektia" eli ei viittauksia mihinkään intiimisuhteeseen. Mutta mitäs jos ei vastaa? silloinhan hän alkaa ajattelemaan mistä on kysymys, soittaa tai mailaa ehkä myöhemmin miehelle ja selviää, ettei mies ole lähettänyt kyseistä viestiä... ei kai tarvitse laskea yhteen 1 1 ja suhteemme on kai väistämättä loppu. No se kai ei ole huono vaihtoehto, jos asiat on niin kuin ne on, mutta jos kyseessä ei ole pettäminen olen tuhonnut suhteemme!

    Äänestä

  • kaiffari12 kirjoitti:

    Jos vastaa, niin tällälailla voisi kai tuoda selvyyden tuohon asiaan. Mitä laittaisin viestiin? tähän asti ollut "korrektia" eli ei viittauksia mihinkään intiimisuhteeseen. Mutta mitäs jos ei vastaa? silloinhan hän alkaa ajattelemaan mistä on kysymys, soittaa tai mailaa ehkä myöhemmin miehelle ja selviää, ettei mies ole lähettänyt kyseistä viestiä... ei kai tarvitse laskea yhteen 1 1 ja suhteemme on kai väistämättä loppu. No se kai ei ole huono vaihtoehto, jos asiat on niin kuin ne on, mutta jos kyseessä ei ole pettäminen olen tuhonnut suhteemme!

    ja kerrot olevasi salainen ihailia , ja jos jatkuu et enään vastaa niin hän luulee että eihän siitä tullutkaan mitään ,pitää olla mielikuvitusta ja lopettaa ajoissa ettet paljastu .

    Äänestä

  • kaiffari12 kirjoitti:

    Jos vastaa, niin tällälailla voisi kai tuoda selvyyden tuohon asiaan. Mitä laittaisin viestiin? tähän asti ollut "korrektia" eli ei viittauksia mihinkään intiimisuhteeseen. Mutta mitäs jos ei vastaa? silloinhan hän alkaa ajattelemaan mistä on kysymys, soittaa tai mailaa ehkä myöhemmin miehelle ja selviää, ettei mies ole lähettänyt kyseistä viestiä... ei kai tarvitse laskea yhteen 1 1 ja suhteemme on kai väistämättä loppu. No se kai ei ole huono vaihtoehto, jos asiat on niin kuin ne on, mutta jos kyseessä ei ole pettäminen olen tuhonnut suhteemme!

    käteen, ja mieti. Ei hyvä suhde voi kaatua sellaiseen, että toinen on vahingossa/epävarmuuksissaan lukenut toisen meilin??!!!
    Mun mielestä tuo on jo naurettavaa, jos tuon takia viskaisi toisen pihalle!

    Äänestä

Itselläni on tapa kysyä, että soitanko huonoon aikaan, tai voisin laittaa tuollaisen sähköpostin kenelle tahansa ystävälle. Ihmiset ovat töissä, harrastuksissa, nukkuvat jne... Ja siksi minusta on kohteliasta esittää asia tuolla tavalla.Niin toivon itsellenikin tekevän, en aina ole juttutuulellakaan, eli ihan hyvätapaisuutta voi vaimoltasi olla. Mieti, onko vaimosi yleensäkin hyväkäytöksinen ihminen esim. sinua kohtaan. Jos on, asiasta ei kannattaisi huolestua. Jos hän taas on "ylitsesi jyräävä", mutta toiselle ystävällinen, silloin huolestuisin.

Äänestä

tilanne kuin sinulla ,,,ja kyllä sieltä sitten ilmeni että vaimo oli pettänyt puolivuotta samassa työpaikassa olevan miehen kanssa,,

Äänestä
  • otitkos vain asian puheeksi?

    Äänestä

  • kaiffari12 kirjoitti:

    otitkos vain asian puheeksi?

    PÄÄTÖS JA HAKKU MUA VAINO HARAISEKSI SANOI ETTÄ EI VOISI EDES NUKKUA JOS TÄLLÄNEN OLIS TAPAHTUNU ,OTIN PUHELIMEN KÄTEEN JA SOITIN ENNUSTAJALLE JA SIETÄ SAIN VASTAUKSEN ETTÄ ON AIHETTA EPILÄÄ JA NE KERTO YKSITYIS KOHTIA MYÖDEN MITÄ VAIMONI TEKEE TYÖ PAIKALLA,,,,JOS KIINOSTAA JUTELLA ASIATA nii anna maili osote ni kerron tarkkaleen mitä teet

    Äänestä

  • USEASTI JA AINA TULI KIELTE... kirjoitti:

    PÄÄTÖS JA HAKKU MUA VAINO HARAISEKSI SANOI ETTÄ EI VOISI EDES NUKKUA JOS TÄLLÄNEN OLIS TAPAHTUNU ,OTIN PUHELIMEN KÄTEEN JA SOITIN ENNUSTAJALLE JA SIETÄ SAIN VASTAUKSEN ETTÄ ON AIHETTA EPILÄÄ JA NE KERTO YKSITYIS KOHTIA MYÖDEN MITÄ VAIMONI TEKEE TYÖ PAIKALLA,,,,JOS KIINOSTAA JUTELLA ASIATA nii anna maili osote ni kerron tarkkaleen mitä teet

    päivän paras neuvo :D Hyvää vapunjatkoa neuvojalle!

    Äänestä

  • ehdottomasti kirjoitti:

    päivän paras neuvo :D Hyvää vapunjatkoa neuvojalle!

    joka kirjoitit nauraaa

    Äänestä

kuitenkin haistelet turhaan palaneen käryä?
Tuo sinun "todistusaineistosi" ei kovin raskauttavalta vaikuta..! Itselläni ja miehelläni on vastakkaista sukupuolta olevia kavereita ja ystäviä ajalta, jolloin emme toisiamme vielä tunteneet. Molemmat ovat tietoisia asiasta, eikä siitä aiheudu mitään draamaa, vaikka mieheni soittelee naispuolisen kaverinsa kanssa tai minä meilailen miespuolisen kaverin kanssa.

Ilmeisesti vaimosi on kertonut sinulle tästä miehestä, jonka kanssa viestittelee? Hälyyttävämpää minusta olisi, jos hän olisi halunnut salata tuttavuuden kokonaan..?
Tuo huonoon aikaansoittamiskommentti on hyvin yleisesti käytetty - en itse halua soittaa / vastata rupattelusoittoon, jos on jokin tilanne päällä kotona tms. Ja mitä niin intiimiä äänen kuulemisen mukavuudessa on..? Ei mitään ihmeellistä, jos kyseessä on hyvä ystävä - sukupuolesta viis! Jotkut ihmiset todellakin pystyvät olemaan vastakkaista sukupuolta olevan kanssa VAIN ystäviä - kaikki eivät sitä vain ymmärrä!
Jos jotain neuvoksi sanoisin, niin älä tee nyt mitään hätäisiä johtopäätöksiä! Vaimollasi on oikeus omiin juttuihinsa - eikä se tarkoita, että hän syrjähyppelyä harrastaa selkäsi takaa!

Äänestä
  • mitään sitä vastaan olekkaan että on vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. päin vastoin suhteelle on ihan ok että on mahdolisimman paljon kavereita naisia tai miehiä.. En ole mustasukkaista tyyppiä joka yrittäisi rajoittaa vaimon menemistä. Se mikä minua häiritsee on se että asioiden pitäisi olla avointa. Vaimoni ei ole kertonut miehestä eikä hänen yhteydenotoista, vaikka kertoo avoimesti muista ystävistään. Tämä salailu tuntuu epäilyttävältä

    Äänestä

  • kaiffari12 kirjoitti:

    mitään sitä vastaan olekkaan että on vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. päin vastoin suhteelle on ihan ok että on mahdolisimman paljon kavereita naisia tai miehiä.. En ole mustasukkaista tyyppiä joka yrittäisi rajoittaa vaimon menemistä. Se mikä minua häiritsee on se että asioiden pitäisi olla avointa. Vaimoni ei ole kertonut miehestä eikä hänen yhteydenotoista, vaikka kertoo avoimesti muista ystävistään. Tämä salailu tuntuu epäilyttävältä

    ei oo mitään salailua. Kerrotko itse todella jokaikisen keskustelun ja yhteydenpitämisen ystäviisi. Tai pitäisikö vaimosi tehdä niin? Ehkä vaimosi ei pidä sitä niin isona asiana, että siitä sinulle viitsisi kertoa. Kai teillä nyt muutakin puhumista on kuin se, kehen on päivän mittaan yhteyttä pidetty.

    Mutta, jos asia sinua kuitenkin vaivaa, kysäise vaimoltasi tähän tapaan:" olet mun mielestä ollut viime aikoina jotenkin poissaoleva. Onko jotain erityistä tekeillä?" Siten sinun ei tarvitse paljastaa "nuuskimistasi", mutta seuraa vaimosi ilmettä yms. reaktioo.
    Toivon kyllä, että asia selviäisi hyvinpäin. Iloista vappua!

    Äänestä

  • voisi kertoa tästä miespuolisesta ystävästä toiselle, jos ei ole salattavaa?
    näin minusta.
    kerron miehelleni, jos aion tavata jonkun ystävän (olkoon se sitten mies tai naispuolinen). ja usein tulee kerrottua myös, jos olen rupatellut jonkun ystävän kanssa. "liisa soitti muuten tänään..." tms.

    vaikuttaa minusta oudolle, että ei mitään tämä nainen ole ystävästään puhunut?! no suhteita on monenlaisia, mutta kyllä meillä kerrotaan toisillemme tekemisistämme.

    Äänestä

lukea vahingossa toisen sähköposteja? Onko teillä yhteinen sähköpostiosoite?

Äänestä
  • sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua

    Äänestä

  • petoksen uhri kirjoitti:

    sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua

    itseään puolustellen jo ekassa kysymyksessään täällä keskustelupalstalla, missä voi anonyyminä kirjoitella, niin silloin voi olettaa ettei muutkaan mukamas faktat pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • petoksen uhri kirjoitti:

    sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua

    joopa joo, itse luin surutta mailit ja selasin kännykän, enkä turhaan. Asiat selvisivät ja ukko tunnusti ja lensi pihalle. En puolustele tekoani mutta kuka syyttää ja ketä. tälläisissä asioissa pitää ajatella itseään - ihan hyvällä omallatunnolla.

    Äänestä

  • jos valehtelee kirjoitti:

    itseään puolustellen jo ekassa kysymyksessään täällä keskustelupalstalla, missä voi anonyyminä kirjoitella, niin silloin voi olettaa ettei muutkaan mukamas faktat pidä paikkaansa.

    aika erikoista puolustella itseään anonyymisti ?

    Äänestä

  • petoksen uhri kirjoitti:

    joopa joo, itse luin surutta mailit ja selasin kännykän, enkä turhaan. Asiat selvisivät ja ukko tunnusti ja lensi pihalle. En puolustele tekoani mutta kuka syyttää ja ketä. tälläisissä asioissa pitää ajatella itseään - ihan hyvällä omallatunnolla.

    Mieheni reaktio näkemääni uneen, jossa hänellä oli toinen nainen, sai hänessä niin poikkeuksellisen nopean reagtion, että se on "äitin korvien välissä"... Tutkin kännykän ja sain selville numeron ja tunsin naisen. Kerroin tutkineeni puhelimen ja otin syyllisyyden niskoilleni että olin tehnyt väärin. Mies kielsi suhteen ja väitti että heillä oli vain tekstiviestisuhde. Ajatus ei kuitenkaan antanut minulle rauhaa ja seurailin mieheni käytöstä. Kerroin toiselle naiselle viestillä etten pääse yli heidän suhteestaan. Kesti yli vuoden ennenkuin mieheni päätti itse tunnustaa koko ruman tarinan ja kertoi vielä enemmänkin. Oli varma että jätän hänet samantien, muttei pystynyt enää elämään itsensä kanssa. Omatunto painoi hartioita kasaan, mutta rakkaalleni kertominen oli tuskaista, koska ei missään vaiheessa olisi halunnut minua satuttaa. Ensimmäisen puoli vuotta itkin ja miehen kanssa puhuimme asiasta moneen suuntaan. Olihan itsetuntoni pohjamudissa vaikka toinen vannoi rakkauttaan eikä missään vaiheessa haluaisi vaihtaa kehenkään. Elämme päivän kerrallaan mutta minulta puuttuu luottamus "pettäjään" ja on todella vaikeaa uskoa että pystyisi koskaan "parantumaan" mutta itse uskoo siihen koska tietää mitä tuskaa se kaksoiselämä tuottaa loppujen lopuksi... se ei ole sen arvoista. Se on asia mistä ei ylpeillä. Rakkautta riitti -uskollisuutta ei. Nyt elän päivän kerrallaan ja mietin jaksamistani. Minäkään en ole koskaan ollut mustasukkainen mutta mieheni kyllä ja tutkinut puhelintani, laatikkoni ym. mutta ei ole koskaan löytänyt mitään, syyllistänyt kyllä mielellään jotta oma olo helpottuisi - ehkä??
    Mieti myös mitä haluat jatkossa. Minäkin suunnittelin ennen "läpimurtoa" erilaisia vakoilujuttuja, mutta jos saat kiinni puolisosi niin joudut tekemään "ratkaisun mitä haluat jatkossa". Se onkin oikeesti vaikea tilanne. Mukavaa kesän odottelua kuitenkin. Muista olla "mielenkiintoinen ja salamyhkäinen" niin vaimosi voi huomata sinutkin uudelleen... Olethan itsesi "bestis" jonka voit viedä vaikka syömään tai leffaan ym.

    Äänestä

  • jos valehtelee kirjoitti:

    itseään puolustellen jo ekassa kysymyksessään täällä keskustelupalstalla, missä voi anonyyminä kirjoitella, niin silloin voi olettaa ettei muutkaan mukamas faktat pidä paikkaansa.

    leiki vaikka että tarina on satua ja ajattele asiaa esim tv sarjan jaksona. Moraalisia ja eettisiä asioita voi tarkastella myös käsitteellisinä asioina. Mitkä asiat tällä keskustelupalstalla ovat tosia, kuka valehtelee ja kuka puhuu totta

    Äänestä

  • jalat alta kirjoitti:

    Mieheni reaktio näkemääni uneen, jossa hänellä oli toinen nainen, sai hänessä niin poikkeuksellisen nopean reagtion, että se on "äitin korvien välissä"... Tutkin kännykän ja sain selville numeron ja tunsin naisen. Kerroin tutkineeni puhelimen ja otin syyllisyyden niskoilleni että olin tehnyt väärin. Mies kielsi suhteen ja väitti että heillä oli vain tekstiviestisuhde. Ajatus ei kuitenkaan antanut minulle rauhaa ja seurailin mieheni käytöstä. Kerroin toiselle naiselle viestillä etten pääse yli heidän suhteestaan. Kesti yli vuoden ennenkuin mieheni päätti itse tunnustaa koko ruman tarinan ja kertoi vielä enemmänkin. Oli varma että jätän hänet samantien, muttei pystynyt enää elämään itsensä kanssa. Omatunto painoi hartioita kasaan, mutta rakkaalleni kertominen oli tuskaista, koska ei missään vaiheessa olisi halunnut minua satuttaa. Ensimmäisen puoli vuotta itkin ja miehen kanssa puhuimme asiasta moneen suuntaan. Olihan itsetuntoni pohjamudissa vaikka toinen vannoi rakkauttaan eikä missään vaiheessa haluaisi vaihtaa kehenkään. Elämme päivän kerrallaan mutta minulta puuttuu luottamus "pettäjään" ja on todella vaikeaa uskoa että pystyisi koskaan "parantumaan" mutta itse uskoo siihen koska tietää mitä tuskaa se kaksoiselämä tuottaa loppujen lopuksi... se ei ole sen arvoista. Se on asia mistä ei ylpeillä. Rakkautta riitti -uskollisuutta ei. Nyt elän päivän kerrallaan ja mietin jaksamistani. Minäkään en ole koskaan ollut mustasukkainen mutta mieheni kyllä ja tutkinut puhelintani, laatikkoni ym. mutta ei ole koskaan löytänyt mitään, syyllistänyt kyllä mielellään jotta oma olo helpottuisi - ehkä??
    Mieti myös mitä haluat jatkossa. Minäkin suunnittelin ennen "läpimurtoa" erilaisia vakoilujuttuja, mutta jos saat kiinni puolisosi niin joudut tekemään "ratkaisun mitä haluat jatkossa". Se onkin oikeesti vaikea tilanne. Mukavaa kesän odottelua kuitenkin. Muista olla "mielenkiintoinen ja salamyhkäinen" niin vaimosi voi huomata sinutkin uudelleen... Olethan itsesi "bestis" jonka voit viedä vaikka syömään tai leffaan ym.

    se antoi ajattelemisen aihetta. Enpä tiedä itsekkään mitä "sen" jälkeen.. Jotenkin vain asian pitäisi ratketa, ei voi elää loputtomiin epävarmuudessa

    Äänestä

mies imartelee naistasi "olisi mukava kuulla ääntäsi". Ei välttämättä merkitse mitään muuta naisellesi. Ehkä vaan jostakin vanhasta velvollisuuden tunteesta.

Jos tietäisit kumpi päätti suhteen. Jos vaimosi, niin sinulla turha huoli. Muutoin.. harkitse asemasi.

Äänestä
  • onko "vanha tuttu". Varmista tämä. Jos ei, niin uusi ihastus. Game over -> kerää kamasi ja häivy niin pian kuin mahdollista. Sorry, olen pessimisti, toisinaan ;.)

    Äänestä

  • edellinen lisää kirjoitti:

    onko "vanha tuttu". Varmista tämä. Jos ei, niin uusi ihastus. Game over -> kerää kamasi ja häivy niin pian kuin mahdollista. Sorry, olen pessimisti, toisinaan ;.)

    ei vain koskaan ole esitelty minulle. En tiedä suhteesta tai sen päättymisestä mitään. Muistaakseni vaimoni kerran mainitsi nimen jossain yhteydessä 3 vuotta sitten.. Aloimme seurustella silloin. Huomasin, että viestien lähettäjän nimi on tallennettu puhelimen muistiin lyhennettynä 2 kirjaimisena. Tuo "olisi mukava kuulla jne." ei miehen kirjoittamana voi tarkoittaa kun yhtä

    että miespuoliset ystäväni sanovat minulle joskus noin. Ja myös naiset. Jotkut miehet ei käytä mitään tontyylistä tekstiä, toisille se taas on ihan omintakeista.

    Äänestä

Kyllähän juttu on niin että vaimollas ei ole puhtaat jauhot pussissa.Mikä tarve hänellä oisi tavata entistään jos ei olisi mitään?Ja sinä voit sanoa ihan suoraan että tutkit sähköpostit...Salaahan hänkin sinulta jotain ja tällä tavoin jäi kiinni.Ehkä kannattaisi istua pöydän ääreen ja jutella mistä johtuu että hänen tarvii etsiä lohtua muualta

Äänestä

1puhelimen tarkastus niin usein kuin mahdollista 2. Käytä salasanojen urkkimis ohjelmaa 3 keylogger joka tallentaa näppäimistön käytön 4. Taskujen ja muun sälän tarkistus 5. Vaimon auton matkamittarin tarkistus. Koe " kutina" siitä että teet jotain asian eteen.
Jos tulosta ei tule unohda koko juttu. Puhuminen on yhtä tyhjän kanssa, pettäjä pettää puheissaankin

Äänestä

siihen tapaamiseen sinä vapaapäivänä?

itse olen karvaasti saanut kokea sen että kaikki mitä avioliitossa pitää toiselta salata on pettämistä joten kysy suoraan vaimoltasi onko jotain tapahtunut kun hän tuntuu jotenkin erilaiselta kuin ennen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaiffari12 kirjoitti:

naiset kertokaa olenko turhaan huolissani! Luin viime syksynä vahingossa vaimoni sähköpostin, jossa hän vastasi jonkun entisestä elämästään olevan tutun mailiin ja sopi tapaamista kahvin merkeissä vapaapäivänään. Maili oli ihan "viaton", mutta yksi ainoa lause sai hälytyskellot soimaan;"meinasin soittaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos soittaa huonoon aikaan".
Asia voivasi kovasti, mutten voinut keskustella asiasta koska olin lukenut hänen postiaan. Nyt pari viikkoa sitten käytin illalla hänen puhelintaan (ei piilottele sitä kuten en minäkään omaani)ja huomasin että samalta mieheltä oli tullut viesti, jossa hän sanoi; "olisi mukavaa kuulla ääntäsi..." ja vaimoni oli vastannut; "pääsen neljältä töistä joten voit soittaa jos haluat". kuljemme samalla autolla työmatkat, mutta nyt vaimolla oli poikkeuksellisesti palaveri illalla joten hän oli yksin liikkeellä. En toki epäile, ettei hän olisi ollut siinä palaverissa. Eikä hän ollut poistanut kyseistä viestiä! mutta kaikki tuntuu salailulta...
Nyt tarvitsisin naisen kuuluisaa vaistoa neuvomaan miten tulisi suhtautua tähän. Rakastan vaimoani enkä haluaisi loukata häntä jos kyseessä on kuitenkin jotain viatonta. olenhan saanut nämä asiat tietooni tavalla, jota molemminpuoliseen luottamukseen perustuvassa suhteessa ei tehdä. Häpeän, mutta samalla piinaava ahdistava tunne jäytää sisälläni ja pelkään ettei se voi olla vaikuttamatta suhteeseemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu