tarina

Tällä uskottumuus palstalla käydään mielenkiintoista keskustelua kaikin puolin uskottomuuden oikeutuksesta yms. jutuista, mutta kehoittaisin harkitsemaan seurauksia pitemmällä aika välillä. Ihastumisen tunne on hieno ja kaikki jotka ovat parisuhteessa, niin ovat sen varmaan kokeneet. Tosiasia on, että parisuhde muuttuu jossain vaiheessa arkiseksi ja jopa tylsäksi.

Omassa tarinassani vaimo petti mennen tullen suhteen ajan (12 vuotta). Puhui tarvitsevansa omaa aikaa ja vapautta. Vapaus tarkoitte hänelle mahdollisuutta käydä vieraissa ja treffeillä tämän sivuston treffi osaston kanssa, ristelyillä ja ns. koulutus matkoilla. Kerran tietokoneen kovalevyltä palauttaessani vahingossa poistettua tiedostoa tulikin esiin vaimon pitkäkirje salarakkaalleen. Hyvin yksityiskohtainen kuvaus siitä, että ei ole koskaan miestä halunnut vaan lapset. Salarakas oli myös naimisissa. Toisaalta kuinka hienoa on taas olla ihastunut sekä muuta pohdintaa irtosuhteista ja pettämisestä sekä niiden oikeutuksesta (minun huonommuuttani korostaen). Toteamus myös, että kun ollaan varovaisia niin ei jäädä kiinni. Suhteessa hain vikaa itsestäni. Yritin keskustella mistä mättää. Vaimon kommentit olivat en pysty puhumaan sulle kun, et ymmärrä tai en tule kuulluksi. Ei kai kun oli pettänyt eikä voinut tunnustaa, tämän tajusin jälkeen päin.

Itselleni perhe ja lapset olivat kaikki kaikessa. Perheen eteen tehdän työtä. Joskus täytyy myös luopua jostain, jotta lapset tai puoliso saa jotain. Nyt ollaan tilanteessa missä elatussopimuksia tehdään ja omaisuutta jaetaan (lähinnä yhteisiä velkoja). Lapset kyselevät miksi erottiin. Kerronko, että äiti jakoi torttua pitkin kaupunkia. Halusi perhee ilman aviomiestä

Oman kokemukseni kautta voin antaa vinkkejä.
7946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei!

Opetusalan ammattilaisena voisin vastata, että älä paljasta omia vihan ja katkeruuden tunteita lapsillesi. Parhaiten eroista selviävät lapset, missä lapsia ei sotketa vanhempien riitoihin vaan lasten asiat hoidetaan kaikesta huolimatta yhdessä vaikka kuinka itseä satuttaisi. Lapset tulevat ensimmäisenä ja tarvitsevat myös teidän kummankin positiivistatukea. Pura tunteesi ystävillesi. Voimia!

Äänestä

Joskus vaan väärät ihmiset menevät keskenään naimisiin. Syyllisiä ei edes välttämättä ole, on vain kaksi toisilleen sopimatonta henkilöä.
Kun rakkautta ei ole, sitä vaan ei ole. Siihen eivät auta mitkään temput eikä kikkakolmoset. On kiitollisuutta ja arvostusta, mutta ei niitä tunteita, joita pitäisi olla.

Tiedän yhden samankaltaisen tapauksen, tosin ei noin pahan. Siinä tapauksessa mies löysi nopeasti uuden upean naisen. Tämä petturivaimo taas katui tekojaan, se vaan valitettavasti oli liian myöhäistä.

Kunnon miehistä on markkinoilla pulaa, joten sinulle tulee käymään ihan hyvin, ole huoleti.

Nasta lautaan ja menoksi!

Äänestä

lapsesi on sinun eikä jonkun pettäjäukon alkuun saattamia?

Se vielä puutuisi että pettäjä kasvattaisi sinulla toisten ukkojen pennut!

Äänestä
  • ei tollainen viesti tota ketjun aloittajaa auta! Lapsia on turha sotkea aikuisten sekoiluihin. Pettäjä on aina pettäjä, kunnon kaveri vaan uuteen elämään ja pidäkin huoli niistä lapsistasi!

    Äänestä

  • Tiedän kyllä lasten olevan minun ja vaikka ei olisi, on tunne sidos molemmin puolinen. Minua ne kutsuvat isäksi ja olen heidän vaipat vaihtanut, tarhasta hakenut ja sairaudet omalta osaltani hoitanut. Lapsia en vihaa. Ikävä kyllä sitoutumattomuus tai kenemättömyys olla parisuhteessa vei lapsilta perheen. Sen ympäristön, jossa lapsilla tulisi olla oikeus kasvaa ja kehittyä. Edustan kai konservatiivisia arvoja tässä suhteessa. Myönnettäköön, että itsessänikin on heikkouksia ja puutteita (täydellisiä ihmisiä ei kai ole). Omat vaillinaisuuteni keskustelu yrityksissä yritin tunnustaa, mutta niistä tulikin lähinnä aseita.

    Äänestä

älä unhoda kertoa tilannetta tulevan ex-vaimosi salarakkaan vaimolle, jos eivät jo ole laittaneet kantapäitä vastakkain

Äänestä

olet katkerampi; siitä, että luit vaimosi kirjoittamat "paljastukset" itsestäsi, vai siitä, että hänellä oli salarakas(rakkaita?)?

Tosiasia on, että parisuhde voi säilyä elävänä, vuosikymmeniäkin tai sitten se kuolee. Olet kysellyt vaimoltasi missä mättää, saamatta tyydyttävää vastausta. Mutta jos mietit itseäsi: Jos sinulla olisi suhde/suhteita vuositolkulla, niin lähtisitkö niitä selvittelemään vaimollesi tämän kysellessä? Et varmastikaan, etenkin siinä tapauksessa, ettei teillä olisi muuta yhteistä kuin lapset ja osoite. Jos välillänne olisi edes jonkinlaista vuorovaikutusta ja ymmärtämystä, asioista voisi avautuakin. Se helpottaisi eroprosessiakin. Mutta kannattaako lähteä puimaan asioita, jos tuntuu siltä, ettei toinen ymmärrä eikä itse tule kuulluksi?

Lapsille voi sanoa, että erositte, koska teidän on parempi elää erossa toisistanne, teillä on paha olla yhdessä. Tai ei tarvitse selittää mitään; parisuhde on kahden kauppa.

Muista myös; uskottomuus ei ole varsinaisesti minkään eron syy, vaan se on seurausta toimimattomasta parisuhteesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niemitön kirjoitti:

Tällä uskottumuus palstalla käydään mielenkiintoista keskustelua kaikin puolin uskottomuuden oikeutuksesta yms. jutuista, mutta kehoittaisin harkitsemaan seurauksia pitemmällä aika välillä. Ihastumisen tunne on hieno ja kaikki jotka ovat parisuhteessa, niin ovat sen varmaan kokeneet. Tosiasia on, että parisuhde muuttuu jossain vaiheessa arkiseksi ja jopa tylsäksi.

Omassa tarinassani vaimo petti mennen tullen suhteen ajan (12 vuotta). Puhui tarvitsevansa omaa aikaa ja vapautta. Vapaus tarkoitte hänelle mahdollisuutta käydä vieraissa ja treffeillä tämän sivuston treffi osaston kanssa, ristelyillä ja ns. koulutus matkoilla. Kerran tietokoneen kovalevyltä palauttaessani vahingossa poistettua tiedostoa tulikin esiin vaimon pitkäkirje salarakkaalleen. Hyvin yksityiskohtainen kuvaus siitä, että ei ole koskaan miestä halunnut vaan lapset. Salarakas oli myös naimisissa. Toisaalta kuinka hienoa on taas olla ihastunut sekä muuta pohdintaa irtosuhteista ja pettämisestä sekä niiden oikeutuksesta (minun huonommuuttani korostaen). Toteamus myös, että kun ollaan varovaisia niin ei jäädä kiinni. Suhteessa hain vikaa itsestäni. Yritin keskustella mistä mättää. Vaimon kommentit olivat en pysty puhumaan sulle kun, et ymmärrä tai en tule kuulluksi. Ei kai kun oli pettänyt eikä voinut tunnustaa, tämän tajusin jälkeen päin.

Itselleni perhe ja lapset olivat kaikki kaikessa. Perheen eteen tehdän työtä. Joskus täytyy myös luopua jostain, jotta lapset tai puoliso saa jotain. Nyt ollaan tilanteessa missä elatussopimuksia tehdään ja omaisuutta jaetaan (lähinnä yhteisiä velkoja). Lapset kyselevät miksi erottiin. Kerronko, että äiti jakoi torttua pitkin kaupunkia. Halusi perhee ilman aviomiestä

Oman kokemukseni kautta voin antaa vinkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu