Taidan kokeilla tätäkin ko ihonhoitosarjaa. Vuosien varrella on tullut kokeiltua antibiootit, voiteet (resepti), luontaistuotteet ja huima määrä erilaisia putsareita ym ihonhoitosälää. Kertokaas nyt mulle, että ostanko matkapakkauksen ja kokeilen sillä miltä vaikuttais. Voiteita näytti olevan monta eri vaihtoehtoo, kokeilemallako löytyy itselleen sopivin? Ihossani on mustapäitä ja finnejä, ostanko epäpuhtaan ihon paketin? Auttakaa =))
Jälleen
dr hauschkasta
3144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
OSta molemmat matkapakkaukset. Niistä on ollut ainaskin minulle kovasti hyötyä. Puhdistukseen en ole oikein osannut käyttää kumpaakaan tuotetta ja siihen käytänkin baborin puhdistusgeeliä. Kasvovetenä minulla on myös erisanin kasvovesi. Käytän kosketusvoiteena kasvoöljyä ja kvinttenvoidetta molempia. Savinaamio on aivan ihana samoin voidenaamio. Minulla ainaskin on ihon kunto parantunut huomattavasti ja punaiset arvetkin tuntuvat ainaskin oisittain vaalentuneet. Enää ei ole sellaisia isoja finnejä kuin aikaisemmin ja toivoisin, että nyt olisin löytänyt sellaiset tuotteet joiden avulla niitä ei enää haitaksi asti tuliskikaan. Kun ikää alkaa olla mittarissa 35, ei haluaisi enää kovin finneistä kärsiä. Ne ovat tosiaankin olleet riesanani murrosiästä asti ja kasvot ovat sen näköiset.
Nyt ajattellinkin tilata näitä ihan oikean kokoiset pakkaukset. Aurinkorasvaa kasvoille pitäisi myös hommata ja ajattelin tilata sitäkin tämän sarjan tuotteista. Joten ei muutakun heti vaan rohkesti kokeilemaan ja raportoippa sitten kuulumisia, oliko niistä sinulle hyötyä.
kun kirjoittelit kokemuksia =) Samoin ikää alkaa olla jo kohta 30v, että haluaisi näistä finneistä jo oikeasti eroon. Ens viikolla käyn shoppailemassa pakkaukset ja kerron sitten miten käynyt.
Suosittelen tilaamaan ne netin kautta terveysasema.fi osoitteesta. Tulevat vaivattomasti suoraan kotiin 3,90e postimaksulla ihan muutamassa päivässä ja muistaakseni maksavat vain alle kympin kappale.