Eronnut

Tapasin muutamia viikkoja sitten vajaa vuosi sitten pitkästä ja vaikeasta liitosta eronneen miehen, jonka kanssa synkkasi mielettömän hyvin. Juttu luisti heti. Toissapäivänä hän kertoi olevansa aivan sekaisin ja hänen on pakko selvittää päänsä. Sanoin vain, että tässä tämä sitten oli. Hän yllättikin ja sanoi, ettei hän ainakaan voi niin sanoa. No nyt pallo on hänellä. Ei kuitenkaan voida nähdä ennenkuin pää on selvä. Kuinkahan monta kuukautta menee ennenkuin kuuluu mitään. Minä tietenkin aion elää harmistuksesta huolimatta omaa elämääni. Ottaa sitten yhteyttä jos ottaa.
5920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pärjäät hyvin. Elämä on elettäväksi tarkoitettu.

Äänestä
  • tilanteessa miesystäväni kanssa niin, että sovimme, ettei kahteen viikkoon pidetä yhteyttä, oli tilanne mikä tahansa. Sovimme treffit kahden viikon päähän, että sitten katsotaan mikä tilanne on. Meillä oli kyllä molemmilla sellanen olo, että pää oli sekaisin kaikesta.

    Pidimme kirjaa, tai sellaista listaa päivittäin erossa olon hyvistä ja huonoista tunteista/puolista. Kun tapasimme kahden viikon jälkeen, kävimme listat läpi yhdessä. Yhdessäolon puolelle kallistui selvästi. Molemmilla oli ollut ikävä toista sekä intiimisti että arkiasioissa. Löytyihän listalta sinkkuelämän hyviäkin puolia, esim. sai katsoa tv:stä mieleisiä ohjelmia yms., mut ne oli pikkujuttuja todellakin. Mutta kyllä 2 viikkoa selvitti monta mieltä painanutta kysymystä. Sitäpaitsi tehtävä oli hauskalla tavalla haastava ja siinä oppi itsestään muutenkin tosi paljon. Suosittelen.

    Äänestä

  • .,.. kirjoitti:

    tilanteessa miesystäväni kanssa niin, että sovimme, ettei kahteen viikkoon pidetä yhteyttä, oli tilanne mikä tahansa. Sovimme treffit kahden viikon päähän, että sitten katsotaan mikä tilanne on. Meillä oli kyllä molemmilla sellanen olo, että pää oli sekaisin kaikesta.

    Pidimme kirjaa, tai sellaista listaa päivittäin erossa olon hyvistä ja huonoista tunteista/puolista. Kun tapasimme kahden viikon jälkeen, kävimme listat läpi yhdessä. Yhdessäolon puolelle kallistui selvästi. Molemmilla oli ollut ikävä toista sekä intiimisti että arkiasioissa. Löytyihän listalta sinkkuelämän hyviäkin puolia, esim. sai katsoa tv:stä mieleisiä ohjelmia yms., mut ne oli pikkujuttuja todellakin. Mutta kyllä 2 viikkoa selvitti monta mieltä painanutta kysymystä. Sitäpaitsi tehtävä oli hauskalla tavalla haastava ja siinä oppi itsestään muutenkin tosi paljon. Suosittelen.

    Ihmisellä pitää olla varaus ihmissuhteelle, jotta sellaiseen voi kunnolla ryhtyä. Usein vastikään eronneet vain kaipaavat jotakuta tai läheisyyttä, mutta eivät ole valmiita antamaan toiselle. Eivät siis ole henkisesti valmiita todelliseen suhteeseen.

    Jokaisen onkin hyvä miettiä, mitä on valmis antamaan toiselle.

    Äänestä

aika pian eron jälkeen. Sanoi, että ehkä se on laastari, mutta toivoi muuta. En tiedä, tiesikö uusi, että mies lähetti minulle mustasukkaisia viestejä toisinaan. Pitkän liiton jälkeen ero oli hänellekin vaikea, vaikka itse päätti lähteä, koska mikään ei vain enää sujunut. Meillä ei ero tullut minkään pettämisen takia, oltiin vain kasvettu erilleen.Eroaminen oli todella vaikeaa molemmille, minä varsinkin pyysin kauan häntä palaamaan. Kun ei suhdetta osaa katkaista kokonaan, niin toisenkin on silloin varmaan todella vaikeaa opetella elämistä uuden kanssa. Aika auttaa kaikkeen, ei mikään muu. Ja aika näyttää sinullekin kuinka teidän käy.

Äänestä

Vaikka sua harmittaakin, niin kannattaa myös arvostaa miestä siitä, että hän kykeni laittamaan jarrut päälle heti alussa, kun totesi omat vaikeutensa suhteen aloittamisessa. Jos päätätte joskus yrittää ottaa uusiksi, onnistumisen mahdollisuudet on silloin varmasti paljon paremmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies.... kirjoitti:

Tapasin muutamia viikkoja sitten vajaa vuosi sitten pitkästä ja vaikeasta liitosta eronneen miehen, jonka kanssa synkkasi mielettömän hyvin. Juttu luisti heti. Toissapäivänä hän kertoi olevansa aivan sekaisin ja hänen on pakko selvittää päänsä. Sanoin vain, että tässä tämä sitten oli. Hän yllättikin ja sanoi, ettei hän ainakaan voi niin sanoa. No nyt pallo on hänellä. Ei kuitenkaan voida nähdä ennenkuin pää on selvä. Kuinkahan monta kuukautta menee ennenkuin kuuluu mitään. Minä tietenkin aion elää harmistuksesta huolimatta omaa elämääni. Ottaa sitten yhteyttä jos ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu