Vappu

Vappupäivä.
Allapäin täällä lueskelin monia kirjoituksia, kun tuntuu niin pirun yksinäiseltä, satutetulta ja maanrakoon painuneelta olo.

Aaton aattona jo tämä alkoi.
Monenlaista oli ennen räjähdystä ja sitten puolenyön paikkeilla käytiin kimppuun kuin sika limppuun. Mies kävi. Minä olen sen verran kummallinen taistelija, etten älynnyt siinä aluksi edes vastaanpanna. Menin kuin räsynukke vihaisen leikkijän käsissä. Alkoholilla oli osuuttta, niin meillä aina, kun jutut riistäytyy, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Viinejä oli maisteltu jonkin verran, mutta kumpikin erillämme omia puuhaillen samojen seinien sisällä kylläkin.

Syykö räjähdykseen? Onko se edes tärkeä? Mutta jos se on, niin se oli sanallinen kaplakka. Sanallinen riita on pahoja sanoja sinne tänne, loukkaavia, vihaisia sanoja.

On sitä sanallisesti riidelty monienkin kanssa, pentuna varmaan kovasti vanhempieni ja sisarusten kanssa ja joskus ystävienkin kanssa ärähdellään. Näissä vaan ei koskaan olla käyty kiistakumppanin rinnuksiin, vedetty pläsiin ja lyöty turpeeseen. Siksi en niin hirvesti paneudu riidan sanalliseen puoleen, mutta siihen kyllä, että KÄSIKSI EI SAA VIHASSA TOISEEN KÄYDÄ! Sellaista syytä ei ole. Ja selittelyt on puolusteluja fyysisen väkivallan oikeutukselle.

Meidän loppu päättyi ihan toisin, kun edellä paasasin. Mies tönäsi usemman kerran niin että kaaduin, raahasi käsistä ja heitteli. Lopuksi hän kaatoi mut selälleen, istui rinnan päälle, lukitsi kädet polvillaan ja kuristi kurkusta kahteen eri otteeseen ja lujaa. Tajusin jossain vaiheessa sanat "Nyt kyllä kuolet". Ja siltä kyllä tuntuikin. En tiedä mikä, järkikö hänellä vilahti vai enkelitkö puuttuivat asiaan, mutta jotenkin siinä pääsin alta pois, nakkasin häntä jakkaralla, nappasin kännykän ja soitin apua. -Mies vietiin.

Sain ajan lääkärille vapunaattona iltapäivälle, mutta ennen kuin ehdin lähteä, mies palasi pahnoilta. Olin levoton. Hän tuli kohti ja vihaisena kuin perkele. Karjui kuin leijona. Syytti ja paasasi. Heitti minua astialla ja siinä vaiheessa livahdin ulos, autoon ja pakoon. Hain lääkärintodistuksen.

Nyt pitäisi varmaan mennä huomenna tekemään se rikosilmoitus. En tiedä, miksi koskee sen asian tekeminen niin rankasti ja lujasti. Osasyyllisyyskö? Sekin ja se,että tiedän, että kun asia viedään viranomaisten käsiin, oma mahdollinen päätösvalta on syyttäjän käsissä. En pystyisi peruuttamaan sittenkään, jos tästä koskaan enää sopua tulee. Jos joskus vielä haluaisin antaa anteeksi. Onko hölmöä?

Tiedän, että rikos on tapahtunut, mutta...

En tiedä, rakkaat ihmiset, en ymmärrä tätä ristiriitaa. Miksi en osaa olla itsekkäämpi, kostonhaluisempikin ja sanoa järjellä mitä järki sanoo. kuolikohan mun järki tuossa ja en vielä sitä tajua?

Niin...
141383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Älä tunne syyllisyyttä,laitat paperit
vetämään.Ja lähdet välittömästi pois
siitä.Älä ajettele nyt muuta kuin itseäsi.
Sinä te ole tehnyt mitään,vaikka mies
voi niinkin väittää.Älä anna enää
manipulijoida itseäsi.Anteeksi sana ei
korvaa sitä mitä mies sinulle teki.
Iskuja tulee lisää,vaikka mies sanoo
et se oli viimeinen.Ja rehellisesti
sanot ihmisille kaikki jos kyselevät.
Ei tarvii salata sitä mikä mies on.
Minulla on 17 vuoden ajalta kokemukset,
tiedän mistä puhun.Onko teillä lapsia;
jos saan kysyä.Ja minun kanssa voit
kirjoittaa jos haluat ja purkaa pahaa
oloa.Voimia sinulle,ja elä anna nyt
periksi,ajattele vain itseäsi.Sinulla
kuuluu olla elämä,jossa ei hakata.

Äänestä

Mielestäni sinun kannattaa pysyä jämäkkänä nyt ja mennä tekemään se rikosilmoitus.

Tekstistäsi päätellen vaikutat todella fiksulta ja pystyvältä persoonalta.

Laita tunteet hyllylle, niitä ehtii miettiä ja mähkiä myöhemmin.
Kylmän viileesti teet ilmoituksen. Askel kerrallaan rakennat rajat joita ei enää rikota.

Sinulla tulee tulevaisuudessa olemaan Vappupäiviä jolloin ei tunnu yhtään satutetulta tai yksinäiseltä. Silloin mietit taaksepäin elämääsi ja ajattelet : Onneksi lähdin litomaan aikoinani koska elämä maistuu näin hyvältä!

Pidä katse horisontissa eli OMASSA tulevaisuudessa. Väkivaltatilanteissa juuri vahvempi osapuoli hyödyntää toisen tunnetiloja. Tunteisiin ei voi luottaa tuollaisten kokemusten jälkeen ennen kuin palautuu normaaliksi tuo elämäntilanteesi.

Opettele sanomaan itsellesi: Minä olen ihminen joka ei hyväksy väkivaltaa. Piste.
Sillä tämä on se alku muutokselle josta kaikki lähtee selkiintymään.

Ole rohkea, olen vakuuttunut että sinä pystyt ja pärjäät kyllä! Et vaikuta miltään uhri-ainekselta joka vuosien päästä (jos ylipäänsä on vielä hengissä) itkee menetettyjä vuosiaan.

Äänestä

jos haluat antaa hänelle luvan hakata sinua uudelleen.

Äänestä

Elää väkivaltaisessa suhteessa, aikaa kuluu, irtipääseminen koko ajan yhä vaikeampaa.
kunpa voisit riuhtaista itsesi irti, ennenkuin pahempaa pääsee tapahtumaan.
Olet ollut jo suuressa vaaressa.

Voimia sinulle tähän päivään.

Äänestä

nyrkki tai sana, ei mitään eroa, loppujen lopuksi.

Äänestä
  • eikö niillä ole eroa?

    Äänestä

fiksu ja vahva ihminen. Lähde pois. Tuolla jossain on mies, joka rakastaa sinua.

Äänestä

ennen kuin on liian myöhäistä. Kunnon miehiä löytyy kyllä!

Äänestä

ja Häntä on yhteiseen elämään vetänyt pyyhkiydy pois noin vain vaikka toinen on tehnyt todella pahoin Sinua kohtaan.Tässäkin on järki&tunne vastatusten ja vaikka itse tiedät ettet hyväksy moista käytöstä etkä halua kokea sitä ikinä on tämä lyöjäosapuoli saanut "pään avattua" lyöntikäyttäytymiselleen ja jatkoa seuraa ihan varmasti mikäli annat asian olla.Hoitoa tämä lyöjä tarvitsee.Minä yritin aikoinaan "rakastaa" puolisoni terveeksi ja rakastin niin kauan että olen elävä ihme,minun olisi pitänyt lääkäreitten mukaan kuolla viimeisimpään käsittelyyn.En tiedä oletko minua järkevämpi mutta toivon sitä.

Äänestä
  • En mä ole sua järkevämpi sisko kulta.
    Ei siinä järki puhu, kun sydän särkyy.
    Kai sekin uusiutuu... toivon niin.
    Hyvää yötä, mä olen väsynyt nyt.

    Äänestä

Nyt on muutama päivä mennyt.
Olen surrut, säälinyt ja rakastanut koko sieluni laajuudella.

Kiitän kaikkia, jokaista Sinua, joka välitit.
Olen jättänyt rikosilmoituksen ja samalla reissulla postitin avioerohakemuksen.

Nyt olen kuin lintunen, josta Luoja pitäköön huolta, vaikkei lintu huomisesta välitä, mä olen hyvin väsynyt. En levoton, vain väsynyt.

Enkeleiden haltuun.

Äänestä
  • Teit aivan oikein!
    Muista tulevaisuudessa että mies ei halua hallita itseään ja vaikka kuinka myöhemmin tulisi katuvaisena pyytelemään anteeksi ja lupailemaan kuuta taivaalta, mikään ei tule muuttumaan. Pysy lujana päätöksessäsi äläkä taivu hänen tuleviin suosttutteluihin!

    Sinulla on vastuu omasta elämästäsi ja vain sinä itse voit siihen vaikuttaa. Sinä ET ole mikään kuollut lehti joka putoaa puusta ja ajautuu tuulen vietäväksi! Sinä olet Luojan luoma ihminen jolle on annettu valtava lahja - vapaus valita!

    Tuo on yksi arvokkaimmista omaisuuksista jonka me jokainen olemme saaneet - älä heitä sitä sioille vaan käytä sitä lahjaa oikein ja arvokkaasti!

    Äänestä

  • ja olen vilpittömän pahoillani puolestasi.

    Teit kuitenkin oikean ja parhaan ratkaisun. Jonakin päivänä voit taas hymyillä ja tunnet eläväsi, vaikka nyt ei tunnu siltä.

    Itken kanssasi menetettyjä unelmia ja särkynyttä sydäntä ja elämää. Rukoilen sinulle voimia.
    Pidä huoli itsestäsi! Et ole yksin!

    Äänestä

  • ...taivaan alkujaan.
    Toiset vaan muuttivat toisen herran palvelukseen, syistä, joita ei nyt tässä tarvise miettiä.

    Ihmisellä on kuin onkin vapaa tahto ja vapaus valita. "Ihmisen vapaata tahtoa Luojakin kumartaa" -niin isoäidilläni oli tapana aikanaan sanoa.

    Toivoisin, että jokainen joka toisen ikeen alla elää, muistaisi nuo lauseet, jotka edellä olevat jo sanoivat: Vapaa tahto valita - ja oikeus/velvollisuus tehdä päätöksiä ja toimia. Oikeus rakastaa ainutkertaista elämäänsä ja velvollisuus tehdä päätöksiä, jolla itseänsä suojelee. Itseänsä ja rakkaita lapsiansa, jos niitä on. Toinen aikuinen on aikuinen, hän tehköön omat ratkaisunsa.

    Ei meistä toista ole luotu toisen yläpuolelle, isännäksi ja hänen alamaisekseen. Niitä aikoja ihmiskunta on kokenut ja kokee valitettavasti edelleen, mutta diktatuurit ovat hajonneet, ennemmin tai myöhemmin.

    Moni odottaa liian kauan, yrittää katsoa väkivallan tekijän toilailuja harvojen sormien välistä, säälienkin, ymmärtäenkin ja lopulta anteeksi antaen, kun usein itse on ensin pyytänyt anteeksi. Niin normaalisti hyvä ihminen toimii. Normaali ihminen - väkivaltaa käyttävä ei ole mikään normaali terve ja hyvä kaksijalkainen!

    Jokainen ansaitsee mahdollisuuden, mutta samassa asiassa uudelleen ja uudelleen mahdollisuuden antaminen on tyhmyyttä eikä varmasti johda haluttuun lopputulokseen - ei kenellekään hyvään loppuun -Se johtaa itsepäisemmän ja kovemman ihmisen hiljaisuudella hyväksyttyyn toisen ihmisen hyväksikäyttöön!

    Puolison ei tarvitse myöskään olla puolisonsa terapeutti eikä äiti, ei edes sukulainen. Ei tarvitse olla, eikä voi olla! Puoliso on tasavertainen kanssakulkija tai ainakin pitäisi olla.

    Toisen ihmisen ikeessä ja aina uuden tilaisuuden sallimalla voi elää aikansa, mutta ei sillä kokonaista elämää voi elää, ei ehjää elämää, ei ainakaan omaa elämäänsä.

    Kun perheväkivaltaa ei päättäväisesti lopeta heti, sitä tavallaan tulevaisuuteensa kerää ja tilaa sen vielä eteensä. Niin rajoja opitaan rikkomaan, ja lopuksi niitä ei olekaan. Siksi jokainen kerta raaistuu ja joskus mennään sitten ehkä yli niin, että jos henki jääkin, oma sielu on niin romu, ettei senkään kanssa jaksa olla tai se ei ehkä koskaan (terapiaketjujenkaan jälkeen) enää palaa siksi loistavaksi ihmiseksi, joksi se luotiin. Kun ihminen liian kauan ja liian paljon kokee toisen taholta käsittämätöntä raakuutta, toipuminen on pieni ihme. Lohdutonta, ja siksi sitä kannattaakin miettiä.

    Toivon voimia jokaiselle, joka väkivallan alla elää. Kannattaa uskoa niitä jokaista kirjoitusta, joissa tälläkin palstalla on kokemuksen äänellä kerrottu. Ei saa jäädä lyötäväksi, ei pidä vaieta ja jos sydän sanoo, pitää uskaltaa lähteä. Moni on sanonut, että sitä on joskus elämään uudelleen selvittyään katunut, ettei aikaisemmin leikannut väkivallalta siipiä.

    Tulevaisuutta ei koskaan voi varmasti tietää, mutta kannattaa ainakin antaa sille mahdollisuus tuoda eteen ne kauniit asiat ja hetket, jotka siellä ehkäpä odottavat ratkaisua, raskasta, mutta vapauttavaa loppupeleissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nurinpäin kirjoitti:

Vappupäivä.
Allapäin täällä lueskelin monia kirjoituksia, kun tuntuu niin pirun yksinäiseltä, satutetulta ja maanrakoon painuneelta olo.

Aaton aattona jo tämä alkoi.
Monenlaista oli ennen räjähdystä ja sitten puolenyön paikkeilla käytiin kimppuun kuin sika limppuun. Mies kävi. Minä olen sen verran kummallinen taistelija, etten älynnyt siinä aluksi edes vastaanpanna. Menin kuin räsynukke vihaisen leikkijän käsissä. Alkoholilla oli osuuttta, niin meillä aina, kun jutut riistäytyy, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Viinejä oli maisteltu jonkin verran, mutta kumpikin erillämme omia puuhaillen samojen seinien sisällä kylläkin.

Syykö räjähdykseen? Onko se edes tärkeä? Mutta jos se on, niin se oli sanallinen kaplakka. Sanallinen riita on pahoja sanoja sinne tänne, loukkaavia, vihaisia sanoja.

On sitä sanallisesti riidelty monienkin kanssa, pentuna varmaan kovasti vanhempieni ja sisarusten kanssa ja joskus ystävienkin kanssa ärähdellään. Näissä vaan ei koskaan olla käyty kiistakumppanin rinnuksiin, vedetty pläsiin ja lyöty turpeeseen. Siksi en niin hirvesti paneudu riidan sanalliseen puoleen, mutta siihen kyllä, että KÄSIKSI EI SAA VIHASSA TOISEEN KÄYDÄ! Sellaista syytä ei ole. Ja selittelyt on puolusteluja fyysisen väkivallan oikeutukselle.

Meidän loppu päättyi ihan toisin, kun edellä paasasin. Mies tönäsi usemman kerran niin että kaaduin, raahasi käsistä ja heitteli. Lopuksi hän kaatoi mut selälleen, istui rinnan päälle, lukitsi kädet polvillaan ja kuristi kurkusta kahteen eri otteeseen ja lujaa. Tajusin jossain vaiheessa sanat "Nyt kyllä kuolet". Ja siltä kyllä tuntuikin. En tiedä mikä, järkikö hänellä vilahti vai enkelitkö puuttuivat asiaan, mutta jotenkin siinä pääsin alta pois, nakkasin häntä jakkaralla, nappasin kännykän ja soitin apua. -Mies vietiin.

Sain ajan lääkärille vapunaattona iltapäivälle, mutta ennen kuin ehdin lähteä, mies palasi pahnoilta. Olin levoton. Hän tuli kohti ja vihaisena kuin perkele. Karjui kuin leijona. Syytti ja paasasi. Heitti minua astialla ja siinä vaiheessa livahdin ulos, autoon ja pakoon. Hain lääkärintodistuksen.

Nyt pitäisi varmaan mennä huomenna tekemään se rikosilmoitus. En tiedä, miksi koskee sen asian tekeminen niin rankasti ja lujasti. Osasyyllisyyskö? Sekin ja se,että tiedän, että kun asia viedään viranomaisten käsiin, oma mahdollinen päätösvalta on syyttäjän käsissä. En pystyisi peruuttamaan sittenkään, jos tästä koskaan enää sopua tulee. Jos joskus vielä haluaisin antaa anteeksi. Onko hölmöä?

Tiedän, että rikos on tapahtunut, mutta...

En tiedä, rakkaat ihmiset, en ymmärrä tätä ristiriitaa. Miksi en osaa olla itsekkäämpi, kostonhaluisempikin ja sanoa järjellä mitä järki sanoo. kuolikohan mun järki tuossa ja en vielä sitä tajua?

Niin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu