Kulutusyhteiskunta

Onko köyhemmistä tai muuten vain maista, joissa kulutus ei ole niin kovasti arvossaan tulevien puolisoidenne vaikeaa ymmärtää suomalaisten kulutusta?

Aihe on nyt viime aikoina tullut meillä puheeksi, koska mieheni ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, miksi minun täytyi ulkomailla ollessamme ostaa viisi erilaista mekkoa, ja miksi juuri vähän aikaa sitten ostin uudet korkokengät, vaikka korkokenkiä on vaatekaapissa jo ennestään parisenkymmentä paria. "Eikö yksi tai kaksi mekkoa ja muutama pari kenkiä riitä?", kysyy hän. No haloo, ei tietenkään, ainakaan minulle. Kummastusta herättää myös laukkukokoelmani, johon kuuluu niin halpiksia, Guessia kuin Chaneliakin...

Itse aina luulin, että Venäjällä on ihmisillä hirveästi muotiluomuksia kaapit täynnä, mutta vaikuttaakin olevan niin, että määrällisesti niitä ei olekaan paljon, vaan samat huippuvetimet vedetään päälle joka päivä.

Mies onkin alkanut valitella vaatteiden ja muun "turhuuden" ostiskelusta. Kellään samanlaisia kokemuksia?
171353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kysymyksessä enemmänkin aika ylikansallinen ilmiö miesten maailmassa: jos naisella on jo muutama mekko, laukku ja kenkiäkin enemmän kuin ehtii käyttää, niin heidän on vaikea nähdä perusteltuna aina vaan uusien ostamista. Sama "sota" meilläkin, vaikka nykyään mieheni suhtautuu shoppailuuni enempi huumorintajuisesti.

Äänestä

Minunkin mieheni ei täysin ymmärrä tätä naisellista tarvettani hankkia kaapin pullolleen kauniita vaatteita, kenkiä & laukkuja, eikä hän myöskään ymmärrä kun ostan jatkuvasti lapselle kivaa vaatetta. Lelujakin on kuulemma liikaa, vaikka niiden kanssa olen mielestäni ihan järkevä kuluttaja. Miehen mielestä on oltava huoliteltu, mutta mustia toppeja ei tarvita kymmentä erilaista, valkoisia paistapuseroita ei tarvita viittä, eikä korkokenkiä 20 paria. ;o) Myös bikinikokoelmani on hänestä pöyristyttävä, minulla kun on 12 erilaista uima-asua...
Myös sisustaminen on mieheni mielestä ihan turhuutta: koristetyynyjä, kevätverhoja, kauniita kynttilöitä & uusi sohva, koska vanha oli ruman värinen. Hullun hommaa kuulemma. ;oD Myöskään hienoa autoa meillä ei ole, eikä viimeisinsä tekniikkaa (esim. tallentava digiboxi & taulu-tv uupuvat edelleen). Mies mielummin matkustelee, kuin hankkii materiaa...
En kuitenkaan välitä asiasta. Me olemme tässä asiassa erilaisia ja kun mies vain pyörittelee päätään, eikä yritä kieltää minua, niin so what hänen höpinöilleen. Joka kesälle on saatava vähintään yhdet uudet bikinit, eikä kevät saavu kotiin ilman ikkunapesua & uusia verhoja. *nauraa*

Äänestä

koska minä olen se joka marmattaa turhasta shoppailusta, kalliista kännyköistä ja televisioista. Vaatteita meistä kumpikaan ei ostele hullun lailla, mutta hän on se joka ostelee enemmän merkkivaatteita.
On kyllä ihan ymmärrettävää että tilanne on näin päin koska mies on yhdysvalloista....heidän kulutuksensa on aivan omaa luokkaansa.
Olen silti aina mykistynyt siellä ollessani kun huomaan kuinka (minun mielestä) turhiin asioihin he tuhlaavat, samalla kuin elämälle välttämättömät asiat ovat ns. retuperällä.
Mutta niinhän itse Dr. Philkin sanoi että rikkaimpia ovat ne joista sitä ei huomaa ulospäin :D
persaukisia ovat taas ne jotka yrittävät näyttää rikkailta. Ja niinhän se usein meneekin!

Äänestä

Mun mieheni ei ole vielä ainakaan valitellut että tuhlaisin liikaa.. (Niin siis hän on tuolta Turkista päin kotoisin) Hän on usein tyrkyttämässä minulle rahaa, että voin shoppailla ja itsekin usein on ihan innolla mukana shoppailemassa.. Hän tykkää ostella uusia vaatteita, kenkiä yms itselleen ja tykkää myös ostella tavaroita meille kotiin.. Vaikka minäkin omistan suurehkon kenkä- ja laukkukokoelman, niin ei siitä ole kauan kun hän osti minulle lahjaksi käsilaukun ihan ilman mitään syyä edes..Että eipä tunnu häntä haittaavan, tykkää vaan kun vaimollaan on aina uutta päälle pantavaa, kun lähdetään ulos tai kyläreissulle tms.. Itsekin on aina hyvin tarkka että ei käytä kauaa samoja vaatteita tai kenkiä, ja tukka on aina oltava viimeisen päälle laitettu(siis geeliä purkillinen) kun lähdetään liikenteeseen.. Sillain meillä.. ;)

Äänestä

hei,

minulla on myös venäläinen mies ja hän ällistyttää minut merkkitietoisuudellaa. Vaatteiden pitää olla laadukkaita ja siksi ne mysä maksavat ihan kohtuuttoman paljon. Itse arvostan myös laatua, mutta voin hyvin pukeutua Henkkaan ja Maukkaankin. Meillä ei ostelemisesta yule sanomista. Siivouksesta kyllä, ihana mieheni on erittäin pedantti myös siivouksen suhteen...Liekö joku venäläinen juttu?

Äänestä
  • Minun mieheni myös on kovin merkkitietoinen, tosin ei juurikaan vaatteiden suhteen, vaan kaiken muun. Lisäksi tuntuu ihan siltä, että hänen logiikkansa mukaan kalliimpi = automaattisesti ja aina parempi. Kun olin ostamassa hiustenkiharrinta, joka oli 20e, hän pakotti ostamaan saman vehkeen, mutta parempaa merkkiä.
    Vaatteista puheen ollen sen sijaan hänelle on tärkeintä, että vaatteet hänestä näyttävät hyviltä ja ovat myös edullisia. Enemmän rahaa on valmis laittamaan esim. kelloon ja urheiluvaatteisiin.

    Ja se siivous... Todellakin näyttää olevan joku venäläinen juttu. Olin aluksi tulla hulluksi, kun vesimukikaan ei saanut olla tietokonepöydällä. Kaiken on aina oltava tip top. Jos vaatteet ovat kuivumassa telineessä, hän patistelee minua jo ensimmäisenä päivänä laittamaan vaatteet kaappiin, vaikka olisivat vielä puolimärkiä. Imuri on miehen paras ystävä, kun sitä käyttää päivittäin. Hän ei sanomansa mukaan pysty olemaan rauhassa, jos tavaroita on väärissä paikoissa...

    Äänestä

  • old_profile_41205 kirjoitti:

    Minun mieheni myös on kovin merkkitietoinen, tosin ei juurikaan vaatteiden suhteen, vaan kaiken muun. Lisäksi tuntuu ihan siltä, että hänen logiikkansa mukaan kalliimpi = automaattisesti ja aina parempi. Kun olin ostamassa hiustenkiharrinta, joka oli 20e, hän pakotti ostamaan saman vehkeen, mutta parempaa merkkiä.
    Vaatteista puheen ollen sen sijaan hänelle on tärkeintä, että vaatteet hänestä näyttävät hyviltä ja ovat myös edullisia. Enemmän rahaa on valmis laittamaan esim. kelloon ja urheiluvaatteisiin.

    Ja se siivous... Todellakin näyttää olevan joku venäläinen juttu. Olin aluksi tulla hulluksi, kun vesimukikaan ei saanut olla tietokonepöydällä. Kaiken on aina oltava tip top. Jos vaatteet ovat kuivumassa telineessä, hän patistelee minua jo ensimmäisenä päivänä laittamaan vaatteet kaappiin, vaikka olisivat vielä puolimärkiä. Imuri on miehen paras ystävä, kun sitä käyttää päivittäin. Hän ei sanomansa mukaan pysty olemaan rauhassa, jos tavaroita on väärissä paikoissa...

    ihan piti ääneen naurahtaa. Imuri on minunkin mieheni "paras ystävä". Joka päivä imuroi ja roskat lattialla häiritsevät. Olen sanonutkin, että jos ärsyttää, niin by-all-means, siitä vaan. ex-mieheni ei olisi huomannut, vaikka kuollut hiiri olisi maannut keskellä lattiaa.

    Äänestä

Mun on taas vaikea sulattaa mieheni kulutushysteriaa; hinkua kännyköiden, kellojen yms. statusvempaimien perään. Joka vuosi pitää hankkia uusi merkkivaate kasa, kun lähtee kotimaahansa. Eikä minkäänlaista säästämisen halua niin sähkön (sammuttaisi tv:n ym valmiustilasta yönajaksi edes) kuin lämpimän veden kanssa tai halua kierrättää. Talvella pitäisi sisällä olla reilusti yli 20 astetta, pärjätä t-paidalla, vaikka olisi taloudellisempaa panna villapaita ylle. Aina pitää olla juustoa, kalkkunaleikettä, molempia siis leivälle, ei kelpaa mikään puuropäivä säästämisen takia. Vaikka tulee köyhästä maasta. Tai ehkä juuri siksi. Tai sitten on vaan tuhlaavainen yksilö.

Äänestä
  • mies länsi-afrikasta ja hän nimenomaan haluaa uusimmat muotikuteet, elektroniikka vempeleet jne. minä taas olen aika naturellisti elävä, mahd. vähän kuluttava ihminen... ärsyttää toisinaan, mutta toisaalta tulee joskus hieman "alemmuudentunne", kun en ole tyypillinen "naisellinen nainen", vaan pikemminkin hän edustaa meillä "sitä puolta"...

    Äänestä

  • Meillä kumpikaan ei ole hysteerinen kuluttaja, vaan pyrimme kumpikin aikalailla ekologiseen elämäntapaan. Mies on enemmän kiinnostunut eloktroniikasta ja minä vaatteista, mutta yritämme olla sortumatta ylilyönteihin.

    Äänestä

Kuin mieheni Aasian maassa mellastava yläluokka. Siellä sitä rahaa kuluu, ja todellakin valitaan vain jotakin merkkituotteita eikä hinnalla ole väliä, päinvastoin mitä kalliimpi sen parempi! Esim. Ikean roina on siellä huippuhinnoissa ja aivan Iii-iii-hanaa!

Äänestä

Näyttääkin siltä, että köyhemmistä maista kotoisin olevat arvostavat enemmän muotivaatteita, kännyköitä ym. ja esittelevät varallisuuttaan mielellään jos sitä on. Ja vaikka ei olisi muuten rahaa, niin muotivaatteet on oltava.

Toisaalta on sellaisia vanhoista varakkaista suvuista olevia, jotka ovat tosi nuukia eivätkä ostele turhanpäiväistä tavaraa vaikka siihen olisikin varaa. Itse pyrin kultaiseen keskitiehen, välillä säästän rahaa enkä ostele mitään kun taas joskus ostan kerralla paljon vaatteita. Mikään vaatteilla koreilija en silti ole.

Hyvin usein varakkaimmat ihmiset eivät näytä varallisuuttaan päälle päin, koska siihen ei ole tarvetta. He eivät myöskään pidä rahaa niin tärkeänä, siksi koska heillä on sitä ollut runsaasti pienestä pitäen. Syynä on myös itsensä suojeleminen, jos on kallis auto tai kello niin joutuu todennäköisemmin ryöstön kohteeksi (ei ehkä Suomessa niin usein kuin ulkomailla).

Äänestä

Joo, vaatteet on turhia ostoksia minulla... alasti pitäs sitten vissiin juosta;D
Miehen kannettava tietokone, ja kannettava dvd-laite olivat sitten pakkohankintoja... Olen toki iloinen että miehellä on läppäri ja ei tarvitse jonottaa koneen käyttöä niin kuin alussa. kannettava dvd-laite on jo liioittelua meillä on jo yksi mutta tietysti se on minun ostama... sitten se uusin kännykkä...siinä on vaikka mitä toimintoja, joita mies ei edes käytä... Auto on nyt miehen veljellä kun mies liukkailla kolaroi omansa ja toinen myytiin (jonkun kanssa tuli autoon lommoja mutta poliisi totesi, ettei ollut henkilövika, tie oli tuolloin liukas, toisen autolle ei käynyt kuinkaan mutta miehen autosta meni etulasit ja muutenkin. Äkkiäpäs pojat ostivat uuden tosin he tarvitsevat sitä töissä);D

Mies ei sano mitään hirmu pahaa uusista vaatteista mutta kaiken vanhan ostaminen on turhaa ellei se näytä uudelta eikä sano että löysin kirpparilta... kai sitä hävettää, että vaimo käy kirpparilla mutta minä löydän sieltä duunattavia vaatteita parhaiten ja ylipäätään kaikkea, mitä tarvitsen ja vielä halvalla... alusvatteet kuitenkin ostan kaupasta.

Mies tossa luki taas olan yli mitä kirjoitan sanoin, että kirjoitan kulutuksesta niin eipä kiinnostanut, vaikka hän on se pahin kuluttaja... kaikkea pitää aina ostaa uutena mutta mahdollisimman halvalla;D

Ei voi miehelle oikein ostaa mitään kun se ei pidä sitten vaikka aina valittaa ettei ole tarpeeksi vaatteita... niin ei ole minullakaan ainakaan kun pitäisi illalla baariin lähteä ja alkaa kiukuttaa;D

Dvd-elokuvia en saa ostaa kun niitä elokuvia kuulema tulee tv:stäkin tai voi vuokrata;D Olisi mukava jos olisi joku kunnon elokuva arkisto mistä voisi nappailla mielen tilaan sopivaa katsottavaa
No nyt kun mies lähtee matkoille niin hän lupasi ostaa minulle joitain Ajay Devgan dvd-elokuvia.

Vähemmänkin voisi kuluttaa. Joskus laskin, että oma ekologinen jalanjälkeni vaatii kolme maapalloa ,mikä on toki vähän verrattuna siihen mitä useammalla suomalaisella tulee mutta ihan tarpeeksi ylittääkseen maapallon sieto rajat.

Ahmed ei kuluta paljon mitään kun ei ole rahaa eikä ruokaa ja elää pummilla vuokra-asunnossa (siis maksaa vuokran ja muuta mutta lainarahoilla);D Ei osta uusia kalusteita ei vaatteita muutenkin elää silleen tosi hiljaisesti toisin kuin mieheni jolle pitää olla kaikkea... viimeisin villitys on omakotitalo kaikilla uutuuksilla ja tietysti 50-tuumainen plasmatelevisio... hankkikoon sen bangladeshilaiselle vaimolleen. Minä muutan Ahmedin kanssa vuorka-asuntoon, eikä me tarvita mitään hienouksia, kun meillä on toisemme ja käytetään joukko liikennettä ja pyöräillään;D

Pitäisi laskea se ekologinen jalanjälki uudestaan joskus taas...

Äänestä

juuri mitään arvokkaita tavaroita. Hyvin vähän tulee muutenkin kulutettua rahaa. Lähinnä matkoihin on nyt mennyt kaikki säästetty raha, muuten ei juuri ole rahaa tuhlattu. Minulla ei ole mitään hienoa elektroniikkaa, perustietokone, vanha TV, kolme puhelinta (kaksi vanhaa ja yksi uudempi), tarjouksesta ostettu digikamera. Siinähän se omaisuuteni nyt melkeinpä tulikin lueteltua. Tietysti on myös vaatteet ja vanhat huonekalut, mutta ei mitään sen ihmeellisempää. Miehellä on enemmän noita elektroniikkajuttuja, joka vuosi ostetaan uusi kallis puhelin (noin 500 €), on hieno TV, Playstation 3 ja muita pelikoneita lisälaitteineen jne. Järkytyin aikoinaan kun hän otti internetliittymän, jonka hinta euroina oli noin 150 €/kk! Ja kun internetin käyttöäkin on korkeintaan muutama tunti päivässä niin mielestäni aivan järkyttävää rahankäyttöä. Mutta hän halusi mahdollisimman nopean internetin, koska oli kyllästynyt aiemman tietokoneensa toimimattomuuteen. Osti sitten sellaisen yrityksille tarkoitetun internetin.

Hänellä on kaksi autoa, toinen on vuodelta 2001 ja toinen 2007. Uudemmasta autosta on vielä 4 vuotta lainaa maksamatta, yksi vuosi on parin kuukauden päästä maksettu. Auto maksoi €uroissa melkein 30 000, joten kallis hankintahan se oli. Muuten kuin tähän autoon ja elektroniikkatavaroihin niin hän ei juurikaan kuluta rahaa. Vaatteet on edullisia kaapuja ja ympäri vuoden on sandaalit käytössä, jotka uusitaan entisten rikkoutuessa. Onhan toki yksi suuri kuluerä ollut minun matkani, jotka hän on maksanut. Niihin on mennyt rahaa ihan mielettömästi, niin paljon, että ihan hävettää. Mutta eihän se minun vikani ole jos hän halusi ne matkat maksaa ja kieltäytyi mm. minun tarjoamista halvemmista hotelleista. Ensimmäinen matkani (18 vrk) maksoi hänelle noin 2800 € (pelkät lentoliput hotellimajoitus). Toisen matkan (14 vrk) ostin itse (750 € eli säästöä yli 2000 €!!!, matka tosin neljä päivää lyhyempi). Mutta tällä toisellakin matkalla hän käytti yli 1 500 € rahaa siihen, että majoittui läheiseen hotelliin päiväajaksi, jotta olisi sitten nopeasti paikalla jos haluaisin esim. jonnekin lähteä autolla jne. Eli eipä ollut hyötyä siitä minun halvemman matkan valinnastakaan.

Kolmas matka (21 vrk) oli vähän halvempi kuin ensimmäinen, vaikka se oli 3 päivää ensimmäistä matkaa pidempi.
Näiden lisäksi hän maksoi myös kaikki ruoat, automatkat, retket, minun ostokseni, joita tuli mielestäni noin 1000 €/matka. Välillä hän myös valitti liiasta ostamisesta, jolloin kerroin muka ostavani tavaroita ja vaatteita sukulaisille, ja osan ostinkin heille. Mielestäni en todellakaan ostellut mitenkään paljon ja kaikki ostokseni olivat halvemmista kaupoista tai alennuksesta.

Itse en koe kuuluvani tähän kulutushysteriaan, harvoin tulee mitään isompaa ostettua. Miehen rahankäyttö on taas joskus aivan hallitsematonta mm. juuri noiden matkojen suhteen.

Äänestä
  • Joo-o, minunkin miehellä menee rahaa tuohon matkustamiseen. Kerran tai kaksi kertaa vuodessa pitää vaan lähteä jonnekin... yleensä kotimaahan pariksi kuukaudeksi ja minua ei tietysti oteta mukaan tai aina minulla on joku syy jäädä pois (koulu, työt, elämä... kaikki käy).

    Suurin hankinta minullakin oli olohuoneen matto (lähemmäs kaksisataa) rakastuin siihen heti kun näin sen (harvemmin rakastun esineisiin varsinkaan mattoihin;D). Mies vielä empi hintaa mutta joissain asioissa mies jättää kauneuden arvioinnin naiselle;D
    Toinen mihin rakastuin oli virginia juliste mutta sehän lähti alle kympillä... En voi kyllä sanoa panostavani sisustukseen mutta jotain kaunista pitää olla. Meillä on turhaa kodin konetta kuten hiustenkuivaaja (en käytä), leivänpaahdin, kahvinkeitin vohvelirauta (käytän harvoin), kolmioleivänpaahdin (saa tehtyä toastia.. eipä olla tehty) joku tv-shopista ostettu vanha sörsselihärveli, jolla saatan peräti joskus tehdä pirtelöä;D
    Imuri tuntuu ihan turhalta kanssa nyt kun ei ole kissaakaan ja itse kun pelkään sen ääntä niin en oikein voi imuroida eikä mies imuroi kun ei ole aikaa mukamas...

    Miehen turhista leluista sitten, pöytätuuletin (on yllä hellepäivinä ollut hyvä olla olemassa mutta muuten vain kerää pölyä nurkassa), sähköhammasharja, wep-kamera jotain muutakin on mutta ei nyt tule mieleen isä antaa joka joulu kelloradion;D

    Isäni oli intona tv-shoppiin, itse en siis ole ostanut noita kaikkia vaan ne on tulleet perintönä;D Kun oikein miettii, niin emme me tarvitse kyllä kaikkea mitä nyt tässäkin huoneessa näkyy mutta niin sitä vain kertyy romua... ja jotkut vielä keräilevät sitä mutta sehän on jokaisen oma asia;D

    Äänestä

Näitä vastauksia lukiessa tuli mieleen, että enpäs muuten tiedäkään miten tämän asian laita on. Vaikka saman katon alla on vietetty runsaasti aikaa, ollaan koko ajan molemmat vietetty melko laihaa opiskelijaelämää. Ja kun molemmilla on pääsääntöisesti omat rahavarannotkin (mitä nyt välillä on ollut pakko nurkissa norkoillessani pyytää miestä vastaamaan ruokakuluista kun itselläni on viimoiset pennit menneet matkoihin), niin paha on vetää suurempia johtopäätöksiä.

Joitain havaintoja olen kuitenkin tehnyt. Miehen perhe on ihan hyvin toimeentuleva kotimaansa keskitasoon nähden, joten on tottunut jokseenkin saman tasoiseen elämään kuin minäkin. Silti osaamme molemmat olla välillä tosi pihejä, mutta itse kyllä kannatan tässäkin ketjussa usein mainittua "parempi ostaa laatua, vaikkakin sitten harvemmin" -menetelmää. Miehellä taitaa olla sama, koska kun kotiin etsi viemisiä, niin moni tavara jäi hyllyyn, koska tuntui heppoiselta tai vaatteet huonoista materiaaleista tehdyiltä.

Mielissään tuo on jos ostan joskus itselleni jotain kivaa vaatetta, mutta eihän siinä olekaan hänen rahansa kiinni. Olen toki joitain lahjoja häneltäkin saanut, mutta pääasiassa kotimaasta tuotuja, joten niitä ei kyllä ole hinnalla pilattu. Eikä tarvitsekaan, kivoja ovat silti olleet. Hän on myös pistänyt vähistä rahoistaan kiertoon aika paljon päästäkseen minun luokseni aikaa viettämään.

Varmemmin tietämättä arvelisin, että olemme aika samoilla linjoilla näissä kulutusasioissa. Lisäksi meitä molempia vaivaa jatkuva matkustuskuume, joten muita ostoksia voi kyllä jättää väliin jos reissuun joskus sillä pääsee.

Äänestä

Kun aloimme seurustelemaan, niin mies ihmetteli veden lutraamista suihkussa. Itse sulkee hanan aina siksi aikaa kun saippuoi itseään, tai laittaa shampoota.
Ruokaa ei koskaan, ikinä, saanut heittää pois.

Molemmista on alkanut lipsumaan..

Vaatteisiin miehellä kuluu kerralla vähän (alennukset ja henkkamaukka), mutta määrällisesti kotoa löytyy sitten esim. kaksi tangollista pelkkiä kevyitä takkeja.. (hohhoijaa..)

Minulla taas vaatteiden ostoa harvoin, mutta sitten ostan laatua.
Sama juttu kosmetiikassa.

Ruokaan meillä kuluu paljon rahaa. Syödään paljon vihanneksia ja hedelmiä ja kaikkia ihme pähkinöitä, yrttejä etc..

Kotona kaikki pitää olla miehen mukaan aina uutta. Kun muutettiin yhteen, niin oli pistämässä kaikkia mun kalusteita ensin vaihtoon, mutta sain suostuteltua hänet toisiin aatoksiin (jos Pentikin vitriini lähtee, niin mäkin lähden..melkein ;)).

Meillä on kaksi autoa, molemmat molempien omia. Haluaisin vaihtaa omani jossain vaiheessa sellaiseen civicin hybridiin, mies toivoisi minullekkin "edustusautoa".. Ja minä toivoisin että miehen tummennetut takalasit vaihtuisivat johonkin järkevämpään perheautoon..Arkisin mies kuitenkin kulkee töihin aina junalla.

Conclusion..Me ollaan aika hirveitä kuluttamaan..
Yritetään sentään kierrättää ja käytetään tuulivoimaa ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bedelia kirjoitti:

Onko köyhemmistä tai muuten vain maista, joissa kulutus ei ole niin kovasti arvossaan tulevien puolisoidenne vaikeaa ymmärtää suomalaisten kulutusta?

Aihe on nyt viime aikoina tullut meillä puheeksi, koska mieheni ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, miksi minun täytyi ulkomailla ollessamme ostaa viisi erilaista mekkoa, ja miksi juuri vähän aikaa sitten ostin uudet korkokengät, vaikka korkokenkiä on vaatekaapissa jo ennestään parisenkymmentä paria. "Eikö yksi tai kaksi mekkoa ja muutama pari kenkiä riitä?", kysyy hän. No haloo, ei tietenkään, ainakaan minulle. Kummastusta herättää myös laukkukokoelmani, johon kuuluu niin halpiksia, Guessia kuin Chaneliakin...

Itse aina luulin, että Venäjällä on ihmisillä hirveästi muotiluomuksia kaapit täynnä, mutta vaikuttaakin olevan niin, että määrällisesti niitä ei olekaan paljon, vaan samat huippuvetimet vedetään päälle joka päivä.

Mies onkin alkanut valitella vaatteiden ja muun "turhuuden" ostiskelusta. Kellään samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu