Onko muilla samanlaista? Täällä taas yksin kyhjötän kämpillä kun mies huitelee missä lystää. Ollaan oltu yhessä yli neljä vuotta ja muuttokin on käynnissä. Tuntuu nykyään, ettei minun ajatuksilla ja jutuilla ole mitään merkitystä ja että kaverit menee minunkin edelle. Monesti kun kerron jotain juttua niin hän tyrmää asian heti ja sanoo että mitä sinä tuollasta sanot jne. On sellainen olo että joka kerta pitää miettiä mitä suustansa päästää ettei hän hermostuisi ja haukkuis pystyyn. Olen tällanen luonne ollut aina, että höpötän kaikenlaista. Hän vain suuttuu niin pienestä esim. jos kysyn vaikkapa että mistä tuo naarmu on tullut. Hänen haukkumiset ja lyömiset ovat vaikuttaneet itsetuntooni niin etten enää pysty tekeen mitään oma-aloitteisesti enkä sanomaan kaikkea mitä haluaisin sanoa. Työelämässäkin on hankala olla kun ei usko itseensä. En pidä siitä että hän laukkoo kavereiden kanssa ryyppäämässä silloinkin kun haluaisin viettää iltaa hänen kanssaan. Aina kun hän lähtee kavereiden kanssa baariin, tulee tunne että hän pettää koska haukkunut minua monesti. Olen niin väsynyt tähän ettei enää seksikään kiinnosta. Rakastan häntä kuitenkin niin etten halua erota.Pulmallinen tilanne.
pulmallinen juttu
kyllästynyt....
111186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voiko noin uupeloita naisia vielä olla nykyaikana???
Nyt ota itseäsi niskasta kiinni...ukko ulkoruokintaan,ja alat elämään omaa elämääsi.
Tollasen äijän kanssa valuu elämä hukkaan.
Niin ja vielä lisätäkseni tuohon juttuun niin en saa kuulemma itkeä koska se on lapsellista ja mies suuttuu aina kun itken. Hän ei edes yritä lohduttaa vaan sanoo että lopeta tuo märinä jo ja kasva korvien välistä. aina myös tuntuu siltä että hän haluais muuttaa minua kun on jotain moittimista kaikesta, ulkonäöstä eritoten vaikka monesti on sanonutkin minua kauniiksi. En ymmärrä.
on todella pulmallinen, koska et tajua miten vakava se on. Kuinka voit sanoa rakastavasi miestä, joka haukkuu, lyö, juo ja rällästää? Hänelle ei ole sinun jutuilla ja ajatuksilla mitään merkitystä. Hän on tuhonnut itsetuntosi.
Usko pois: Tuossa miehessä ei ole mitään rakastettavaa. Hän sinulle taakka, josta pitäisi päästä eroon. Hän on uhka sinun fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle.
tässä on se hankaluus että onhan meillä niitä hyviäkin hetkiä..en tiiä enää mitä tehdä, olenko sitten vain niin heikko etten uskalla lähteä. Aina sitä odottaa että kaikki paranee...
Tai hae välittömästi ammattiapua.
Miehesi ei tule muuttumaan, mutta sinä voi tehdä itsellesi jotain. Et enään vain suostu olemaan alistettu.
Ota asemasi perheessä tai lähde pois.
Älä salli huonoa käytöstä siipaltasi.
hänelle on hiukan hankala alkaa laittaan vastaan, koska silloin hän alkaa uhittelemaan ja haukkumaan nalkuttajaksi. Ja silloin kun hän haukkuu, herkistyn sen verran että alan itkemään ja siitähän se kierre taas alkaa. Jotain pitäs tehdä, mutta kun vain tietäs mitä. Vanhat kaveritkin on kaikonneet joten ei ole eää oikein ketään jolle vois vapautuneesti puhua enkä haluakaan koska silloin alkavat moralisoimaan miestäni.. vaikeaa.
Olihan sillä Hitlerilläkin naisystävä, joka sitä rakasti. Tulee vaan mieleen, että millainenhan idiotti sitten hän oli, kun "jaksoi"/ halusi rakastaa moista diktaattoria.
Eli kyllähän idiooteillekin pitää se puoliso olla, mutta oletko sinä yhden idiootin puoliso, saat ihan ite päättää.
Niin...muista elät omaa elämääsi ja olet itsellesi arvokkain. Ketään ei voi rakastaa, jollei rakasta itseään. Ota elämäsi haltuusi ja tee jotain odottamatonta lähde eteenpäin. Älä jää odottelemaan armopaloja tai saat odottaa niitä aina.
Itsetuntosi ei kasva jäädessäsi paikoilleen. Pikku askelilla eteenpäin meneminen auttaa parhaiten.
Itse läksin opiskelemaan, kun lapset olivat pieniä ja mieheni eli poikamieselämää parisuhteessamme ja loukkasi minua tämän tästä. Sain itseni takaisin ja pääsin jaloilleni vähitellen, kun toinen oli nakertanut itseluottamukseni nolliin.
Ota ja lähde vaikka sattuu, se kyllä helpottaa aikanaan, mutta tuo tuska vie elämän sinulta, eikä se koskaan lopu, vaikka hyvät päivät niin lupaisikin.
Kaikkea hyvää sinulle, ole rohkea, äläkä pelkää elämän kipua.
Minun mielestäni tuo ei ole rakkautta, vaan riippuvuutta.
Jos haluat olla jalkarätti, niin ole. Minä en halua olla ja niinmuodoin en olisi päivääkää mokoman kuvotuksen kanssa.
Siskot kunnioittakaa itseänne. Älkää suostuko huonoon kohteluun.
Irti repäiseminen taatusti kirpaisee, mutta sekään ei ole merkki rakkaudesta. Ota tästä suhteesta opiksesi ja tasapainoisempi elämä odottaa sinua. Yksin tai ehkä joskus kaksinkin - sinua kunnioittavan ja hyvin kohtelevan kumppanin kanssa.
suhteessa n. 3.5 v. Mies oli hänen ensirakkautensa, mukava tyyppi minusta, ainakin aluksi. Eka vuosi meni ruusun terälehdillä tanssien, sen jälkeen se olikin yhtä helvettiä. Mies musersi ystäväni omatunnon ihan kokonaan. Hän ei lyönyt tai käyttänyt muutakaan fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta teki vielä pahemmat arvet ystävääni. Kehoitin kerta toisensa jälkeen häntä eroamaan, eihän heillä ollut mitään yhdistävää tekijää edes, mikä "pakottaisi" suhteessa pysymään (vaikka eihän mikään pakota kun mennään tietyn rajan yli). Ystäväni silti jaksoi uskoa, että mies muuttuu, mutta ei ehkä ole yllättävää, että haukkuminen ja moralisointi vain paheni. Loppuen lopuksi ystäväni kuitenkin jätti miehen ja sanoi minulle, ettei ole koskaan ollut onnellisempi ja totesi, että itsekin oli tietoinen siitä ettei mies muuttuisi. sitä kun vaan aina itselleen uskottelee asioita tiukan paikan tullen. suhde on jättänyt ystävääni jälkensä, mutta hän on nykyään aivan eri ihminen kuin pari vuotta sitten, henkisesti 10 x tasapainoisempi ja onnellisempi ihminen.