anoppi

Miten saisin lisää kärsivällisyyttä anopin kohtaamiseen? Anoppini on herttainen, nuorekas ja hyvää tahtova ihminen ja silti minulla ärsyttää. En ole tottunut siihen, että minua passataan ja höösätään. Jos kieltäydyn lisäannoksista tai herkkuleivoksista, syytä aletaan tivata. Miksi minun täytyy aina alkaa selittelemään, että olen jo aivan kylläinen? Sitten anoppi sanoo, että "ethän sinä voi olla vielä kylläinen, ota nyt vain. Etkö tykännyt leipomuksistani?" Silloin tällöin anoppi ahtaa minut ahtaalle pöydässä ja pommittaa minua kysymyksillään. Heille kylään meneminenkin alkaa olla jo ahdistavaa, kun aina tuputetaan lisää.

Minulla ärsyttää jatkuva tuputtaminen. Onko muita kohtalotovereita tai anoppien näkökulmia asiaan??

Olen tottunut siihen, että itse on tässä maailmassa pärjättävä ja olen erittäin huono pyytämään apua, kun teen asiat mielummin itse. Anoppi laittaa miehensä raaputtamaan meidän auton ikkunat pakkasella, kun helpottahan se, ettei meidän tarvitse ulkona jäätyä. tähän liittyy myös toinen asia joka itselläni mietityttää, että anoppi kuin säälien minulle sanoo: että pärjäätkö sinä nyt, kun olet nuhassa ja mies on töissä? miten lapsen kanssa pääset kärryillä bussiin? kamalaa, hänen täytyy varmaan lähteä kesken päivän töistä, että voi teidät nostaa bussiin.

Onhan tuo aivan liikuttavan huolehtivaista, mutta en osaa ottaa sitä siten, vaan minulle tulee olo, että olen AVUTON, enkä pärjää arjessa edes lapsen kanssa. Vai onko tämä vain kohteliaisutta olla huolissaan näin paljon?

Anoppi ei pärjää kotonaan yksin, jos miehensä on työreissussa, vaan soittelee ja itkee yksin kotonaan. mieheni kanssa he soittelevat lähes päivittäin.. tämmoinen tappaus, onko muita samanlaisia?
121760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No, kun eroat miehestä, niin ei tarvitse kestää anoppiakaan. Todella helppo ratkaisu.

Äänestä
  • heh, olipas neuvo. Sehän poistaisi ongelman kokonaan. Tapanani ei ole kuitenkaan paeta asioita vaan mielummin kohtaan ne anopin kanssa vastakkain. En ole vain löytänyt sopivaa keinoa ;) ehkä joku päivä mittani täyttyy tästä liiallisesta höösäämisestä ja tuputtamisesta, sanon sitten ehkä kovaankin sävyyn että hermothan tässä menee.

    Äänestä

  • kiittää neuvosta kirjoitti:

    heh, olipas neuvo. Sehän poistaisi ongelman kokonaan. Tapanani ei ole kuitenkaan paeta asioita vaan mielummin kohtaan ne anopin kanssa vastakkain. En ole vain löytänyt sopivaa keinoa ;) ehkä joku päivä mittani täyttyy tästä liiallisesta höösäämisestä ja tuputtamisesta, sanon sitten ehkä kovaankin sävyyn että hermothan tässä menee.

    Voisitko jutella anopin kanssa ihan rauhassa miltä sinusta tuntuu: siis minä- viestinä.
    "Minusta tuntuu kurjalta kun sinä tarjoat minulle lisää ruokaa...
    Että itse otan sen verran kuin haluan. ja että paakelsisi ovat todella hyviä muttä otan niitä vain sen verran kuin itse haluan" tms.

    Ehkä anoppi niinkuin oma äitinikin ei osannut osoittaa välittämistään millään muulla tavalla kuin syöttämällä kaikki mahdolliset uhrit niin ähkyiksi että soi.
    Yleensä keskustelu auttaa, hän ei varmaan ollenkaan tiedä mitä sinun sisälläsi liikkuu.

    Äänestä

Melkein täydellinen anoppi sinulla on, sanoisin noin 93 %, pientä viilausta, niin olisi perfekt.

Minun anoppi tuputtaa myös... kun olin pyykillä viime kesänä ja jynssäsin matot anopille+ apelle, niin nämä tuputtivat pannulla paistettua LÄSKIÄ!
Ja vielä sellaista, mikä ei ollut ruskistettu, vaan aivan vaaleaa.
"Syö, syö, kun oot niin laihakin!" oli tuputuksen saatesanat.

Talvella kun käväsin siivoomassa anopilla ja appiukko nosti lapsen vaunut sisälle lämpiämään, niin anoppi tokaisemaan:
" Sinuu passataan kuin kakkaa tikun nenässä"
Tuo kakka oli kaunisteltu versio anopin möläyksestä, aidosti hän sanoi sen p:llä alkavalla sanalla.

Anoppini on kova höösäämään ja hirveän ahkera työihminen omasta mielestään.
Kun leivoin anoppilaan pullaa heidän pyynnöstään, niin anoppi väitti sen maistuvan virtsalle.
(tuokin oli kaunisteltu versio, oikeasti virtsa-sana alkoi k:lla)

Joten liikuttavan huolehtivainen on miunkin anoppi, oikein sitä tuntee itsensä prinsessaksi hänen seurassaan. ;)

Vaan erota en aio, anopin kiusaksi, pidän hänen pojastaan kiinni.

Äänestä
  • edelliselle: Oma anoppihan vissiin ihan neutraali, kun ei sentään heitä tuommoista kakkaa niskaan. Sinä olet ainakin hyvä appivanhempiasi kohtaan, kun peset matot ja leivot pullaa. Itse en ole vielä semmoisiin tekoihin ryhtynyt ja tuskin koskaan alankaan..

    Tuohon tuputtamiseen vielä, että jos anoppi on meillä kylässä, niin kysyn ottaako hän lisää vain KERRAN. Mikäli hän jää miettimään eikä vastaa, en kysy enää toista kertaa. Muillekin tarjoan lisää vain kerran, en tuputa =) Sanon vielä ohimennen, että jos lisää haluaa, niin kaapista voi ottaa vapaasti.

    Nopeat syövät hitaat ja minähän en ala tuputtamaan, kun mielestäni se kuuluu huonoihin tapoihin. Joten usein anoppi jää ilman toista kupillista.

    Äänestä

  • pohdiskelee kirjoitti:

    edelliselle: Oma anoppihan vissiin ihan neutraali, kun ei sentään heitä tuommoista kakkaa niskaan. Sinä olet ainakin hyvä appivanhempiasi kohtaan, kun peset matot ja leivot pullaa. Itse en ole vielä semmoisiin tekoihin ryhtynyt ja tuskin koskaan alankaan..

    Tuohon tuputtamiseen vielä, että jos anoppi on meillä kylässä, niin kysyn ottaako hän lisää vain KERRAN. Mikäli hän jää miettimään eikä vastaa, en kysy enää toista kertaa. Muillekin tarjoan lisää vain kerran, en tuputa =) Sanon vielä ohimennen, että jos lisää haluaa, niin kaapista voi ottaa vapaasti.

    Nopeat syövät hitaat ja minähän en ala tuputtamaan, kun mielestäni se kuuluu huonoihin tapoihin. Joten usein anoppi jää ilman toista kupillista.

    Jossakin päin Suomea ei edes voi/saa noudattaa emännän ensimmäistä kehotusta, jos tekee niin on ahnas. Vasta toista tai kolmatta kehotusta noudatetaan. Anoppisi voi tulla tuollaisesta tapa-kulttuurista.

    Nöyryytät anoppiasi aloittamalla tapakasvattamaan itseäsi vanhempaa ihmistä jättämällä ilman toista kupillista, et ainakaan käytökselläsi paranna välejänne.

    Äänestä

Vähän samanoloinen on minulla. Aluksi halusi välttämättä lahjoittaa puhelimen (siis rinnakkaispuhelimen laitteen) meille, nuorelle parille uuteen kotiin. Tämä oli minulle jonkinlainen kynnyskysymys, johon sanoin että, ei kiitos. Meillä nimittäin rinnakkaispuhelimen kytkentä oli mahdollista ainoastaan makuuhuoneeseen. En halunnut hänen soittojensa herättävän minua sunnuntaiaamuna kello 8. Hän loukkaantui, kun kohteliaasti kieltäydyin lahjasta. Siitä lähtien ovat välimme olleet etäiset.

Anoppini nuhtelee, moittii, on joskus jopa ystävällinen (muodollisen kohtelias) ja huolehtii pojastaan. Huolehtiminen tarkoittaa sitä, että hän saattaa soittaa jopa viisi kertaa saman päivän aikana viestipalvelimeen: "Soita heti äitille!". Viestipalvelin on päällä, koska mieheni on työssä päivisin. No joo, nää on näitä, mistä selviää keskustelemalla.

Ikävin juttu on se, että anoppini ilkeys pukeutuu huolehtivaisuuden kaapuun tai ilmenee suorana töksäyttelynä päin naamaa. Silloin puudun. Joskus itken surusta, joskus vihaan häntä. Kaikesta huolimatta olen säilyttänyt asialliset välit. Millä hinnalla? Omia tunteitani en ole voinut ilmaista, koska häneltä puuttuu kyky tuntea myötätuntoa ja halua ymmärtää toista ihmistä. Kyvyttömyytensä myötätuntoon hän on osoittanut arvostelemalla inhimillisiä heikkouksia muissa ihmisissä. Esim. hänen oltuaan tietoinen työttömyydestäni haukkui työttömiä laiskoiksi ihmisiksi, jotka saisivat kyllä töitä, kunhan vaan viitsisivät ottaa niitä vastaan. Kauaa en työttömänä onneksi joutunut olemaan, mutta tilanne ahdisti minua kovasti ja etenkin anopin puheet. Väistyin muualle, en kuunnellut niitä. Silti ne loukkasivat. Masennuin. Oli toki muitakin asioita.

Ammattiauttaja sanoi, että aseta anopille rajat. Niin olen tehnyt. Joillekin ihmisille on kerrottava, miltä itsestä tuntuu ja siltikään he eivät ymmärrä eivätkä välitä. Olennaista on myös se, miten minä jaksan reagoida hänen valituksiinsa muista ihmisistä. Olen alkanut sanoa: "Tuo ei ole minun asiani. Ei kosketa." Valitus loppuu siihen paikkaan. Sellainen ihmissuhde ei anna mitään kummallekaan osapuolelle, surullista. Olen kuitenkin onnellinen yhdestä asiasta. Siitä, että en ole hänen tyttärensä.

Äänestä

Mun tilanne nyt ei ole juuri vertailukelpoinen, mutta tuo ruuan tuputtaminen on tosiaan kumma piirre - esimerkiksi poikaystäväni äiti saattaa kysyä että otetaanko jäätelöä vasta sitten kun on jo tehnyt jäätelöannokset valmiiksi :D.

Äänestä

Toiset eivät osaa elää ilman turhia murheita.
Harva suree ja murehtii liian hyväntahtoista anoppia, mutta minkäs teet.
JOKIN murheen ja valittamisen syy pitää löytyä.
Se antaa makua elämään.

Äänestä

kaikenlaista, ruokaa, tavaraa, vaatteita jne. Välillä raivostuttaa, kahville käsketään viisikin kertaa, vaikka olisin kieltäytynyt iltakahvista. Minä en saa nukuttua jos juon kahvia iltaisin.

Edellinen avoanoppini oli hirvitys, 2 vuotta henkistä kiusaamista joka johti poikansa ja minun suhteen eroon. Pelkäsin anoppia, hän saattoi sanoa ihan mitä vain ja ihan milloin vain. Susi lampaan vaatteessa. Masennuin suhteen aikana ja jouduin käymään ammattiauttajan puheilla jonkin aikaa, koska en yksin saanut selvittettyä miten selvitä.

Tuolta ajalta minulle on jäänyt anoppikammo. Nykyinen, lopullinen anoppini, on ihana ihminen. Todella pidän hänestä, samoin kuin appiukosta. Välillä vain hänen tuputtamisensa tai ymmärtämättömyytensä saavat aikaan sen, että vanha anoppikammo nostaa päätään. Silloin tuntuu, etten kestä nykyistä anoppiani.

Olen ottanut tavaksi ottaa ns. aikalisän. Menen vessaan (tai muualle) ja katson peiliin. Hengitän syvään ja muistutan itselleni ettei nyt olla tekemisissä sen lohikäärmeanopin kanssa, vaan nyt on oikea ihminen tuossa oven toisella puolella. Se auttaa! Ottaa vain parin minuutin aikalisän ja saa kerättyä voimansa kohdata tuputtamisen.

Ymmärrän sinua, et pidä anoppiasi tyhmänä, ilkeänä tai lohikäärmeenä, vaan tykkäät hänestä. Kyllä mukavissa ja ihanissakin ihmissä voi olla piirteitä, jotka ärsyttävät!

Ja palstalla saa kai purnata pienemmistäkin ongelmista kuin siitä, että anoppi tuhoaa suhteen tai toivoo sinulle keskenmenoa kun olet mennyt poikansa viettelemään niin että on siemenet itäneet...

Äänestä

.. että teidän suvussa naiset on aina pärjänny ja pärjää vastakin.Ja että jos tosiaan tarvit apua,niin silloin pyydät.

Äänestä

Mun anoppi on just tuollainen! Siis erittäin ihana ihminen, ei siinä mitään. Mutta hän ilmeisesti kuvittelee, että olen/ olemme 7 vuotiaita kakaroita, joiden takapuolikin pitää pyyhkiä 600kilometrin päästä.

Olen aina tottunut pärjäämään itse. Menin 14 vuotiaana (yö)töihin koulun ohella. Siitä asti olen opiskellut, tehnyt töitä ja hoitaut asiani ihan itse. Osaan ja pärjään kyllä. Olen 3-kymppinen aikuinen nainen ja äiti.

Minua semmoinen ylenmääräinen passaaminen ja elämän silottelu tympäisee.

Onneksi anoppini on oikeasti myös erittäin mukava ja tunneälykäs ihminen, joten olemme oppineet elämään yhdessä. Hän ei enää niin paljon tuppaudu ja minä olen oppinut omat niksini hänen kanssaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuputtaa ja höösää kirjoitti:

Miten saisin lisää kärsivällisyyttä anopin kohtaamiseen? Anoppini on herttainen, nuorekas ja hyvää tahtova ihminen ja silti minulla ärsyttää. En ole tottunut siihen, että minua passataan ja höösätään. Jos kieltäydyn lisäannoksista tai herkkuleivoksista, syytä aletaan tivata. Miksi minun täytyy aina alkaa selittelemään, että olen jo aivan kylläinen? Sitten anoppi sanoo, että "ethän sinä voi olla vielä kylläinen, ota nyt vain. Etkö tykännyt leipomuksistani?" Silloin tällöin anoppi ahtaa minut ahtaalle pöydässä ja pommittaa minua kysymyksillään. Heille kylään meneminenkin alkaa olla jo ahdistavaa, kun aina tuputetaan lisää.

Minulla ärsyttää jatkuva tuputtaminen. Onko muita kohtalotovereita tai anoppien näkökulmia asiaan??

Olen tottunut siihen, että itse on tässä maailmassa pärjättävä ja olen erittäin huono pyytämään apua, kun teen asiat mielummin itse. Anoppi laittaa miehensä raaputtamaan meidän auton ikkunat pakkasella, kun helpottahan se, ettei meidän tarvitse ulkona jäätyä. tähän liittyy myös toinen asia joka itselläni mietityttää, että anoppi kuin säälien minulle sanoo: että pärjäätkö sinä nyt, kun olet nuhassa ja mies on töissä? miten lapsen kanssa pääset kärryillä bussiin? kamalaa, hänen täytyy varmaan lähteä kesken päivän töistä, että voi teidät nostaa bussiin.

Onhan tuo aivan liikuttavan huolehtivaista, mutta en osaa ottaa sitä siten, vaan minulle tulee olo, että olen AVUTON, enkä pärjää arjessa edes lapsen kanssa. Vai onko tämä vain kohteliaisutta olla huolissaan näin paljon?

Anoppi ei pärjää kotonaan yksin, jos miehensä on työreissussa, vaan soittelee ja itkee yksin kotonaan. mieheni kanssa he soittelevat lähes päivittäin.. tämmoinen tappaus, onko muita samanlaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu