Pakko laittaa väliin toisenlainen ihanne.
Mun ihannenainen on iso. Iso ei välttämättä tarkoita lihavaa, muunkinlainen isous käy. Mutta mun maun mukaan se kuitenkin on lihava nainen.
Se ei ole tyttömäinen. Tytömäisyys on mun ajatuksissa sellaista "pirpanamaista" hoikkaa söpöyttä. Sellainen ei käy naiselle. Nainen on enemmän tai vähemmän lihallinen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että se nainen ei ole mikään uni tai unelma, vaan lihaa ja verta. Semmoisilla naisilla taas useimmiten on enemmän tai vähemmän niitä ylimääräsiä kilojakin. Miksi se on tärkeää? Ensiksikin siksi, että se vain on mun maku: että naisessa on oikeesti pehmeitä asioita. Sillä ei oikeastaan ole väliä, missä ne pehmeet kohdat on, persiessä, tisseissä, mahassa vai leuassa. Mun maunb mukaan ne voi olla noissa kaikissa. Toiseksikin siksi, että en jaksa enää olla kannustava, kun painoindeksin mukaan "ylänormaali" nainen tahtoo laihtua. Tahdon oikeesti naisen joka on tyytyväinen itseensä.
Sitten se ihannenainen on myös lempeä, iloinen, kiltti ja seksuaalisesti innokas kokeilemaan kaikkea sellaista, mitä ei ole ennen kokeillut. Se ei tarkoita, että seksi päättyy siihen, että jompikumpi roikkuu käsiraudoissa koirankopissa. Se tarkoitta vain, että sen naisen mielestä seksi on ihanaa ja se tahtoo mun kanssa seikkaqilla seksinkin ihmemaassa.
Joo. Tommotti se on: iso, kiltti ja himokas.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä elenkin sitten keskimittaista pidempi.
Ihanaa.
Hiukan pullea, aika pitkä, nätti ja kiltti.
pitkää ja muodokasta naisellista ,aikuistakin
tietää mitä on ja tietää mitä haluaa ja tietää ilman laihduttamtta kelpaa joskus liiankin hyvin:O)
Toisin kuin aloittaja, en pidä kovin pyöreistä, mutta pituus on aina tervetullutta. Jos nainen on pitkä ja pukeutuu tyylikkäästi, pieni ylipaino ei lainkaan haittaa. Yleensä kyllä ne hoikat mimmit ovat kaikkein ihanimpia. En meinaa pahalla..
Kivaa, että ihmisillä on erilaisia ihanteita. :) Enkä sano tätä siksi, että vastaisin ihannettasi, koska en todellakaan ole tuollainen kuin kuvasit. Olisi aika tylsää, jos kaikki pitäisivät samanlaisesta.
Todella ihanaa että mies sanoo noin. Olisin jäänyt montaa ulkonäkökompleksia vaille jos tämän olisin kuullut 20v sitten. Itselläni on pituutta reilusti, usein enemmän kuin keskivertomiehellä, ja jalkakin sellainen että sirosta sandaalista ei voi puhua. Hyvä että joku uskaltaa sanoa ääneen "Hondamiehen" ajatuksia.