Kävin reilu kuukausi sitten hammaslääkärillä ja sekä vasemmalta ylhäältä sekä alhaalta paikattiin reikä hampaiden välistä. Ylhäällä reikä oli isompi, se ei kuitenkaan sattunut yhtään puudutuksessa. Alhaalla oli pienempi reikä, kuitenkin puudutuksesta huolimatta sattui ja vihloi aika paljon, en kuitenkaan halunnut lisää puudutusta. Sittemmin tämä alahammas on ollut purenta-arka eli vihlaisee kovaa jos puree jotain todella kovaa. On se kuitenkin mennyt parempaan suuntaan hieman. Voisiko vieläkin olla normaalia paikkauksen jälkeistä käsittelykipua yli kuukauden jälkeen? Vai olisko voinut olla jäänyt jotain tai jotain muuta outoa kun se ei puutunut silloin paikatessakaan oikein? Voiko ikenillä olla vaikutusta ja voivatko ne aiheuttaa tällaista, ne kun on vähän tulehtuneet, olen vasta kesällä menossa hammaskiven puhdistukseen. Eihän tämä häiritse kauheesti etenkin kun puree oikealla puolella kovemmat purtavat mutta silti mietityttää että mikä on, kyllä pitäisi pystyä molemmilla puolilla täysipainoisesti ilman pelkoa puremaan, muutenhan varmaan voi kehittyä suurempikin purenta-arkuus jos sitä kohtaa suussa varoo.
Vastaukset 7
- liian korkea?
Kuulostaa ihan siltä, että paikat ovat jääneet liian korkeiksi.
Otappas yhteyttä paikat tehneisiin hammaslääkäriin, niin hän tarkistaa ja tarvittaessa hioo purentaa. Tuskin maksaa mitään.- Pasi
Kyllä sitä hiottii silloin kunnolla, eikä se kyllä yhtään korkealta tunnu vaan purenta on kunnossa muuten. Jotenkin se vaan on arka, vaikea kyllä paikallistaa että mikä kohta siellä tuntuu. Kyllä sitä porattiin kunnolla että olisi puhdas vaikka sattuihan se silloin aika lailla. Jossain hampaan välissä se reikä taisi olla kun vasta röntgenkuvasta paljastui. No, pitää ehkä keskustella hammaslääkärin kanssa että onko syytä huoleen vai onko normaalia.
- hamhoitaja
Pasi kirjoitti:
Kyllä sitä hiottii silloin kunnolla, eikä se kyllä yhtään korkealta tunnu vaan purenta on kunnossa muuten. Jotenkin se vaan on arka, vaikea kyllä paikallistaa että mikä kohta siellä tuntuu. Kyllä sitä porattiin kunnolla että olisi puhdas vaikka sattuihan se silloin aika lailla. Jossain hampaan välissä se reikä taisi olla kun vasta röntgenkuvasta paljastui. No, pitää ehkä keskustella hammaslääkärin kanssa että onko syytä huoleen vai onko normaalia.
Usein jos paikka on suuri ja syvällä niin se saattaa oireilla jopa kuukausia mutta samanaikaisesti kipu hiipuu. En olisi huolissani. Sitten jos tuo samainen hammas alkaa olla kipeä vaikka et purisikaan ja oireilee juodessasi kuumaa se on merkki tulehduksesta.
Ientulehdus voi myös aiheuttaa kertomaasi kipua. Suosittelen hankkimaan sähköhammasharja sillä varsinkin miehet eivät malta harjata joka puolelta kunnolla. Kiinitä erityistä huomiota alaetualueen sisä pintaan ja ylä poskihampaiden ulkopintoihin. Nuo paikat erityisesti sillä niille alueille avautuu sylkirauhaset ja sen vuoksi usein hammaskivi "jämähtää" sinne. Onnea hampaiden hoidollesi ; ) - testi tulehdukseen
hamhoitaja kirjoitti:
Usein jos paikka on suuri ja syvällä niin se saattaa oireilla jopa kuukausia mutta samanaikaisesti kipu hiipuu. En olisi huolissani. Sitten jos tuo samainen hammas alkaa olla kipeä vaikka et purisikaan ja oireilee juodessasi kuumaa se on merkki tulehduksesta.
Ientulehdus voi myös aiheuttaa kertomaasi kipua. Suosittelen hankkimaan sähköhammasharja sillä varsinkin miehet eivät malta harjata joka puolelta kunnolla. Kiinitä erityistä huomiota alaetualueen sisä pintaan ja ylä poskihampaiden ulkopintoihin. Nuo paikat erityisesti sillä niille alueille avautuu sylkirauhaset ja sen vuoksi usein hammaskivi "jämähtää" sinne. Onnea hampaiden hoidollesi ; )Hyvä testi on itse testata onko hampaassa/juuressa tulehdus. Jos hammas on arka purressa ja jos painat sitä hammasta vaikka sormella tai kolauttelet kynällä ja jos sattuu niin tulehdus on. Hammaslääkärikin on tämän sanonut olevan hyvä testi. Nehän sillä tikulla koputtelee hammasta kanssa ennen röntgeniä ja avaamista.
- Pasi
hamhoitaja kirjoitti:
Usein jos paikka on suuri ja syvällä niin se saattaa oireilla jopa kuukausia mutta samanaikaisesti kipu hiipuu. En olisi huolissani. Sitten jos tuo samainen hammas alkaa olla kipeä vaikka et purisikaan ja oireilee juodessasi kuumaa se on merkki tulehduksesta.
Ientulehdus voi myös aiheuttaa kertomaasi kipua. Suosittelen hankkimaan sähköhammasharja sillä varsinkin miehet eivät malta harjata joka puolelta kunnolla. Kiinitä erityistä huomiota alaetualueen sisä pintaan ja ylä poskihampaiden ulkopintoihin. Nuo paikat erityisesti sillä niille alueille avautuu sylkirauhaset ja sen vuoksi usein hammaskivi "jämähtää" sinne. Onnea hampaiden hoidollesi ; )Ei kyllä sormilla painelemalla saa aikaan kipua enkä oikein muutenkaan kun en osaa paikallistaa sitä kohtaa kun vain purressa jotain todella kovaa se tuntuu. Kipu on tosiaan mennyt parempaan suuntaan, alussa melkein mitä vaan purressa sattui, joten viittaa varmaan käsittelykipuun eikä tulehdukseen. Sähköhammasharja on ja se on hyvä mutta silti vuodessa kuulemma tullut hammaskiveä, itse en sitä oikein ole kyllä havainnut enkä huomannut ientulehdusta mutta hammaslääkäri näin sanoi (ei kai vain pelkästään myydäkseen suuhygienistin palveluita) ja totesi että se johtuu että minulla on sen tyyppinen sylki että hammaskiveä vain tulee.
- hamhoitaja
Pasi kirjoitti:
Ei kyllä sormilla painelemalla saa aikaan kipua enkä oikein muutenkaan kun en osaa paikallistaa sitä kohtaa kun vain purressa jotain todella kovaa se tuntuu. Kipu on tosiaan mennyt parempaan suuntaan, alussa melkein mitä vaan purressa sattui, joten viittaa varmaan käsittelykipuun eikä tulehdukseen. Sähköhammasharja on ja se on hyvä mutta silti vuodessa kuulemma tullut hammaskiveä, itse en sitä oikein ole kyllä havainnut enkä huomannut ientulehdusta mutta hammaslääkäri näin sanoi (ei kai vain pelkästään myydäkseen suuhygienistin palveluita) ja totesi että se johtuu että minulla on sen tyyppinen sylki että hammaskiveä vain tulee.
"totesi että se johtuu että minulla on sen tyyppinen sylki että hammaskiveä vain tulee."
Juuri näin, joillekkin sitä vaan kehittyy ja johtuu juuri syljen mineraaleista. Kannattaa kuitenkin tehostaa harjausta.
Monesti hammaskivi voi olla ientaskuissa jota potilaat/asiakkaat eivät näe ja silloin luullaan että on kyse rahastamisesta.
- ensin jotain
pehmeämpää, ei kuitenkaan hampaanpintaan tarttuvaa, kuten pullaa, keksejä yms. Näin purentatapa normalisoituu. Voi tulla jotain jännityksiä lihaksiin kasvojen alueella, jos puret vain toisella puolella.
Itselläni kivut vähenevät tällä tavoin. Muuten en tiedä asiasta mitään enempää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361770Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 64570
- 30556
- 46550
- 66536
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25520