Ehdotan tänne "Musiikki"-osastolle perustettavaksi
yhden uuden "osaston". Se voisi olla viimeisenä
otsikolla "Öykkäröinnit".
Sieltä voisivat päivittäin käydä kukin katsomassa
millaista öykkäröintiä on liikkeellä.Päivän öykkä.
Perustelu:
Tällä klassisen musiikin palstoilla - niin kuin
näköjään muillakin palstoilla - esiintyy aivan
riittävästi sivistymätöntä,ammattimaista,
loukkaavaa,turhanpäiväistä, surkuteltavaa,
asioihin kuulumatonta jne. mielipuolisuuskir-
joittelua, että sen voisi käydä siitä pitävät
lukemassa sille kuuluvasta osastosta.
Näin sensurointi voisi vähetä, opettamiseen ja
neuvomiseen ei olisi tarvetta, kaikki tällä
tavalla itseään toteuttavat voisivat mellastella
sheriffin sallimissa puitteissa sivistyneistä
tavoista erillään.
Mielipiteitä eetteriin!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sellaisella osastolla saisivat amatööoritkin ja musiikifasistit mielin määrin komennella niitä jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan musiikin suuremmista ja pienemmistä arvoista, katarsiksetsa, etiikasta ja politiikasta.
Hiukan mielestäni ymmärsit väärin. Kyllä minun
ehdotukseni mukaan "klassisen musiikin osastolla"
saa (pitää) mielipiteensä lausua ammattilaiset,
amatöörit, fasistit, komentelijat, eri mieltä
olevat jne. Minä haluaisin, että mielipiteet
tuotaisiin julki toisia loukkaamatta,pilkkaamatta,
kummallisesti nimittelemättä jne. - toistenkin
mielipiteitä kunnioittaen. Jos sellaiseen ei pysty
niin silloin on mielipiteen paikka öykkäri-
osastolla. Sentimentaalisuuskin on hyväksyttävä
vaikka ko. taitoa ei itsellä olisikaan - varsinkin
musiikin ollessa kysymyksessä. Onhan meillä puutteita itsekullakin.
Muuten hyvä kun kannatit.
Bulkkifoorumilla on tietenkin bulkkifoorumin meininki:
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=2;action=display;threadid=418