Tassa minun tarinani: Lapsuuteni oli onneton. Vanhenpani riitelivat jatkuvasti, mutta eivat koskaan eronneet. Lupasin itselleni etten koskaan mene naimisiin! En koskaan halua elamaa niin kuin vanhenmillani!
En antanut itsestani kaikkea kenellekkaan. Jopa kavereitteni kanssa ollessani minulla oli jonkinlainen suojamuuri ymparillani.
Teini-iassa hiukan kateellisena kuuntelin kavereitteni loputtomia selostuksiaan poikaystavistaan. Tunsin ajoittain yksinaisyytta ja tyhjaa oloa, mutta "tiesin" etta "nain on parempi". Tapasin useitakin tyyppeja, mutta aina loytyi jotain "vikaa" jokaisesta. Kavereilleni naytin olevani tyytyvainen elamaani, "en tarvitse miesta, selvian kylla itsekkin"-tyyliin.
Noin puoli vuotta sitten tapasin nyt jo entisen poikaystavani. Han ei todellakaan ollut "minun tyyppiani". En pitanyt hanen pukeutumistyylistaan jne. Mutta han vaikutti mukavalta tyypilta, joten lupauduin tapamaan hanet seuraavana paivana uudestaan. Mutta miten kavikaan? Mina rakastuin! Ensinmaista kertaa ja ihan oikeasti!
Han oli ihana, huolehtivainen, ystavallinen, emmeka juuri koskaan riidelleet. Olimme kuin kaverit, pystyin ensinmaista kertaa elaissani kertomaan todellisista tunteistani!
En tieda vielakaan mika todella meni vikaan. Kukaanhan ei ole taydellinen, joten ajanmittaan loysimme toisistamme puolia joista emme pitaneet. Riitelimme. Han kysyi usein oliko jotain vikana kun olin vain hiljaa. Mitaan ei tarvinnut olla, nautin vain siita rauhasta kultani kainalossa. Mietin miten onnellinen ja onnekas olenkaan.
Kuitenkin nyt myohenmin tajuan, etta en kertonut tarpeeksi usein kuinka paljon hanta rakastin ja kuinka paljon han minulle merkitsi. Minun ymparillani miehet ovat aina olleet "vahvoja", kesti kauan ymmartaakseni, etta myos kultani saattoi olla epavarma tunteistani hanta kohtaan.
Riidellessamme, han usein puhui ja mina olin hiljaa. Tunsin vain pahentavani asioita jos yritin selvittaa kantaani asiasta. Masennuin riidoistamme aivan hirveasti ja usein mietinkin oliko enaa syyta olla yhdessa. En koskaan sanonut sanaakaan eroamisesta. Kun kaikki oli taas hyvin tunsin syyllisyytta etta olin edes ajatellut sellaista.
Kiinnyin haneen tosissani ja halusin etta voisimme tavata muulloinkin kuin viikonloppuisin tai joskus iltaisin. Vihjailin muutosta, mutta han ei lammennyt asialle. Kun erotessamme kysyin milloin voisimme tavata seuraavan kerran, vastaus oli "en tieda". Soittaessani hanelle ja kysyakseni voisimmeko tavata, hanella oli muita suunnitelmia. Han alkoi viettaa aikaa yha enemman kavereittensa kanssa ja yha vahemman minun kanssani.
Olin maassa, mutta piristyin aina kun han halusi tavata. Lopulta tajusin jattaa tulevaisuudesta puhumisen ja nauttia ajasta minka sain olla hanen kanssaan.
Mutta lopulta tapahtui jotain, josta han "sai aiheen" syyttaa minua, sanoa etta olin muuttunut, etten enaa ole se sama ihminen jona han minut tunsi. Han halusi laittaa suhteemme poikki, voisimme kuitenkin olla kavereita.
Paastin hanet menemaan, vaikka kipealta se tuntui. Nyt ymmarran miksi siskoni varoitti minua kiintymasta liikaa, se sattuu. Nyt, kohta jo kuukausi erostamme kuluneena olen silti aivan rikki. Tuntuu kun en enaa koskaan voisi rakastua, paastaa ketaan lahelleni. Olen kaiketi saanut ensinmaisen oppituntini, enka selvinnyt kovinkaan hyvin.
Olen miettinyt mita tein "vaarin". Aloinko liiaksi kiintya ja han pelkasi, etta kohta alkaisin puhumaan perheen perustamisesta. Hauskinta asiassa on, etta han oli aluksi se joka sanoi rakastavansa. Han myoskin aloitti puheet yhteisesta tulevaisuudestamme. Mietin nyt oliko han tyyppia joka rakastuu suinpain, mutta myos kyllastyy pian, kun taas itse olen hidas syttymaan, mutta sitten kun kiinnyn johonkin tunteet ovat todellisia.
Tiedan etta jahkailut ei enaan auta. Mene ja hanki uusi elama, varmasti monet ajattelevat. Mutta ei se ole niin helppoa. Tunnen yksinaisyytta. Kannan kannykkaani mukanani jatkuvasti, myos tarkistan sen usein jos han vaikka olisi jattanyt viestin jota en kuullut. Monesti aion soittaa, pari paivaa sitten soitinkin, mutta han ei vastannut. Tiedan etta minun pitaisi jattaa hanet rauhaan, mutta en vain voi.
Mietin usein yhteisia aikojamme, sita miten onnellsia olimme yhdessa. Myos sita kun erosimma, han itki ja mina itkin. Han sanoi ettei koskaan ole itkenyt kenenkaan naisen takia ja etta erostamme tulisi olemaan vaikeaa paasta yli. Tiedan hanen miettineen eroamme tarkkaan, silla tiedan ettei han halunnut satuttaa minua. Haluaisin vihata hanta, silla tiedan etta siten paasisin erostamme yli paremmin, mutta en voi. Kuinka voininkaan vihata ihmista, joka antoi minulle niin kauniita hetkia?
Mutta nyt pyydan anteeksi pitkaa sepostustani, enka siltikaan saanut kaikkea sanotuksi. Mutta minua helpotti jo hieman saada purkaa ajatuksiani. Ehka kohta saisin jo nukuttuakin.
Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea taman ja ehkapa kommentoidakkin vastaukseksi.
Kuinka selvita erosta?
7
2210
Vastaukset
- Jenni
Hei!
Useilta osin tarinasi oli kuin suoraan omasta elämästäni! Minäkään en lapsena nähnyt vanhempieni välillä muuta kuin jonkinlaista hiljaista katkeruutta, meillä ei halailtu eikä suukoteltu eikä puhuttu rakkaudesta tai tunteista. Vanhempani ovat kuitenkin edelleen naimisissa, vaikka erosta puhuttiin jo siitä lähtien, kun mitään lapsuudestani muistan.
Mä pidin itseäni aina itsenäisenä ja vahvana ihmisenä, joka ei tarvitse ketään ja pärjää yksin. Ja niinhän mä pärjäsinkin! Teini-ikäisenä en koskaan seurustellut, vaikka toki joskus olin ihastunut johonkin luokkakaveriin. Seurasin sivusta ystävieni seurustelusuhteiden kulkua ja vakuutin kaikille, että minähän en tarvitse ketään. Jo lapsena vannoimme ystäväni kanssa, ettemme koskaan menisi naimisiin. No, siinä vaiheessa sitä ei tietenkään tosissaan ajatellut, nyt tuntuu että tuo vannominen taisi vaikuttaa koko tulevaan elämääni...
Tapasin ensimmäisen poikaystäväni vasta yli parikymppisenä. Tunteiden näyttäminen oli minulle vaikeaa ja niistä puhuminen vielä ongelmallisempaa. Luulin kuitenkin rakastavani ja sanoinkin sen, kerran. Asuimme eri paikkakunnilla, joten näimme melko harvoin, mutta silti tunsin yhteyden välillämme. Luulin, että poikaystäväni välitti minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Hitaasti, mutta varmasti kiinnyin häneen aivan liikaa, lopputulosta ajatellen. Hän nimittäin jätti minut n. vuoden yhdessäolon jälkeen, koska ei rakastanut tarpeeksi. Niin hän ainakin sanoi.
Eron tekeminen oli vaikeaa, hän oli epävarma ratkaisustaan ja lopulta minä olin se, joka sydän särkyneenä sanoi, että lopetettavahan meidän on, koska et rakasta minua. Emme koskaan nähneet eron jälkeen, sillä minä olin vahva ja itsenäinen, "minä kyllä pärjään" ja "minähän en miehessä roiku". Erosta selviäminen vei kuitenkin vuosia ja paljon Nessuja :-)
Vihdoin pääsin yli exästä ja jatkoin elämääni yksin. Ajattelin, että toista eroa en kestä ja että tästä lähtien rakennan elämääni itsenäisenä ja itsellisenä naisena. Ja jos tapailen miehiä, tapailen heitä ilman sen syvempiä tunteita. Parin yhdenyönjutun jälkeen totesin, etteivät nekään ole minua varten, sillä huomasin kiintyväni kaikkiin elämässäni käväiseviin miehiin liiaksi! Niinpä olin aina yksin ja kaverit ympärillä vakiintuivat yksi toisensa jälkeen.
Ja mitäs sitten tapahtuikaan! Elämääni tuli aivan yllättäen ja sattumalta mies! Aluksi tapailimme kaveripohjalta ja minä vakuuttelin itselleni, etten haluakaan vakavampaa juttua. Tiesin, että eron tullessa joutuisin takaisin siihen helvettiin, jonka olin jo kerran läpikäynyt. Pessimistinä tietenkin ajattelin, että tämäkin juttu loppuisi ennen pitkää. Ja tässäkin tapauksessa kyseessä oli etäsuhde, asuimme eri paikkakunnilla. Näimme kuitenkin useammin kuin exän kanssa.
Jotenkin huomaamatta tässäkin sitten kävi niin, että kiinnyimme toisiimme ja aloimme "virallisestikin" seurustella. Vaikka suojamuurini oli vahva, hän pääsi jotenkin salakavalasti sen alle ja sydämeeni. Huomasin olevani ihastunut ja kiintynyt ja lopulta rakastuin tähän mieheen. Ainakin itse tulkitsin sen rakkaudeksi sen perusteella, mitä mä nyt rakkaudesta ylipäänsä tiedän. Meillä oli hauskaa yhdessä, kaikilla osa-alueilla, kävimme toistemme perheiden luona jne. Ehdin jo ajatella, että hitto, voisiko mua onnistaa niin, että tää olisi kestävää?!
Vaan kuinkas sitten kävikään... Ihan tavallisen mukavana tapaamispäivänä mies yllättäen aukaisi suunsa ja sanoi, ettei rakasta mua. Tuli lievä deja vu -tunne! Olin ihan puulla päähän lyöty ja tunsin itseni tosi tyhmäksi ja sokeaksi, kun mitään en ollut havainnut aikaisemmin. Siinä itkettiin molemmat ja paljon, taas mun piti päästää irti rakastamastani miehestä. Olisin kyllä ollut valmis jatkamaan suhdetta, sillä epätoivoisena ajattelin, että miehen tunteet voisivat herätä ajan kuluessa. No, tottakai tajusin sen olevan tyhmää, lapsellista ja epätoivoista eikä me siihen lähdettykään.
Tästä on nyt vasta parisen viikkoa ja mäkin mietin: kuinka selvitä TAAS erosta? Tiedän, mitä joudun läpikäymään ja tiedän, että selviän tästäkin, mutta ei se silti helpota sisällä olevaa tuskaa. Ikävä on valtava ja sitä haluaisi niin kovasti toisen lähelleen, mutta tietää sen olevan mahdotonta. Ajatukset pyörii tän asian ympärillä ja itsesääli iskee välillä kovaa. Ei tähän auta muu kuin aika, tiedän kokemuksesta. Tai sitten uusi mies. Mutta mulla on kyllä usko mennyt. Jos 100% mun seurustelusuhteistani on loppunut siihen, ettei mua voi rakastaa, niin mitä järkeä on satuttaa itseään enempää?
Kyynistä ja katkeraa, mutta totta. En siltikään pidä itseäni mitenkään kummallisena ja ei-rakastettavana tyyppinä eikä kukaan mulle ole osannut selittää, miksei voi rakastaa. Kumpikaan existä ei vain ole voinut. En usko siihenkään, että he olisivat olleet vääräntyyppisiä miehiä mulle, koska molemmat olivat kilttejä ja kunnollisia, juuri sellaisia, mitä mieheltä toivonkin. Täytyy vain todeta, että ehkä nämä vajaa kolmikymppiset, vielä vapaat miehet, ovat suurelta osin sitoutumiskammoisia tai sitten heillä on käsittelemättömiä juttuja, joista tulee uusissa suhteissa ongelma. Tiedä häntä.
Tulee vaan mieleen, että ehkä olisi pitänyt pysyä kovana ja kylmänä eikä antaa itsensä tuntea. Toisaalta se rakastumisen ja yhdessäolon fiilis on niin upea, että se kannattaa kokea. Se vaan suoraan sanottuna v-tuttaa, että kun sitten uskaltaa tuntea, niin saakin paskaa niskaan..
Kuten sinullakin, minunkin 2. exäni oli pahoillaan siitä, että hän satuttaa minua. Ero ei ollut hänellekään helppo, tiedän sen. Olemme nähneet pikaisesti eron jälkeen eikä se tuntunut kummallekaan olevan helppoa. En minäkään pysty häntä vihaamaan, kun tunteet ovat vielä aivan päinvastaiset. Enkä usko vihaavanikaan, en vihannut edellisenkään eron tekijää. Rakkaus säilyy mielessä vielä pitkän, pitkän aikaa ja vasta ajan kanssa se haalistuu ihanaksi muistoksi.
En osaa auttaa, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ajan kanssa olo helpottuu. Viimeksi emme olleet missään tekemisissä enää eron jälkeen ja ehkä se teki siitä todellisempaa. Tällä kertaa pidämme yhteyttä, en tiedä onko järkevää. Kun rakastan häntä vielä, niin joka kerran kun olemme yhteydessä toivon hänen muuttavan mieltään, vaikka en typerys olekaan.
Tsemppiä sulle, koitetaan selvitä! Eikä saisi menettää uskoaan rakkauteen, vaikka sitä onkin kyllä koeteltu aika lailla...- KRR
Tiedän, ettei erosta toipuminen ole helppoa... ei myöskään meille miehille. Minutkin on jätetty muutamia kertoja ja se sattuu niin prkleesti!!!
Viimeksi minut jätettiin 4 päivää sitten, muutaman kuukauden tapailemisen jälkeen. Syynä oli se, ettei tämä nainen halua enää elämäänsä yhtään etäsuhdetta. Minussa ei kuitenkaan hänen mukaansa ole vikaa, vain hänessä. Mutta miksi valehtelu??? Tiedänhän minä, että jos olisin ollut se oikea ja hän olisi rakastanut minua, ei näin kävisi! Välimatkaa voisi olla vaikka miljoona kilometriä, silti hän jaksaisi odottaa seuraavaa tapaamistamme.
Sinulle toivon todellakin pikaista paranemista eron johdosta. Joskus tapailin naista, jolle ero oli ollut raskas ja hän pohti päivittäin mielessään edellistä eroaan... oli jäänyt kiinni siihen suhteeseen, jota ei enää ollut olemassakaan. Tämä haittasi todellakin meidän välejämme! Miten voin tehdä onnelliseksi hänet, joka ei anna siihen mahdollisuutta!?! Olisin ollut valmis suunnittelemaan koko tulevaisuuteni hänen varaansa, mutta hän vain pysyi etäisenä ja omassa surullisessa maailmassaan. Ei sellaisen naisen kanssa voi aloittaa seurustelua... ratkaisuksi käy vain hänen jättäminen omaan rauhaansa ja sekös häntä hajotti vielä enemmän. Harmitti todellakin hänen puolestaan mutta en vain nähnyt muuta ratkaisua.
Toivottavasti tajuat tehdä kaikkesi sen eteen, että pääset takaisin kiinni "normaaliin" elämään. Jos tapaat uuden viehättävän tuttavuuden, rakasta häntä kuin viimeistä päivää äläkä edes mieti pitäväsi häneen etäisempää kontaktia... se jos mikä hajoittaa ja tekee epävarmaksi. En henk. koht. haluaisi enää koskaan tavata potentiaalista elämänkumppania, joka ei millään pääse edellisestä erostaan yli. Muttakun sisällä riehuvaa tunnekirjoa ei näe päällepäin.
- mimi
Vanha klishee mutta pitää paikkansa: AIKA PARANTAA HAAVAT. Vietä paljon aikaa ystävien kanssa, niin pääset takasin elämään kiinni. Ihan yksinkin on hyvä kelailla asioita. Ja jauha niistä asioista jotka saattaa vaivata ystäville, kyllä ne jaksaa kuunnella. Tiedän, että kestää kauan päästä yli ihmisistä joihin on ollut kiintynyt. Olen itsekin joutunut kömpimään pimeästä kuopasta ylös. Aamut on aina mulle vaikeimpia. Välillä tekisi mieli jäädä sängyn pohjalle koko päiväksi makaamaan ja itkemään. Mut kyllä fiilikset nousee pikkuhiljaa, AINA.
- eronnut
Aika todella parantaa haavat, mutta en vain nyt jaksaisin ajatella tulevaisuuttani niin pitkalle. Onnettomuudekseni ystavani asuvat kaukana, eika minulla ole varaa tavata tai edes soittaa heille usein.
Nyt tyopaikkaa vaihtaessani myos joudun muuttamaan. Olen kuitenkin varma, etta kunhan saan taas itseni kootuksi, saan myos uusia ystavia. Yksin tasta on kuitenkin hyvin vaikeaa ponnistaa. Mutta kylla mina parjaan, niin kuin aina! Kiitos teille myotatuntoisista vastauksistanne ja tsemia elamaanne!:) - mixza
eronnut kirjoitti:
Aika todella parantaa haavat, mutta en vain nyt jaksaisin ajatella tulevaisuuttani niin pitkalle. Onnettomuudekseni ystavani asuvat kaukana, eika minulla ole varaa tavata tai edes soittaa heille usein.
Nyt tyopaikkaa vaihtaessani myos joudun muuttamaan. Olen kuitenkin varma, etta kunhan saan taas itseni kootuksi, saan myos uusia ystavia. Yksin tasta on kuitenkin hyvin vaikeaa ponnistaa. Mutta kylla mina parjaan, niin kuin aina! Kiitos teille myotatuntoisista vastauksistanne ja tsemia elamaanne!:)niih...no mä kans oon ollu jo kuukauden sinkkuna...:( seurusteltiin vuos ja 4kk kunnes miehelle tuli"emmä tiiä"vaihe...kun kysyin mitä teet huomenna,ylihuomenna,rakastatko?aina sama vastaus emmä tiiä...hän halusi selvittää itselleen asoita mitä hän oikeasti haluaa...vielä viikko ennen eroamme hän sanoi rakastavansa...kumpikin itkimme paljon ja minuun sattuu vieläkin ja illat ovat pahimpia,silloin mietin meitä ja itken ja joskus jopa nauran... sattuu niin älyttömästi kun menettää sen ketä rakastaa...tekisin ihan mitä tahansa että olisin hänen kanssaan tulevaisuudessa yhdessä mutta nyt yritän vain selvitä koulun ja ystävien kanssa...
kun olemme jutellee eron jälkeen ja olen kysynyt miten rakkaus loppuu,niin mies meni ihan vaikeaksi (suupielet alaspäin)yritti sitten jotain sanoa ja sanoikin"sen kun tietäis"...
kun olemme kaksistaan ja halaamme ystävinä niin halaus on niin pitkä ja täynnä lämpöa mutta jos paikalla on hänen/meidän kavereita niin hyvä jos hän sanoo edes moi minulle...hän sanoo että hänellä on tunteita minua kohtaan mutta ei voi sanoa rakastavansa,ja toisaalta haluaisi olla yhdessä tulevaisuudessa toisaalta ei...
nyt yritän vain unohtaa ja jatkaa elämääni mutta kun sattuu niin älyttömästi!
kuinka voisin ikinä vihata häntä?!?minähän hitto rakastan häntä...ja vihaan sitä että rakastan...koska rakkaus satuttaa...tekisin mitä vain jotta saisin suudella häntä...
meidän piti olla ystäviä,ja hän haluaakin vielä olla ystävä mutta nyt häntä ahistaa olla lähelläni...mutta sitten kun häntä ei enää ahista niin voimme lähestyä taas ystävinä...odotan sitä päivää....kaipaan häntä liikaa...nyt riittäisi ystävyyskin mutta kun hän ei voi ihan vielä;(
*huokaus*
- FISCHER
missä asuinpaikkakunnallasi alkaa seuraava eronneille tarkoitettu JÄLLEENRAKENNUSSEMINAARI - kun suhteesi päättyy ja ilmoittaudu heti. Jäin eloon eroni jälkeen vain ja ainoastaan kasaamalla itseni tällä menetelmällä... perustuu oppimiseen ja lapsuuden kokemuksien työstämiseen ja sen ymmärtämiseen miksi aikuiselämässä valitsee kumppanin joskus väärin, kun ei ymmärräkään mitä oikeasti tarvitsee voidakseen hyvin...
- läheisyyden
Ehkäpä valitsit miehen joka oli alunperin vähän etäinen, ei halunnut sopia tapaamisista jne. Sekin on tapa pitää etäisyyttä, että rakastuu sellaiseen joka tekee niin. Yritä voittaa tuo läheisdyydenpelkosi (helppo sanoa, vaikea tehdä). Ehkä voisit seuraavalla kerralla rakastua mieheen joka ei pidä etäisyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507989Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672273Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332194- 1471764
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251254Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511239Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101158Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65845Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59806Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7750