Minäkin kuulun näihin valittajien joukkoon, näihin alemman tason miesten joukkoon. 26 vuotta on hurahtanut, ja niin vain on poikuus tallella. Hyvä kun suutelemaan pääsi kerran, ja sekin oli erehdys molempien puolelta.
Mutta en minä sitä itke enää. Kun baari ei pariutumisympäristönä sovi, eikä muualla kertakaikkiaan voi kovin röyhkeästi tehdä itseään tykö, on paras keskittyä elämiseen muuten vain ja toivoa, että joskus se oma kulta kävelee vastaan jossain.
Huomaan kuitenkin saavani usein jonkinlaisia katkeruuskohtauksia. Minua pelottaa, että onko minussa mennyt jokin lopullisesti rikki, kun voin pitkän aikaa olla murehtimatta naisasioita, ja sitten yhtäkkiä, todella helposti tulen katkeralle tuulelle. Tällöin näen ympärillä vain kyynisimmän version todellisuudesta, jossa naisille kelpaa vain salskeimmat uroot, jännittävimmät ulkomaalaiset ja niljakkaimmat rikolliset. Tunnen ensin riittämättömyyttä, ja sitten se muuttuu ylimielisyydeksi ja vannon, etten koskaan alennu kenenkään naisen poikaystäväksi enää, koska tässä iässä kelpaisin joka tapauksessa vain jollekin haahkalle, joka haluaa minut mukavan elämän ja äpärälapsensa maksumieheksi vietettyään hurjan seksintäyteisen nuoruuden motoristien ja jääkiekkojoukkueen poikien kanssa.
Sitten kohtaus menee ohi ehkä melkein samantien, joskus päivässä, muutamassa päivässä tai pahimmillaan viikossa. Pitäisikö tästä huolestua, ja ennen kaikkea voinko tehdä ongelmalleni mitään? En missään nimessä haluaisi tuhota ensin päiviäni tällä hampaidenkiristelyllä, ja pahimmassa tapauksessahan saattaisin jopa tyriä viimeiset mahdollisuudet löytää edes kerran rakkautta tässä elämässä, ja sitten todella katkeroituisin lopullisesti.
Mutta en minä sitä itke enää. Kun baari ei pariutumisympäristönä sovi, eikä muualla kertakaikkiaan voi kovin röyhkeästi tehdä itseään tykö, on paras keskittyä elämiseen muuten vain ja toivoa, että joskus se oma kulta kävelee vastaan jossain.
Huomaan kuitenkin saavani usein jonkinlaisia katkeruuskohtauksia. Minua pelottaa, että onko minussa mennyt jokin lopullisesti rikki, kun voin pitkän aikaa olla murehtimatta naisasioita, ja sitten yhtäkkiä, todella helposti tulen katkeralle tuulelle. Tällöin näen ympärillä vain kyynisimmän version todellisuudesta, jossa naisille kelpaa vain salskeimmat uroot, jännittävimmät ulkomaalaiset ja niljakkaimmat rikolliset. Tunnen ensin riittämättömyyttä, ja sitten se muuttuu ylimielisyydeksi ja vannon, etten koskaan alennu kenenkään naisen poikaystäväksi enää, koska tässä iässä kelpaisin joka tapauksessa vain jollekin haahkalle, joka haluaa minut mukavan elämän ja äpärälapsensa maksumieheksi vietettyään hurjan seksintäyteisen nuoruuden motoristien ja jääkiekkojoukkueen poikien kanssa.
Sitten kohtaus menee ohi ehkä melkein samantien, joskus päivässä, muutamassa päivässä tai pahimmillaan viikossa. Pitäisikö tästä huolestua, ja ennen kaikkea voinko tehdä ongelmalleni mitään? En missään nimessä haluaisi tuhota ensin päiviäni tällä hampaidenkiristelyllä, ja pahimmassa tapauksessahan saattaisin jopa tyriä viimeiset mahdollisuudet löytää edes kerran rakkautta tässä elämässä, ja sitten todella katkeroituisin lopullisesti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
työssä käyntiä ja rahoilla käyt hakemassa naisen ulkomailta. Asialla ei ole edes kiirettä, odotellessa voit käydä huorissa suomessa, ettei tarvitse ekaa vastaantulevaa kosia.
Esim. aasiassa arvostetaan hissukkamaisempia miehiä ja ulkonäkösikin on plussaa. Ja toisaalta jos mietit, että he haluavat myös rahaa, niin mitä luulet kotimaisten vaihtoehtojen haluavan (tosin luultavasti sinulla ei sitä ole kotimaisen mittapuun mukaan, koska et ole saanut naisia).